Esiraati valikoi joukosta 11 runoa, joista vieraileva päätuomari, runoilija Mirkka Auvinen valitsi voittajan sekä toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet.
Päätuomari iloitsi kilpailun tasosta ja tulkinnoista:

– Runoilijat ovat onnistuneet kirjoittamaan tekstit, jotka jättävät jäljen lukijan mieleen. Niissä on runouden rakennuspalikoita, joihin on helppo tarttua.
Tuomarin tehtävä ei ollut helppo, mutta lopulta palkitut kolme runoa jättivät vahvimman jäljen lukijaan:

Voittajarunossa Vaapsahainen on ihana, kesäinen tunnelma. Sanat soljuvat kepeästi kuin tuuleen puhalletut voikukan hahtuvat. Ilahduttavaa on, että runo sopii sekä lapsille että aikuisille.

Toiselle sijalle sijoittunut runo Kaksikirjaiminen lähtee liikkeelle sanan pienimmästä yksiköstä: kirjaimesta. Kirjaimista m ja e muodostuu sana, joka on lyhyydestään huolimatta voimakas. Runossa kuljetetaan oivaltavasti kahta tasoa: rinnastetaan ihmissuhde kirjainten liittoon, sanaan.

Kolmannen sijan saavuttanut Vesi ja kala alkaa vahvasti sanan elollistamisella: “Minä rakastan sanoja. Ne ovat vanhimpia elollisia olentoja”. Samalla kurotellaan sanojen välityksellä menneeseen. On upea ajatus, että sanoista voi rakentaa ketjun, jolla saa yhteyden sukupolvien taakse. Runossa nostetaan esille myös äidinkielen asema, miten oman äidinkielen sanat sykkivät syvällä sisimmässämme.

Gottlund-runokilpailun palkitut 2026

Ensimmäinen sija: Marjukka Sten nimimerkillä Kristiina Kivi: Vaapsahainen
Toinen sija: Annele Saikkala nimimerkillä Tanssija: Kaksikirjaiminen
Kolmas sija: Seija Kerttula nimimerkillä Aatos: Vesi ja kala

Vaapsahainen

Alussa hän oli
sanaton
mitään ei kuulunut
vaikka yleisö odotti.

Kaikki halusivat nähdä sen
runoja lausuvan pienen hyönteisen.
”Rohkea yritys, vaapsahainen!”,
kannustivat he,
”hän on aina ollut niin omanlainen”,
siinäpä se:
runoilijan sielu ötökällä.
Yllään parhaat päivänsä nähnyt samettitakki,
josta puuttui nappi.
Kaulahuivi rennosti roikkuen,
antoi kuvan taiteellisen.

”Lausun runon”,
virkkoi vaapsahainen
ja vuodatteli sen
kuin pienen puron.

Kesäpäivistä kauniista,
vihreistä lehdistä, tyynestä vedenpinnasta,
sanoja pudotteli
ja
pitkiä koipiansa ojenteli.
Rakkaudesta,
sadepisaroista sammaleella ja kalliolla.
mikä kauniimpaa ois?
Siipensä vaapsahainen levitteli ja tuuli nosti hänet pois.

Marjukka Sten

Kaksikirjaiminen

Annele Saikkala

Vesi ja kala

Rakastan sanoja.
Ne ovat vanhimpia eläviä olioita,
joilla on katkeamaton jatkumo menneisyyteen.

Kun sanon vesi ja kala,
otan yhteyden esivanhempiin
Uralille, ehkä jopa 5 000 vuoden taakse:
Hei siellä jossain metsissä Volga-joen lähellä,
mitä kuuluu? Kiitos geeneistä ja sanoista!
En tosin enää metsästä enkä keräile
muuta kuin sanoja, mutta lienee sama taito.

Kun sanon vesi ja kala,
mieleeni tulvahtaa muistoja.
Vaikka siitä, kun oltiin ukin kanssa kalassa.
Ukki ei paljoa puhunut.
Hän nosti verkkoja ja minä olin soutaja.
Ukki sanoi: Souva, huopaa, souva, huopaa.
Muuta en muista koko miehestä.
Kiitos geeneistä kuitenkin. Ja sanasta huopaa,
jota en ole tarvinnut ennen kuin nyt.

Jos sanon water ja fish englanniksi,
tai vatten ja fisk ruotsiksi,
tai Wasser ja Fisch saksaksi,
mieleeni ei tulvahda muistoja.
Ne ovat vain sanoja, kirjaimia ja äänteitä,
mutta paljon enemmän joillekuille muille.

Seija Kerttula

Kilpailun tarkoitus on muistaa 1800-luvulla vaikuttanutta kansanperinteen kerääjää ja monitoimimiestä C.A. Gottlundia. Vuosittain vaihtuvat teemat ovat liittyneet jollakin tavalla hänen elämäänsä. Vuosi 2026 oli Gottlundin syntymän 230-vuotisjuhlavuosi!

C. A. Gottlund tunnettiin luovana kirjoittajana ja suomen kielen kehittäjänä, joka kunnostautui lukuisien uudissanojen tekijänä. Mm. sana ”toimittaja” on Gottlundin sepittämä uudissana suomen kieleen. Hän ymmärsi myös tiedonvälityksen arvon ja perusti useita lehtiä, joista ensimmäisen vain 14-vuotiaana. Jockas Postenin sisältö oli pitkälti mielikuvituksen tuotetta.

Aikuistuttuaan Gottlund laajensi julkaisutoimintaansa Juvaa laajemmalle ja ryhtyi ammatillisesti sanomalehtimieheksi ja -kustantajaksi. Suomenkielisiä lehtiä oli julkaistu jo 1700-luvulta lähtien, muttei vielä yhtään Helsingissä. Pääkaupungin ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti olikin Gottlundin julkaisema Suomalainen, jonka ensinumero ilmestyi 1846. Lehti joutui pian sensuurin hampaisiin ja lakkautettiin, mutta sitkeä Gottlund jatkoi julkaisutoimintaa Suomi-nimisellä lehdellä. Myöhemmin Työmiehen ystävä -nimisessä lehdessä julkaistiin hänen kirjoituksiaan.

Gottlundille kieli ja kielenkäyttö oli itseilmaisun luonteva muoto ja hän oli kirjoitustyössään huomattavan tuottelias. Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjallisuuden ja kulttuurihistorian arkistossa Gottlundin aineistoa on peräti 6,44 hyllymetriä. Gottlundin kynä oli kuitenkin terävä ja valitettavasti riidanhaluisuus johti siihen, että usein vuoropuheluksi tarkoitettu keskustelunaloite typistyi akateemisesti yksinäisen, katkeran miehen vuodatukseksi.

Samaan aikaan runokilpailun kanssa järjestettiin myös Gottlund-valokuvakilpailu samalla teemalla. Siitä tarkemmin Galleria Kuninkaankartanon sivuilla.

Runokilpailua on järjestetty vuodesta 2014. Sen toteuttaa vapaamuotoinen työryhmä yhteistyössä Juvan kulttuuripalveluiden ja Juvan kirjaston kanssa. Viime vuosina kilpailuun on osallistunut yli sata kirjoittajaa.

Gottlund-runokilpailua 2026 tuki Juvan Kulttuuri ry.

Lisätietoja kilpailusta ja Gottlund-viikosta: Johanna Kuusisto, 0400 136 176, johanna.kuusisto[a]juva.fi

Seuraa kilpailun fb-sivua: facebook.com/gottlundrunokilpailu.

Säännöt

Gottlund-runokilpailun säännöt 2026

1. Vuoden 2026 teema on sana.
2. Kukin osallistuja voi lähettää yhden runon. Runojen muotoa ei rajoiteta.
3. Runojen on oltava selvästi luettavia, mieluiten koneella kirjoitettuja. Sivulle merkitään kirjoittajan nimimerkki. Runojen maksimipituudeksi suositellaan yhtä liuskaa. Oheen liitetään suljettu kirjekuori, jossa on tekijän nimi ja yhteystiedot, ja jonka päälle kirjoitetaan nimimerkki.
4. Kilpailuaika on 19.2.-30.4.2026. Runot lähetetään osoitteella
   Juvan kirjasto
   Johanna Kuusisto
   Raili Kostian tie 2
   51900 Juva
   Kilpailun viimeisen päivän postileima riittää.
5. Esiraati valitsee 10-15 finalistia, joista kilpailun päätuomari valitsee voittajan ja sijoittuneet.
6. Tulokset julkistetaan yleisötilaisuudessa 1.7.2026 klo 14 Juvan Partalassa, Huttulantie 1, 51900 Juva.
7. Kolme parasta kirjoittajaa palkitaan. Ykköspalkinnon voi voittaa vain kahdesti peräkkäin. Aiemmat julkaisut eivät rajoita kilpailuun osallistumista.
8. Runoja ei palauteta, vaan ne arkistoidaan Juvan kirjastoon. Julkaisuoikeudet ovat tekijällä, mutta Juvan kunta voi käyttää runoja eri yhteyksissä suullisesti ja kirjallisesti. Voittajarunot julkaistaan Juvan kulttuurisivuilla ja kaikki finalistit seuraavana vuonna Gottlundin tuvan runoniityllä.

Lisää luettavaa

www.juvankulttuurisivut.fi
Carl Axel Gottlund
Kymmenen kohtaa aiheesta Carl Axel Gottlund ja kieli
Gottlund-runokilpailu 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2022, 2023, 2024, 2025

Ennen voittajien julkistusta Partalassa järjestettiin päätuomari Tommi Parkon ohjaama runokurssi. Parkko on runoilija ja kulttuuriaktiivi, jolla on myös oma runouteen keskittynyt kustannustalo.

Vuoden 2025 Gottlund-runokilpailun voitti Annamarika Väekäs järistyksestä kertovalla runollaan. Toiseksi sijoittui Roosa Prusila ja kolmanneksi Oona Loman. Kilpailuun saapui runoja 154 osallistujalta.

Päätuomari kuvailee Väekkään tekstiä näin: runo on luettavana olevista runoista ilmaisultaan vahvin. Se luottaa kuviin eikä juuri selittele itseään. Runossa on rytmistä vaihtelee ja se tuntuu olevan monella tapaa tasapainoinen. Ilmaisu on harkittua ja tehokasta.

Toiseksi sijoittunut Prusilan runo on huolellisesti kirjoitettu ja kielellisesti hallittu. Sanaluettelot ja virkkeet vaihtelevat hyvin. Runossa on toimivaa kuvallisuutta.

Kolmanneksi sijoittunut Oona Lomanin runo on empaattinen, ehkä jopa kantaaottava. Ilmaisu välittää hyvin sen, mitä on haettu. Runossa on arkista, toimivaa kuvastoa ja kuvallisuutta.

1. palkintosija

Ei tullut pientä repeämää,
josta valo pääsi sisään
tuli maanjäristys ja tulivuorenpurkaus
tuli tulva ja pyörremyrsky ja metsäpaloa pakenevat villieläinten laumat
sellainen moukari, joka yhdellä iskulla saa

pilvenpiirtäjän romahtamaan

ihmistä isompi meteoriitti suoraan päähän keskellä päivää
ja tämä kaikki vain kuva siitä todellisesta totaalisesta tuhosta joka
joka repii ihmisen itse muuratuilta perustuksilta ja
jättää syliin kuin omaa hengitystään pelästyneen vastasyntyneen

Annamarika Väekäs

2. palkintosija: Aika ajan sisällä

oli aika, kun en ollut tavannut sinua tai edes itseäni

aika ajan sisällä:
kuoriutumaton, kananmunaa muistuttava rakennelma

maailma soi, helmeili, silitti ja sulautui

aika, kun en ollut surullinen
tai katkera

kun viehätyin yksinkertaisista melodioista
ja rakastuin elämään

lempileluni
siivilöityi säleikön läpi lipaston pintaan

halusin koskettaa, vangita
kuin perhosen lasipurkkiin
halusin pullottaa ja ammentaa

ja olla sinun

Roosa Prusila

3. palkintosija

välinpitämätön hoitajan katse seuraa
hidasta etenemistäsi käytävällä,
jonka molemmin puolin valkeiden ovien
harmaat numerot muistuttavat jostain,
alat hokea
den sjugonionde augusti nittonhundratrettiofem
den sjugonionde augusti nittonhundratrettiofem
et suostu rollaattoriin,
et tarjottuun käteen,
kukaan ei kaipaa sinua
et ole enää valo kenenkään silmässä,
paitsi minun

väsähdät, käyt makuulle
muutama kellertävä hammas
avoimessa suussasi
raahaan painavan vihani muovikassissa hissiin,
hiekkatietä pitkin merenrantaan,
oksennan ruovikkoon kesäpäivän kirkkauden,
pilvettömän taivaan,
pettymyksen,
vihan öljyisen mustan
kun seitsemänsataa kertaa olen tullut luoksesi, repussani
tuomisina mandariinit, lonkkahousut, koirapostikortit, suklaat
katsot silmiini, sanot
näytät terveelliseltä

naurattaa, ja silloin minä sanon
ne sanat
ja sinä vastaat,
että sinäkin minua

Oona Loman

Kilpailun tarkoitus on muistaa 1800-luvulla vaikuttanutta kansanperinteen kerääjää ja monitoimimiestä C.A. Gottlundia. Vuosittain vaihtuvat teemat ovat liittyneet jollakin tavalla hänen elämäänsä.

Carl Axel Gottlund syntyi vuonna 1796, valistuksen vuosisadan viime vuosina. Tuolloin vallalla ollut aatevirtaus korosti järjen ja tiedon merkitystä, mikä näkyi myös pienen Kaarlen kasvuympäristön ilmapiirissä. Hänen isänsä oli Matthias Gottlund, pappisuralle ponnistanut talonpoikaissuvun vesa, joka tunnettiin sosiaalisena ja käytännönläheisenä valistuspappina.

Kun perhe muutti isän kirkkoherran toimen vuoksi Juvalle keväällä 1805, tarttui isä Matthias innokkaasti toimeen uudessa kotipitäjässään ei ainoastaan seurakuntalaistensa hengen ravinnon, vaan myös ruumiin ravinnon laadun takaamiseksi. Hän näki yhteiskunnallisten parannusten olevan osa sielunhoidollista työtään. Matthias Gottlundia on juvalaisten kiittäminen siitä, että esimerkiksi perunanviljely yleistyi juvalaisilla tiloilla. Säätyläisten puuhasteluksi mielletty tapa yleistyi vasta, kun Suomen Talousseuraan kuulunut kirkkoherra alkoi jakaa pappilasta ilmaista siemenperunaa.

Kodin edistyksellisen ilmapiirin lisäksi Kaarle sai vaikutteita myös noina vuosina Juvalla kotiopettajana toimineen Jaakko Juteinin ajatuksista. Suomen kielen puolustajana tunnettu kansanvalistusmies Juteini kannusti voimallisesti Gottlundia kirjoittamaan suomen kielellä. Juteinin tunnetuimman runon Arvon mekin ansaitsemme säe ”Valistus on viritetty, järki hyvä herätetty” sopii varmasti hyvin kuvaamaan myös suhteen vaikutusta nuoreen Kaarleen.

Niin kuin peruna tuli jäädäkseen juvalaiseen peltomaahan, upposi myös ohjaus ja opetus otolliseen maaperään Carl Axel Gottlundissa. Hän oli laaja-alaisesti maailmasta ja elämästä kiinnostunut: keräsi ja tutki kiviä, hyönteisiä, kasveja, runoja ja kansanperinnettä. Hän soitti viulua ja huilua, ja merkitsi talteen viitisenkymmentä juvalaista kansansävelmää. Hän oli innokas metsästäjä ja jopa täytti eläimiä. Hän myös kirjoitti itse lapsesta pitäen päiväkirjaa, runoja ja tarinoita, myöhemmin toimitti useita lehtiäkin. Suomen kirjakieltä kehitettäessä hän muiden suomenmielisten mukana loi myös uusia sanoja suomen kieleen.

Kotimaisten kielten keskus määrittää valistamisen näin: ”Valistaminen on opettamista, ohjaamista, neuvomista, kouluttamista, kasvattamista.” Sanan valistaa kantana on sana valo. ”Kun ihmisiä valistetaan, heille valaistaan asioita, tarjotaan tiedon valoa.”

Vuoden 2025 Gottlund-runokilpailun teema on Valo. Teema on myös huomionosoitus nyt ensimmäistä kertaa pidettävälle rinnakkaiselle Gottlund-valokuvakilpailulle.

Runokilpailua on järjestetty vuodesta 2014. Sen toteuttaa vapaamuotoinen työryhmä yhteistyössä Juvan kulttuuripalveluiden ja Juvan kirjaston kanssa. Viime vuosina kilpailuun on osallistunut yli sata kirjoittajaa.

Gottlund-runokilpailua 2025 on tukenut Juvan Kulttuuri ry.

Lisätietoja kilpailusta ja Gottlund-viikosta: Johanna Kuusisto, 0400 136 176, johanna.kuusisto[a]juva.fi

Seuraa kilpailun fb-sivua: facebook.com/gottlundrunokilpailu.

Säännöt

Gottlund-runokilpailun säännöt 2025

1. Vuoden 2025 teema on valo.
2. Kukin osallistuja voi lähettää yhden runon. Runojen muotoa ei rajoiteta.
3. Runojen on oltava selvästi luettavia, mieluiten koneella kirjoitettuja. Sivulle merkitään kirjoittajan nimimerkki. Runojen maksimipituudeksi suositellaan yhtä liuskaa. Oheen liitetään suljettu kirjekuori, jossa on tekijän nimi ja yhteystiedot, ja jonka päälle kirjoitetaan nimimerkki.
4. Kilpailuaika on 4.2.-30.4.2025. Runot lähetetään osoitteella
   Juvan kirjasto
   Johanna Kuusisto
   Raili Kostian tie 2
   51900 Juva
   Kilpailun viimeisen päivän postileima riittää.
5. Esiraati valitsee 10-15 finalistia, joista kilpailun päätuomari valitsee voittajan ja sijoittuneet.
6. Tulokset julkistetaan yleisötilaisuudessa 4.7.2025 klo 14 Juvan Partalassa, Huttulantie 1, 51900 Juva.
7. Kolme parasta kirjoittajaa palkitaan. Ykköspalkinnon voi voittaa vain kahdesti peräkkäin. Aiemmat julkaisut eivät rajoita kilpailuun osallistumista.
8. Runoja ei palauteta, vaan ne arkistoidaan Juvan kirjastoon. Julkaisuoikeudet ovat tekijällä, mutta Juvan kunta voi käyttää runoja eri yhteyksissä suullisesti ja kirjallisesti. Voittajarunot julkaistaan Juvan kulttuurisivuilla ja kaikki finalistit seuraavana vuonna Gottlundin tuvan runoniityllä.

Lisää luettavaa

www.juvankulttuurisivut.fi
Carl Axel Gottlund
Kymmenen kohtaa aiheesta Carl Axel Gottlund ja kieli
Gottlund-runokilpailu 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2022, 2023, 2024

Ennen voittajien julkistusta klo 12.00 – 13.45 Partalassa järjestettiin päätuomari Veera Miljan ohjaama runokurssi Todesta runoksi.

Vuoden 2024 vierailevana päätuomarina toimi Veera Milja (s. 1988, Helsinki). Hän on esiintyvä runoilija, kirjoittaja ja joogaopettaja. Hänen esikoisrunokokoelmansa Supersalanen tyttöpäiväkirja (Tammi) ilmestyi keväällä 2022, ja se palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla.

Veera Milja luonnehtii valintaansa näin:
– Kilpailun kolmessatoista finalistissa näkyy, miten monipuolisesti suomenkielinen runo versoaa ja hengittää. Näistä runoista hahmottuu esiin keskenään erilaisia puhujia ja tunnerekistereitä, kielellisesti eheitä ja kiehtovia maailmoja. Monesta runosta kantautui pitkä tausta kirjoittamisen parissa, sekä mikä tärkeintä, se että runoja on myös luettu. Runoja lukenut kirjoittaja nimittäin tietää, että runo tarvitsee syntyäkseen muutakin, kuin että painaa proosatekstissä useammin enteriä. Tässä lukemista hylkivässä ajassa toivon, että kaikki me kirjoittajat muistaisimme, kuinka lukeminen on kirjoittamista myös, sen pimeä ja näkymätön, mutta välttämätön puoli.
– Sykähdyttävintä oli aina, kun huomasin, että tämän vuoden kilpailun Raja-teemaa oli käsitelty niin, että runo tarjosi siihen jotain uutta ja yllättävää. Kun valitsin kolme palkittua, seurasin vainuani ja erityisesti kahta asiaa, jotka ovat minulle runon lukijana ja kirjoittajana tärkeitä: kieltä ja tunnetta. Halusin, että runon kieli nyrjäyttää tai sykähdyttää, ja toisaalta, että runo käy sydämeen ja vetoaa tunteisiin, jättää jälkeensä
värinää. Kaikkea tätä koin palkittujen runojen parissa.

Ensimmäiselle sijalle sijoittui Anni Tanskasen Raja. Runon sinän väistämätön liuku elämästä kohti kuolemaa piirtyy tekstissä esiin kauniisti, yllättävien ja viiltävien kuvien kautta: kiikarit katoavat, kanootit täyttyvät hämähäkeillä ja tulppaanit räjähtelevät. Kielestä kuultaa läpi lukeneisuus ja runouden tuntemus. Säkeiden välistä tyhjää tilaa myös käytetään sulavasti osoittamaan ylitettyä, näkymätöntä rajaa.

Toiseksi sijoittui Mirjami Vertaisen runo Likeisyys. Kieleltään mehevä runo kertoo vaaran ja halun värittämästä kohtaamisesta, jossa jännitteen luo nähdyksi ja ohitetuksi tulemisen kontrasti. Runossa on loppuun saakka kantava intensiteetti sekä teemaan sopiva, latautunut muoto ja rytmi. Tekstissä kuuluu kaikuja myös esitetyn runon tyylikeinoista, ja se voisikin hyvin sopia myös lavalle.

Kolmannelle sijalle tuli nimetön runo, jonka kirjoittaja on Riikka Uhlig. Tiivis runo hyvästeistä synnyttää vahvoja mielikuvia ja hyökyy kokoaan suuremmaksi. Puhetilanne hahmotellaan esiin vain muutamalla suoralla viivalla. Runo ei silti selitä itseään loppuun tai ole valmiiksi pureskeltu. Toisto luo tekstiin hakkaavan sydämen rytmin, ja sydänkäyrää tai toisaalta vankilan aidan päälle vedettyä piikkilankaa muistuttava viiva halkoo tekstiä, rajaa sen kahdeksi.

Raja

Kun kiikarisi katosi
et enää löytänyt postilaatikolle
jäljet kasvoivat vesiheinää
kanootit hämähäkkejä täynnä

kun kätesi muuttui kuultavaksi
minä kuljin muita mukulakivikatuja
päivänä, jolloin unohdit nimesi

maaliskuun maanantaina
tulppaanit räjähtelivät maljakossa
kymmenen kukkaa kaikkensa antaneina

kiurut kyntivät lumisadetta
ja kaartoivat takaisin etelään

silloin sinä liu’uit ja putosit
ohuen seitin läpi ulottumattomiin

vahanukenkeho vaikealla lakanalla

sellainen nyrjähdys, mutta
kukat ne vain jatkoivat varisemistaan

lopulta irrotin varovasti
lintulaudan
ikkunasi takaa

ja kun multa tuoksui

solmin sen pulleaan rauduskoivuun
toisten tiaisten tulla

Anni Tanskanen

L I K E I S Y Y S

Olet tiukaksi kerittyä tulilankaa
tekokyntesi liian kirkasta mainosvaloa
ripsistäsi tippuu neonväriä

et katso elämän koko kirjoa

Tulet aivan liian lähelle
kun vetäydyt nurkkaan ja katsot kosketusnäyttöön

Neulepaitasi sisään on kudottu pentriittiä

Haistan rikin, kun ohitamme toisemme portaissa
emmekä jaksa enää naurahtaa liian äkillistä läheisyyttä
järjetöntä, kuumaa likeisyyttä

Lukon taakse päästyäni
hengitän pitkään huojennusta

vältettyä vaaratilannetta

Mirjami Vertainen

Nimetön runo

Vielä hetki sitten
kasvosi bussin takaikkunassa

Vielä hetki sitten
tuoksusi, kirpeä hiki

Vielä hetki sitten
sydämesi kontrabasso korvaani vasten

x —— x —— x —— x —— x —— x —— x —— x —— x ——

Jos ne panevat sinut vankilaan
kuolet

Jos ne panevat sinut vankilaan
kuolen

Riikka Uhlig

Kilpailun tarkoitus on muistaa 1800-luvulla vaikuttanutta kansanperinteen kerääjää ja monitoimimiestä C.A. Gottlundia. Vuosittain vaihtuvat teemat ovat liittyneet jollakin tavalla hänen elämäänsä.

Raja-teemalla halutaan huomioida sekä viime elokuussa vietettyä Ruotsin ja Novgorodin välille solmitun Pähkinäsaaren rauhan 700-vuotispäivää että kannustaa runokilpailun osanottajia pohtimaan raja-teemaa nykyisessä maailmantilanteessa. Gottlundin ollessa teini-ikäinen Suomi siirtyi Ruotsin alaisuudesta Venäjän suuriruhtinaskunnaksi. Kanssakäyminen uuden rajan yli kuitenkin jatkui, ja hän pystyi lähtemään Ruotsiin Uppsalan yliopistoon opiskelemaan.

Kirjoittajia haastetaan myös pohtimaan rajan merkitystä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja elämän eri tilanteissa. Miten rajoja luodaan, siirretään tai puretaan? Omien rajojen asettaminen on ollut esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa viime vuosina muun muassa Me Too -liikkeen ansiosta.

Carl Axel Gottlund itse oli laaja-alaisesti, jopa rajattomasti, maailmasta ja elämästä kiinnostunut. Gottlund keräsi ja tutki kiviä, hyönteisiä, kasveja, runoja ja kansanperinnettä. Hän soitti viulua ja huilua, ja merkitsi talteen viitisenkymmentä juvalaista kansansävelmää. Suomen kirjakieltä kehitettäessä hän muiden suomenmielisten mukana loi myös uusia sanoja suomen kieleen. Hänen kehittämiään sanoja ovat muiden muassa kansalainen, kirjasto ja suomentaa.

Sen lisäksi, että Gottlund oli aktiivinen monella elämänalalla, liikkui hän myös vaivattomasti sosiaalisesti eri tasoilla: hänellä oli yhteyksiä kaiken säätyisiin ihmisiin, mikä ei ollut tavallista 1800-luvun Suomessa. Gottlund oli rajojen ylittäjä ja monipuolinen uudistaja. Hän kuitenkin joutui usein kahnauksiin aikalaistensa kanssa. Häntä onkin sanottu ikuiseksi kakkoseksi.

Runokilpailua on järjestetty vuodesta 2014. Sen toteuttaa vapaamuotoinen työryhmä yhteistyössä Juvan kulttuuripalveluiden ja Juvan kirjaston kanssa. Viime vuosina kilpailuun on osallistunut yli sata kirjoittajaa.

Gottlund-runokilpailua 2024 on tukenut Juvan Kulttuuri ry.

Lisätietoja kilpailusta ja Gottlund-viikosta: Johanna Kuusisto, 0400 136 176, johanna.kuusisto[a]juva.fi

Seuraa kilpailun fb-sivua: facebook.com/gottlundrunokilpailu.

Säännöt

Gottlund-runokilpailun säännöt 2024

1. Vuoden 2024 teema on raja.
2. Kukin osallistuja voi lähettää yhden runon. Runojen muotoa ei rajoiteta.
3. Runojen on oltava selvästi luettavia, mieluiten koneella kirjoitettuja. Sivulle merkitään kirjoittajan nimimerkki. Runojen maksimipituudeksi suositellaan yhtä liuskaa. Oheen liitetään suljettu kirjekuori, jossa on tekijän nimi ja yhteystiedot, ja jonka päälle kirjoitetaan nimimerkki.
4. Kilpailuaika on 19.2.-30.4.2024. Runot lähetetään osoitteella
   Juvan kirjasto
   Johanna Kuusisto
   Raili Kostian tie 2
   51900 Juva
   Kilpailun viimeisen päivän postileima riittää.
5. Esiraati valitsee 10-15 finalistia, joista kilpailun päätuomari valitsee voittajan ja sijoittuneet.
6. Tulokset julkistetaan yleisötilaisuudessa 5.7.2024 klo 14 Juvan Partalassa, Huttulantie 1, 51900 Juva.
7. Kolme parasta kirjoittajaa palkitaan. Ykköspalkinnon voi voittaa vain kahdesti peräkkäin. Aiemmat julkaisut eivät rajoita kilpailuun osallistumista.
8. Runoja ei palauteta, vaan ne arkistoidaan Juvan kirjastoon. Julkaisuoikeudet ovat tekijällä, mutta Juvan kunta voi käyttää runoja eri yhteyksissä suullisesti ja kirjallisesti. Voittajarunot julkaistaan Juvan kulttuurisivuilla ja kaikki finalistit seuraavana vuonna Gottlundin tuvan runoniityllä.

Lisää luettavaa

www.juvankulttuurisivut.fi
Carl Axel Gottlund
Kymmenen kohtaa aiheesta Carl Axel Gottlund ja kieli
Gottlund-runokilpailu 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2022, 2023

Ennen voittajien julkistusta klo 12.30 – 14.30 Partalassa järjestettiin Kirsi Talvelan ohjaama ketjurunokurssi.

Vuoden 2023 vierailevana päätuomarina toimi kirjallisuustieteen tohtori Tero Vanhanen, joka opettaa kirjallisuutta ja tekstianalyysia Helsingin yliopistossa. Hän on tutkimustyössään ja opetuksessaan käsitellyt lyriikkaa laaja-alaisesti antiikin runoudesta romantiikkaan ja populaarista laululyriikasta kokeelliseen nykyrunouteen. Vanhanen valitsi voittajakolmikon esiraadin seuloman 11 finalistirunon joukosta.

Vanhanen luonnehtii valintaansa näin:
– Runous ei ole kilpalaji, ja jokainen kilpailua varten lukemani runo oli ansiokas ja arvokas sellaisenaan. Suomalaisen runouden tila näyttää finalistien perustalta olevan erinomainen. Voittajat on kuitenkin valittava, ja lopulta pää tuomari diktaattorina valitsee runot, jotka parhaiten sopivat hänen kriteereihinsä. Olen antanut eniten painoarvoa rohkeudelle ja omaperäisyydelle, röyhkeydellekin. Finalistijoukosta olisi löytynyt ehkä kauniimpia ja hiotumpiakin ehdokkaita, mutta lopulta nämä kolme runoa iskivät lujimmin, vaatimalla vaativat huomiota ja jättivät vahvimman jäljen lukijaan.
– Monta hienoa tekstiä olisi mielellään nostanut finalisteista esiin. Toivon, että jokainen kilpailuun osallistunut jatkaa kirjoittamista myös tulevaisuudessa!

Ensimmäiselle sijalle sijoittui Jarmo Saartin muunnin mehtä, joka yhdistelee omaperäisesti JavaScriptiä , savon murretta sekä luontorunoutta.

Toiseksi sijoittui Kati-Annika Ansaksen runo Rakennan hänet valosta. Runo lähestyy kuvallisuutta keskittymällä maalaamisen prosessiin erityisesti eri värejä ja niiden ainesosia kuvaavia koodeja
hyödyntäen. Runon puhuja on maalari, jonka työ näyttäytyy koodien listana, eri väriaineiden salakielenä ja kaukaisesta historiasta nykypäivään nousevana elävänä kuvana.

Kolmannelle sijalle tuli Marraskuun manifesti, jonka kirjoittaja on Jussi Keskitalo. Runo kuvaa marraskuista Tamperetta ja sen lähialueita alkusointuja pulppuavalla, beat-runoudesta muistuttavalla sanatulvalla.

muunnin mehtä

muunnin mehtä = {
värj: ’vihree’,
aeka: ikKuisuus,
ketäEtin: ’savoLaenen’,
};
{
matkalla: tos,
}
muunnin minä = {
toemitus(paeKannus) {61°53′50′′N, 027°51′25′′E},
laetaKiel: toimet (alaRupattoo) {
// eti ite aeto puhheenPars
}
}
muunnin hyö = {
paeKannus: {x: 60°31′2′′P, y: 16°23′56′′I} //
muunnin minä Pallaatus
otaMittooTästä: toemitus(paekannusPerille) {
// 61°53′50′′N, 027°51′25′′E
},
}
// rupatuksen pessee
jos (minä.mäneKohti (mehtä.saana) < 200)) {
minä.laetaRintaas ({
Hummaas: tos,
});
palluuPiste}

muunnin minä = {
toemitus(riKastus)
laetaMiel: toimet (tieKirjoo) {
// kiännä viännä Anna arvoo
}
toisekseenTuas}
},
}

Jarmo Saarti

Rakennan hänet valosta

Rakennan hänet valosta, irrotan hitaasti väri kerrallaan.

Kampaan aamun hiukset egyptinruskeaan
yhdistän luujauhoa, bitumia, pihkaa ja lakkaa.
Uutan mukaan kurkumiinia (E100)
eristän alkannasta resorsiinikeltaista (E103).
Annan usvan palmikoida kevään molemmille korville.

Ajattelen päivän kasvot, ihon sankirista
pohjaksi sekoitus oliivinvihreää, ruskeaa, okraa.
Kesän poskipäille häivähdys norsunluuta, lehahdus punaa
kultaa (E175), jota saa käyttää vain kuorruttamiseen.

Illan huulet maalaan karmiinilla (E120) Etelä-Amerikasta
kuivatuilla, murskatuilla kokenillikirvanaarailla,
jotka käyttävät ravinnokseen kaktuksia.
Ripustan syksyn olkapäille inkakuninkaiden hunnun.

Yön silmät syvää klorofylliä (E140) lehdistä, ruohoista
ultramariinia jauhetusta lapis lazulista, totuuden kivestä.
Talven ripsille muinaisen Egyptin ylhäisten meikki.

Mutta taivaalle annan nimen SineDeepSky:
rgb(0, 191, 255)
00bfff
cmyk(100%, 25%, 0%, 0%)

Iltaruskoon lisään vielä Tyroksen purppuraa Välimereltä
Bolinus brandaris -kotilon eritettä, ylellistä ja arvokasta.

Kunnes valot himmenevät, taivas sammuu
kylläiset sävyt riisutaan ja maailma kääntyy tuhkanharmaaseen.
Mutta kuten uneksijat yleensä, saan silti vielä kulkea väreissä.

Kati-Annika Ansas

Marraskuun manifesti

Hanhiparvi läpsyttelee
laiskasti lentoon
metsänreunan penseältä peltoaukealta

Kaakossa kaikuu kolkko kaakatus

Supikoira säntäilee salmen suussa
edestakaisin
edellisyönä iskenyt rapsakka raivotauti rasitteenaan

Marraskuun masentava manifesti
tervehtii yksinäisiä Tampereen Teiskossa

Ikurissa Ikkunat roikkuvat totisina tauluina
kosteassa betoniseinässä

Tihkusateiselle tuntikaupalle ei näy alkua eikä loppua

Kaukana on se alkukesän kuumottava iltapäivä, kun
katupölyn kurkkua kuivaava kutina
liukeni kylmään olutlasiin
ja tiimivastaavan tiukka tuijotus
vaihtui terassin päihtyneeksi pälyilyksi

Tien varren jugendiset julkisivut huokuivat
hilpeää historiaa
ja ohimenevät uudenkarheat raitiovaunut
toimivat futurismin juhlaparaatina

Naapuripöydän pinkeät punertuneet poskipäät leveän lierihatun alla
herättivät seksuaaliset saalistusvaistot
ajatusten aaltoillessa alkavassa lomassa

Mutta tänään ei ole toukokuu eikä Toivolan lavalla tanssita juhannustansseja

Tesomassa on talven varalle varattu ankea kasa alakuloisia aamuja

Tiedossa on paljon pottumaista perunan popsimista ja
teennäistä pakuriteen litkimistä

Tasakattoisen tiilitalon kolmannen kerroksen parvekkeelta voi kuulla
kuinka luisevat lipputangot ujeltavat koleassa tuulessa

Alakerrassa on hiljaisempaa

Katutason kaksiossa riutuu unohdettu vainaja

Kolme kuukautta aiemmin hänen leukaperänsä
loksahtivat viimeisen kerran

Silloin liikkeelle lähti kalmalle lemuava lentosuukko
hyvästiksi maanpäälliselle vaellukselle

Nyt hän istuu kuihtuneena tutussa nojatuolissaan
kaulallaan huoltoasemalta ostetut lukulasit
ja polvissaan täysin toimintakuntoiset tekonivelet

Eteisen lattialla on avaamaton kirjekuori, jonka sisällä lukee

Onnea uuden liittymän johdosta

Ohessa on uusi PIN-koodisi

Jussi Keskitalo

Kilpailun tarkoitus on muistaa 1800-luvulla vaikuttanutta kansanperinteen kerääjää ja monitoimimiestä C.A. Gottlundia. Vuosittain vaihtuvat teemat ovat liittyneet jollakin tavalla hänen elämäänsä.

Gottlund käytti koodeja omassa tuotannossaan: hänellä oli tapana kirjoittaa päiväkirjaansa arkaluontoisimmat asiat salakirjoituksella. Vermlannin päiväkirjassa, joka on kirjoitettu hänen matkallaan metsäsuomalaisia tapaamaan, on kuvattu salakirjoituksella lukuisia intiimejä kohtaamisia. Gottlund-työryhmä luonnehtii teemaa näin: jokainen meistä naamioituu joskus suojaan katseilta, verhoutuu, salaa todellisia aikeitaan tai suojaa henkilöllisyyttään. Koodin avulla nämä portit voidaan avata ja suojaukset purkaa. Millaisia koodeja elämässä voi luoda tai milloin niitä on korjattava, mitä ne merkitsevät ja kuinka ne murretaan?

Gottlund oli kiihkeä suomalaisuuden ja suomen kielen puolustaja, joka kuitenkin joutui usein kahnauksiin aikalaistensa kanssa. Häntä on sanottu ikuiseksi kakkoseksi.

Runokilpailua on järjestetty vuodesta 2014. Sen toteuttaa vapaamuotoinen työryhmä yhteistyössä Juvan kulttuuripalveluiden ja Juvan kirjaston kanssa. Viime vuosina kilpailuun on osallistunut yli sata kirjoittajaa.

Gottlund-runokilpailua 2023 on tukenut Juvan kulttuuri ry.

Lisätietoja kilpailusta ja Gottlund-viikosta: Johanna Kuusisto, 0400 136 176, johanna.kuusisto[a]juva.fi

Seuraa kilpailun fb-sivua: facebook.com/gottlundrunokilpailu.

Säännöt

Gottlund-runokilpailun säännöt 2023

1. Vuoden 2023 teema on koodi.
2. Kukin osallistuja voi lähettää yhden runon. Runojen muotoa ei rajoiteta.
3. Runojen on oltava selvästi luettavia, mieluiten koneella kirjoitettuja. Sivulle merkitään kirjoittajan nimimerkki. Runojen maksimipituudeksi suositellaan yhtä liuskaa. Oheen liitetään suljettu kirjekuori, jossa on tekijän nimi ja yhteystiedot, ja jonka päälle kirjoitetaan nimimerkki.
4. Kilpailuaika on 20.2.-30.4.2023. Runot lähetetään osoitteella
   Juvan kunnankirjasto
   Johanna Kuusisto
   Raili Kostian tie 2
   51900 Juva
   Kilpailun viimeisen päivän postileima riittää.
5. Esiraati valitsee 10-15 finalistia, joista kilpailun päätuomari valitsee voittajan ja sijoittuneet.
6. Tulokset julkistetaan yleisötilaisuudessa 7.7.2023 klo 15 Juvan Partalassa, Huttulantie 1, 51900 Juva.
7. Kolme parasta kirjoittajaa palkitaan. Ykköspalkinnon voi voittaa vain kahdesti peräkkäin. Aiemmat julkaisut eivät rajoita kilpailuun osallistumista.
8. Runoja ei palauteta, vaan ne arkistoidaan Juvan kirjastoon. Julkaisuoikeudet ovat tekijällä, mutta Juvan kunta voi käyttää runoja eri yhteyksissä suullisesti ja kirjallisesti. Voittajarunot julkaistaan Juvan kulttuurisivuilla ja kaikki finalistit seuraavana vuonna Gottlundin tuvan runoniityllä.

Lisää luettavaa

www.juvankulttuurisivut.fi
Carl Axel Gottlund
Kymmenen kohtaa aiheesta Carl Axel Gottlund ja kieli
Gottlund-runokilpailu 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2022

Voittajarunon Sininen koira joka haistoi keltaisen on kirjoittanut Oona Loman Tampereelta. Hän saa säilytettäväkseen Gottlundin pystin, kiertopalkinnon, vuoden ajaksi, ja nimensä sen jalustaan. Toisena palkittiin Maria Kivelä Juvalta haikumuotoisella runollaan. Kolmas sija jaettiin kahdelle osanottajalle: helsinkiläiselle Satu Fellmanille (Vitsaus I Lapsi riehuu kastejuhlassa) ja järvenpäälaiselle Eija Tuomelalle (Vitsaus).

Kilpailun vierailevana päätuomarina toimi tänä vuonna Jonna Nummela, joka tunnetaan lavarunoilija Nihkeänä Akkana.

Kun runokilpailu avattiin yhdeksännen kerran Gottlundin syntymäpäivänä 24.2., teemaksi oli valikoitunut ”vitsaus”. Tuholainen, vitsaus on ulkopuolelta tuleva kiusa, vaiva tai kärsimys, joka järkähtämättömästi, tunteilematta levittää tuhoaan. Teema osoittautuikin pelottavan ajankohtaiseksi, ja maailmantilanne vaikutti voimakkaasti kilpailutöihin. Suurin yksittäinen aihepiiri oli sota. Tänä vuonna runoja lähetti kilpailuun 109 osallistujaa. Runoja saapui koko Suomesta, osallistujien kotipaikat ulottuivat Helsingistä Ivaloon ja Vaasasta Lieksaan asti, myös Ruotsista saapui kilpailukirjeitä.

Kilpailun tarkoitus on muistaa 1800-luvulla vaikuttanutta kansanperinteen kerääjää ja monitoimimiestä C.A. Gottlundia. Vuosittain vaihtuvat teemat ovat liittyneet jollakin tavalla hänen elämäänsä. Gottlund koki urallaan monia vastoinkäymisiä, osittain särmikkään luonteensa vuoksi. Hän julkaisi kansanperinnettä sisältävät Otawa-teossarjansa jo ennen Lönnrotin Kalevalaa, mutta kirjojen käsintehdyt kuvitukset tuhoutuivat suurelta osin tulipalossa ennen kuin kuvitetut teokset ehtivät valmiiksi.

Gottlundin aikalaisia koettelivat monenlaiset vitsaukset. Suosittuja runoja kansan keskuudessa olivat 1800-luvulla loitsut, joilla koettelemuksista pyrittiin eroon. Runo Nälkä, jossa juvalaiseen taloon tulevaa nälkää manataan muihin kyliin, on yksi monista Gottlundin tallentamista.

K. A. Gottlund, jonka isä toimi Juvalla kirkkoherrana, keräsi Juvalta merkittävän määrän kansanperinnettä 1800-luvun alussa. Gottlundin ja muiden keräämiä kalevalamuotoisia runoja voi lukea verkossa Suomen kansan vanhat runot -tietokannasta. Gottlund oli kiihkeä suomalaisuuden ja suomen kielen puolustaja, joka kuitenkin joutui usein kahnauksiin aikalaistensa kanssa. Häntä on sanottu ikuiseksi kakkoseksi.

Gottlund-runokilpailua on järjestetty vuodesta 2014. Sen toteuttaa vapaamuotoinen työryhmä yhteistyössä Juvan kulttuuripalveluiden ja Juvan kirjaston kanssa. Viime vuosina kilpailuun on osallistunut yli sata kirjoittajaa.

Kilpailuun osallistuvan runon maksimipituus on yksi liuska, yhdelle puolelle paperia, ja runojen määrä 1-3 runoa / osallistuja.

Gottlund-runokilpailua 2022 tuki Juvan kulttuuri ry.

Lisätietoja kilpailusta ja Gottlund-viikosta: Johanna Kuusisto, 0400 136 176, johanna.kuusisto[a]juva.fi

Seuraa kilpailun fb-sivua: facebook.com/gottlundrunokilpailu.

I sija Oona Loman

Sininen koira joka haistoi keltaisen

Sen herkkä kuono oli tottunut haistamaan surun
ilon se haistoi jo sadan kilometrin päästä

se haistoi ketoneilikan, säilyketölkkiin kuivahtaneen
borssikeiton, paksusuolen syövän, sarkasmin, pommin
valheen se haistoi jo ennen kuin lause oli saatettu loppuun

se haistoi aurinkoa seuraavan auringonkukan joka nyhdettiin
juuriltaan ojennettavaksi käteen joka ojensi sen
tuhansiin uusiin käsiin kunnes kädet olivat ruvella eivätkä
terälehdet enää jaksaneet pitää kiinni mykeröstä

se haistoi kukkapellon jokaisen kukkayksilön kaipauksen
nosti kuononsa kohti taivasta kohti aurinkoa
sen mullalta löyhähtävästä kurkusta nousi traktorin
käynnistysääntä muistuttava hakkaava huuto

se haistoi puutarhasta kuuluvan puheensorinan, naurun
pyrskähdykset, laakeripuiden alle katetut teekupit, isoäitien
sylissä lepäävien lasten leikeissä mustuneet pienet kädet

se haistoi sivummalla, varjossa makaavan keltaisen toivon

II sija Maria Kivelä

kuka täyttikään
takin taskut kaapissa
linnunsiemenin?

Jaettu III sija Satu Fellman

Jaettu III sija Eija Tuomela

Vitsaus

Pitkän ja raskaan, runsaslumisen talven jälkeen
avohakkuun
ja maamiehen avaaman peltoaukean jälkeen
pujahdan peltotieltä metsäpolulle,
lähestyn
yksinäistä mökkiämme
koivun ja tähden, kuusiaidan takana

talo ikäänkuin kurottautuu kohti

kaikki sitä varjostavat puut
on katkottu
kuusiaitakin säntillisessä pinossa
maanomistajan tallin seinustalla

pinta hikoilee, maali kupruilee
etelänpuoleisella seinällä

painan käteni lämpimään
faluninpunaan,
kun kosketan
se ikäänkuin nojautuu minua kohti

se etsii lohtua kämmenestäni
kuin kuumeinen ihminen
joka yskii hihaansa
maskinsa takaa

avaan ovet ja ikkunat
ja annan tuulen puhaltaa läpi
avohakkuun,
mökin ja itseni,
viilentää

Säännöt

Gottlund-runokilpailun säännöt 2022

1. Vuoden 2022 teema on vitsaus.
2. Kukin osallistuja voi lähettää kolme runoa. Runojen muotoa ei rajoiteta.
3. Runojen on oltava selvästi luettavia, mieluiten koneella kirjoitettuja. Jokainen runo laitetaan omalle sivulleen ja jokaiseen sivuun merkitään kirjoittajan nimimerkki. Runojen maksimipituudeksi suositellaan yhtä liuskaa. Oheen liitetään suljettu kirjekuori, jossa on tekijän nimi ja yhteystiedot, ja jonka päälle kirjoitetaan nimimerkki.
4. Kilpailuaika on 24.2.-30.4.2022. Runot lähetetään osoitteella
   Juvan kunnankirjasto
   Johanna Kuusisto
   Raili Kostian tie 2
   51900 Juva
   Kilpailun viimeisen päivän postileima riittää.
5. Esiraati valitsee 10-15 finalistia, joista kilpailun päätuomari valitsee voittajan ja sijoittuneet.
6. Tulokset julkistetaan yleisötilaisuudessa 8.7.2022 klo 13 Juvan kunnankirjastossa, Raili Kostian tie 2, 51900 Juva.
7. Kolme parasta kirjoittajaa palkitaan. Ykköspalkinnon voi voittaa vain kahdesti peräkkäin. Aiemmat julkaisut eivät rajoita kilpailuun osallistumista.
8. Runoja ei palauteta, vaan ne arkistoidaan Juvan kirjastoon. Julkaisuoikeudet ovat tekijällä, mutta Juvan kunta voi käyttää runoja eri yhteyksissä suullisesti ja kirjallisesti. Voittajarunot julkaistaan Juvan kulttuurisivuilla.

Lisää luettavaa

www.juvankulttuurisivut.fi
Carl Axel Gottlund
Kymmenen kohtaa aiheesta Carl Axel Gottlund ja kieli
Gottlund-runokilpailu 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021

Suomen kielen professori emerita Lea Laitinen kiteyttää kymmeneen kohtaan Carl Axel Gottlundin suhteen suomen kieleen. Hän kumoaa aiempia käsityksiämme aiheesta kevyesti ja asiantuntevasti. Samalla Laitinen avaa aivan uusia näkökulmia. Savon kielen poeettisuudesta ja kielen ja musiikin suhteesta Kaarle Akseli esitti innostavia väitteitä. Erityisen ajankohtaiselta tuntuu iäkkään Gottlundin argumentointi fennomaaneista ja suomikiihkoisuudesta. Ajankohtaista on myös juhlia Pieniä runoja Suomen poijille ratoxi -kirjan 200-vuotisjuhlavuotta vuonna 2018!

Artikkeli sisältää linkkejä digitoituun aineistoon. Linkki on sijoittu lähdeviitteeseen. Artikkelin loppuun tekijä on koonnut keskeisiä C.A.Gottlundia koskevia aineistolähteitä.

1. Juva
2. Gottlundin äidinkieli
3. Suomeksi kirjoittaminen
4. Savolaispiirteitä
5. Metsäsuomalaisten merkitys
6. Kaksi kansaa ja kauheat diftongit
7. Diftongien kauneus
8. Savolaismurteiden stigma
9. Gottlundin tavoitteet
10. Viimeinen viesti

Carl Axel Gottlund: aineistolähteitä verkossa ja arkistoissa

1. Juva

Carl Axel Gottlund (1796–1875) oli aktiivinen kielipoliitikko kahdessa maassa. Ruotsissa hän yritti saada metsäsuomalaisille kielellisiä oikeuksia ja Suomessa laajentaa kirjasuomen alueellista pohjaa. Molemmissa tapauksissa hän taisteli suomen kielen puolesta. Kummassakin oli kysymys myös Savon murteen asemasta. Mutta häviskö hän molemmat taistelut?

Gottlundin elämäntyöstä esitetään vastakkaisia näkemyksiä. Ruotsissa ja Norjassa häntä tutkitaan ja juhlitaan suomalaisvähemmistöjen sankarina. Suomen kansallisesta historiasta hänen osuutensa on sen sijaan häivytetty ja suurelta osin vielä tutkimatta. Hänen toiminnastaan toistellaan myös vanhentuneita ja virheellisiä tulkintoja. Sellaisia on esitetty Gottlundin kielitaidosta sekä hänen motiiveistaan ja pätevyydestään kielentutkijana.

Koska Gottlund oppi puhumaan suomea Juvalla, Juvan murteesta tuli hänelle suomen kielen rakkain muoto. Siksi on luontevaa, että hänen jälkikuvaansa Suomessa puretaan juuri Juvalla. Gottlundin arvon palauttaminen on ajankohtaista: kielelliset ihmisoikeudet ja kielten monimuotoisuuden säilyminen ovat polttavia kysymyksiä tämän päivän maailmassa.

2. Gottlundin äidinkieli

Gottlundin syntyessä 1796 Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa. Vuonna 1809 se liitettiin Venäjän keisarikuntaan, mutta ruotsi pysyi hallinnon kielenä. Elettiin yhä sääty-yhteiskunnassa. Ei-säätyläiset eli rahvas – maan väestön suuri enemmistö – puhui äidinkielenään suomen kielen eri murteita. Kirkko opetti kansaa lukemaan äidinkielellään, mutta kirjoitustaitoa ei pidetty tarpeellisena. Jos talonpojan poika sai koulusivistystä, hän oppi kirjoittamisen ruotsiksi. Hänestä tuli samalla ruotsinkielinen.

Carl Axel Gottlundin äidinkieli oli ruotsi. Se oli hänen porvoolaissyntyisen äitinsä Ulrika Sophia Orraeuksen äidinkieli. Gottlundin isä, papiksi opiskellut Matthias Gottlund, oli suomenkielistä talonpoikaistoa mutta osasi täydellisesti ruotsia. Niinpä ruotsista tuli Gottlundien ja koko Porvoon pappilan väen kotikieli. Carl Axel sai kotiopetusta ensin isältään ja sitten muilta opettajilta. Opetuskieli oli ruotsi. Keskeistä opetuksessa oli monipuolisen kieli- ja kirjoitustaidon oppiminen. Poika opiskeli latinaa, kreikkaa ja hepreaa ja kirjoitti vapaa-aikoina säännöllisesti päiväkirjaa.

Matthias Gottlund oli Turun Akatemiassa saanut opetusta Henrik Gabriel Porthanilta tieteen kielellä latinaksi ja epävirallisesti ruotsiksi. Hän oli omaksunut Porthanilta kasvatusopillisia periaatteita ja ajatuksen kansankielen merkityksestä kansakunnalle. Porvoossa hän hankki Carl Axelille suomenkielisiä leikkitovereita. Varsinaisesti poika alkoi kuitenkin oppia suomea vasta Juvalla. Suomen sodan aikana 1808–1809 ei läksyjäkään annettu, vaan Carl Axel saattoi temmeltää vapaana metsissä kartanon- ja torpparinpoikien kanssa. Seuraavana vuonna hän joutui muuttamaan lukion vuoksi takaisin Porvooseen, ja silloin suomen kieli jäi taas taka-alalle.

3. Suomeksi kirjoittaminen

Juvalla ei säätyläisten ja rahvaan välinen kielellinen kuilu ollut jyrkkä. Kartanoiden herrasväki ymmärsi suomea, monet puhuivatkin sitä. Melkein kaikki jumalanpalvelukset pidettiin Juvalla vain suomeksi. Saarnat ja kirkolliset tekstit luettiin kirkoissa länsimurteille perustuvalla vanhalla kirjakielellä, ns. pipliasuomella, jolle raamattua oli alettu kääntää 1500-luvulla. Jumalanpalvelusten yhteydessä luettiin ääneen myös tuoreet hallinnolliset säädökset ja kuninkaan kuulutukset. Usein ne käännetiin suomeksi vasta paikan päällä, mikä merkitsi sitä, että lukijat olivat kaksikielisiä.

Suomen kirjakielen kehittäminen kaikille murrealueille ja yhteiskuntaluokille sopivaksi yleiskieleksi tuli ajankohtaiseksi 1800-luvulla. Se oli kansallisten pyrintöjen kovin haaste. Turun akatemiassa 19-vuotias Carl Axelkin innostui romantiikasta ja päätti viettää välivuoden Juvalla suomenkielisiä kansanrunoja keräten. Seuraava katkelma Suomen kansan vanhoista runoista osoittaa havainnollisesti, että hän oli omaksunut suomen kielen suullisesti mutta oppinut kirjoitustaidon ruotsiksi (SKVR VI,1: 559):

Ei meile suruila syyvä
Eikä murhella älätä
Meill on päili säinen pälä,
Poro källot portin pälä,
Nahka mällit naulan pälä
Väsi meile vähnet jauhoi,
Koski kuohutti rukkit
Lyst on syä, lyst on jua,
Lyst on lystiä puhua.
Lyst on tähä lystin töitä.

Gottlund merkitsi tässä lyhyessä tekstissä esimerkiksi suomen pitkän ä:n kolme kertaa yhdellä kirjaimella sanassa pälä (päällä). Ruotsin kirjoitustapaa muistuttaa myös se, että e-äännettä edustaa ä-kirjain sanoissa päili (peili), källot (kellot), väsi (vesi) ja tähä (tehdä) sekä älätä (elätä). Lisäksi e ja ä ovat vaihtaneet paikkaa sanoissa säinen (seinän) ja vähnet (vehnät).

Suomen kirjakielen syntyvaiheissa 1500-luvulla oli  tähän tapaan kirjoittanut itse Mikael Agricola esimerkiksi sanoissa enämet (enemmät), näme (nämä), päle (päälle) ja läni (lääni). Kirjainmerkit eivät kuitenkaan kerro kielen osaamattomuudesta. Sen Gottlund oli huomannut jo poikasena, kun kirjoitteli päiväkirjaansa salaisia muistiinpanojaan. Hän käytti silloin heprean- tai kreikankielisiä kirjaimia tai salakirjoitusmerkkejä, mutta kieli oli ruotsia, myöhemmin joskus suomeakin.

Gottlundin 15-vuotias pikkusisko Mathilda oli säätyläistyttöjen tavoin saanut vain ruotsinkielistä opetusta. Hänkin osasi näköjään puhua suomea mutta ei kirjoittaa. Ensimmäisessä veljelle lähettämässään suomenkielisessä kirjeessä hän kommentoi asiaa näin (23.7.1826):

minä uskon ättä se käyp yhtä hyväst kirjutoo Soumea kujn Rohtiakin kyllä minä hyvin tiän ättä bokstavit ja sanat välistä kävpi ristin rastin muutaa enpä minä sintä paljon houlii.

4. Savolaispiirteitä

Gottlund kirjoitti periaatteessa kansanrunot muistiin sellaisina kuin kuuli ne esitettävän: paikallisella murteella. Siinä hän oli tutkijana aikaansa edellä. Seuraavassa juvalaisessa esimerkissä mies kertoo siitä, miten teki itselleen vaimon. Ruotsin kirjoitustavan vaikutusta näkyy muun muassa sanoissa pä (pää), kali (kaali), kusen (kuusen). Kerään viittaavat sekä muodot kärä että käre, nenään taas sekä nänä että näne. Mutta rinnalla on myös selviä savolaismurteen muotoja: sanan pä lisäksi käytetään myös muotoa piä ja sanan kali lisäksi muotoa kuali (SKVR VI,1: 438):

Mine otin kualin kärä,
Täi me pä vaimolein.
Kalin käre pyhe piä
ompi minun vaimollai.
Oli pa muilen vaimol nänä,
Eipä minul olluna.
Mine otin kusen kävyn,
Täi me näne vaimolle. – –

Juvan vuoden jälkeen Gottlund alkoi käyttää suomen kieltä muuallakin kuin runomuistiinpanoissa. Siirryttyään vuonna 1816 Turusta Uppsalan yliopistoon hän kirjoitti päiväkirjaansa lokakuun alusta toukokuun puoliväliin 1818 asti yksinomaan suomeksi. Lisäksi hän pyysi isäänsä sekä A. J. Sjögreniä ja Abraham Poppiusta, läheisimpiä opiskelutovereitaan Suomessa, kirjoittamaan kirjeensä suomeksi. Kaikki kolme kirjoittivatkin sen jälkeen hänelle yhden tai useampia suomenkielisiä kirjeitä.
Kaarle Akseli aloitti ensimmäisen vastauskirjeensä Poppiukselle (6.10.1816) rennosti. Kun jättää huomiotta ruotsin vaikutuksen, toiselta riviltä alkaa jälleen erottua savolaisia muotoja. Niitä ovat esimerkiksi lykännä, mustoo, tetri ja piälle:

Voj väljäin kultuein!
Mikä loppsotus sine lajto tuleman täne kirjassais emine tahtonut siistä ymmertä nii mittäin. Nin sine olet lykkänä site musto sen valkian piälä kuin tättri sojtimässä, koska hän sonti kajken hangen paskaxi, nin minekin uskon sinua ollese, niiste Suomen ajatoxista ylössyttetty, ja häiste rakkaudella täutetty.

[Nykysuomeksi:]
Voi veljeni, kultaseni!
Minkä hölpötyksen sinä laitoit tulemaan tänne kirjeessäsi, en minä tahtonut siitä ymmärtää niin mitään. Niin sinä olet lykännä mustoo valkean piälle kuin tetri soitimessa, kun se sonti koko hangen paskalla. Niin minäkin uskon sinun olleen: Suomea koskevien ajatusten sytyttäneen ja täyttäneen sinut rakkaudella.

Gottlund pyrki kirjoittamaan sitä suomea, jota oli Juvalla kuullut. Isä Gottlund ei hyväksynyt suomen kirjakieleen itäsuomalaisia muotoja. Hän kirjoitti aiheesta Mnemosyne-lehteen moniosaisen kirjoituksen vuonna 1820. Pojalle lähettämissään kirjeissä hän nimitti tätä kuitenkin hellästi ”Rakastetuksi Savolaiseksi”. Iittiläinen Sjögren ja juvalainen Poppius eivät käyttäneet kotimurretta edes epämuodollisissa kirjeissä lähiystävälleen. Noihin aikoihin suomeksi kirjoittaminen oli syntyperäisillekin puhujille hankalaa, murteella kirjoittamisesta puhumattakaan.

Vähitellen suomeksi kirjoittaminen alkoi sujua Gottlundilta helpommin. Ruotsissa asuessaan hän sai aikaan kaksi merkittävää suomenkielistä teosta, joiden kieli sisälsi avoimesti savolaispiirteitä. Juvalla tekemiensä muistiinpanojen pohjalta hän julkaisi maailman ensimmäisen kalevalamittaisten kansanrunojen itsenäisen kokoelman Pieniä Runoja Suomen Poijille Ratoxi (1. osa 1818, 2. osa 1821). Gottlundin upea pääteos, monitieteinen Otawa eli Suomalaisia huvituksia, ilmestyi monien vaiheiden jälkeen kaksiosaisena kuvitettuna tietoteoksena Tukholmassa (kirjoitettu 1828, julkaistu 1831 ja 1832). Sen ensimmäisen osan esipuheessa (1831 s. XVII) hän kertoi, miksi ja millä periaatteilla oli Pieniä Runoja -kokoelmansa laatinut. Hän täydensi ja yhdisteli runoja itse tekemillään välisäkeillä niin kuin muutkin runolaulajat tekivät – myöhemmin myös Elias Lönnrot Kalevalassa:

Heitä painettiin Savon puheen-murrella, nimellä: Pieniä Runoja Suomen Pojillen ratoksi. I:nen Osa. Näitä poislahjoitin minä Suomessa monta satoo, ilman rahatak, jott’ ei maku näihin vanhoin Runoin pitännyt varsin pois-häviämän meijän moastamme, niin kuin ovat jo monesta paikoin tehneet; ja jotta meillä oisi jotaik tukkeeksi sitä tulvoa vastaan huonoista veisu-remputoksista, joka vuosittain kuohuu Turun kirjanpajasta. Koska nämäkin Runot (niin kuin suurin osa meijän vanhoista lauluistamme) oli paikka-paikoin murtuneita ja katkaistuneita, niin täytyi minun jatkella heitä monessa kohin omilla sanoilla (werser) samalla perustuksella kuin muut Runo-laulajat.

5. Metsäsuomalaisten merkitys

Uppsalan aikana savolaisen kielimuodon merkitys vahvistui Gottlundin elämässä ratkaisevasti metsäsuomalaisten ansiosta. Hän törmäsi heidän olemassaoloonsa kirjoittaessaan arvostelua saksalaisen Fiedrich Rühsin teoksesta Finnland und seine Bewohner (1809; ruotsinnos 1811–13). Teoksen liitteenä oli Henrik Gabriel Porthanin Åbo Tidning -lehdessä vuonna 1793 – kolme vuotta ennen Gottlundin syntymää – julkaisema artikkeli ”Om de i åtskilliga landsorter på Svenska sidan boende Finnar”.

Metsäsuomalaiset olivat niiden tuhansien siirtolaisten jälkeläisiä, joita Ruotsin kuningas oli värvännyt 1500- ja 1600-luvuilla Savosta raivaamaan Keski-Ruotsin erämaita. Savolaiset hallitsivat havumetsiin erikoistuneen huhtakaskimenetelmän. Se tuotti runsaan sadon mutta vaati harjoittajiltaan jatkuvaa siirtymistä uusille metsäalueille. Kun kaivosteollisuus alkoi kilpailla samasta puutavarasta, kaskeaminen kiellettiin 1600-luvun alussa ankarien rangaistusten uhalla. Myös alueen kantaväestön suhde vieraskielisiin metsäläisiin oli ennakkoluuloinen, jopa vihamielinen. Porthan kertoi artikkelissaan (1793) metsäsuomalaisten 200-vuotisen sortohistorian ruotsalaisten tutkijoiden matkakertomusten pohjalta. Hän puolusti siinä voimakkaasti Ruotsin kielellisten vähemmistöjen – myös saamelaisten ja peitetysti suomalaistenkin – oikeutta saada opetusta omilla äidinkielillään.

Gottlundin arvioimasta Rühsin kirjasta oli Porthanin alaviitteet kielipoliittisine kommentteineen jostain syystä poistettu. Matkoillaan suomalaismetsiin vuosina 1817 ja 1821 Gottlund päätyi kuitenkin samoihin ajatuksiin kuin Porthan ja jatkoi tämän eettistä perintöä konkreettisin toimin. Hän anoi metsäsuomalaisille oikeuksia omaan kirkkoon, omakieliseen opetukseen, omaan kirjakieleen ja valtionrajat ylittävään itsehallintoon. Suureksi pettymyksekseen hän näki kaikkien ehdotustensa kariutuvan. Lopulta hän sai jopa karkoitusmääräyksen mahdollisena vieraan valtion vakoojana.

Omin voimin Gottlund hankki metsäsuomalaisille parituhatta suomenkielistä kirjaa Suomesta. Hän kannusti heitä kirjoittamaan äidinkielellään, jota he nimittivät ”vanhaksi suomen kielekseen”. Ilman kielellisiä oikeuksia metsäsuomen orastava kirjakieli jäi lyhytaikaiseksi, ja 1900-luvulla sen suullinenkin käyttö päättyi. Jäljelle jäi kaksi arvokasta kieliaineistoa: Gottlundin keräämät vanhat runot sekä metsäsuomalaisten hänelle kirjoittamien kirjeiden kokoelma. Heidän kielensä säilyi tavallaan myös Gottlundin suomenkielisissä kirjoituksissa – osana sitä kielimuotoa, johon hän olisi halunnut Suomen kansalliskieltä lähentää.

6. Kaksi kansaa ja kauheat diftongit

Henrik Gabriel Porthan oli julkaissut juuri ennen Ruotsin ajan loppua väitöskirjan De praecipus dialectis linguae Fennicae (’Suomen kielen päämurteista’, 1801). Itse asiassa se käsitteli vasta itäsuomalaisia murteita. Porthan oli syntynyt savolais-hämäläisellä Viitasaarella. Hän samastui suomen kieleen ja oli sitä mieltä, että kirjakielessä päämurteet pitäisi saada lähemmäs toisiaan. Suomen alueen väestö oli hänen mukaansa jakautunut kieleltään kahdeksi eri kansaksi. Länsi-Suomessa puhuttiin suomen ”yleismurretta”, jota käytettiin myös kirjallisuuden ja kansanopetuksen kielenä. Itä-Suomessa taas puhuttiin ”Savon murretta”, joka puolestaan oli lisäksi kansanrunouden kieli. Savon murre sopi Porthanin mielestä erityisen hyvin runolaulun ja sen mitan kieleksi. Toisaalta hän tunnusti, että savolainen tapa ääntää suomen pitkä a-vokaali leveänä diftongina eli kahden erilaisen vokaalin muodostamana äännejonona samassa tavussa, melkein kuin oaa, kuulosti hänestä maalaiselta ja tietyllä tavoin hirveältä.

Elias Lönnrot oli samaa mieltä: pitkistä a- ja ä-vokaaleista kehittyneet diftongit eivät sopineet kirjakieleen. Vuonna 1829 hän kirjoitti Gottlundille ruotsiksi kirjeen ja kertoi käyttäneensä omalla keruumatkallaan Etelä-Savoon apuna vihkosta Pieniä Runoja Suomen Poijille Ratoxi. Kerimäellä eräs talonpoikaistyttö oli kirjaa ääneen lukiessaan pysähtynyt säkeeseen ”Käünkö minä wiikon willa-piäänä”. Se oli alku runosta Neitonen, jossa laulajatyttö miettii, joutuuko vielä kauankin elämään paljain päin eli naimattomana (SKVR: VI, 1):

Kukku kultainen Käköinen
Saxan mansikka sanele:
Hälkyttele hietarinta,
Papurinta paukuttele
Käünkö minä wiikon willa-piäänä,
Kauwan karwa-kassikkana?
Käünkö wuuen tahi kaxi,
Waan käün kaikehen ikääni?
Tahik’ ej täüttä tätä wuotta?

Kuten oheisesta linkistä näkyy, Gottlund yhdisti Neitonen-runoon muun muassa maailman tunnetuimman suomenkielisen rakkausrunon ”Jos mun tuttuni tulisi”. Hän oli itsekin merkinnyt siitä muistiin kaksi toisintoa. Lönnrotin haastattama kerimäkeläistyttö ei kuitenkaan päässyt koskaan siihen asti. Vaikka hän osasi lukea sujuvasti, viidennen rivin ääneen lukeminen oli mahdotonta: ”Tuo ii tuossa minua kammittoo”, hän sanoi Lönnrotille. Vaikka diftongi iä kuului tytön puhumaan äidinkieleen, hän ei ollut ennen nähnyt sitä julkaistuna. Myös suomenkielisten kansanihmisten korva oli jumalanpalveluksissa tottunut läntisen pipliasuomen muotoihin. Itseoppineet savolaiset talonpojatkin karsivat vuosisadan alussa selvimmät savolaisuudet pois kauppakirjeistään länsisuomalaisten kanssa. Se edisti kaupankäyntiä.

Lönnrot karsi systemaattisesti savolaiset diftongit kansanrunojen ja rahvaanrunoilijoiden julkaisuista, samoin kuin koko kansalle laatimastaan Kalevalasta (1835). Sitä hän suositteli myös Gottlundille. Mutta tämä oli päätynyt päinvastaiseen ratkaisuun. Gottlundin ensimmäinen muistiinpano äskeisestä runosta oli ollut naimattoman tytön laulu (SKVR VI, 2: 6350; ei päivämäärää). Tässä versiossa ortografia on selvästi vanhempaa perua kuin Pieniä Runoja Suomen Poijille Ratoksi -kokoelman runossa. Esimerkiksi sanoissa mansikka ja karsikka oli kk:n tilalla ck:

Kuku kultainen käköinen,
Hälkyttele hetarinta,
Papurinta paukuttele,
Saxan mansicka sanele,
Käynkö minä viikon villä päänä,
Kauvan karva karsickana (tusselona),
Käynkö vuen taika kaxi,
Vaan käyn kaiken ikäni,
Tahin en täytä tätään vuota.

Sana pää oli tässä versiossa diftongiton: villä päänä. Runo muistuttaa Gottlundin vuosina 1815–16 Juvan runoista tekemiä ensimmäisiä merkintöjä, joissa pitkä ä-vokaali ja iä-diftongi vaihtelivat. Sitä ennen ei savolaisdiftongeja ollut kansanrunojulkaisuissa näkynyt. Vähitellen Gottlund alkoi kuitenkin pyrkiä niiden systemaattiseen käyttöön.

7. Diftongien kauneus

Gottlund kokeili julkaisuissaan monia erilaisia ratkaisuja diftongien kirjoittamiseen. Esimerkiksi sanojen pää ja saari merkinnässä hän käytti aluksi juvalaisittain piä- ja suari-muotoja. Taalainmaalle vuonna 1817 tekemänsä keruuretken jälkeen hän alkoi kirjoittaa ensimmäisen vokaalin lyhyenä, toisen pitkänä (piää ja suaari). Sen hän omaksui Porthanin mainitsemasta ruotsalaisen Abraham Hülphersin matkapäiväkirjasta (1762), joka hänellä oli mukana retkivarusteissa. Elias Lönnrot nimitti Savon matkapäiväkirjassaan tällaisen diftongin ensimmäistä, lyhyempää vokaalia esiäänteeksi.

Vuonna 1821 Gottlund palasi yksinkertaiseen kirjoitustapaansa: piä ja suari. Diftongit eä ja oa (peä ja soari) olivat savolaismurteissa yleisempiä kuin iä ja ua, oli Lönnrot keruumatkallaan 1828 todennut. Samana vuonna Gottlund siirtyi Otavaa kirjoittaessaan peä- ja soari-muotoihin ja käytti niitä siitä asti savolaisten diftongien yleismuotoina.

Otavan esipuheessa (s. LXXIV–LXXV) Gottlund kertoi pitävänsä suomen diftongeista, koska ne tekivät kielestä kauniin ja täydellisen. Hän vertasi niitä alaviitteessä musiikin käsitteisiin: vokaalit eli soinnilliset äänteet (eänelliset puustavit) olivat puheessa kuin sävelet (eänet) musiikissa, ja diftongit eli kaksiääniset (kaks-eänelliset) äänteet kuin sointuja. Esimerkki osoittaa, miten alussa eri tieteenalojen termistön kehittely kirjakieleen vielä oli: suomeksi kirjoittaminen edellytti aina uusien sanojen luomista. Suomen kielen diftongeihin Gottlund luki listassaan myös savolaiset oa-, ua- ja eä-diftongit. Vain iä-diftongi puuttui, mutta sitä saattaisi edustaa ia, jos siinä on painovirhe.

Myö luemmo sitäkin kauneuteksi kielessämmä, että hänessä löytyy monta näitä tointuvaisia kaks-eännellisiä eäniä, e. m. ai, au, ei, eu, eä, oa, oi, ou, ua, ui, yö, äy, öy, ia, iu, ie, m. m. jota muut kuhtuuvat puheen-leveyteksi ja kielen-roakauteksi; mutta jota myö pitämme täyellisyyteksi ja kieli-somaisuuteksi; sillä jos ne eänelliset puustavit (vokalerna) arvataan eli verroitetaan niin kuin e ä n e t (tonerna) kanteleessa, niin nämät kaks-eänelliset (diftongerne) ovat ikeän kuin s o i n t u m i s e t soittelossa (ackorderne på ett instrument).

8. Savolaismurteiden stigma

Skandinavian savolaiset eivät joutuneet kohtaamaan kirjakielen sääntöpainetta. Valtaväestö oli ruotsin- ja norjankielistä, ja metsäsuomalaiset saivat kansanopetuksensa näillä kielillä. Ennen Gottlundia he eivät olleet nähneetkään suomen kirjakielellä tehtyjä julkaisuja. Kenties he juuri siksi tunsivat edustavansa aitoa, väärentämätöntä suomen kieltä, jota kukaan ei ollut normittanut. Paavo Räisäinen kirjoitti Gottlundille 17.3.1830:

Se suomen kiel, jota sinä oot juttanna Otawassais, Se on warsin meijan suomea ja puheenparta; ja minäki uskon sen, että meillä on se wanha suomen puhenparsi, sillä ettei teällä o ollu yhtää suomenkielen kirjuttajoa joka on kieltämme keännelly tahi weännelly.

Suomessa taas kirjakieltä rikastutettiin 1800-luvulla Porthanin suositusten mukaisesti vain itämurteiden sanastolla. Muotopiirteitä kirjakieleen otettiin sen sijaan idästä erittäin varovasti. Kun savolaiset diftongit jäivät kirjakielen ulkopuolelle, ne alkoivat leimautua julkisuudessa kielteisesti. Se näkyy neutraalisävyisen termin kääntää ja vääntää merkityksen muutoksissa. Alkuaan tämä kaksiosainen kansantermi saattoi kuvata vaikkapa ahkeraa työntekoa kirjoitustehtävän kimpussa. Toisen käyttämään kielimuotoon viitatessaan se kuitenkin sai lähinnä kielteisiä merkityksiä. Diftongit ikään kuin leimasivat käyttäjänsä: kun pitkä suora vokaali vääntyi kieroksi, sen sanojakin saattoi olla kiero. Viäntäminen ja kiäntäminen siis viittasi savolaisiin viäräleukoihin, jotka nokkelina puhujina väänsivät puheen sisältöä toiseksi piloillaan tai suorastaan vääristelivät sitä. Tällaisia päätelmiä on tullut näkyville viime aikojen kansanlingvistisessä tutkimuksissa, joissa kartoitetaan sitä, miten kielenpuhujat tunnistavat toistensa murteita sekä luonnehtivat niitä ja niiden puhujia.

Aiheesta on tehty aiemmin myös perinteistä sosiolingvististä tutkimusta. 1900-luvulla työn perässä maalta Helsinkiin muuttaneista nimenomaan savolaiset – ja heistä erityisesti naiset – riisuivat puheestaan selvimmät murrepiirteensä. Savolaisia diftongejaan he käyttivät vain loma-aikoina entisellä kotiseudulla. Tätä on pidetty kielellisen sopeutumiskyvyn ja lahjakkuuden merkkinä. Toisaalta voi sanoa, että omasta kielimuodosta tuli Savosta kaupunkiin muuttaneiden stigma. Yleensä stigman kantaja peittää sen: esimerkiksi ruumiinvammansa, köyhyytensä, syntyperänsä, maalaisuutensa tai kielensäkin. Vielä 2000-luvulla savolaista kohdellaan etelässä alentuvasti, jos hän käyttää murrettaan. Näin kertoi vuonna 2016 Savon Sanomien verkkosivuilla Jussi Kuosmanen blogissaan Mitä sitä tyhjää. Hän rinnasti ilmiön suomenruotsalaisiin kohdistettuun vihapuheeseen. Mutta vaikka tekstissä oli ärhäkkyyttä, murretta siinä ei käytetty:

Olen koko ikäni joutunut etelään ajellessani vaihtamaan kauniin äidinkieleni stadilaiseen paskamongerrukseen viimeistään Lusin suoralla [- -]. Jos kyydissä on ollut pelkästään savoa osaavia heimolaisiani, olen varoittanut heitä pitämään suunsa visusti kiinni Heinolan jälkeen, etteivät paljastuisi.

Jos tänä päivänä Helsingin virastoissa asioidessani puhun vahingossa savon murretta, on saletti, ettei minua oteta yhtä vakavasti kuin kirjakieltä puhuvaa [- -]. Virkailija ryhtyi lätystelemään minulle! Tiedättehän, sillä lailla alentuvasti, ihan kuin olisin pikkuisen jälkeenjäänyt.

1800-luvulla sanomalehdissä käydyt debatit tuntuvat nykyisiä rääväsuisemmilta. Kun Suometar-lehti ilmaantui Gottlundin Suomi-lehden (1847–49) kilpailijaksi, se alkoi heti arvostella tämän kielellisiä ratkaisuja. Esimerkiksi 22.6.1847 Suomettaressa ilmestyi nimimerkki -g:n pilkkakirjoitus ”Herra Gottlund kirjoitustapoinensa”:

Savolaiset ovat siitä oppineet sanomaan oa ja eä, kun niiden hitaat leukapielet eiwät niin kohta jaksa’ au’eta’ niin paljon kuin pitäisi, ääntääksensä aa ja ää, ja suun wielä wähemmin auki ollessa tulee luonnollisesti a:n edellä o ja ä:n edellä e kuulumaan. Wälistä seisattuuwatkin leukapielet keskimatkalle, josta sitte tulee oo, kun pitäisi oleman eä taikka öä.

Kielellinen stigma selittyi ruumiillisesta ominaisuudesta, ja myytti jäi elämään. 1900-ja 2000-luvuilla jopa kielentutkijat ovat kuvanneet ”savolaisvaihdetta” eli savolaisten ääntämykseen liittyvää leuan asentoa jokseenkin samaan tapaan kuin Suometar. Vaikka tieteellistä näyttöä siitä ei ole, havaintoja on myös pidetty osuvina.

9. Gottlundin tavoitteet

Carl Axel Gottlundilla oli kolme päätavoitetta: ensiksikin synnyttää ihmisissä rakkautta omaan kieleensä, toiseksi nostaa suomi muiden kielten rinnalle sitä käyttämällä ja kolmanneksi kehittää siitä vähitellen yhteinen kansallinen kirjakieli. Otavan esipuheessa hän sanoi unelmoivansa ajasta, jolloin kaikki pitäisi kirjoittaa suomen kielellä. Sellaisen unelman toteutumiseen ei moni 1800-luvun alussa uskonut.

Yleisimmän väärinkäsityksen mukaan Gottlund halusi nostaa Savon murteen suomen kirjakieleksi. Hän kannatti sekä Suomen monikielisyyttä että murteiden rinnakkaiseloa kirjoitetussa kielessä. Jotta kirjoitus ei eroaisi liikaa puhutusta kielestä, jokaisen oli hänen mielestään parasta aloittaa kirjoittaminen oman kielimuotonsa lähtökohdista. Itse hän rakasti eniten Savon murretta mutta ei halunnut olla esimerkkinä toisille – ainoastaan kokeilla suomeksi kirjoittamista (Otava LXXI-LXXIII):

Minä olen syntynyt ja ylöskasvatettu Ruohtalaisessa kielessä, [- -] ja olen vasta siitten harjoittannut oppiaksein tätä Suomalaista puhetta. Minä en taija seneistä, enkä tahokkaan asettaa minun puheini esimerkiksi muillen – ainoastaan koetteeksi.

Opinnäytteensä Gottlund kirjoitti kolmella eri kielellä, ensimmäisen latinaksi Uppsalassa 1818. Helsingin yliopistossa hän julkaisi kolme väitöskirjaa hakeakseen suomen kielen professorin virkaa. Ensimmäinen (1850) oli suomenkielinen. Se hylättiin jo siksi, että samana vuonna annettu kieliasetus rajoitti suomenkielisiä julkaisuja. Viran sai silloin Matthias Alexander Castrén. Myöskään ruotsinkielinen versio siitä (1853) ei mennyt läpi – professoriksi valittiin Elias Lönnrot. Kolmannella kerralla (1863) viranhaun voitti savolaissyntyinen August Ahlqvist. Opinnäytteeksi Gottlundin viimeinen väitöstutkimus kuitenkin Lönnrotin ehdotuksesta hyväksyttiin. Víranhakujen jälkeen Gottlund jatkoi kuolemaansa asti yliopistossa suomen kielen lehtorina, mutta julkaisi siitä lähtien kaikki tekstinsä ruotsiksi. Ainoa poikkeus oli vuonna 1863 ilmestynyt hieno Bellman-suomennos C. M. Fredmanin Lauluja ja loiluja.

Gottlundin väitöskirjojen historia osoittaa, miten helppoa oli kirjoittaa tutkimuksensa ruotsiksi aikana, jolloin suomea vasta kehitettiin yleiskielenä ja tieteen kielenä. Vuonna 1863 hyväksytyssä tutkielmassaan Forskningar uti sjelfva grundelementerna af det finska språkets grammatik (’Tutkimuksia suomen kielen kieliopin peruselementeistä’) Gottlund analysoi suomen kieliopillisia muotoja muun muassa kirjakielen, kansankielen, savo-karjalaisen kielimuodon ja poeettisen kielen valossa. Poeettisella kielellä hän ei tarkoittanut pelkästään runokieltä vaan yhtä kielen perustehtävistä, joka on läsnä kaikessa kielenkäytössä. Poeettisuus läpäisee yhtä hyvin puheen kuin kirjoituksenkin. Se on mukana kielen äännejärjestelmässä, sanoissa, taivutusmuodoissa ja lauserakenteissa. Poeettinen kielioppi ei ole virheellistä vaan uutta luovaa. Se nostaa esiin kielen poikkeavia, käyttämättömiä ja silti mahdollisia muotoja. Siten se vahvistaa ihmisten kielellistä tietoisuutta. Gottlund oli vahvimmillaan suomen runokielen tutkijana ja tulkitsijana mutta myös kielen poeettisuuden tutkijana. Siinä hän oli sata vuotta aikaansa edellä.

10. Viimeinen viesti

Carl Axel Gottlund ei jäänyt Suomessa kokonaan vaille suomenkielistä foorumia. Hän jatkoi keskustelua kielipoliittisessa sanomalehdessä Työmiehen Ystävä, joka ilmestyi vuosina 1874–76. Gottlundin muistokirjoituksessa (23.4.1875) lehti paljasti hänen osallisuutensa:

Jo wuosilta sorrettu ja wäsynyt taistelemaan Suomen kansan ja kielen eduksi, ei hän wielä wiimeisinä elämänsä päiwinäkään wai’ennut. Sanomalehtemme ”Työmiehen Ystäwä”, on tämän Suomen kuuluisimman suomalaisen alottama ja elähyttämä. Wielä lehdessämmeki, ehkä taudilta ja wanhuudelta woitettuna, koetti hän puolustaa Suomen omilta kansalaisiltansaki sorrettua kieltä. Enimmät ja etewimmät kappaleet lehdessämme owat tämän mainion wainajan wiimeisiä töitä – -.

Vastoin aiempia tapojaan Gottlund käytti Työmiehen Ystävässä kirjakieltä ja kirjoitti anonyymisti, ilman nimimerkkejä. Siksi häntä ei ole helppo tunnistaa teksteistä. Tästä säännöstä oli kaksi poikkeusta. 15.1.1875 Työmiehen Ystävä julkaisi päätoimittajansa C. Albert Grönebergin nimimerkillä l–t–g poleemisen kirjoituksen fennomaanien käyttämistä lainasanoista. Uusi Suometar vastasi 3.3. siihen ironisesti leikittelevään sävyyn. Gottlund puolestaan laati Työmiehen Ystävälle pitkän ja vakavan vastauskirjeen, josta osa julkaistiinkin 26.2.1875 varustettuna hänen aiemmin usein käyttämällään nimimerkillä G–nd. Siinä hän kehotti lehdistöä erottamaan toisistaan isänmaanrakkauden eli suomalaisuuden ja mieltä saastuttavan fennomanian eli suomikiihkoisuuden (TY 26.2.1875). Teksti on yhä ajankohtainen:

Suomen ja ruotsinkieliä puhuwat heimot kansassamme owat tähän asti eläneet sowinnossa keskenänsä; mutta suomikiihkoiset koettawat waikuttaa riitaa ja eripuraisuutta itse suomalaisienki – suomalaisuuden ystäwien ja n.k. suomikiihkoisten kesken.

Viimeinen Gottlundin kirjoitus julkaistiin Työmiehen ystävässä 16.4.1875. Se oli nimetön mutta painettu tekijän omalla savolaisella kielimuodolla – ”erityisistä syistä”, kuten lehden toimitus muistokirjoituksessan korosti. Kyseessä oli tiukka vastaus Uuden Suomettaren maaliskuiseen kirjoitukseen. Otsikkona oli ”Hauku koira kotonaisi, Älä kylässä hauku!” Pääosan tekstistä muodosti 56-säkeinen loitsu, jolla Gottlund puolusti Työmiehen ystävää luonnonvoimien avulla Uuden Suomettaren hyökkäyksiä vastaan. Runo alkoi näin:

Otanpa kokolta koprat,
Linnulta lihan-pitimet,
Otan kourat kontiolta,
Karhulta kahdet käpäleet,
Jolla konnan kouristelen,
Imartelen ilkeästi,
Potkin pahaa peätä vasten,
Suomettaren suuta vasten,
Puremasta, parjaamasta,
Haukkumast’ hurjailemasta – –

Neljä päivää myöhemmin –  20.4.1875 – Gottlund kuoli varhain aamulla kotonaan Helsingissä. Seuraavana päivänä Uusi Suometar-lehden numero alkoi muistokirjoituksella, jossa hänen tuleva merkityksensä oman aikansa historian valaisijana tunnustettiin. Suurin osa tuosta aineistosta odottaa yhä ennakkoluulotonta analyysiä.

Ollen suomenkielisen kirjallisuuden aikaisimpia perustajia sen ohessa runoilijana, laillansa myöskin muinaistutkijana ja historianwiljelijänä, sekä moniseikkaisena yrittelijänä useilla aloilla, on Gottlund hankkinut itsellensä nimen, joka ei katoa maamme historiasta, ja hänen elämäkertansa on epäilemättä monessa kohden walaisewa koko sitä aikakautta, jona hän on elänyt, warsinkin koska hän luullaksemme itse on runsailla muistoon-panoilla siihen todistus-kappaleita ko’onnut.

Carl Axel Gottlund: aineistolähteitä verkossa ja arkistoissa

1. Digitoituja verkossa

1.1. SKVR = Suomen Kansan Vanhat Runot: https://skvr.fi.
Gottlundin keräämät
Juvan runot
Savon runot osissa VI,1 ja VI, 2.
Pieniä Runoja Suomen Poijille Ratoxi osan I,2 lopussa liitteenä: osa I ja osa II
Metsäsuomalaisten runot osassa VII,5.

1.2. Otava eli suomalaisia huvituksia
Doriassa kirjana: 1. osa 2. osa
Kotuksessa puhtaaksikirjoitettuina 1. osa 2. osa

1.3 Pieniä Runoja Suomen Pojille Ratoxi
SKS digikirjasto
SKVR:n liitteinä 1. osa 2. osa
Kotuksessa puhtaaksikirjoitettuina 1. osa 2. osa

2. Digitoituja mutta ei verkossa

Gottlundin päiväkirjat (kuvattu): SKS:n kirjallisuuden ja kulttuurihistorian aineistot, Mariankatu 19 E, Helsinki
Gottlundin saamat metsäsuomalaisten kirjeet (puhtaaksikirjoitettu): SKS:n kirjallisuuden ja kulttuurihistorian aineistot, Mariankatu 19 E, Helsinki

3. Ei digitoitu eikä verkossa

Gottlundin saamat kirjeet: Kansalliskirjaston erikoislukusali, Unioninkatu 36, Helsinki

4. Kirjoissa

Gottlundin suomenkielistä kirjeenvaihtoa isänsä ja ystäviensä kanssa: Mikkola, J. J.1939: Hämärän ja sarastuksen ajoilta. WSOY, Porvoo – Helsinki. (Luku ”Suomenkielinen kirjeenvaihto vuosilta 1816–1823” s. 230–290)
Gottlundin ruotsinkielistä kirjeenvaihtoa varsinkin äitinsä kansa: Mikkola, J. J.1925: Carl Axel Gottlunds Värmlandsbrev (1821–1823). (Skrifter utgivna av Svenska Litteratursällskapet i Finland CLXXX s. 294–361)
Gottlundin päiväkirjat 1808-1817: Lundin, Lars, toim. 2015: Carl Axel Gottlunds Dagbok 1808–1817. Lars Lundin, Järvsö.

Lea Laitinen 25.1.2018

Carl Axel Gottlund oli ensimmäisiä ja tuotteliaimpia kansanperinteen kerääjiämme. Hän oli kiihkeä suomalaisuusmies, joka kirjoitti runoja ja toimitti useita lehtiä (mm. Suomalainen 1846 ja Suomi 1847-49). Gottlund esitti ensimmäisenä ajatuksen Kalevalasta – suomalaisten muinaisrunojen yhtenäisestä kokonaisuudesta. Gottlundin uskaliaimpia hankkeita oli kaunokirjallis-tieteellisen albumin ”Otava” kirjoittaminen ja kustantaminen. Suomen kirjakielen murretaistelussa Gottlund puolusti jyrkästi itämurteiden käyttöä.

Gottlund syntyi Ruotsinpyhtäällä 24.2.1796. Perhe muutti Juvalle 1803, missä hänen isänsä toimi kappalaisena. Hän opiskeli Turun yliopistossa vanhoja kieliä ja luonnonoppia. Vuosina 1816-24 Gottlund opiskeli Uppsalan yliopistossa. Hän keräsi myös Ruotsissa suomalaista kansanperinnettä ja ajoi voimakkaasti Värmlannin metsäsuomalaisten asioita. Suomeen Gottlund palasi vuonna 1834 ja toimi Helsingin Yliopiston suomen kielen lehtorina 1839-75. Gottlund kuoli Helsingissä 20.4.1875.

Kaarle (Carl Axel) oli yhdeksänvuotias, kun hän perheensä mukana muutti Porvoosta Juvalle Isoon pappilaan. Vilkkaan ja aloitekykyisen pojan lapsuus kului raisuissa leikeissä ja ahkerissa opinnoissa hänen valmistautuessaan kotiopettajan johdolla pyrkimään maan ainoaan oppikouluun, Porvoon lukioon. Pappilassa kotikieli oli ruotsi, mutta Kaarle oppi myös savon murretta. Kaarlen isä oli aikansa merkittävimpiä maalaispappeja, jonka henkinen vireys ja tarmo näkyivät monissa toimissa. Äidinpuoleinen suku avasi väylät ruotsinkielisen sivistyneistön juurille.

Kaarle teki ahkerasti merkintöjä päiväkirjaansa, ja ne ovat säilyneet tärkeinä dokumentteina ajan tapahtumista. Hän kopioi kirjallisuutta vihkoihin, kirjoitti runoja ja pikku lehteä. Hän teki myös tarkkoja havaintoja luonnon ilmiöistä ja säätiloista, keräili paitsi kirjoja, myös kasveja ja perhosia sekä täytti eläimiä. Kun venäläiset sotajoukot tulivat Juvalle maaliskuussa 1808, kenraali Tutschkov asettui asumaan esikuntineen pappilaan. Se innosti poikia leikkimään sotaleikkejä.

Kaarle opiskeli Porvoon lukiossa ja Turun yliopistossa. Hän innostui niin kovin suomalaisuudesta ja kansanrunoudesta, että jäi kokonaiseksi vuodeksi 1815-16 Juvalle keräämään kansanperinnettä. Hän osasi soittaa viulua ja huilua ja merkitsi talteen noin 50 juvalaista kansansävelmää. Nuori ylioppilas harrasti myös metsästystä ja samoilua sekä oli ahkera seurahuvien järjestäjä.

Kaarle oli tehokkain ja perusteellisin varhaisista runonkerääjistä. Hänen kokoamiaan runoja ja lauluja kertyi vuosien mittaan lähes tuhat. Lähtiessään heinäkuussa 1816 Juvalta Uppsalaan opiskelemaan hänellä oli mukanaan 150 loitsua, 100 vanhempaa ja 90 uudempaa runoa, 30 laulua, 50 lorua ja paljon muuta kansanperinnettä. Vuonna 1818 hän tuli sairauden takia kolmeksi kuukaudeksi Juvalle, missä hän täydensi kansanrunokokoelmiaan ja vei tuliaisina Uppsalan yliopistolle täpötäyden laatikon hyönteisiä.

Kaarle osasi omintakeista Savon murretta ja laittoi runot muistiin eräänlaisella foneettisella kirjoituksella, mikä teki runoista vaikealukuisia, mutta antoi samalla autenttisen kuvan. Monet hänen sepittämistään uudissanoista jäivät käyttöön mm. puistikko, huutokauppa, kansalainen, uskomus, yhtenäinen, ikuistaa ja kirjasto.

Teksti: Esko Niiranen

Teoksia

Otava eli suomalaisia huvituksia. 1. osa. C.A.Gottlund 1828-1832.

Otava eli suomalaisia huvituksia. 2. osa. C.A.Gottlund 1828-1832.

Otawa eli suomalaisia huvituksia C.A.Gottlundilta. 3. osa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1929. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 183).

Ruotsin suomalaismetsiä samoilemassa: päiväkirja vuoden 1817 matkalta. Suom. Väinö Salminen. Suomen Kirjallisuuden Seura 1985. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 411).

Vermlannin päiväkirja 1821. Suom. Maija Hirvonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1986. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 437).

Kirjallisuutta

Ahtiainen, Merja: Kaarle Aksel Gottlund Juvan vanhan kansanrunouden kerääjänä. Teoksessa Juvemmalle: juhlakirja Juvan täyttäessä 550 vuotta. Toim. Leena Orro. Juvan seurakunta ja Juvan kunta 1992.

Haavikko, Paavo: Josma sun nännäiskin näkisin: K.A. Gottlund: Vermlannin päiväkirja 1821. Teoksessa Kirjojen Suomi. Otava 1996.

Haavikko, Paavo: K.A. Gottlund. Teoksessa Suloinen Savonmaa: Voephan se olla näenniin. Toim. Ritva Koivukoski. WSOY 1998.

Heikinheimo, Ilmari: Kaarle Aksel Gottlund: elämä ja toiminta. WSOY 1933.

Lundin, Lars: I Gottlunds fotspår: en vandring genom Orsa Finnmark. Lars Lundin 1995.

Lundin, Lars: Carl Axel Gottlunds 1800-tal. Svensk-Finska bilder. Lars Lundin 2001.

Seppo Suhonen: Carl Axel Gottlund: romantikko ja runonkerääjä. Teoksessa Kansallisgalleria: suuret suomalaiset: sääty-yhteiskunnan Suomi (1150-1850). Weilin+Göös 1995.