Tulkinnat Kappelinpellon kirkosta ovat vaihdelleet suuresti. Vanhastaan paikkaa on pidetty muun muassa jäännöksenä ortodoksisen kirkon toiminnasta alueella ennen Pähkinäsaaren rauhaa 1323. Tämän perusteella paikalla olisi ollut ortodoksinen kappeli. Toisaalta paikalla on ajateltu olleen Juvan ensimmäinen kirkko, joka olisi perustettu heti sen jälkeen, kun Savilahden pogostan tai kihlakunnan liittäminen hallinnollisesti Ruotsin valtakuntaan ja kirkollisesti roomalaiskatolisen kirkon yhteyteen oli virallisesti 1300-luvulla tapahtunut. Erään tulkinnan mukaan vasta myöhemmin, vuonna 1442, olisi kirkollinen keskus siirtynyt nykyiseen ympäristöönsä nykyiseen kirkonkylään. Vaikka näihin tulkintoihin saattaa yhä törmätä eri kirjoituksissa, yksityiskohtia voidaan pitää selkeästi vanhentuneina, sillä ne eivät perustu tutkittuun tietoon.

Koska asiakirjalähteitä Kappelinpellosta ei ole säilynyt, on paikkaa käsitteleviä lisätietoja voitu saada vain arkeologisten tutkimusten kautta. Ensimmäisen kerran paikkaa tutkittiin parin viikon kaivauksin jo 1970-luvun alkupuolella. Tuolloin arkeologi Matti Huurteen johtamissa tutkimuksissa alueelta löydettiin laaja kalmisto eli hautausmaa. Kaivaustutkimukset olivat kestoltaan lyhyitä ja koeluonteisia. Perimätiedon tuntemaa kappelia ei 1970-luvun tutkimusten yhteydessä ryhdytty lainkaan etsimään ja tutkitut alueet olivat muutoinkin melko pieniä. Uusia arkeologisia tutkimuksia Kappelinpellolla tehtiin vajaan kahden kuukauden ajan vuosina 2007 ja 2008 Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston tuella. Vuonna 2016 alueelta löytyi lomarakennustöiden myötä hautoja, joiden tutkimuksia tehtiin noin viikon ajan niin kutsuttuina pelastuskaivauksina. Näitä 2000-luvun tutkimuksia johti tämän kirjoittaja. Tutkimuskaivauksilla pyrittiin selvittämään kalmiston laajuutta ja ikää sekä paikantamaan perimätiedon tuntema kappelirakennuksen paikka. Vaikka tutkitut alueet eivät taaskaan olleet kovin laajoja, löydettiin paikalta muutamia kymmeniä ruumishautoja sekä saatiin esille aiemmin tuntemattoman rakennuksen kivijalkaa.

Todennäköinen kappelin kivijalka oli maan sisässä säilynyt vain osittain. Rakennus oli ollut etelänpuoleiselta sivultaan kokonaisuudessaan noin 8 m pitkä. Kirkollisen rakennuksen puolesta puhuu se, että hautauksia tavattiin runsaasti rakennuksen kivijalan sisäpuolelta. Kirkko onkin usein ollut suosituin hautapaikka. Tutkimusalueelta löytyi myös runsaasti palopatinan peitossa olleita kookkaita rautanauloja, joten vaikuttaa siltä, että rakennus olisi tuhoutunut tulipalossa. Hautausmaa oli mahdollisesti ollut käytössä jonkin aikaa vielä palon jälkeenkin, sillä monien hautojen täyttömaasta tavattiin noen- ja hiilensekaista hiekkaa.

Kappelinpellolta tutkitut haudat olivat täysin esineettömiä, sisältäen ainoastaan lähes näkymättömiin lahonnutta luuta sekä hammaskiillettä. Paremmin säilyneitä vainajien luita saatiin esille vuoden 2016 tutkimuksissa kivijalan länsipuolelta. Havaintojen perusteella vainajia on haudattu sekä lauta- että ruuhiarkuissa, mutta todennäköisesti myös ilman arkkua. Hautakuoppien pienen koon ja tunnistettujen hampaiden perusteella suuri osa haudatuista on ollut lapsia. Lapsikuolleisuus olikin vuosisatoja sitten ollut huomattava ja vain noin puolet syntyneistä saavutti aikuisiän. Mitään ajoittavia löytöjä tai muita esineitä ei kaivauksissa ole tullut esiin. Hautojen esineettömyys viittaakin selvästi kristilliseen aikaan. Irtolöytönä maasta löytyi pronssinen vaatehakanen sekä heikkokuntoinen, osin sulanut raha, joka ajoittuu mahdollisesti 1400-luvun loppuun tai 1500-luvun alkuun. Pintalöytönä kaivausalueen ulkopuolelta löydettiin myös 1600-luvun alkupuolelle ajoittuva kuparikolikko.

Kalmiston käyttöaikaa on löytöjen lähes kokonaan puuttuessa ollut vaikea määrittää. Paikka on saatettu ottaa käyttöön jo keskiajalla, mutta luista ja hiilistä tehtyjen radiohiiliajoitusten perusteella paikalle olisi haudattu vielä 1600-luvullakin. Hautaustapa ja hautojen esineettömyys viittaa keskiajan loppupuolelle, arkkujen käyttö on puolestaan tunnusomaista uudelle ajalle. Hautojen kokonaislukumäärä ei ole tiedossa, mutta karkeasti arvioiden paikalle on voitu haudata 100–200 vainajaa. Haudatut ovat varmasti olleet lähialueen asukkaita.

Uuden tulkinnan perusteella Kappelinpellolla olisi ollut keskiajalta uuden ajan alkuun, lähinnä 1400-luvulta ainakin 1600-luvun puoliväliin asti kristillinen hautausmaa. Kappelin rakentamisajankohtaa ei ole voitu varmentaa, mutta tällainen olisi paikalle pystytetty viimeistään 1500-luvun kuluessa. Se on tuhoutunut tulipalossa jo ennen kuin hautaaminen paikalle on lopetettu. Kohteen ajoitusta ja sen keskeistä merkitystä voidaan perustella myös Remojärven sijainnilla sekä kylän pitkällä asutushistorialla. Maantieteellisesti kylä on sijainnut juuri puolivälissä matkaa sekä Juvan kirkonkylää että Mikkeliä nähden. Historiallinen Suuri Savontie on mennyt läheltä, ja vakiintunut talvitien linjaus aivan Kappelinpellon sivuitse on ollut käytössä 1900-luvun alkuun asti. Lisäksi 1500-luvulla asiakirjalähteisiin ilmestyessään Remojärvi on Juvan suurin seutukylä, joten tarve hautausmaalle ja kappelille on ollut huomattava.

Tuoreista havainnoista huolimatta Remojärven Kappelinpellolla riittäisi tutkittavaa. Esimerkiksi vain pientä osaa Kappelinpellon alueesta on toistaiseksi arkeologisesti tutkittu. Uusilla menetelmillä myös aiemmin kaivetusta aineistosta olisi mahdollista saada runsaasti lisää tietoa. Esimerkiksi hyvin säilyneiden luiden osalta isotooppi- ja muinais-DNA-tutkimukset ovat mahdollisia, mikäli haluttaisiin selvittää esimerkiksi paikalle haudattujen vainajien alkuperää.

Artikkelikuvassa on Remojärven kappelin kivijalkaa kaivettuna osittain esiin vuonna 2008. Oikealla pilkottaa ”viinikellariksi” tulkittua rakennetta, joka lienee myöhemmän säilytyskuopan kiveystä.

Teksti: FT Juha Ruohonen

Lähteet

• Huurre, Matti 1992. Remojärven kappelin jäljillä. Teoksessa Juvemmalle. Juva 550 vuotta. Toim. Leena Orro. Juvan kunta ja Juvan seurakunta. Gummerus Oy. s. 20–22
• Poppius, Liisa 1957. Juvan esihistoria ja vaiheet seurakunnan perustamisesta Uudenkaupungin rauhaan. Teoksesssa Juvan historia. Juvan seurakunta ja kunta. Pieksämäki.
• Ruohonen, Juha 2013. Remojärven Kappelinpelto. Teoksessa Juvan kivikirkko. Vertainen, Kirsi. Juvan seurakunta. s. 9-12.
• Ruohonen, Juha 2008. Uutta ja vanhaa Juvan Remojärven Kappelinpellolta. Hiisi 1/2008. s. 3-7.

Todennäköisesti Suuri Savontie on alkujaan paljon vanhempi, kuin sen 1400-luvulta lähtien tunnettu olemassaolo. Savoa asuttaneet kaskenpolttajat eivät välttämättä teitä tarvinneet, sillä runsaat järvet toimivat kulkuväylinä pohjoisen eräsijoille ja kaukokaskille, mutta rautakaudelta lähtien maitse kulkevilla reiteillä alkoi olla merkitystä. Polkuja ja kulkureittejä muodostui sinne, missä matkaa taitettiin asutuskeskittymästä toiseen linjauksen noudatellessa silloisen asutuksen rajoja. Keskiaikaisen Savon asutus oli vakiintunut jo Savilahden, Juvan ja Rantasalmen pitäjiin, mutta asutus oli harvaa ja vielä 1540-luvulla koko Savon asukasmäärä oli veroluetteloiden perusteella noin 4500 jousta eli täysikasvuista miestä. Olavinlinnan rakentaminen tarkoitti Ruotsin kruunun yhä lisääntyvää läsnäoloa Savossa ja se tarkoitti myös teitä, sillä virkamiesten oli päästävä kulkemaan valtakunnan kaikissa kolkissa. Juvalaisille talollisille Suuri Savontie puolestaan tarkoitti kunnossapitovelvoitetta tie- ja siltaveroineen muutoinkin raskaan verokuorman lisäksi, sillä kruunu oli sälyttänyt teiden ja siltojen rakentamisen ja kunnossapidon talonpojille.

Vaikka kyseessä oli valtatie, sen laatu ei aivan vastannut nykykäsityksiä valtatiestä. Se oli luonteeltaan vaatimaton, kivinen ja kuoppainen ratsupolku ja sisämaa muutoinkin vaikeakulkuista maastoa. Kelirikkoaika teki tien käyttämisen entistä vaikeammaksi. Näistä syistä rahdinajo ja nopeaa liikkumista vaativa matkustus jätettiin talvikeleille. Talvitiet oikaisivat jäätyneiden järvenselkien ja soiden ylitse, jolloin matka taittui joutuisasti. Muun muassa piispa Maunu Tavast ajoitti seurakuntien visitaatio- eli piispantarkastusmatkat talvikeleille, kuten vuoden 1442 tammikuussa. Tuolloin Hämeen Sysmän kautta kulkenutta talvitietä käyttänyt seurue joutui yöpymään järven jäällä, koska seutu oli asumatonta.
1500-luvun puolivälissä Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa kiinnitti huomiota Savon tieoloihin käymänsä Venäjän sodan takia. Joukkojen ja tarvikkeiden kuljetus oli ongelmallista teiden huonon kunnon vuoksi. Hyvillä kulkuyhteyksillä oli merkitystä myös Kustaa Vaasan kuninkaankartanojärjestelmälle, sillä kartanot sijoitettiin teiden varsille. Ne palvelivat myös kruunun virkamiehiä tarjoten kestitystä matkalaisille. Myöhemmin kestikievarit jatkoivat tässä tehtävässä palvellen matkaisia. Suuri Savontie pysyi Savossa ainoana maantienä 1600-luvulle saakka.

Savolaisten valtasuoni on edelleen olemassa nykyisen ”viitostien” muodossa. Tietä on oiottu ja mutkia suoristettu, mutta paikka paikoin se noudattelee edelleen keskiaikaista linjaustaan. Valtatie 5 tosin jatkaa Juvalta pohjoista kohti ja Savonlinnaan kulkeva väylä on enää sivuhaara, valtatie 14.

Teksti: Kirsi Vertainen 2026

Lähteet

• Katajala-Peltomaa, Sari 1999, ”In visitatacionis officio transeuntes” -Piispat tien päällä. Teoksessa Maata, jäätä ja kulkijoita. Tie, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860. Toim. Tapio Mauranen. Tielaitos. Edita.
• Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa 1988, Esihistorian vuosituhannet Savon alueella. Teoksessa Savon histotia I. Esihistorian vuosituhannet ja keskiaika. Kustannuskiila. Oy. s. 11–264.
• Pakarinen, Olavi – Miettinen, Marita 1994, Suuri Savontie. Vanhan valtatien tarina. Tielaitos. Kaakkois-Suomen tiepiiri. Mikkeli.
• Pakarinen, Olavi 1999, Kievaritarinoita. Vanhan Mikkelin läänin kestikievarit. Tielaitos. Tiehallinto. Kaakkois-Suomen tiepiiri. Jyväskylä.
• Palola, Ari-Pekka 1997, Maunu Tavast ja Olavi Maununpoika – Turun piispat 1412–1460. Suomen kirkkohistoriallinen seura.
• Pirinen, Kauko 1982, Savon historia II:1. Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534–1617. Kustannuskiila Oy.
• Pirinen, Kauko 1988, Savon keskiaika. Teoksessa Savon histotia I. Esihistorian vuosituhannet ja keskiaika. Kustannuskiila. Oy. s. 265-436.
• Vertainen, Kirsi – Ruohonen, Juha 2019, Juvan Partala. Juvan kunta.

Salajärvessä ovat myös paikannimet Hiidenniemi ja Hiidenlahti. Hiisi-alkuisia paikannimiä on paljon vanhoissa Suur-Savon kantapitäjissä, kuten Juvalla, Mikkelissä, Joroisissa ja Rantasalmella. Hiisi-alkuisilla nimillä on ollut useita merkityksiä. Silloin, kun ne ovat sijainneet asutun alueen rajojen sisäpuolella, ne ovat olleet kulttipaikkoja, esimerkiksi lehtoja. Sijaitessaan taas asutun piirin ulkopuolella ne ovat voineet olla osoittamassa rajan paikkoja. Pohjoisen Savon lukumääräisesti vähäisemmät hiisi-paikannimet keskittyivät eränkävijöiden kulkureittien varsille, mistä voi päätellä, että 1500-luvulla Pohjois-Savoon muuttaneet kristityt eivät enää perustaneet yhteisiä palvontapaikkoja. Hiisi on myös itsessään voinut olla palvonnan kohde, esimerkiksi metsänhaltija tai jättiläinen. Kristinuskon levitessä hiisi alettiin samaistaa paholaiseen eli sen merkitys muuttui.

Hiisien lisäksi palvonta- ja uhripaikkoja olivat erilaiset uhripuut ja kivet, kuten kuppikivet. Uhri- tai pitämyspuut saattoivat olla kuusia, koivuja tai petäjiä, mutta yhtä lailla pihlajia, haapoja tai lehmuksia. Merkintöjä uhripuista on lähes kaikista savolaispitäjistä. Usein ne olivat yhden sukuyhteisön palvontapaikkoja ja lähellä asumuksia, mutta niitä sijaitsi myös metsissä, korkeilla mäillä ja saarissa. Myös kyläyhteisöillä oli yhteisiä palvontapaikkoja. Puille ja kiville vietiin ruokauhreja, kuten ensimmäiset maidot lehmän poikiessa tai sadon ensimmäiset viljanjyvät. Ruokauhrein hyviteltiin taloa ja elinkeinoa suojelevia haltijoita ja vainajia. Uhripuita oli eri tarkoituksiin, esimerkiksi karhunkallohonka oli karhuriitteihin kuluva lajinhaltija.

Kirkolla saattoi olla omia intressejä perustaessaan uuden kappelin ja pappilan samoille rantamille, jossa oli Ukon palvontaan pyhitetty saari ja pyhiä lehtoja. 1600-luvulla, Ruotsin suurvalta-ajalla ryhdyttiin etsimään historiasta todisteita muinaisesta mahtavuuden ajasta ja kansanrunous oli siinä oivallinen lähde. Papisto sai tehtäväkseen kerätä tietoja vanhoista uhrilehdoista, -lähteistä, – kivistä ja muista palvontapaikoista. Puhdasoppisuuden edustajilla oli papistolle toisenlainen agenda. He halusivat hävittää pakanuuteen viittaavat riitit ja niiden suorituspaikat, ja papisto sai tehtäväkseen hävittää pyhiä paikkoja ja kaataa lehtoja ja uhripuita. Tämä toiminta oli aktiivista etenkin 1600- ja 1700-luvuilla. Vanhoja uskomuksia oli kuitenkin vaikea kitkeä pois ja nämä molemmat uskonnot elivät Savossa pitkään rinnakkain. Esimerkkinä tästä on Carl Axel Gottlundin eli Juvan kirkkoherran pojan muistiinmerkitsemä runo ja kuvaus pyhistä paikoista. Sen on lausunut Pentti Väisänen.

Väisänen oli ansioitunut ketunmetsästäjä ja Gottlund kävi hänen kanssaan usein kettumetsällä. Todennäköisesti Väisänen oli syntynyt vuonna 1764 Vuorenmaassa ja muuttanut aikuisiällä Männynmäelle Lemetti-nimiseen taloon.

Runo ja kuvaus on merkitty muistiin 1.10.1815. Kuvauksesta ja runosta käy ilmi, kuinka kansanusko ja kristinusko olivat nivoutuneet yhteen:

Vanhojen pyhitetyt paikat

Ne vanhan aikaiset ihmiset pitivät pyhiä paikkoja, jossa ne rukoilivat. Sille tavalla ne pitivät liki talojansa ja kartanonsa pellon penkereillä ja vainion vieressä suuret puut, erinomaiset kuuset, joilta ne rukoilivat apuja. Niihin luona hyö veivät jonkun vissin päivän vuodessa ruoka syäksä (Juhannus yönä kernaimmin): kaikesta ruoasta heitettiin sitten ensimäiste heinälle, ja vanhemman lehmän maijon lypsettiin erin raintasille.
Silloin he sanovat:

Kaho honga huoviais
Pätä pärätteis.
Sata lattva lapsiais!
Ne taita kanssa lepäävät, taika makovat eli muutoin aikoise viettää sen puun ympärille, koska he laulavat:
Anna maata maan luvalla,
Puun luvalla,
Kaiken kartanon luvalla,
Pyhen pellon pientarella!
Herra Jesus härättäien,
Mariainen makutaia.
Jesus kilpex,
Pyhe Christi haltiax.
Itse Herra Jesus Christus,
Sitenkin vartiax ja haltiax!

Teksti: Juha Ruohonen

Lähteet

Runo SKVR – Suomen Kansan Vanhat Runot- tietokanta. https://www.finlit.fi/aineistot/skvr-suomen-kansan-vanhat-runot/
Runon pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kvr-025566
Haavio, Martti: Suomalainen mytologia. Kirjokansi 202. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (1. p. 1967 WSOY) 2019.
Harva, Uuno: Suomalaisten muinaisusko. Kirjokansi 158. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (1. p. 1948 WSOY) 2019.
Meinander, Veera: Carl Axel Gottlundin kulttuuriympäristö 1810-luvun Juvalla. Juvalaisten runojen kuvaamana. Maisteritutkielma. Museologia. Jyväskylän yliopisto. 2020.
Siikala, Anna-Leena: Myytit, riitit ja tietäjän toimet. Teoksessa Savo ja sen kansa. Toim. Riitta Räsänen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1192. Tiede. Savon historia VII. SKS. 2008. s. 110–186.Saavutettavuus

Esiraati valikoi joukosta 11 runoa, joista vieraileva päätuomari, runoilija Mirkka Auvinen valitsi voittajan sekä toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet.
Päätuomari iloitsi kilpailun tasosta ja tulkinnoista:

– Runoilijat ovat onnistuneet kirjoittamaan tekstit, jotka jättävät jäljen lukijan mieleen. Niissä on runouden rakennuspalikoita, joihin on helppo tarttua.
Tuomarin tehtävä ei ollut helppo, mutta lopulta palkitut kolme runoa jättivät vahvimman jäljen lukijaan:

Voittajarunossa Vaapsahainen on ihana, kesäinen tunnelma. Sanat soljuvat kepeästi kuin tuuleen puhalletut voikukan hahtuvat. Ilahduttavaa on, että runo sopii sekä lapsille että aikuisille.

Toiselle sijalle sijoittunut runo Kaksikirjaiminen lähtee liikkeelle sanan pienimmästä yksiköstä: kirjaimesta. Kirjaimista m ja e muodostuu sana, joka on lyhyydestään huolimatta voimakas. Runossa kuljetetaan oivaltavasti kahta tasoa: rinnastetaan ihmissuhde kirjainten liittoon, sanaan.

Kolmannen sijan saavuttanut Vesi ja kala alkaa vahvasti sanan elollistamisella: “Minä rakastan sanoja. Ne ovat vanhimpia elollisia olentoja”. Samalla kurotellaan sanojen välityksellä menneeseen. On upea ajatus, että sanoista voi rakentaa ketjun, jolla saa yhteyden sukupolvien taakse. Runossa nostetaan esille myös äidinkielen asema, miten oman äidinkielen sanat sykkivät syvällä sisimmässämme.

Gottlund-runokilpailun palkitut 2026

Ensimmäinen sija: Marjukka Sten nimimerkillä Kristiina Kivi: Vaapsahainen
Toinen sija: Annele Saikkala nimimerkillä Tanssija: Kaksikirjaiminen
Kolmas sija: Seija Kerttula nimimerkillä Aatos: Vesi ja kala

Vaapsahainen

Alussa hän oli
sanaton
mitään ei kuulunut
vaikka yleisö odotti.

Kaikki halusivat nähdä sen
runoja lausuvan pienen hyönteisen.
”Rohkea yritys, vaapsahainen!”,
kannustivat he,
”hän on aina ollut niin omanlainen”,
siinäpä se:
runoilijan sielu ötökällä.
Yllään parhaat päivänsä nähnyt samettitakki,
josta puuttui nappi.
Kaulahuivi rennosti roikkuen,
antoi kuvan taiteellisen.

”Lausun runon”,
virkkoi vaapsahainen
ja vuodatteli sen
kuin pienen puron.

Kesäpäivistä kauniista,
vihreistä lehdistä, tyynestä vedenpinnasta,
sanoja pudotteli
ja
pitkiä koipiansa ojenteli.
Rakkaudesta,
sadepisaroista sammaleella ja kalliolla.
mikä kauniimpaa ois?
Siipensä vaapsahainen levitteli ja tuuli nosti hänet pois.

Marjukka Sten

Kaksikirjaiminen

Annele Saikkala

Vesi ja kala

Rakastan sanoja.
Ne ovat vanhimpia eläviä olioita,
joilla on katkeamaton jatkumo menneisyyteen.

Kun sanon vesi ja kala,
otan yhteyden esivanhempiin
Uralille, ehkä jopa 5 000 vuoden taakse:
Hei siellä jossain metsissä Volga-joen lähellä,
mitä kuuluu? Kiitos geeneistä ja sanoista!
En tosin enää metsästä enkä keräile
muuta kuin sanoja, mutta lienee sama taito.

Kun sanon vesi ja kala,
mieleeni tulvahtaa muistoja.
Vaikka siitä, kun oltiin ukin kanssa kalassa.
Ukki ei paljoa puhunut.
Hän nosti verkkoja ja minä olin soutaja.
Ukki sanoi: Souva, huopaa, souva, huopaa.
Muuta en muista koko miehestä.
Kiitos geeneistä kuitenkin. Ja sanasta huopaa,
jota en ole tarvinnut ennen kuin nyt.

Jos sanon water ja fish englanniksi,
tai vatten ja fisk ruotsiksi,
tai Wasser ja Fisch saksaksi,
mieleeni ei tulvahda muistoja.
Ne ovat vain sanoja, kirjaimia ja äänteitä,
mutta paljon enemmän joillekuille muille.

Seija Kerttula

Kilpailun tarkoitus on muistaa 1800-luvulla vaikuttanutta kansanperinteen kerääjää ja monitoimimiestä C.A. Gottlundia. Vuosittain vaihtuvat teemat ovat liittyneet jollakin tavalla hänen elämäänsä. Vuosi 2026 oli Gottlundin syntymän 230-vuotisjuhlavuosi!

C. A. Gottlund tunnettiin luovana kirjoittajana ja suomen kielen kehittäjänä, joka kunnostautui lukuisien uudissanojen tekijänä. Mm. sana ”toimittaja” on Gottlundin sepittämä uudissana suomen kieleen. Hän ymmärsi myös tiedonvälityksen arvon ja perusti useita lehtiä, joista ensimmäisen vain 14-vuotiaana. Jockas Postenin sisältö oli pitkälti mielikuvituksen tuotetta.

Aikuistuttuaan Gottlund laajensi julkaisutoimintaansa Juvaa laajemmalle ja ryhtyi ammatillisesti sanomalehtimieheksi ja -kustantajaksi. Suomenkielisiä lehtiä oli julkaistu jo 1700-luvulta lähtien, muttei vielä yhtään Helsingissä. Pääkaupungin ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti olikin Gottlundin julkaisema Suomalainen, jonka ensinumero ilmestyi 1846. Lehti joutui pian sensuurin hampaisiin ja lakkautettiin, mutta sitkeä Gottlund jatkoi julkaisutoimintaa Suomi-nimisellä lehdellä. Myöhemmin Työmiehen ystävä -nimisessä lehdessä julkaistiin hänen kirjoituksiaan.

Gottlundille kieli ja kielenkäyttö oli itseilmaisun luonteva muoto ja hän oli kirjoitustyössään huomattavan tuottelias. Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjallisuuden ja kulttuurihistorian arkistossa Gottlundin aineistoa on peräti 6,44 hyllymetriä. Gottlundin kynä oli kuitenkin terävä ja valitettavasti riidanhaluisuus johti siihen, että usein vuoropuheluksi tarkoitettu keskustelunaloite typistyi akateemisesti yksinäisen, katkeran miehen vuodatukseksi.

Samaan aikaan runokilpailun kanssa järjestettiin myös Gottlund-valokuvakilpailu samalla teemalla. Siitä tarkemmin Galleria Kuninkaankartanon sivuilla.

Runokilpailua on järjestetty vuodesta 2014. Sen toteuttaa vapaamuotoinen työryhmä yhteistyössä Juvan kulttuuripalveluiden ja Juvan kirjaston kanssa. Viime vuosina kilpailuun on osallistunut yli sata kirjoittajaa.

Gottlund-runokilpailua 2026 tuki Juvan Kulttuuri ry.

Lisätietoja kilpailusta ja Gottlund-viikosta: Johanna Kuusisto, 0400 136 176, johanna.kuusisto[a]juva.fi

Seuraa kilpailun fb-sivua: facebook.com/gottlundrunokilpailu.

Säännöt

Gottlund-runokilpailun säännöt 2026

1. Vuoden 2026 teema on sana.
2. Kukin osallistuja voi lähettää yhden runon. Runojen muotoa ei rajoiteta.
3. Runojen on oltava selvästi luettavia, mieluiten koneella kirjoitettuja. Sivulle merkitään kirjoittajan nimimerkki. Runojen maksimipituudeksi suositellaan yhtä liuskaa. Oheen liitetään suljettu kirjekuori, jossa on tekijän nimi ja yhteystiedot, ja jonka päälle kirjoitetaan nimimerkki.
4. Kilpailuaika on 19.2.-30.4.2026. Runot lähetetään osoitteella
   Juvan kirjasto
   Johanna Kuusisto
   Raili Kostian tie 2
   51900 Juva
   Kilpailun viimeisen päivän postileima riittää.
5. Esiraati valitsee 10-15 finalistia, joista kilpailun päätuomari valitsee voittajan ja sijoittuneet.
6. Tulokset julkistetaan yleisötilaisuudessa 1.7.2026 klo 14 Juvan Partalassa, Huttulantie 1, 51900 Juva.
7. Kolme parasta kirjoittajaa palkitaan. Ykköspalkinnon voi voittaa vain kahdesti peräkkäin. Aiemmat julkaisut eivät rajoita kilpailuun osallistumista.
8. Runoja ei palauteta, vaan ne arkistoidaan Juvan kirjastoon. Julkaisuoikeudet ovat tekijällä, mutta Juvan kunta voi käyttää runoja eri yhteyksissä suullisesti ja kirjallisesti. Voittajarunot julkaistaan Juvan kulttuurisivuilla ja kaikki finalistit seuraavana vuonna Gottlundin tuvan runoniityllä.

Lisää luettavaa

www.juvankulttuurisivut.fi
Carl Axel Gottlund
Kymmenen kohtaa aiheesta Carl Axel Gottlund ja kieli
Gottlund-runokilpailu 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2022, 2023, 2024, 2025

Kilpailu järjestettiin 2026 toista kertaa ja siihen saapui 76 valokuvaa eri puolilta Suomea.
Kilpailun teema pohjautui Gottlund-runokilpailun tämänvuotiseen teemaan ”sana”, jonka
valokuvaajat saivat tulkita täysin vapaasti. Tavoitteena oli antaa teemalle visuaalinen tulkinta ja tarjota sanallisen ilmaisun rinnalle kuvallinen näkökulma – näyttää, miten sama ajatus voi avautua ilman sanoja.

Kilpailun esiraati (Silla Simone, Pasi Räsämäki ja Jake Kukowski) valitsi saapuneista töistä 12
finalistia. Finalistikuvien joukosta voittajan sekä toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet valitsi
kilpailun päätuomarina toiminut oululainen valokuvataiteilija Kati Leinonen.

Finaalikuvissa “sana” näyttäytyi mm. tunnelmina, symboleina, eleinä ja hiljaisuutena. Kilpailutyöt osoittivat, että parhaimmillaan valokuva voi kertoa kokonaisen tarinan ilman ainoatakaan lausuttua sanaa. Mukana oli sekä hienovaraisia että voimakkaita tulkintoja, dokumentaarisia havaintoja ja taiteellisia kokonaisuuksia. Erityisen ilahduttavaa oli nähdä, kuinka sama teema synnytti keskenään hyvin erilaisia näkökulmia – juuri se tekee valokuvasta kiinnostavan taidemuodon.

Gottlund-valokuvakilpailun palkitut 2026

Ensimmäinen sija: Olli Knuuttila (Mikkeli)
Kirkkaankeltaisen taustan ja mustan siluetin välinen voimakas kontrasti vangitsee katsojan
huomion. Kuva muistuttaa elokuvan pysäytettyä kohtausta ja kutsuu katsojan pohtimaan
sen taustalla olevaa tarinaa. Kuvan lähtökohtana on konkreettinen ALE-teksti, joka
yhdessä roska-astiaa työntävän hahmon kanssa muodostaa kriittisen kommentin
kulutusyhteiskunnasta. Voittajakuvassa teema avautuu hienovaraisesti ja monitasoisesti.
Kuvan vahva visuaalinen ilmaisu jättää katsojalle tilaa omille tulkinnoille ja osoittaa, kuinka
paljon voidaan sanoa ilman sanoja.

Toinen sija: Jukka Pinonummi (Porvoo)
Kuvan sommittelu, tekstuurit ja värimaailma tekevät siitä visuaalisesti vahvan. Ne luovat
vastavoiman kuvan intiimille ja herkälle tunnelmalle. Kuvaan kietoutuu symboliikkaa, joka
heijastaa ihmisten välisiä lupauksia ja sopimuksia. Sen visuaalinen ilme ja symboliset merkitykset muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden.

Kolmas sija: Mikko Tahvanainen (Kouvola)
Kuva on symbolisesti latautunut ja kommentoi uskontoa, valtaa ja yhteiskunnallisia
rakenteita. Sen kiinnostavuus syntyy epäsuorasta esitystavasta, jossa huomio kohdistuu
itse kohteen sijaan sen varjoon. Mustavalkoinen toteutus korostaa kuvan graafisuutta ja on
visuaalisesti selkeä.

Finalisteille työpaja – kilpailu myös kehittää tekijöitä

Kilpailun keskeinen osa on päätuomarin vetämä finalistityöpaja, jossa finalistit saavat konkreettista palautetta, keskustelua teosten tulkinnasta ja tekijyydestä sekä näkökulmia valokuvataiteen esittämiseen ja merkitysten rakentumiseen.

Voittajakuva, finalistien kuvat sekä kaikki kilpailuun lähetetyt kuvat ovat esillä valokuvanäyttelyssä Galleria Kuninkaankartanossa heinä- ja elokuussa 2026.

9.6.-30.6.2026 Galleria Kuninkaankartanossa oli esillä vuoden 2025 Gottlund-valokuvakilpailun voittajan Rune Snellmanin näyttely.

Etelä-Savon valokuvataiteen tärkeä näyttämö

Juvan Kamerakerhon ylläpitämä Galleria Kuninkaankartanon ydintehtävänä on esitellä valokuvaa ja valokuvataidetta ja lisätä Juvan kesään valtakunnallisesti kiinnostavaa kulttuurisisältöä.

Gottlund-valokuvakilpailua 2026 on tukenut Juvan Kulttuuri ry.

Lisätietoa kilpailusta: Sigrid Munnukka / Juvan Kamerakerho, gottlund.valokuvakilpailu@gmail.com

Kilpailuohjeet ja tulokset: www.galleriakuninkaankartano.fi

Säännöt ja osallistuminen

TEEMA vuodelle 2026 on SANA
KILPAILUAIKA on 19.2.2026-30.4.2026
OSALLISTUMINEN
Jokainen osallistuja voi lähettää yhden (1) kuvan.
Kuvia ei tule pienentää, vaan ne lähetetään kameran tuottamalla maksimiresoluutiolla. Finaalikuvat tulostetaan isokokoisina vedoksina.
Kuvien muokkaaminen on sallittua, mutta merkittävät muutokset (kuten elementtien poistaminen tai lisääminen) eivät ole sallittuja. Älä koosta kuvia useista ruuduista.
Nimeä kuva omalla nimelläsi näin: etunimi_sukunimi.jpeg
Kuvien tulee olla digitaalisessa muodossa ja ne lähetetään JPEG-muodossa sähköpostilla osoitteeseen: gottlund.valokuvakilpailu@gmail.com
ARVIOINTI JA TULOSTEN JULKISTAMINEN
Esiraati valitsee kuvista anonyymisti 10-15 finalistia, joista kilpailun päätuomari Kati Leinonen valitsee voittajan ja sijoittuneet.
Tulokset julkistetaan kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa 1.7.2026 Galleria Kuninkaankartanossa, Juvan Partalassa. (Huttulantie 1, 51900 Juva)
Osallistujat säilyttävät valokuvien tekijänoikeudet, mutta kilpailun järjestäjä saa käyttää kuvia kilpailun markkinoinnissa ja näyttelyissä ilman erillistä korvausta. Kuvien käyttöön liittyy aina tekijän nimi.
Kilpailussa palkitut ja kunniamaininnat saaneet kuvat esitellään Gottlund-valokuvakilpailun näyttelyssä Juvalla heinä-elokuussa 2026. Kaikki kilpailuun osallistuneet kuvat ovat esillä päänäyttelyn yhteydessä pienimuotoisesti. Järjestäjä huolehtii näyttelykuvien vedostuksesta.
Osallistumalla kilpailuun osallistuja hyväksyy nämä säännöt ja sitoutuu noudattamaan niitä.

Ennen voittajien julkistusta Partalassa järjestettiin päätuomari Tommi Parkon ohjaama runokurssi. Parkko on runoilija ja kulttuuriaktiivi, jolla on myös oma runouteen keskittynyt kustannustalo.

Vuoden 2025 Gottlund-runokilpailun voitti Annamarika Väekäs järistyksestä kertovalla runollaan. Toiseksi sijoittui Roosa Prusila ja kolmanneksi Oona Loman. Kilpailuun saapui runoja 154 osallistujalta.

Päätuomari kuvailee Väekkään tekstiä näin: runo on luettavana olevista runoista ilmaisultaan vahvin. Se luottaa kuviin eikä juuri selittele itseään. Runossa on rytmistä vaihtelee ja se tuntuu olevan monella tapaa tasapainoinen. Ilmaisu on harkittua ja tehokasta.

Toiseksi sijoittunut Prusilan runo on huolellisesti kirjoitettu ja kielellisesti hallittu. Sanaluettelot ja virkkeet vaihtelevat hyvin. Runossa on toimivaa kuvallisuutta.

Kolmanneksi sijoittunut Oona Lomanin runo on empaattinen, ehkä jopa kantaaottava. Ilmaisu välittää hyvin sen, mitä on haettu. Runossa on arkista, toimivaa kuvastoa ja kuvallisuutta.

1. palkintosija

Ei tullut pientä repeämää,
josta valo pääsi sisään
tuli maanjäristys ja tulivuorenpurkaus
tuli tulva ja pyörremyrsky ja metsäpaloa pakenevat villieläinten laumat
sellainen moukari, joka yhdellä iskulla saa

pilvenpiirtäjän romahtamaan

ihmistä isompi meteoriitti suoraan päähän keskellä päivää
ja tämä kaikki vain kuva siitä todellisesta totaalisesta tuhosta joka
joka repii ihmisen itse muuratuilta perustuksilta ja
jättää syliin kuin omaa hengitystään pelästyneen vastasyntyneen

Annamarika Väekäs

2. palkintosija: Aika ajan sisällä

oli aika, kun en ollut tavannut sinua tai edes itseäni

aika ajan sisällä:
kuoriutumaton, kananmunaa muistuttava rakennelma

maailma soi, helmeili, silitti ja sulautui

aika, kun en ollut surullinen
tai katkera

kun viehätyin yksinkertaisista melodioista
ja rakastuin elämään

lempileluni
siivilöityi säleikön läpi lipaston pintaan

halusin koskettaa, vangita
kuin perhosen lasipurkkiin
halusin pullottaa ja ammentaa

ja olla sinun

Roosa Prusila

3. palkintosija

välinpitämätön hoitajan katse seuraa
hidasta etenemistäsi käytävällä,
jonka molemmin puolin valkeiden ovien
harmaat numerot muistuttavat jostain,
alat hokea
den sjugonionde augusti nittonhundratrettiofem
den sjugonionde augusti nittonhundratrettiofem
et suostu rollaattoriin,
et tarjottuun käteen,
kukaan ei kaipaa sinua
et ole enää valo kenenkään silmässä,
paitsi minun

väsähdät, käyt makuulle
muutama kellertävä hammas
avoimessa suussasi
raahaan painavan vihani muovikassissa hissiin,
hiekkatietä pitkin merenrantaan,
oksennan ruovikkoon kesäpäivän kirkkauden,
pilvettömän taivaan,
pettymyksen,
vihan öljyisen mustan
kun seitsemänsataa kertaa olen tullut luoksesi, repussani
tuomisina mandariinit, lonkkahousut, koirapostikortit, suklaat
katsot silmiini, sanot
näytät terveelliseltä

naurattaa, ja silloin minä sanon
ne sanat
ja sinä vastaat,
että sinäkin minua

Oona Loman

Kilpailun tarkoitus on muistaa 1800-luvulla vaikuttanutta kansanperinteen kerääjää ja monitoimimiestä C.A. Gottlundia. Vuosittain vaihtuvat teemat ovat liittyneet jollakin tavalla hänen elämäänsä.

Carl Axel Gottlund syntyi vuonna 1796, valistuksen vuosisadan viime vuosina. Tuolloin vallalla ollut aatevirtaus korosti järjen ja tiedon merkitystä, mikä näkyi myös pienen Kaarlen kasvuympäristön ilmapiirissä. Hänen isänsä oli Matthias Gottlund, pappisuralle ponnistanut talonpoikaissuvun vesa, joka tunnettiin sosiaalisena ja käytännönläheisenä valistuspappina.

Kun perhe muutti isän kirkkoherran toimen vuoksi Juvalle keväällä 1805, tarttui isä Matthias innokkaasti toimeen uudessa kotipitäjässään ei ainoastaan seurakuntalaistensa hengen ravinnon, vaan myös ruumiin ravinnon laadun takaamiseksi. Hän näki yhteiskunnallisten parannusten olevan osa sielunhoidollista työtään. Matthias Gottlundia on juvalaisten kiittäminen siitä, että esimerkiksi perunanviljely yleistyi juvalaisilla tiloilla. Säätyläisten puuhasteluksi mielletty tapa yleistyi vasta, kun Suomen Talousseuraan kuulunut kirkkoherra alkoi jakaa pappilasta ilmaista siemenperunaa.

Kodin edistyksellisen ilmapiirin lisäksi Kaarle sai vaikutteita myös noina vuosina Juvalla kotiopettajana toimineen Jaakko Juteinin ajatuksista. Suomen kielen puolustajana tunnettu kansanvalistusmies Juteini kannusti voimallisesti Gottlundia kirjoittamaan suomen kielellä. Juteinin tunnetuimman runon Arvon mekin ansaitsemme säe ”Valistus on viritetty, järki hyvä herätetty” sopii varmasti hyvin kuvaamaan myös suhteen vaikutusta nuoreen Kaarleen.

Niin kuin peruna tuli jäädäkseen juvalaiseen peltomaahan, upposi myös ohjaus ja opetus otolliseen maaperään Carl Axel Gottlundissa. Hän oli laaja-alaisesti maailmasta ja elämästä kiinnostunut: keräsi ja tutki kiviä, hyönteisiä, kasveja, runoja ja kansanperinnettä. Hän soitti viulua ja huilua, ja merkitsi talteen viitisenkymmentä juvalaista kansansävelmää. Hän oli innokas metsästäjä ja jopa täytti eläimiä. Hän myös kirjoitti itse lapsesta pitäen päiväkirjaa, runoja ja tarinoita, myöhemmin toimitti useita lehtiäkin. Suomen kirjakieltä kehitettäessä hän muiden suomenmielisten mukana loi myös uusia sanoja suomen kieleen.

Kotimaisten kielten keskus määrittää valistamisen näin: ”Valistaminen on opettamista, ohjaamista, neuvomista, kouluttamista, kasvattamista.” Sanan valistaa kantana on sana valo. ”Kun ihmisiä valistetaan, heille valaistaan asioita, tarjotaan tiedon valoa.”

Vuoden 2025 Gottlund-runokilpailun teema on Valo. Teema on myös huomionosoitus nyt ensimmäistä kertaa pidettävälle rinnakkaiselle Gottlund-valokuvakilpailulle.

Runokilpailua on järjestetty vuodesta 2014. Sen toteuttaa vapaamuotoinen työryhmä yhteistyössä Juvan kulttuuripalveluiden ja Juvan kirjaston kanssa. Viime vuosina kilpailuun on osallistunut yli sata kirjoittajaa.

Gottlund-runokilpailua 2025 on tukenut Juvan Kulttuuri ry.

Lisätietoja kilpailusta ja Gottlund-viikosta: Johanna Kuusisto, 0400 136 176, johanna.kuusisto[a]juva.fi

Seuraa kilpailun fb-sivua: facebook.com/gottlundrunokilpailu.

Säännöt

Gottlund-runokilpailun säännöt 2025

1. Vuoden 2025 teema on valo.
2. Kukin osallistuja voi lähettää yhden runon. Runojen muotoa ei rajoiteta.
3. Runojen on oltava selvästi luettavia, mieluiten koneella kirjoitettuja. Sivulle merkitään kirjoittajan nimimerkki. Runojen maksimipituudeksi suositellaan yhtä liuskaa. Oheen liitetään suljettu kirjekuori, jossa on tekijän nimi ja yhteystiedot, ja jonka päälle kirjoitetaan nimimerkki.
4. Kilpailuaika on 4.2.-30.4.2025. Runot lähetetään osoitteella
   Juvan kirjasto
   Johanna Kuusisto
   Raili Kostian tie 2
   51900 Juva
   Kilpailun viimeisen päivän postileima riittää.
5. Esiraati valitsee 10-15 finalistia, joista kilpailun päätuomari valitsee voittajan ja sijoittuneet.
6. Tulokset julkistetaan yleisötilaisuudessa 4.7.2025 klo 14 Juvan Partalassa, Huttulantie 1, 51900 Juva.
7. Kolme parasta kirjoittajaa palkitaan. Ykköspalkinnon voi voittaa vain kahdesti peräkkäin. Aiemmat julkaisut eivät rajoita kilpailuun osallistumista.
8. Runoja ei palauteta, vaan ne arkistoidaan Juvan kirjastoon. Julkaisuoikeudet ovat tekijällä, mutta Juvan kunta voi käyttää runoja eri yhteyksissä suullisesti ja kirjallisesti. Voittajarunot julkaistaan Juvan kulttuurisivuilla ja kaikki finalistit seuraavana vuonna Gottlundin tuvan runoniityllä.

Lisää luettavaa

www.juvankulttuurisivut.fi
Carl Axel Gottlund
Kymmenen kohtaa aiheesta Carl Axel Gottlund ja kieli
Gottlund-runokilpailu 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2022, 2023, 2024

Kilpailu ja näyttely tukevat kulttuuritoimintaa harvaan asutulla maaseudulla. Tapahtumat elävöittävät Juvan kulttuurielämää ja houkuttelevat paikkakuntalaisia, loma-asukkaita ja matkailijoita osallistumaan ja tutustumaan alueen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Kilpailun ja näyttelyn ajankohta yhytetään Juvan Gottlund-runokilpailun aikatauluihin ja osaksi Gottlund-viikon tapahtumia. Myös sama ajankohta Juvan antiikkipäivien kanssa Partalan kuninkaankartanon pihapiirissä lisää yleisövirtoja ja vahvistaa Juvan asemaa kulttuurikuntana.

Kilpailun päätuomari valokuvataiteilija ja kirjailija Silla Simone pitää finalisteille portfoliotapaamisen näyttelyn avajaispäivänä. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus saada asiantuntijatason henkilökohtaista palautetta ja kehittää omaa osaamista.

Gottlund-valokuvakilpailun säännöt 2025

1. Vuoden 2025 teema on valo.
2. Jokainen osallistuja voi lähettää yhden kuvan.
3. Kuvien tulee olla digitaalisessa muodossa, ja ne on lähetettävä JPEG-muodossa. Älä pienennä kuvia, vaan lähetä ne kameran tuottamalla maksiresoluutiolla.
   Nimeä kuva omalla nimelläsi näin: etunimi_sukunimi.jpg
   Kuvien muokkaaminen on sallittua, mutta merkittävät muutokset (kuten elementtien poistaminen tai lisääminen) eivät ole sallittuja. Älä kuitenkaan koosta kuvia useista ruuduista.
4. Kilpailuaika on 4.2.-30.4. 2025. Kuvat lähetetään sähköpostilla osoitteeseen: gottlund.valokuvakilpailu@gmail.com.
5. Esiraati valitsee kuvista anonyymisti 10-15 finalistia, joista kilpailun päätuomari valokuvataiteilija ja kirjailija Silla Simone valitsee voittajan ja sijoittuneet.
6. Tulokset julkistetaan yleisötilaisuudessa 4.7. 2025 klo 17 Galleria Kuninkaankartanossa, Juvan Partalassa, Huttulantie 1, 51900 Juva.
7. Osallistujat säilyttävät valokuvien tekijänoikeudet, mutta kilpailun järjestäjä saa käyttää kuvia kilpailun markkinoinnissa ja näyttelyissä ilman erillistä korvausta. Kuvien käyttöön liittyy aina tekijän nimi.
8. Kilpailussa palkitut ja kunniamaininnat saaneet kuvat esitellään Gottlund-valokuvakilpailun näyttelyssä Juvalla heinä-elokuussa 2025. Järjestäjä huolehtii näyttelykuvien vedostuksesta.
   Kaikki kilpailuun osallistuneet kuvat ovat esillä päänäyttelyn yhteydessä pienimuotoisesti.
9. Osallistumalla kilpailuun osallistuja hyväksyy nämä säännöt ja sitoutuu noudattamaan niitä.
10. Lisätietoja kilpailusta saa:
    Jake Kukowski
    +358 40 7020677
    gottlund.valokuvakilpailu@gmail.com

Ennen voittajien julkistusta klo 12.00 – 13.45 Partalassa järjestettiin päätuomari Veera Miljan ohjaama runokurssi Todesta runoksi.

Vuoden 2024 vierailevana päätuomarina toimi Veera Milja (s. 1988, Helsinki). Hän on esiintyvä runoilija, kirjoittaja ja joogaopettaja. Hänen esikoisrunokokoelmansa Supersalanen tyttöpäiväkirja (Tammi) ilmestyi keväällä 2022, ja se palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla.

Veera Milja luonnehtii valintaansa näin:
– Kilpailun kolmessatoista finalistissa näkyy, miten monipuolisesti suomenkielinen runo versoaa ja hengittää. Näistä runoista hahmottuu esiin keskenään erilaisia puhujia ja tunnerekistereitä, kielellisesti eheitä ja kiehtovia maailmoja. Monesta runosta kantautui pitkä tausta kirjoittamisen parissa, sekä mikä tärkeintä, se että runoja on myös luettu. Runoja lukenut kirjoittaja nimittäin tietää, että runo tarvitsee syntyäkseen muutakin, kuin että painaa proosatekstissä useammin enteriä. Tässä lukemista hylkivässä ajassa toivon, että kaikki me kirjoittajat muistaisimme, kuinka lukeminen on kirjoittamista myös, sen pimeä ja näkymätön, mutta välttämätön puoli.
– Sykähdyttävintä oli aina, kun huomasin, että tämän vuoden kilpailun Raja-teemaa oli käsitelty niin, että runo tarjosi siihen jotain uutta ja yllättävää. Kun valitsin kolme palkittua, seurasin vainuani ja erityisesti kahta asiaa, jotka ovat minulle runon lukijana ja kirjoittajana tärkeitä: kieltä ja tunnetta. Halusin, että runon kieli nyrjäyttää tai sykähdyttää, ja toisaalta, että runo käy sydämeen ja vetoaa tunteisiin, jättää jälkeensä
värinää. Kaikkea tätä koin palkittujen runojen parissa.

Ensimmäiselle sijalle sijoittui Anni Tanskasen Raja. Runon sinän väistämätön liuku elämästä kohti kuolemaa piirtyy tekstissä esiin kauniisti, yllättävien ja viiltävien kuvien kautta: kiikarit katoavat, kanootit täyttyvät hämähäkeillä ja tulppaanit räjähtelevät. Kielestä kuultaa läpi lukeneisuus ja runouden tuntemus. Säkeiden välistä tyhjää tilaa myös käytetään sulavasti osoittamaan ylitettyä, näkymätöntä rajaa.

Toiseksi sijoittui Mirjami Vertaisen runo Likeisyys. Kieleltään mehevä runo kertoo vaaran ja halun värittämästä kohtaamisesta, jossa jännitteen luo nähdyksi ja ohitetuksi tulemisen kontrasti. Runossa on loppuun saakka kantava intensiteetti sekä teemaan sopiva, latautunut muoto ja rytmi. Tekstissä kuuluu kaikuja myös esitetyn runon tyylikeinoista, ja se voisikin hyvin sopia myös lavalle.

Kolmannelle sijalle tuli nimetön runo, jonka kirjoittaja on Riikka Uhlig. Tiivis runo hyvästeistä synnyttää vahvoja mielikuvia ja hyökyy kokoaan suuremmaksi. Puhetilanne hahmotellaan esiin vain muutamalla suoralla viivalla. Runo ei silti selitä itseään loppuun tai ole valmiiksi pureskeltu. Toisto luo tekstiin hakkaavan sydämen rytmin, ja sydänkäyrää tai toisaalta vankilan aidan päälle vedettyä piikkilankaa muistuttava viiva halkoo tekstiä, rajaa sen kahdeksi.

Raja

Kun kiikarisi katosi
et enää löytänyt postilaatikolle
jäljet kasvoivat vesiheinää
kanootit hämähäkkejä täynnä

kun kätesi muuttui kuultavaksi
minä kuljin muita mukulakivikatuja
päivänä, jolloin unohdit nimesi

maaliskuun maanantaina
tulppaanit räjähtelivät maljakossa
kymmenen kukkaa kaikkensa antaneina

kiurut kyntivät lumisadetta
ja kaartoivat takaisin etelään

silloin sinä liu’uit ja putosit
ohuen seitin läpi ulottumattomiin

vahanukenkeho vaikealla lakanalla

sellainen nyrjähdys, mutta
kukat ne vain jatkoivat varisemistaan

lopulta irrotin varovasti
lintulaudan
ikkunasi takaa

ja kun multa tuoksui

solmin sen pulleaan rauduskoivuun
toisten tiaisten tulla

Anni Tanskanen

L I K E I S Y Y S

Olet tiukaksi kerittyä tulilankaa
tekokyntesi liian kirkasta mainosvaloa
ripsistäsi tippuu neonväriä

et katso elämän koko kirjoa

Tulet aivan liian lähelle
kun vetäydyt nurkkaan ja katsot kosketusnäyttöön

Neulepaitasi sisään on kudottu pentriittiä

Haistan rikin, kun ohitamme toisemme portaissa
emmekä jaksa enää naurahtaa liian äkillistä läheisyyttä
järjetöntä, kuumaa likeisyyttä

Lukon taakse päästyäni
hengitän pitkään huojennusta

vältettyä vaaratilannetta

Mirjami Vertainen

Nimetön runo

Vielä hetki sitten
kasvosi bussin takaikkunassa

Vielä hetki sitten
tuoksusi, kirpeä hiki

Vielä hetki sitten
sydämesi kontrabasso korvaani vasten

x —— x —— x —— x —— x —— x —— x —— x —— x ——

Jos ne panevat sinut vankilaan
kuolet

Jos ne panevat sinut vankilaan
kuolen

Riikka Uhlig

Kilpailun tarkoitus on muistaa 1800-luvulla vaikuttanutta kansanperinteen kerääjää ja monitoimimiestä C.A. Gottlundia. Vuosittain vaihtuvat teemat ovat liittyneet jollakin tavalla hänen elämäänsä.

Raja-teemalla halutaan huomioida sekä viime elokuussa vietettyä Ruotsin ja Novgorodin välille solmitun Pähkinäsaaren rauhan 700-vuotispäivää että kannustaa runokilpailun osanottajia pohtimaan raja-teemaa nykyisessä maailmantilanteessa. Gottlundin ollessa teini-ikäinen Suomi siirtyi Ruotsin alaisuudesta Venäjän suuriruhtinaskunnaksi. Kanssakäyminen uuden rajan yli kuitenkin jatkui, ja hän pystyi lähtemään Ruotsiin Uppsalan yliopistoon opiskelemaan.

Kirjoittajia haastetaan myös pohtimaan rajan merkitystä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja elämän eri tilanteissa. Miten rajoja luodaan, siirretään tai puretaan? Omien rajojen asettaminen on ollut esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa viime vuosina muun muassa Me Too -liikkeen ansiosta.

Carl Axel Gottlund itse oli laaja-alaisesti, jopa rajattomasti, maailmasta ja elämästä kiinnostunut. Gottlund keräsi ja tutki kiviä, hyönteisiä, kasveja, runoja ja kansanperinnettä. Hän soitti viulua ja huilua, ja merkitsi talteen viitisenkymmentä juvalaista kansansävelmää. Suomen kirjakieltä kehitettäessä hän muiden suomenmielisten mukana loi myös uusia sanoja suomen kieleen. Hänen kehittämiään sanoja ovat muiden muassa kansalainen, kirjasto ja suomentaa.

Sen lisäksi, että Gottlund oli aktiivinen monella elämänalalla, liikkui hän myös vaivattomasti sosiaalisesti eri tasoilla: hänellä oli yhteyksiä kaiken säätyisiin ihmisiin, mikä ei ollut tavallista 1800-luvun Suomessa. Gottlund oli rajojen ylittäjä ja monipuolinen uudistaja. Hän kuitenkin joutui usein kahnauksiin aikalaistensa kanssa. Häntä onkin sanottu ikuiseksi kakkoseksi.

Runokilpailua on järjestetty vuodesta 2014. Sen toteuttaa vapaamuotoinen työryhmä yhteistyössä Juvan kulttuuripalveluiden ja Juvan kirjaston kanssa. Viime vuosina kilpailuun on osallistunut yli sata kirjoittajaa.

Gottlund-runokilpailua 2024 on tukenut Juvan Kulttuuri ry.

Lisätietoja kilpailusta ja Gottlund-viikosta: Johanna Kuusisto, 0400 136 176, johanna.kuusisto[a]juva.fi

Seuraa kilpailun fb-sivua: facebook.com/gottlundrunokilpailu.

Säännöt

Gottlund-runokilpailun säännöt 2024

1. Vuoden 2024 teema on raja.
2. Kukin osallistuja voi lähettää yhden runon. Runojen muotoa ei rajoiteta.
3. Runojen on oltava selvästi luettavia, mieluiten koneella kirjoitettuja. Sivulle merkitään kirjoittajan nimimerkki. Runojen maksimipituudeksi suositellaan yhtä liuskaa. Oheen liitetään suljettu kirjekuori, jossa on tekijän nimi ja yhteystiedot, ja jonka päälle kirjoitetaan nimimerkki.
4. Kilpailuaika on 19.2.-30.4.2024. Runot lähetetään osoitteella
   Juvan kirjasto
   Johanna Kuusisto
   Raili Kostian tie 2
   51900 Juva
   Kilpailun viimeisen päivän postileima riittää.
5. Esiraati valitsee 10-15 finalistia, joista kilpailun päätuomari valitsee voittajan ja sijoittuneet.
6. Tulokset julkistetaan yleisötilaisuudessa 5.7.2024 klo 14 Juvan Partalassa, Huttulantie 1, 51900 Juva.
7. Kolme parasta kirjoittajaa palkitaan. Ykköspalkinnon voi voittaa vain kahdesti peräkkäin. Aiemmat julkaisut eivät rajoita kilpailuun osallistumista.
8. Runoja ei palauteta, vaan ne arkistoidaan Juvan kirjastoon. Julkaisuoikeudet ovat tekijällä, mutta Juvan kunta voi käyttää runoja eri yhteyksissä suullisesti ja kirjallisesti. Voittajarunot julkaistaan Juvan kulttuurisivuilla ja kaikki finalistit seuraavana vuonna Gottlundin tuvan runoniityllä.

Lisää luettavaa

www.juvankulttuurisivut.fi
Carl Axel Gottlund
Kymmenen kohtaa aiheesta Carl Axel Gottlund ja kieli
Gottlund-runokilpailu 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2022, 2023

Irtonaisten ohjelmisto on ollut monipuolinen. Se sisältää runoja, komediaa, vakavaa draamaa, lastennäytelmän ja vahvasti keholliseen ilmaisuun nojaavan kokeellisen teatterin keinoin tuotetun esityksen. Ohjelmistossa on ollut suomalaisia ikivihreitä, maailmanluokan klassikoita, sekä ryhmän ja ohjaajan, tai jopa kahden ohjaajan kanssa yhdessä luotuja esityksiä. Ohjaaja vaihtuu vähintään muutaman vuoden välein, mikä varmistaa, että ryhmän jäsenet oppivat jatkuvasti uutta ja näyttelijäntyö syvenee.
Ryhmä valmistaa lavasteet ja kokoaa puvustukset itse. Apuna on käytetty Mikkelin, Pieksämäen ja Varkauden teattereiden vuokrakalusteita ja -pukuja. Valosuunnittelun ja äänitehosteiden kokoamisen on tehnyt useimmiten ohjaaja. Esitysten valo- ja musiikkiajot on ostettu Juvan lukioteatterissa oppinsa saaneilta nuorilta. Yhteistyötä on tehty myös esimerkiksi Juvan Kamerakerhon kanssa.

Esityksissä on ollut myös elävää musiikkia. Napakymppi-esityksessä Kalle Grotenfelt lauloi ja soitti kitaraa, viulua soitti Vesa Sistonen. Omat koirat-näytelmän instrumentaalimusiikista vastasivat Ilias Efstathiou, sähkökitara ja Antti Pulkkinen, sello. Jäniksen vuosi näytelmässä koko ryhmä lauloi Juha Kaunismäen kitarasäestyksellä.
Esityspaikkoja ovat olleet Juvan kirkonkylällä monitoimitalo Sampola, Martti Talvela -kampuksen ja edeltävän koulukeskuksen auditorio, kirjasto, Partalan Kuninkaankartano ja myös Pattoin perintötalolla on vierailtu esiintymässä. Esityspaikkoina toimivat myös Hotelli Juva ja Puutaidenäyttely, joita ei enää ole. Useina vuosina ryhmällä oli kesäesitys urheiluseura Hatsolan Dynamon kesätapahtumassa Leväkön laavulla.

Irtonaiset ovat tehneet vierailuita kotipaikkakunnan ulkopuolelle. Tartuffe-näytelmällä ryhmä vieraili Rantasalmen Tornadossa ja Woyzcekilla Puumalassa. Nummisuutarit käytiin esittämässä Outokummussa saakka. Ryhmältä voi myös tilata esityksiä. Rosa Liksomin monologeista sai kätevästi lyhennelmiä tilausnäytöksiksi.
Teatteriryhmä Irtonaiset sai Juvan kunnan kulttuuripalkinnon vuonna 2008. Vuonna 2017 ryhmä sai avustuksen Juva575- juhlavuoden ohjelman järjestämiseen. Juhlanäytelmä oli hyvin suomalainen road moviemainen Jäniksen vuosi.

Perustamishistoria ja esitetyt näytelmät kautta aikain

1994 – 1996 Ilmaisutaidon ryhmä – Irti kaavoista sekä Kohti persoonallista ilmaisua – kurssi. Kurssinvetäjänä mikkeliläinen näyttelijä-ohjaaja Tarja Heiskanen nyk. Pyhähuhta
1997 Marraspijoissa kansalaisopiston ilmaisutaidon ryhmä esittää Musiikkinäytelmän Neljä vuodenaikaa. Käsikirjoitus ryhmän ja ohjaus Tarja Heiskanen. Ryhmän nimi Irtonaiset keksitään.
1999 – 2000 Kantaesitys Tänne jääthän, kirjoittaja Hannele Penttinen. Ohjaus Tarja Heiskanen
2000 – 2001 Peräkylän prohveetta, Tatu Pekkarinen, ohjaus Tarja Heiskanen
2001 – 2002 Tartuffe, Moliere, ohjaus Tarja Heiskanen
2002 – 2003 Napakymppi, monologeja, Rosa Liksomin pätkiksiä, sovitus ja ohjaus Tarja Heiskanen
2003 – 2004 Pekka Töpöhäntä ja Monnin kopla , kirj. Kaija Siikala sovitus ja ohjaus pieksämäkeläisen Salaisen teatterin käsikirjoittaja ja ohjaaja Juhani Joensuu
2004 – 2005 Pöllyytyksiä. Devising –menetelmän käyttö, jossa esityksen käsikirjoitus syntyy ryhmän jäsenten yhteistyönä. Dramatisointi esitykseksi ja ohjaus Juhani Joensuu
2005 – 2006 Nummisuutarit, Aleksis Kivi, sovitus ja ohjaus Juhani Joensuu
2006 – 2007 Huuleis on hunajaa, käsikirjoitus devising –menetelmällä K.A Gottlundin elämäntarinaa ja hänen kirjoittamiaan runoja materiaalina käyttäen. Ohjaaja Juhani Joensuu
2007 – 2008 Woyzeck, Georg Büchner, sovitus ja ohjaus Mika Juusela Rantasalmen Laboratorioteatteri Fennicasta
2008 – 2009 Omat koirat, Pirkko Saisio, ohjaaja Mika Juusela
2009 – 2010 Tarinoita haudan takaa, runoteos perustuen Edgar Lee Mastersin Spoon River antologiaan. Sovitus ja ohjaus Tiina Kaila ja Mikko Moisio Laboratorioteatteri Fennicasta
2010 – 2012 Tuhopolttajat, Max Frisch, sovitus ja ohjaus Mika Juusela
2013 Kaikki sujui hyvin kunnes… , sovitus ja ohjaus Daniil Harmsin teksteistä Minna Jutila ja Nestori Välitalo Laboratorioteatteri Fennicasta. Esitys oli osa Näyttelijäntyön tekniikan laboratorio-hanketta, jonka rahoitti Rajupusu Leader ry.
2013 – 2014 Kahdeksan naista, Robert Thomas. Ohjaus teatteri-ilmaisun ohjaaja Iiris Salmela Joroisista
2014 – 2015 Bernarda Alban talo, näytelmä espanjan maalaiskylien naisista, Federico Garcia Lorca. Ohjaus ja tekstin sovitus ohjaaja Tuomo Salmela Joroisista
2015 – 2016 Väärä sänky, tarinoita Decameronesta. Kirjoittaneet Ritva Holmberg ja Mikko Viherjuuri, Giovanni Boccaccion Decamerone- tarinoiden pohjalta. Ohjaus ja näyttämösovitus Tuomo Salmela
2016 – 2017 Jäniksen vuosi, Arto Paasilinnan romaanista dramatisoinut Panu Raipia. Ohjaus ja laulujen sävellys Tuomo Salmela
2017- 2018 Mieskuiskaaja, Erkki Teittinen, prologi Reijo Honkosen pakinakirjasta Paljun melua. Sovitus ja ohjaus näyttelijä Ismo Kotro.
2018 – 2019 Vain Huovista-esitys pohjautuen Veikko Huovisen lyhyet erikoiset novelleihin. Sovitus ja ohjaus näyttelijä Ismo Kotro.
2019 – 2020 Koronakevään ohjelmassa piti olla Ammutaanhan hevosiakin. Koronasulkujen vuoksi esitykset piti perua, mutta Irtonaiset valmisti materiaalista kuunnelman.
Koronarajoitukset estivät myös kevään 2021 esityksen valmistelun.
2021 – 2022 Tarinoita autiotaloista Esitys pohjautui Fagerströmin, Rasan ja Willamon kirjaan Viimeiset vieraat – elämää autiotaloissa. Dramatisointi ja ohjaus Kirsi Talvela.
2022 – 2023 Runodraama ”Yhdessä on hyvä olla!”. Esityksessä on kahdeksan runoa, jotka ovat näyttelijöiden yhdessä kirjoittamia sekä Inkeri Pohjolan runo ”Varvas kiveen osuu”. Esitys ei ole perinteistä runonlausuntaa, vaan lähempänä monologeja ja dialogeja. Dramatisointi ja ohjaus teatteripedagogi Kirsi Talvela.

Vuodeksi 2025 on työn alla Santakujan Othello, jonka on kirjoittanut Eeva-Liisa Manner.

Kirjoittaja Brita Suokas, päivittänyt Piia Häkkinen 2024

Neuvojat vaihtuivat tiheään tahtiin, kunnes Marjo Kaartinen aloitti työt Juvan käsityöneuvonta-asemalla Tiirikaisen talossa kesäkuun alussa 1989 ja jäi pitkäksi aikaa. Silloin toiminta keskittyi melkein kokonaan kudonnan neuvontaan. Kangaspuita oli enimmillään viidettoista. Muun muassa kansalaisopiston kansallispukupiiriläiset kutoivat kansallispukukankaansa Tiirikaisen talossa. Satunnaisesti tarjottiin lyhytkursseja ja ompeluneuvontaa, kankaitakin oli myynnissä. Järjestettiin näyttelyitä ja pajatapahtumia kuten kankaanpainantaa.

1990-luvun alkupuoliskolla valtakunnallinen käsi- ja taideteollisuusjärjestö käynnisti myymäläprojektin, johon Juva valittiin yhtenä kolmesta Mikkelin yhdistyksen toimipaikasta. Muut olivat Puumala ja Kerimäki. Asemille tehtiin myymälätilat ja aloitettiin käsi- ja taideteollisuustuotteiden myynti. Yhdistyksen tuotesuunnitteluvastaava Leena Matomäki suunnitteli Juvalle pellavaisen Tuukki-liinasarjan. Liinoja kutoivat juvalaiset Raili Avelin ja Irja Kuosmanen. Tekstiilitaiteilija Jukka Vesterinen suunnitteli Juvalle Katras-neulesarjan suomenlampaan villasta. Koneneuleita valmisti kangasniemeläinen Minna Lahikainen.

Järjestön valtakunnallinen nimiuudistus 1990-luvulla muutti käsityöneuvonta-asemat käsityökeskuksiksi. Myymälätoiminnan myötä haettiin parempaa toimipaikkaa näkyvyyden takaamiseksi. Muutto Hilduriin toteutui 1997, kun kansalaisopiston tekstiilitöille saneerattiin tilat Tirrolan mäeltä. Uusi myymälä avattiin juhannuksen jälkeen. Hildurin talo kiinnosti yleisöä. Monet kertoivat käynneistään lääkäri Nuutisen vastaanotolla, hammaslääkärissä, kansalaisopiston kursseilla, tai muistelivat työpaikkaansa kyseisessä talossa. Joku oli asunutkin ullakolla olevassa huoneessa kouluaikanaan. Yöjuoksutkin käsiteltiin.

Hildurissa ryhdyttiin myymälän ohella pitämään kesäkahvilaa. Myytiin myös Kyytselän jäätelöä. Kursseja ryhdyttiin pitämään viikoittain talvikaudella. Kesällä pidettiin Koululaisten Taitoviikkoa.
Kädentaidoista sivutuloja maaseudulle –projekti toteutettiin 1997-1999. Turpeet tuotteeksi -projekti 1998-2000 tutustutti osallistujat turvekuituun ja siitä haettiin tuoteideoita käsityöläisille. Kaikista Mikkelin käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen käsityökeskuksista tuli myös Taito Shoppeja eli liityttiin valtakunnalliseen myymäläketjuun.

Hilduri matkailukohteeksi –projekti oli vuorossa 2006-2007, jonka aikana toteutuivat Ratia-matot ja Hildurin ullakon remontti näyttelytilaksi. Mattoja kutoivat juvalaiset Aune Vilve ja Silja Pajunen. Taito Shop järjesti kesänäyttelyitä Vinttigalleriassa vuosina 2007-2012. Hildurin uusi elämä –projektissa 2011-2012 syntyi Hildurin historia Kirsi Vertaisen kirjoittamana.

Juvan käsityökeskus ja Taito Shop lakkautettiin 31.1.2013 ja pitkäaikainen työntekijä Marjo Kaartinen siirtyi Taito Itä-Suomen Mikkelin käsityökeskukseen. Hilduriin jäi omatoimikutojien käyttöön neljät kangaspuut, joiden loimista Kaartinen vastasi edelleen ja organisoi Hildurin Vinttigallerian kesätoimintaa. Häneltä voi myös kysyä neuvoja Juvan kansallispuvun kankaiden kudontaan.

Sittemmin Juvan käsityöläiset -yhdistys on järjestänyt Hildurissa kesänäyttelyitä ja talvitoimintaakin aktiivisesti. Juvalaiset osaavat odottaa mm. vuotuisia käsityöläisten joulumyyjäisiä, jotka parhaimmillaan jatkuvat koko joulunalusajan. Kangaspuita ei Hildurissa juuri nyt ole, kutojien on käännyttävä kansalaisopiston puoleen. Käsityöläisten tekemiä tuotteita on ollut myynnissä, avoimia käsityö-laneja on järjestetty ja vintillä on ollut käsityönäyttelyitä eri teemoilla.

Juvan risti -koru on innoittanut suunnittelemaan samalla teemalla neulemalliston, joka julkistettiin kesällä 2022 . Mallistoon kuuluu kaarrokevillapaita, villasukat, pipo, pääpanta, lapaset ja säärystimet. Käsityöläisiltä voi ostaa sekä valmiita neuleita että ohjeita niiden tekemiseen. Ristikuvion suunnittelusta ja ohjevihkon valmistamisesta vastasi käsityöläisten pj. Mirja Lantiainen ja pienempien kuvioiden suunnittelusta Mirja Sepponen Mikkelistä. Anne Holm oli mukana laskemassa silmukkamääriä eri kokoihin. Hän valmisti myös mallipaidat. Sen jälkeen Anne onkin tehnyt kymmenittäin Juvan risti -paitoja, -sukkia ja -lapasia.

Juvan käsityöläisten aktiivi Kaija Huhtinen palkittiin Juvan kulttuuripalkinnolla 2018 niin tekstiilitaiteesta kuin Hildurin ja keskustan elävöittämiseksi tekemästään työstä. Juvan käsityöläisille kulttuuripalkinto myönnettiin vielä uudelleen vuodesta 2023, jolloin kirkonkylällä tyhjilleen jäänyt Kukkokoulu herätettiin uudelleen eloon kesän ajaksi valtakunnallisen Tilkkubiennaalin näyttelytilaksi. Monipuolinen ja korkeatasoinen tilkkukäsityönäyttely keräsi suuren joukon kävijöitä eri puolelta Suomea. Tilkkuteemaisia näyttelyitä käsityöläiset kokosi biennaalin rinnalle samana kesänä myös Hilduriin ja Juvan kirjastoon.

Teksti: Marjo Kaartinen (2017) ja Piia Häkkinen (2024)