Tutkimuksien perusteella on päätelty, että Juvan muinaiset Pyhän Ristin kirkot ovat sijainneet vanhan kalmiston alueella jo katolisella keskiajalla 1400-luvulla. Varsinaista dokumentoitua tietoa kirkoista on vasta 1600-luvulta: ainakin 1666-1676 rakennettiin puukirkkoa. On syytä myös olettaa, että kellotapuli edes jossain muodossa sai paikkansa kirkkopihassa viimeistään 1700-luvulla.

Pyhäkkö tuhoutui ennen pitkää myrskyssä 1727. Sen tilalle valmistui uusi 1729, josta ovat muistona vielä tallella olevat peruskivet ja sisältä kalkittu sakastin viinikellari, joka avattiin viimeksi tutkimuksia varten syyskuussa 1986. Kirkkorakennus purettiin ja lahjoitettiin Anttolan kappeliseurakunnalle 1870.

Kristillistämispaineen myötä vainajien polttohautaus alkoi väistyä maahautaamisen tieltä Suomessa 1000-luvun alkupuolella ensin länsirannikolla ja ajan mittaan myös Juvalla. Täällä arkut vainajineen haudattiin maan poveen melko matalaan. Siitä todistavat kaivaukset kalmistossa.

Kirkon alle hautaaminen eritoten talvella oli Juvallakin sallittua ainakin vuoteen 1779, jolloin se kiellettiin Ruotsin vallan aikana valtiopäivien päätöksellä. Vuonna 1822 kielto vahvistettiin vielä keisarillisella asetuksella. Esimerkkinä voidaan mainita, että 1719 Juvalla kuoli 139 seurakuntalaista, joista ainoastaan kolme haudattiin kirkon alle.

Vanha kalmisto on ajattomassa yksinäisyydessään ikään kuin ulkoilmamuseo. Georg Erik Grotenfelt (1801-1896) oivalsi vanhan hautuumaan historiallisen merkityksen ja puhui sen säilyttämisen puolesta kirkonkokouksessa 1860.

Nykyisistä hautamerkeistä voidaan lukea kuutisenkymmentä vainajan nimeä. Juvan jyry- eli myryjoulun nimellä tunnetusta tapauksesta vuodelta 1829 ei ole minkäänlaista muistopaikkaa tai –kiveä kirkkotarhassa. Silloin joulukirkossa koettiin murhenäytelmä, kun seurakuntalaiset luulivat tulen ryöstäytyneen valloilleen ja paniikinomaisessa paossa talloivat jaloissaan kuoliaaksi 15 neitoa ja tyttöä, ikävuosiltaan 12-23.

Viiden papin haudalla on jyhkeä muistokivi. Muun muassa kappalainen ja runoilija Abraham Poppius (1793-1866) sai sellaisen Savokarjalaisen osakunnan toimesta 1902. Aidan katveessa seisoo vähän ennen kuolemaansa Porvoon piispaksi valitun Johan Viktor Johnssonin (1832-1884) yksinäinen hautakivi.

Vapaussodassa kaatuneitten veljeshaudalla kohoaa graniittinen paasi. Grotenfeltien sukuhaudalla on yhdeksän kiveä, joihin on merkitty yhdentoista aatelisen nimet vuodesta 1812. Martti Talvelan (1935-1989) viimeiselle leposijalle on pystytetty Koikkalan lehtikuusesta tehty risti, joka on anttolalaisen Armas Pulkkisen käsialaa.

Teksti: Reino Siltala