Perätalo kuvaa Härköstä ja kappaleen syntyä näin:

Urho Härkönen oli metsätyömies, jota laulussa kuvaillaan reilun 50 vuoden takaisten muistikuvieni perusteella. Olin tuolloin 10 vuoden kahta puolen, joten osa tarinasta perustuu vanhempieni silloisiin kertomuksiin.

Urho oli syntynyt joskus 1920-luvun loppupuolella (arvio 1927-1931) ja asui Juvan Maivalassa 1960-luvulla (mahdollisesti koko ikänsä) kaiketi äitinsä luona. Urhon vaiheista ennen 60-lukua tai sen jälkeen ei minulla ole varmaa tietoa, muilta osin kuin, että hän on kuollut jo aikaa sitten.

Urho teki 60-luvulla metsätöitä Pohjola-yhtiölle, jonka alueellisena metsänhoitajana säveltäjän isä tuolloin toimi. Töitä tehtiin laajalla aluella esim. Mikkelin, Juvan ja Kangasniemen alueella. Muistan itse käyneeni metsäkämpillä myös Padasjoella ja Joutsassa, joissa Urho ja muita metsätyömiehiä oli majoitettuna töiden ajaksi.

Urho oli ahkera ja taitava metsätyömies, joka hoiti työnsä mallikelpoisesti. Vastapainoksi Urho usein vapaa-aikanaan ”ryyppäsi” tienaamansa rahat, ajeli taksilla ympäriinsä ja tarjoili kapakoissa avokätisesti muillekin. Urho oli muutoin kyllä kohtelias ja nöyrä mies, eikä aiheuttanut hankaluuksia, olipa sitten selvinpäin tai laitamyötäisessä.

Urho oli myös hyvä jutunkertoja ja hänen tarinansa naurattivat kuulijoita.

Laulun sanat ovat niin totuudenmukaiset kuin muistan. Esim. Urhon äidin sanat ”en mie sinnuu mieroon aja” on Urhon itsensä kertomaa ko. tilanteesta. On sanoituksessa yksi ”asiavirhekin” eli Urho ei ollut nyttemmin saamani tiedon perusteella äitinsä ainoa lapsi, vaan hänellä oli myös veli (kuorma-autoilija?).

Urhosta olisi ollut tarinaa pariinkin biisiin: Esim. mieleen on jäänyt juttu, kun olimme 1960-luvun puolivälissä, sunnuntaina puolenpäivän aikaan ruokailemassa keittiössä. Urho astui yllättäen ovenpieleen. Isän kysyessä hämmästyneenä, ”Mitäs’ Urho?” kertoi Urho kävelleensä meille Mikkelistä ja kysyi ääni väristen saisiko ”kottia”, kun oli tullut ryypättyä kaikki rahat Mikkelissä edellisenä yönä. Mies oli taivaltanut aamutuimaan jalkaisin yli 30 km Läsänkoskelle ja jalassa ei olleet mitkään lenkkarit vaan aikansa ”nahkapatiinit”. Myöskään krapula ja tyhjänä kurniva maha ei paljoa energiaa reissuun antanut. Niinpä ”kottia” ja ruokaa annettiin ja Urho lähti bussilla kotimatkalle.

Laulun tekemisestä:

Sain idean sanoitukseen, kun ajelin Juvan Maivalan ohi ja Urho palautui mieleen. Pyysin Kimmo Rintakoskea säveltämään ja esittämään kappaleen, koska tiesin hänen tehneen 60-luvun folk-henkisiä kappaleita. Kummallakaan meillä ei sinällään ole yhteyksiä Maivalaan. Kappaletta ei ole tietääkseni esitetty missään tai voi olla, että Kimmo on sen jossain tilaisuudessa esittänyt. Kumpikin meistä tekee enemmän tai vähemmän harrastusmielessä musiikkia.

Kappale on kuunneltavissa Youtubessa. Sanat menevät näin:

Maivalan metsätyömies

Tää tarina pieni kertoo
Urhosta Härkösen
Hän Juvan Maivalan
Ol’ metsätyömies
Hän Juvan Maivalan
Ol’ metsätyömies

Harvat tunsivat jätkän tunnollisen
aina rehellisen
Eivät kiehtoneet kasvot uurteiset
harvahampaiset

Aamun närreikkö kutsuu povellensa
uuran metsurinsa
Riekko oksalla hiljaa ihmettelee
jätkä viheltelee …

Siellä korvessa sammal on paperia
pehmeää
Siellä korvessa äänet on pokasahan
rämeää

Metsänkävijän kaipuun ihanuus
illan hiljaisuus
Taivaanrannalla mökkiin yksinäiseen
vaipuu sikkeeseen

Viikko vierähtää päättyy urakkatyö
kutsuu kapakkayö
Palkkapussissa onko pöydän särvin?
venyy virne lärvin

Siellä juottolas’ elämä on yöllistä
hurmaa
Siellä juottolas’ naiset on seurassas’
turmaa

Mieli juottola pysty ei vastustamaan
Hilkan pirssi rullaamaan
Kierros kaikille, jätkä käy tarjoamaan
Kulman ruusut kiittämään

Siellä kotona tyhjä on tilipussi
jätkällä
Siellä katumus syvä on äitiparan
lapsella

Lohduttaa äiti poikaa ainoaa, kyynelsilmäistä katuvaa.
Lohduttaa äiti poikaa ainoaa, kyynelsilmäistä katuvaa.
”En mie sinnuu mieroon aja”

Tää tarina pieni kertoi
Urhosta Härkösen
Hän Juvan Maivalan
Ol’ metsätyömies
Hän Juvan Maivalan
Ol’ metsätyömies

Sanat: Pekka Perätalo