Schadewitz syntyi Juvalla 1.10.1917 maanviljelijäperheeseen. Hän kävi kuusi luokkaa Narilan kansakoulua. Talvisotaan Kannakselle hän joutui heti sodan sytyttyä marraskuun lopussa 1939, suoraan varusmiespalveluksesta, jonka hän suoritti Jääkäripataljoona 3:ssa. Sotilasarvoltaan hän oli korpraali, mutta sai ylennyksen alikersantiksi heti joulukuun alkupäivinä.

Suomalaiset joutuivat opettelemaan sodankäynnin taitoja venäläisten tykkien ja panssarien edessä, aluksi ilman tykkejä ja vailla panssarintorjuntakoulutusta. Pian keinot löydettiin pakon edessä: venäläisillä oli tapana lähettää panssarivaunut hyökkäämään edeltä, ja jalkaväki seurasi usein vasta pitkällä viiveellä. Panssarivaunut osoittautuivat melko kömpelöiksi hyökkäysaseiksi metsäisessä ja soisessa maastossa, ja suomalaiset oppivat iskemään niiden heikkoihin kohtiin kasapanoksin, käsikranaatein ja jopa polttopulloin. Schadewitz rohkaisi ryhmänjohtajana miehiään pysymään rauhallisina, koska hyökkäysvaunut näyttivät hänen mielestään pelottavammilta kuin mitä ne olivat.

Schadewitzin toiminnasta panssarintorjunnassa tuli legenda, kun hän Munasuon lohkolla Summan taistelussa teki uhkarohkean hyökkäyksen venäläisen panssarivaunun kimppuun. Hyökkäysvaunu oli päässyt suomalaisten linjojen taakse, kun muut sen kanssa samaan aikaan hyökänneet vaunut oli onnistuttu torjumaan. Vaunujen tähystysputkesta näkymät olivat rajalliset, ja Schadewitz onnistui puikkelehtimaan vaunun luo ja hyppäämään sen päälle räjähteitä mukanaan. Jälkeenpäin kertomuksessa on vaihdellut käsitys siitä, oliko hänellä mukanaan käsikranaatteja vai kasapanos. Adrenaliinihyökynsä keskellä hän alkoi huutaen paukuttaa panssarivaunun luukkua, kun ei löytänyt kohtaa, johon räjähde varmasti olisi purrut. Vaunun miehistö erehtyi avaamaan, ja Schadewitz sai heitettyä räjähteen vaunun luukusta sisään ja paettua paikalta. Tapahtumalla oli silminnäkijöitä, mutta sen paikallistamisesta on eri versioita joko helmikuulle 1940 tai joulukuulle 1939. Kertomus tapahtumasta värittyi, kun sitä kerrottiin eteenpäin, ja siitä tuli myös sota-ajan postikorttien suosittua kuvastoa eri versioina. Kuvissa Schadewitz huutaa milloin mitäkin, kuten ”Avvoo Iivana, tiällä kuolema kolokuttaa”. Itse hän ei enää jälkeenpäin kysyttäessä pystynyt muistamaan, mitä oli huutanut.

Jatkosodan sytyttyä Einar Schadewitz joutui jälleen mukaan. Hänen toimintatavakseen vakiintui johtaa tiedustelu- ja iskuryhmiä, jotka kävivät vihollisen puolella valtaamassa ja tuhoamassa tukikohtia ja ottamassa vankeja. Hän ilmoittautui näille retkille mukaan myös vapaaehtoisesti. Useiden onnistuneesti suoritettujen tehtävien jälkeen hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 10.2.1943. Myöntämisperusteluissa on tarkempi kuvaus tehtävistä. Kunniamerkkinsä hän sai käydä hakemassa itse ylipäällikkö Mannerheimilta maaliskuun alussa tilaisuudessa, jonne oli komennettu ritarit nro 97 – 110. Tilaisuus järjestettiin Päämajassa, joka sijaitsi mikkeliläisellä kansakoululla. Tämä sittemmin Päämajakouluksi nimetty koulu on edelleen olemassa, ja sen tiloissa sijaitsee Päämajamuseo.

Einarin vanhempi veli Toivo Schadewitz kaatui jatkosodassa, 13.8.1941 Sortavalan valtauksessa. Hänet on haudattu Juvan kirkon edustalla olevalle sankarihautausmaalle. Hautajaiskuvassa mukana ovat Einarin lisäksi vanhemmat, Einarin veli Yrjö sekä sisaret Aili ja Meeri.

Jatkosodan aikana Schadewitz haavoittui useita kertoja. Täpärin paikka oli, kun hän haavoittui useista kranaatinsirpaleista Siiranmäessä suurhyökkäyksen aikana kesäkuussa 1944. Suomalaisten haavoittuneiden määrä oli niin suuri väliaikaisena lääkintäpaikkana toimineessa navetassa, että Schadewitz ei jäänyt vertavuotavana odottelemaan epävarmaa kyytiä, vaan lähti kävellen etsimään apua ja onnistui lopulta saamaan kuljetuksen Vuottaan kenttäsairaalaan. Sieltä hänet siirrettiin Varkauteen kansakoululla toimineeseen sairaalaan, jossa viimein oli mahdollisuus levätä päiväkausia kestäneiden taistelujen jälkeen.

Kahden viikon toipumisen jälkeen alkoi poltella halu päästä takaisin rintamalle välejä selvittelemään. Lääkärit eivät antaneet paluulupaa, mutta Schadewitz karkasi junaan ja aloitti monivaiheisen matkan kohti Äyräpäätä oman yksikkönsä luokse. Paperittomana matkan tarkoitusta joutui selittelemään tarkastusta tehneille sotilaspoliiseille. Junassa hän osui samaan vaunuun juvalaisen kartanonpojan Nils Grotenfeltin kanssa, jonka tehtävänä oli valvoa yli sadan rintamalle palaavan sotilaan perillepääsyä. Kaikkia ei Kannaksella riehuvaan suurhyökkäykseen vastaaminen vetänyt puoleensa, joten Grotenfelt oli huolissaan, kuinka saisi koko joukon perille asti. Myöhemmin hän kirjoitti muistelmissaan Schadewitzin rauhoittaneen häntä: ”Elä sinä hovinpoika hättäile, en minä niitä laske karkoomaan”. Koko joukko saatiinkin perille Käkisalmeen, ja Schadewitz lähti hakeutumaan omaan yksikköönsä, jonka löysi Vuosalmelta. Eversti Adolf Ehrnrooth suostui keskustelujen jälkeen ottamaan hänet takaisin jääkärijoukkueen johtajaksi, vaikkei sairaalan papereiden mukaan hänen kuntonsa siihen vielä olisi riittänytkään. Schadewitz taisteli jääkärijoukkueensa kanssa sodan päättymiseen, syyskuun alkuun 1944 asti.

Einar Schadewitz, Juvan oma ritari

• syntyi Juvalla 1.10.1917 maanviljelijän poikana; kansakoulu
• kahdeksatta polvea Juvalla 1600-luvulta elänyttä Schadewitzin sukua
• varusmies JP 3 (Mikkeli) 1939–40
• talvisota, ryhmänjoht ja joukk.varajoht JP 3: Munasuo, Summa, Näykkijärvi, Viipuri
• jatkosota, jvarajoht ja jjoht useissa yksiköissä. Änkilä, Kilpola, Mustilanmäki, Ohta, Siiranmäki
• haavoittui 11.9.1941 (Aleksandrovska), 3.5.1942 (Lempaala) ja 15.6.1944 (Vuottaa). Kotiutettu 15.11.1944. Veli Toivo kaatui 1941 Sortavalan valtauksessa.
• koul.aliups 1946–66 (JR 9, JP 3, KymJP), kompp.vääp 1966–67 (KymJP). Evp 5.12.1967, sotilasmestari.
• kunniamerkit: MR2, VR 3 mk, VR 4 tlk, VR 4 mk, VM 1, Ts mm, Js mm
• metsätyönjohtaja/A Ahlström välirauhan aikana ja heti sodan jälkeen; varastonhoitaja/Haminan Satamalaitos 1967–80
• kuoli 10.2.1981 (ritarinimitys 10.2.1943)

Sodan jälkeen Einar Schadewitz yritti totutella jälleen arkielämään metsätyönjohtajan tehtävissä kotiseudullaan A. Ahlströmin palveluksessa. Vajaan vuoden kuluttua hänen silmiinsä osui lehti-ilmoitus, jossa etsittiin puolustusvoimiin henkilöstöä. Haminan lähelle Ravijoen JR9:ään haettiin ylikersantteja. Schadewitz lähetti vähän pilanpäiten komentajalle postikortin, jossa sanottiin: ”Haen paikkaa, kaikki mitalit sodasta on”. Nimenselvennystä hän ei allekirjoituksensa oheen liittänyt, joten puolustusvoimissa kesti jonkin aikaa selvittää, kuka kortin oli lähettänyt. Schadewitz sai kutsun Haminaan tapaamaan rykmentin komentajaa everstiluutnantti Ahlforsia, mistä alkoi hänen työuransa puolustusvoimien palveluksessa. Kahdenkymmenen vuoden ajan hän koulutti varusmiehiä ja siirsi sodassa oppimiaan taitoja eteenpäin. Hän kävi aluksi Jalkaväen Aliupseerikoulun, ja panssarintorjuntakoulutuskin järjestyi vuonna 1950. Juttuja ja sutkauksia savon murteellaan viljellyt kouluttaja sai koulutettavien mielenkiinnon pysymään yllä päivän aiheessa.

Kantahenkilökunta suosi ruokailupaikkanaan Järvihovia Valkjärvellä. Sen työntekijöiden joukossa oli myös Schadewitzin tuleva vaimo. He olivat palvelleet jatkosodan aikana lähes samoilla paikoilla, mutta tapasivat vasta sodan jälkeen. Meeri Huuhka oli kotoisin Karjalan Raudusta, josta hän joutui evakkona lähtemään jo talvisodan aikana. Lottakokemuksistaan talvisodassa hän kirjoitti kirjan Lottia luotisateessa. Suunnitteilla oli kirja myös lottavaiheista jatkosodassa, mutta sodan raskaiden kokemusten uudelleen eläminen ja sairastumisen aiheuttama heikentynyt kunto vaikuttivat siihen, ettei toinen kirjahanke koskaan valmistunut. Pariskunnan lapsista Aki syntyi vuonna 1951 Virolahdella ja Kai vuonna 1954 Haminassa. Varuskunta-alueella asuvan perheen lapset pääsivät monet kerrat seuraamaan varusmiesten koulutusta.

Eläkkeelle siirtyminen puolustusvoimista oli edessä joulukuussa 1967, sotilasmestarin arvoisena. Viisikymppinen Schadewitz hakeutui tämän jälkeen vielä Haminan satamaan töihin. Hän voitti uuden työyhteisönsä ennakkoluulot ja viihtyi satamassa sairastumiseensa asti vuoteen 1979. Syöpä sai hänestä lopulta yliotteen, ja hän menehtyi vuonna 1981. Schadewitz on haudattu Haminaan Ristiniemen hautausmaalle.

Juvalla hänestä muistuttaa muistolaatta koulukeskuksen seinällä. Se paljastettiin vuonna 2005.

Teksti: Piia J. Häkkinen, Heikki Lehtonen ja Aki Schadewitz

Mannerheim-rististä

Asetus Vapaudenristin ritarikunnan perustamisesta 16.12.1940:

Erinomaisen urheuden, taistellen saavutettujen erittäin tärkeiden tulosten tai erikoisen ansiokkaasti johdettujen taistelutoimien palkitsemiseksi voidaan Suomen puolustusvoimain sotilas hänen sotilasarvostaan riippumatta nimittää Vapaudenristin 1. tai 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi.

Tämä lisäys ritarikunnan perustamisasetukseen tehtiin marsalkka CGE Mannerheimin aloitteesta. Hän näki epäkohdan aikaisemmassa kunniamerkkikäytännössä, jonka perusteella myönnettävien kunniamerkkien arvokkuus perustui lähes yksinomaan sotilasarvoon: mitä korkeampi sotilasarvo, sitä arvokkaammat kunniamerkit. Mannerheim-risti, arvokkain sotatoimista myönnettävä kunniamerkki, voitiin tekojen niin edellyttäessä myöntää yhtä hyvin niin sotamiehelle kuin marsalkalle. Samalla ristin vastaanottaja sai Mannerheim-ristin ritarin arvon.

Mannerheim-ristin myöntämisen perustelu, lähde Mannerheim-ristin ritarien säätiö.

Ylipäällikkö on pvm:llä 10.2.43 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi kersantti Einar Schadewitzin.

Kersantti Schadewitz osoittautui jo talvisodassa täysin pelottomaksi taistelijaksi. Sitä todistaa muun muassa monet kertomukset hänen toiminnastaan vihollisen hyökkäysvaunuja tuhotessaan. Samaa reipasta ja pelotonta toimintaa hän on jatkanut tämänkin sodan aikana, josta mainittakoon: Oravakydön maastossa kersantti Schadewitz oli ryhmänsä kanssa väijyksissä, kun vihollisen marssirivistö tuli tietä Vuosalmi–Oravakydön tienhaara. Tällöin hän avaamalla yllättäen tulen tuhosi rivistön alkupäässä ratsastaneet 8 upseeria, sai toiminnallaan rivistön sekasortoon ja esti sen yhtymisen Oravakydön tienhaaran maastossa olevaan pääjoukkoon. Vihollisen suorittaessa eräässä maastossa suurin voimin hyökkäyksen joukkojemme sivustaan, tuhosi kersantti Schadewitz kiivaassa lähitaistelussa kahden konekiväärin miehistöt vaikuttaen tällä teollaan ratkaisevasti taistelun tulokseen, jossa vihollinen kärsi huomattavia tappioita. Eräällä rintamanosalla [Riihiössä] suoritetussa vihollisen eteentyönnetyn tukikohdan valtauksessa kersantti Schadewitz kasapanoksella tuhosi pesäkkeen, joka suuresti haittasi partion toimintaa. Itse ensimmäisenä taisteluhaudassa edeten ja tehokkaasti konepistooliaan käyttäen hän vaikutti tukikohdan erittäin nopeaan tuhoamiseen viimeistä miestä myöten ja ilman vähimpiäkään omia tappioita. Samassa paikassa hieman myöhemmin suoritetussa väkivaltaisessa tiedustelussa toimi hän jälleen vapaaehtoisesti mukaan päästyään, iskuryhmän johtajana. Suureksi osaksi juuri hänen reippaan toimintansa ja neuvokkuutensa ansioksi on luettava n. joukkueen vahvuisen tukikohdan nopea valtaaminen jälleen ilman tappioita ja ainoastaan muutaman vihollisen päästessä pakenemaan. Kersantti Schadewitz on aina ollut valmis vapaaehtoisesti ottamaan vaikeimmat ja vaarallisimmat tehtävät ja suorittanut ne kylmäverisen rohkeasti ja päättävästi. Hänen esimerkkinsä on vaikeissa tilanteissa ratkaisevasti tehostanut joukon taistelumieltä.

Mannerheim-ristin ritarien säätiö

Marsalkka Mannerheimin muistotilaisuudesta 4.2.1951 sai alkunsa Mannerheim-ristin ritarien säätiö. Yhteensä 117 ritaria osallistui Ylipäällikön hautajaisiin. Säätiön alkuperäisenä tarkoituksena oli Suomen marsalkan muiston vaaliminen ja ritarien yhdyssiteenä toimiminen sekä tarvittaessa taloudellisen tuen järjestäminen sitä tarvitseville ritareille. Einar Schadewitzin nimikirjoitus vieraskirjassa 7. ylhäältä.

Kirjallisuutta

Yle Areenassa on kuunneltavissa Schadewitzin haastattelu, jossa hän kertoo vaiheistaan jatkosodassa. Haastattelun on tehnyt Paavo Rintala vuonna 1966 osana taltiointia, jonka teemana olivat silminnäkijöiden kertomukset Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä kesäkuussa 1944. Haastattelujen pohjalta Paavo Rintala kokosi Sotilaiden äänet -radiosarjan ja kirjan.

Wikipedia-sivu Einar Schadewitzista

Kaarnakari, Ville: Kuolema kolkuttaa: Mannerheim-ristin ritari Einar Schadewitz. Gummerus, 2012. ISBN 9789512090778

Huuhka-Schadewitz, Meeri: Lottia luotisateessa,WSOY 1994

Airo, A.F.: Mannerheim-ristin ritarit. Tuli Oy, 1951

Hurmerinta, Ilmari: Ritarimatrikkeli. Mannerheim-ristin ritarien säätiö, 2017. ISBN 9789529383214

Lehtonen, Heikki: Mannerheim-ristin ritareiden hautamuistomerkit. Kunnianosoitus veteraanisukupolville. Mannerheim-ristin ritarien säätiö, 2013. ISBN 9789529228041

Mannerheim-rististä:
Mannerheim-rististä wikipediassa
Mannerheim-ristin ritarien säätiö

Laki kuntien kulttuuritoiminnasta (8.2.2019/166) määrittelee, että ”kuntien tulee edistää kulttuuriperinnön ylläpitämistä ja käyttöä sekä paikallista identiteettiä tukevaa ja kehittävää toimintaa”. Kuntien kirjastot ylläpitävät paikallista kulttuuriperintöä kotiseutukokoelmien muodossa. Tarkkoja sääntöjä kotiseutukokoelmatyölle ei ole. Lumme-kirjastojen kokoelmapolitiikassa kotiseutu- tai paikalliskokoelmia ei käsitellä lainkaan, joten alueen kirjastot päättävät itse omista käytännöistään.

Juvalla vakiintuneen käytännön mukaan kokoelmaan kootaan paikkakunnalla syntyneiden kirjailijoiden, kirjojen kuvittajien, muusikoiden ja säveltäjien teokset. Paikkakuntalaisiksi määritellään Juvalla myös sellaiset tekijät, jotka ovat asuneet täällä vähintään viisi vuotta tai joilla muuten on merkittävä side tälle paikkakunnalle. Lisäksi kootaan paikkakuntaa koskevat tieto- ja kaunokirjalliset teokset, karttoja, sukututkimuksia jne. Aina teosten hankinnasta vastaava ei tunnista kirjailijan olevan juvalainen, joten täydellinen kokoelma ei ole.

Kirjaston hankintamäärärahan puitteissa on toisinaan vaikeaa hankkia kappale sekä kotiseutukokoelmaan että lainattava kappale tavalliseen kokoelmaan, joten kirjasto ottaa mielellään vastaan lahjoituksena Juvaa koskevaa aineistoa.

Kotiseutukokoelman aineistoa ei lainata, mutta kotiseutuhylly on avoimessa kirjastotilassa, jossa asiakkaat voivat tutustua siihen itse. Kokoelma on järjestetty luokittain ja aakkosittain kuten muukin aineisto. Omaan käyttöön voi kopioida ja valokuvata aineistoa vapaasti.

Vanhin aineisto

Juvan seurakunta on perustettu jo vuonna 1442, 50 vuotta ennen Kolumbuksen löytöretkiä. Juvan perustamisasiakirjakin on säilynyt kopiona keskiaikaisessa Turun Mustassa kirjassa, mutta sitä säilytetään arkistossa Tukholmassa. Digitoituna sitä voi tarkastella verkossa, ja myös käännös nykyisille kirjasimille on saatavana. Sukunimet Auvinen, Hyvärinen, Partanen, Toivanen, Uskinen ja Utriainen mainitaan jo tässä perustamisasiakirjassa.

Maallista kunnallishallintoa on Suomessa ollut vasta vuodesta 1868 lähtien. Paikkakunnan pitkän historian huomioiden onkin kiinnostavaa, ettei Juvan kirjastossa ole ainoatakaan vuotta 1828 vanhempaa teosta. Suomen kirjallinen historia on kovin nuorta. Kysyin vanhojen teosten olemassaolosta myös Juvan seurakunnasta, mutta senkään hallussa ei ole tätä vanhempaa kirjallisuutta joitakin Raamattuja lukuunottamatta.

Vanhin teos Juvan kokoelmassa on Carl Axel Gottlundin Otava (Otawa) eli suomalaisia huvituksia. Teos on kolmiosainen, ja ensimmäiset kaksi osaa ovat vuoden 1828 painosta. Gottlundin teokset ovat Juvan kotiseutukokoelman perusta; hän oli juvalaisen kirkkoherran poika, johon paikallisten osaamat runolaulut olivat tehneet vaikutuksen. Hän keräsi 1800-luvun alussa talteen runsaasti paikallista kansanperinnettä, ja kokosi sitä Otava-teoksiin jo ennen Lönnrotin Kalevalaa. Epäonnisten sattumien ja mahdollisesti Gottlundin rönsyilevän kirjoitustyylin vuoksi Otava ei noussut samanlaiseen suosioon kuin Kalevala. On kuitenkin kiinnostavaa nähdä, miten valtavan rikasta suomen kieli on ollut 1800-luvulla, ja kuinka esimerkiksi loitsut ovat olleet arkista osaamista. Otavaa voi lukea myös digitoituna Doria-palvelusta. Koko Suomen alueelta kerätyt kalevalamittaiset runot on digitoitu Suomen kansan vanhat runot -tietokantaan, sieltä ovat haettavissa myös Gottlundin keräämät runot paikkakunnittain.

Tiedetään, että myös Gottlundin aikalainen ja lapsuudenystävä, sittemmin Juvan kappalainen Abraham Poppius keräsi kansanperinnettä 1813 alkaen ja kirjoitti runoja. Tästä tuotannosta merkittävä osa on kadonnut.

Tutkimuksia kotiseutukokoelmassa

Gottlundin aikojen jälkeenkin juvalaisilta tekijöiltä on ilmestynyt erilaisia tutkimuksia. Eero Auvinen on julkaissut teoksen Tutkimus Saimaan alueen matkailusta kesällä 1964. Kansatieteilijä Kirsi Vertainen on julkaissut mm. tutkimuksen Pattoin perintötalosta ja Elina Niiranen Juvan kyläkauppatutkimuksen vuonna 1993. Kotiseutukokoelmaan kuuluu myös opinnäytteitä, kuten julkaisu Ternimaidon käyttö Etelä-Pohjanmaan ja Etelä-Savon maataloustuottajien ruoanvalmistuksessa ja ternimaitomajoneesin tuotekehittely.

Juvan maantieteellisiä ja arkeologisia inventointeja kuuluu kokoelmaan eri ajoilta. Kansatieteilijä Kirsi Vertaisen ja arkeologi Juha Ruohosen perusteellinen teos Juvan Partala (2019) esittelee myös alueen arkeologisia löytöjä, kuten keskiaikaisen Juvan ristin.

Juvalaisia kirjailijoita

Tuotteliaita juvalaissyntyisiä kaunokirjailijoita ovat mm. Inka Nousiainen ja Anne Leinonen, joiden tuotantoon kuuluu sekä lapsille, nuorille että aikuisille suunnattuja teoksia. Jotkut Leinosen kauhuromaaneista sijoittuvat kovin Juvaa muistuttaviin maisemiin. Molempien kirjailijoiden tuotannosta on pyritty hankkimaan kappaleet myös kotiseutukokoelmaan.

Näkyviin juvalaissyntyisiin toimijoihin kuuluu myös kuvittaja ja sarjakuvataiteilija Jii Roikonen. Hänen tunnetuin hahmonsa on Jasso-kissa puhuvine häntineen. Jasson seikkailuista kertovat sarjakuva-albumit ja lehdet kuuluvatkin itseoikeutetusti osaksi kotiseutukokoelmaa. Roikonen on myös hauskoista yksityiskohdista tunnettu kuvittaja. Hänen kuvittamistaan kirjoista on pyritty hankkimaan kappaleet myös kotiseutukokoelmaan. Kuvitusjälki näkyy mm. lukuisissa tietokirjoissa, Kelvoton koululainen -sarjassa, monissa Reuhurinne-sarjan kirjoissa ja Etsiväkerho hurrikaani -sarjan kirjoissa.

Paikalliskulttuuria ja musiikkia

Musiikkia on kokoelmassa monessa muodossa: 1980-luvulla Juvan lapsi- ja nuorisokuoro Sinivarpuset julkaisi esityksiään sekä LP-levyllä että C-kasetilla. Muiden tuotteliaiden juvalaisten musiikin alan toimijoiden joukkoon kuuluvat punkbändi Luonteri Surf, Aija Puurtinen ja oopperalaulaja Martti Talvela, heidän musiikkiaan on kokoelmaan tallennettu monenlaisissa formaateissa. Lukuisia muitakin juvalaisten levytyksiä on mukana.

DVD-muodossa kokoelmaan kuuluu mm. Georg Grotenfeltin elokuvia, muusikko Aija Puurtisen haastatteluja ja luentoja, muitakin videoituja luentoja ja nukketeatteriesityksiä. Juvan kirjaston laajennusosan vihkiäisjuhla vuodelta 1997 on myös digitoitu DVD:lle.

Vanhaa VHS-videoformaatia edustaa kokoelmassa Spede Pasasen elokuva X-Paroni, jonka kohtauksista merkittävä osa on kuvattu Juvalla Hyötyyn kylällä.

Juvan aktiivisiin kulttuurielämän ylläpitäjiin kuuluu Lukioteatteri, jonka on tuottanut lähes joka vuosi musikaalin vuodesta 1992 alkaen. Tyypillisesti yli puolet lukion oppilaista on osallistunut musikaalin valmistamiseen. Näistä tuotannoista on vaikea löytää kotiseutukokoelmasta tallenteita tai käsikirjoituksia, ainoastaan vuoden 1994 musikaali Luomu-maitotyttö oli tallennettu C-kasetille.

Myös useita uskonnollisten yhteisöjen tilaisuuksissa pidettyjä saarnoja säilytetään kasettimuodossa kotiseutukokoelmassa. Juvalla Sanan suvipäivillä 1994 Liisa ja Arto Viren ovat puhuneet aiheesta ”Onko uusperhe oikea avioliitto?”.

Yhtään peliä, konsolipeliä tai mikrofilmiä ei Juvan kotiseutukokoelmassa ole. Sen sijaan kokoelmassa on kymmeniä aikakauslehtiä, joissa on jokin Juva-aiheinen kirjoitus. Kirjasto kokoaa myös aktiivisesti Juva-aiheiset uutiset Länsi-Savo -lehdestä omaan arkistoonsa, jota pääsee tutkimaan kirjastossa. Paikallisia karttoja vuodesta 1969 alkaen sisältyy myös kokoelmaan kymmenittäin.

Nuotteja on muutamia, ja kokoelman ainoa partituuri on Ilkka Kuusiston säveltämä Kallio ja elämänpuu – Juvan seurakunnan juhlavuoden kantaatti vuodelta 1991. Monisteeksi luokiteltuja niteitä on kolmisenkymmentä kappaletta, esimerkiksi paikallisia historiikkejä.

Ennen television valtakautta kylillä järjestettiin aktiivisesti itse kulttuuriohjelmaa. Näytelmäpiirit esittivät valmiita näytelmiä tai kirjoittivat niitä itse. Joitakin näytelmiä on tallennettu myös kotiseutukokoelmaan, mm. Hugo Summasen tekstejä ja uudempina Päivi Lehmusvuoren ja Johanna Hirvosen nukketeatteriesitysten käsikirjoituksia. Hugo Summasen näytelmissä käsitellään historiallisia aiheista, kuten puukauppoja ja pestuumarkkinoita, Esko Puttosen näytelmät taas ovat huumoripitoisempia. Näytelmiä lienee tehty valtavan paljon enemmän kuin kokoelmaan on saatu tallennettua, joten olisikin kiinnostavaa saada kokoelmaa täydennetyksi ja aineistoa talteen pöytälaatikoista.

Apua sukututkijalle

Sukututkijalle kotiseutukokoelma on monipuolinen tiedonlähde. Kokoelmaan on tallennettu sukututkimuksia kunnan alueelle ulottuvista suvuista. Juvalaisia sukututkimuksessa kunnostautuneita sukuja ovat ainakin Hyytiäiset, Häyriset, Ikoset, Kolehmaiset, Koposet, Leskiset, Lipsaset, Pietikäiset, Puraset, Taskiset ja Väänäset. Petteri Pöyhösen perilliset on sukuseura, johon pääsevät jäseniksi kaikki 1700-luvulla eläneen juvalaisen Petteri Pöyhösen jälkeläiset. Sukututkimusta on tehty myös äitilinjoja pitkin, mikä nostaa ”perillisten” määrän tuhansiin. Juvalaisten kohdatessa suosittu puheenaihe onkin etsiä yhteisiä sukujuuria erilaisia reittejä.

Aina sukuseurat eivät muista markkinoida sukututkimuskirjojaan kirjaston kokoelmaan, vaikka kirjasto olisi oiva reitti kertoa sukuseuran olemassa olosta laajemmalle. Sukulaisten vaiheista voi etsiä tietoa varsinaisten sukututkimusten lisäksi monista muistakin kotiseutukokoelman teoksista, kuten kylähistorioista ja erilaisten yhdistysten historiikeistä: löytyykö mummin nimi pikkulottien jäsenluettelosta?

Kaksi paksua teosta ovat erityisesti kotiseutukokoelman käyttäjien suosiossa. Perinnealbumi Etelä-Savo -teoksiin (1979) on koottu vanhoja eteläsavolaisia valokuvia kunnan mukaan järjesteltynä. Kaksiosaisen teossarjan ensimmäiseen osaan on koottu juvalaisia valokuvia erilaisista aiheista. Suuri Maatilakirja IV (1965) taas sisältää tiedot myös Juvan alueella toimineista maatiloista 1960-luvun puolivälistä, siinä esitellään niin perheenjäsenet kuin kotieläimetkin. Suuri maaltamuutto oli teoksen kokoamisen aikoihin juuri käynnissä, ja tilojen määrä onkin pienentynyt niistä ajoista pieneen murto-osaan.

Kylien erityispiirteitä

Kylähistorioita koottiin ryhmätyönä kansalaisopiston opintopiireissä varsinkin 1980-luvulla. Niihin on koottu historiatietoja, luetteloita kylällä sijainneista taloista ja torpista, muistoja arkielämästä ja mm. kylän erikoisista persoonista. Aluerajauksena on usein ollut yksittäisen kylän sijaan koulupiirin alue.

Juvan kylähistorioita

• Hatsolan seutu (1987)
• Koikkalan seudun perinnetietoa (1993)
• Kuosmalan koulupiiri (1986)
• Lautealan koulupiirin perinnettä ja nykypäivää (1984)
• Narila vuosien saatossa 1 (1982)
• Narila vuosien saatossa 2 (1983)
• Näköaloja Maivalasta : perinnetietoa Auvilan, Kilpolan, Maivalan ja Murtoisen kylien alueilta (1986)
• Perinnekirja : Näärinki, Hyötyy, Kaivomäki (1988)
• Perinnetietoa Hietajärven koulupiiristä (1983)
• Perinnetietoa Härkälän ja Ronkalan kylistä (1984)
• Perinnetietoa Paatelan ja Suurniemen seudulta (1992)
• Tuhkalan taustoja (1989)
• Tässä tie Maivalaan (1984)
• Vehmaan kylä (1992)
• Vuorenmaa, Karkeamaa ja Nevaintaus : kotiseutumme perinnetietoutta sanoin ja kuvin (1984)

Juvan kunnan historia on tallennettu teokseen Juvemmalle : juhlakirja Juvan täyttäessä 550 vuotta (1992) sekä Veikko Huttusen kokoamaan teokseen Juvan kunnan historia 1868 – 1942 (1960).

Eri teemoihin liittyviä historiateoksia on myös kirjoitettu Juvasta lukuisia. Esimerkkinä vaikkapa Vesa Kontiaisen Juva Rock City : festarijärjestäjän taivas ja helvetti (2017), jossa aiheena on paikallisten rock-festivaalien historia tai Marja Niirasen Haastatteluihin perustuva tutkimus Juvan torpparilaitoksesta (1980).

Kiinnostavaa ja laajaa juvalaista arjen historiaa esitellään Virpi Kaartisen kirjoittamissa sukuhistorioissa, joissa hän kertoo syntymäkotinsa Juvan Nääringin Taskilan ihmisistä ja elämästä 1800-luvun lopulta lähtien. Kotieläinten lisäksi Taskilassa hoidetaan myös kesyä haukkaa, ja 1910-luvun joulunvieton kuvauksia sisältyy teoksiin. Koti Taipaleen kanavalla kertoo Kaartisen Emmi-mummin lapsuudesta, tämä oli kotoisin Leppävirran Taipaleen kanavalta. Kaartisen teoksia lainataan paljon.

Virpi Kaartisen sukuhistoriat

• Taskilan lapset : kertomuksia 1900-luvun alun lapsuudesta (1998)
• Koti Taipaleen kanavalla : muistoja ja historioita 1800-luvulta 1900-luvun ensivuosikymmenille (2000)
• Emmi Taskilan emäntä – juvalainen sukuhistoria (2003)

Sotahistoriaa

Sisämaan kuntana Juva on ollut syrjässä viime sotien sotatapahtumista, mutta päämaja toimi Juvalla Inkilänhovissa talvisodan loppuvaiheissa 5.3.1940 alkaen. Myös ylipäällikkö Mannerheim adjutantteineen majoittui ja työskenteli Inkilässä, mukanaan muita päämajan johtohenkilöitä, kuten yleisesikunnan päällikkö K.L. Oesch. Jatkosodassa Inkilän hovissa majoittui Päämajan koulutusosasto. Aiheesta kerrotaan tarkemmin mm. Pia Puntasen julkaisussa Mannerheimin saappaanjäljillä – Päämajan sijainti ja toiminta Mikkelin seudulla talvi- ja jatkosodan aikana (1993).

Kahta äärilaidan henkilöhistoriaa juvalaisista sodassa edustavat Mannerheim-ristin ritari Einar Schadewitzin ja aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisen elämäkerrat (Ville Kaarnakari: Kuolema kolkuttaa; Erno Paasilinna: Rohkeus). Schadewitz oli kylmähermoinen taistelija, joka valoi uskoa ryhmänsä jäseniin, kun heidän oli opeteltava panssarintorjuntaa lähes pelkkään luovuuteensa turvautuen talvisodan alussa. Pekurinen oli pasifisti, joka vietiin rintamalle ja teloitettiin jatkosodassa vuonna 1941. Suomeen oli säädetty hänen mukaansa nimetty siviilipalveluslaki Lex Pekurinen jo 1931, mutta se oli voimassa vain rauhan aikana.

Tavallisista ihmisistä kertovaa sotahistoriaa edustaa juvalaisen rehtorin Sergei Kirtolan kirjoittama Juvalaisia talvisodassa (1990). Marjukka Lappi on kirjoittanut ukkinsa Tuomo Kaasisen vaiheista jatkosodassa teoksen Ukon sota (2016), jonka tekemistä inspiroivat hänen ukkinsa kirjeet kotiin Juvan Kaskiin Rantolaan. Kotiseutukokoelman tuoreimpia sotahistoriaan liittyviä teoksia on juvalaisen pariskunnan Kerttu ja Pauli Hännisen yli tuhannen kirjeen kirjeenvaihdosta koottu Kiitos kirjeestä rakas (2019). Kirjeet kattavat sekä talvi- että jatkosodan ajan. Kirjeiden lomassa kerrotaan myös lyhyesti sotatapahtumista pääasiassa niissä paikoissa, joissa Pauli oli rintamalla.

Jatkosodassa 1941-1944 juvalaisia sotilaita palveli etenkin 2. divisioonan jalkaväkirykmentti 49:ssä. Sen historiaa etenkin upseerien näkökulmasta on tallennettu Tapio Peitsaran teokseen 2. divisioonan jalkaväkirykmentti 49 sodassa vv. 1941-44.

Juva oli vuonna 1944 yksi rautjärveläisten evakoiden sijoituskunnista. Juvalle asettuneiden siirtolaisten muistelmia on kansalaisopistossa koottu teokseen Rautjärvelainen perinne kotikylässani (1984). Evakoiden vaiheista Juvalla taas kertoo Tauno Sepän tutkimus Karjalaisten sijoittuminen Juvalle ja heidän toimintansa (1982).

Juvan Jukajärven jää toimi talvisodan loppuvaiheessa Lentolaivueen 42 tukikohtana. Tästä aiheesta kerrotaan tarkemmin Kari Stenmanin teoksessa Blenheim-laivue : lentolaivue 42 sodassa (2020). Vehmaan kartanon isäntä Nils Grotenfelt on myös kirjoittanut lentolaivueen henkilökunnan majoittamisesta teoksessaan Takaisin Wehmaan kartanoon : herraskartano sodan varjossa (2003).

Juvan lottien historiasta kertoo Heli Teittisen historiikki Ei onnea suurempaa kuin suojata syntymämaata : Juvan lotat 1920-1944 (2010). Perusteellisessa historiikissa ovat mukana myös säilyneet jäsenluettelot, joista sukututkimuksen tekijät voivat etsiä vanhemman polven sukulaisiaan. Monille juvalaisille Juvan lotista on jäänyt mieleen suosittu kahvila Lottapirtti, joka toimi kirkonkylällä lottien varainkeruuta varten vuosina 1938 – 1944. Järjestön pakollisen lakkauttamisen jälkeen samassa rakennuksessa jatkoi kahvila Juvan Pirtti vuoteen 1967 asti.

Sotalääkärin muistelmat (2001) -teoksen kirjoittaja on Juvalla kunnanlääkärinä vuosina 1954 – 1980 toiminut Rainer Nuutinen. Hän ehti vastavalmistuneena toimia puoli vuotta apulaislääkärinä Mikkelissä, kunnes talvisodan sytyttyä hän palveli armeijan lääkäritehtävissä sekä talvi- että jatkosodan ajan. Rainer Nuutinen oli Juvan kunnanlääkäri jo toisessa polvessa, sillä hänen isänsä Joel Nuutinen oli toiminut Juvan kunnanlääkärinä vuodesta 1918 lähtien. Rainer Nuutinen kertoo muistelmakirjassaan myös värikkäistä vaiheistaan Juvalla: apu oli kaukana, joten hänen tehtävänään oli hyvin itsenäisesti hoitaa mm. monenlaisia kirurgisia toimenpiteitä.

Juvalaisten sota-ajan muistoja on kirjattu myös kylähistorioihin. Esimerkiksi kylähistoria Vuorenmaa, Karkeamaa ja Nevaintaus (1984) käsittelee niin paikallisten suojeluskuntien toimintaa kuin lottatoimintaakin. Myös elämää poikkeusoloissa käsitellään kyläläisten haastatteluissa.

Metsäsuomalaiskokoelma

Juvan kotiseutukokoelman erikoisuus on Metsäsuomalaiskokoelma, joka on saatu lahjoituksena emeritusprofessori Timo Leisiöltä. Se sisältää Ruotsin ja Norjan alueella eläviin metsäsuomalaisiin liittyvää kirjallisuutta noin 120 niteen verran, ja kokoelmaa täydennetään yhä. Juvaan metsäsuomalaiset liittyvät siten, että Ruotsin ja Norjan metsiin 1500- ja 1600-luvulla muuttaneista suomalaisista merkittävä osa oli lähtöisin Juvalta ja Rautalammilta. Juvalainen Gottlund nosti heidän yhteisönsä laajempaan tietoisuuteen 1800-luvulla, ja keräsi talteen heidän suomen kieltään ja perinnettään, kuten loitsuja.

Metsäsuomalaisten kulttuuria tutkimalla on saatu tietoa myös Juvan alueen kulttuurihistoriasta ja kielestä. Esimerkiksi metsäsuomalaisten ruokaperinnettä tutkimalla on voitu ajoittaa erilaisten ruuanlaittotapojen käyttöönottoa Savossa. Metsäsuomalaisten kieli taas säilytti eristyksissä sellaisia piirteitä, jotka olivat Suomen alueella ehtineet muuttua.

Kotiseutukokoelman arvo ja merkitys

Nykyään kotiseutukokoelmia pyritään tuomaan paremmin kirjaston asiakkaiden tietoisuuteen ja saataville mm. digitointihankkeilla. Juvalla aineistoa ei ole järjestelmällisesti digitoitu, mutta Gottlundin Otava-teosten käsin väritettyjä kuvia on skannattu postikorttisarjaa varten ja joitakin videokasetille tallennettuja aineistoja on siirretty DVD:lle. Kokoelman aineistotiedot ovat toki kokonaisuudessaan löydettävissä verkkokirjaston kautta kuten muukin kirjaston aineisto.

Suomessa Kansalliskirjastoon toimitetaan kappale jokaisesta Suomessa julkaistusta teoksesta lain Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä (28.12.2007/1433) nojalla. Jos kirjaa ei löydy mistään muualta eikä oman kirjaston kaukolainapalvelu osaa auttaa, kokoelmasta puuttuvaan kirjaan voi tutustua Kansalliskirjastossa tai tiedustella sähköistä kopiota. Kansalliskirjasto myös välittää tavallistenkin ihmisten kaukolainapyyntöjä ja tekee hakuja koko maan kirjastoista, oman kirjaston kaukopalvelun ohella. Tiettyyn paikkakuntaan liittyvän aineiston löytäminen vaatii kuitenkin paikalliskulttuurin tutustuvalta perehtymistä: on selvitettävä, mitä on olemassa. Teosten asiasanoihin ei ole tapana liittää tekijän syntymäkuntaa.

Kotiseutukokoelman arvo on siinä, että se tekee paikallisen kulttuurin ja paikkakunnan erityiset piirteet näkyväksi: se kertoo, mitä tietoa on olemassa. Kokoelma on pysyvä, joten sillä turvataan paikallisen aineiston säilyminen. Kirjastossa on myös paljon hiljaista tietoa kokoelmaan liittyen, työntekijöiltä kannattaa kysyä paikallisista aiheista. Yhteisten kirjastojärjestelmien aikakaudella kuvailutietoihin ei voi lisätä omia asiasanoja, elleivät ne sisälly virallisiin asiasanaluetteloihin. Tietoa aineiston kotiseutukokoelmaan kuulumisen syistä ei siten ole kirjattu näkyviin mihinkään. Kokoelmaa täydentävät nämä kirjaston ylläpitämät Juvan kulttuurisivut, joille otetaan vastaan Juva-aiheisia kirjoituksia.

Kirjaston kotiseutukokoelman lisäksi painettua Juvaan liittyvää aineistoa on myös kunnanarkistossa. Sinne voi toimittaa esimerkiksi valokuvia, esitteitä ja julisteita. Juvan museo säilyttää paikallista esineistöä.

Tätä esittelyä varten ole haastatellut juuri eläkkeelle jäänyttä Juvan kirjaston johtajaa Päivi Lehmusvuorta, joka ehti johtaa kirjastoa kahdenkymmenen vuoden ajan, teki aktiivisesti yhteistyötä monien kunnan toimijoiden kanssa ja keräsi siten paljon paikallistuntemusta.

Teksti ja kuvat: Piia Häkkinen

Lähteitä

Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä:
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071433
Laki kuntien kulttuuritoiminnasta:
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2019/20190166

Suomen kansan vanhat runot -tietokanta:
https://skvr.fi/

Turun tuomiokirkon Musta kirja, Registrum ecclesiae Aboensis, digitoituna http://df.narc.fi/document/2437

Opinnäytteitä kotiseutukokoelmiin liittyen:
Nevalainen, Aino, 2016. Valtimon kunnankirjaston kotiseutukokoelman sisältö ja keruuperiaatteet. Opinnäytetyö, Kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelma, Oulun ammattikorkeakoulu.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/119978/Nevalainen_Aino.pdf

Venemies, Maria, 2013. Kotkan kaupunginkirjaston kotiseutukokoelman arviointi. Opinnäytetyö, Kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelma, Turun ammattikorkeakoulu.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/66687/Venemies_Maria.pdf

Anja Härkönen syntyi 27.10.1942 Juvalla Maivalan kylässä pienviljelijäperheen kuusilapsiseen katraaseen. Perhe muutti Maaralan kylään Pälpänsalmelle, kun Anja oli 6-vuotias. Avioliitto vei nuoren naisen 1960-luvun puolivälissä Puumalaan, jossa hän siitä eteenpäin asui perheineen. Härkönen työskenteli Puumalassa mm. leirintäalueen hoitajana ja toimi 20 vuotta pidettynä ja arvostettuna emäntänä ravintola Virranhovissa. Työstään Härkönen joutui jäämään sairaseläkkeelle vuonna 1993.

Harrastajateatteri oli Anja Härkösen suuri intohimo ja rakkaus. Teatterikärpänen puri Härköstä 1960-luvulla, jolloin puumalalaiset teatterinharrastajat näyttelivät milloin omana ryhmänään, milloin kansalaisopiston piirinä tai Veneseuran näytelmäryhmänä. Yrjö Sutinen ohjaajana oli tärkeä teatterivaikuttaja. 1978 kuusi innokasta teatterintekijää piti teatteriyhdistyksen perustavan kokouksen ravintolan kabinetissa. Yksi perustajajäsenistä oli Anja Härkönen.

Anja Härkönen toimi Jalkapuuteatteri ry:n puheenjohtajana ja ohjaaja-näyttelijänä. Jalkapuuteatteri on sen perustamisesta lähtien valmistanut vuosittain vähintään yhden kokoillan näytelmän sekä useita pienimuotoisia runo-, laulu- ja sketsiesityksiä erilaisiin tilaisuuksiin. Teatterin kantavana ajatuksena on ollut viedä teatteria sinne missä ihmiset ovat. Ryhmä on esiintynyt kapakoissa, leirintäalueilla, vanhainkodeissa, kirjastossa ja jopa vankilassa. Esityksiä on ollut syntymäpäivillä, häissä, hirvipeijaisissa, läksiäisissä, pikkujouluissa ja avajaisissa. Oman kesäteatterin ryhmä rakensi Puumalan rantaraitille käyttönsä vuonna 2007. Vuonna 2010 teatteri sai oman näyttämön myös talvitoimintaansa varten entisen verotoimiston tiloissa. Etelä-Savon taidepalkinnon ryhmä sai vuonna 2003.

Ohjaajana Anja Härkönen kouluttautui 70- ja 80-luvulla omalla kustannuksellaan Suomen Harrastajateatteriliiton, Tampereen Yliopiston draamastudion ja Teatterikorkeakoulun kursseilla. Jalkapuuteatterin ohjelmisto oli kunnianhimoista ja monipuolista. Ryhmä ei ole sortunut kassamagneettien metsästykseen, vaan on tehnyt esityksiä, joilla on ollut sanottavaa. Ryhmän valikoimaan on kuulunut suomalaisia klassikoita, kantaesityksiä ja nykynäytelmiä. Ohjelmistosta mainittakoon Arto Paasilinnan ”Jäniksen vuosi” (1988), Cervantesin ”Don Quijote” (1991), Reko Lundanin ”Aina joku eksyy” (2000) sekä Maria Jotunin ”Sitä sopii sanoa rakkaudeksi”, joka niitti mainetta ja kunniaa Mikkelin Työväen näyttämöpäivillä 1986. Esityksen oli ohjannut Jarmo Siltaoja. Jalkapuu ylsi Työväen näyttämöpäiville myös vuonna 2003.

Härkösen ansiosta kymmenet harrastajat pääsivät kokeilemaan siipiään näyttämöillä ja saivat kasvattavia kokemuksia ja esiintymistaitoja. Ohjaajana hän oli ihmislukutaitoinen, kannustava ja halusi uskoa hyvään. Toisen asemaan asettuminen oli hänen vahvuuksiaan. Persoonana hän oli älykäs, räiskyvä ja värikäs. Monet teatterilaiset ovat muistelleet lämmöllä hänen kanssaan käymiään keskusteluja.

Juvalaisia teatteriharrastajia Anja Härkönen ohjasi Koikkalassa 1992-1999 ja Härkälässä vuosina 1994-2004 kansalaisopiston ryhminä. Koikkalan näytelmäpiirin kantavina voimina ovat olleet mm. Tuomo Hämäläinen, Albin Kettunen, Anneli Varjus ja Lasse Mahlberg. Härkälän tähtinä on nähty mm. Irene Ruotsalainen, Erkki Laitinen ja Alba Tervonen. Anja Härkönen on ohjannut myös esityksiä Sulkahatut -ryhmälle ja Lava ja laari -ryhmälle. Anja Härkönen on juvalaisissa ohjauksissaan tulkinnut maaseudun ja suomalaisuuden kipukohtia huumorin keinoin, myös valta ja kunnallinen päätöksenteko ovat olleet teemoina. Härkönen ohjasi viimeisen juvalaisnäytelmän, Härkälän näytelmäpiirin Paljon onnea vaan, vuonna 2004.

Anja Härkönen oli Suomen Harrastajateatteriohjaajaliiton ja Mikkelin läänin harrastajateatteriyhdistyksen perustajajäsen. Viimeksi mainitun puheenjohtajana hän toimi kolme ensimmäistä vuotta. Härkönen toimi Puumalan kunnan kulttuurilautakunnan varapuheenjohtajana ja sivistyslautakunnan puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. Hän on myös ollut Puumalan teatteriasiamies.

Härkönen halusi jakaa ohjaajanlahjansa muiden kanssa. ”Jos lahja on annettu, niin se pitää laittaa käyttöön niin kauan kuin voi. Ja jos sillä saa jonkun onnelliseksi tai jonkun saa ajattelemaan asioista uudella tavalla tai jos se uusi tapa vaikka jotain lähimmäistä voisi auttaakin, niin hyvä niin silloin sillä on tarkoitus”, hän pohti Ylen haastattelussa. (Lähde: ohjelmat.yle.fi/akuutti, 2010)

Jalkapuuteatteri teki merkittävän kulttuuriteon musiikkinäytelmällään Kylvösiemenet, joka näyteltiin lähes aina täysille katsomoille kesällä 2011. Anja Härkönen ohjasi noin neljääkymmentä näyttelijää, joista noin puolet saapui Helsingin seudun Puumala-seurasta. 1800-luvulle sijoittuva tarina ja sävellys on Tellervo Waltherin käsialaa. Musiikin sovituksesta ja ohjauksesta vastasi Michael Möbius. Näytelmää esitettiin myös Helsingissä.

Härkösen 2010-luvun ohjauksiin Jalkapuuteatterissa kuuluivat Me tulemme taas -hupailu tutun musiikin siivittämänä kesällä 2012 ja kesäisen päivän tarina Hunttolan Matti vuonna 2013. Matti Siukola huolehti musiikista. Talvikaudella 2012-2013 palvelukeskuksissa ja kirjastossa kierrettiin laajennetun Tiernapojat-esityksen kanssa. Kesällä 2014 Härkönen sairastui vakavasti, mutta ehti saada kesäteatterin ohjaustyönsä, Vanhan hamsterin hotelli -komedian, kenraaliharjoituksiin asti. Esitykset toteutuivat silti teatteriryhmän voimin. Seuraavana kesänä, 2015, hän ohjasi vielä Ulvovan myllärin Jalkapuuteatteriin. Sen jälkeen Jalkapuuteatteri on jatkanut eteenpäin uusin kantavin voimin. Puumalan kunnan kulttuuripalkinto luovutettiin Härköselle vuonna 2014.

Anja Härkösen sanoin: ”Teatteri auttaa pitämään korvien välin kohdallaan ja jaksamaan sairauksien kanssa.”

Kesäteatteriohjausten ohella Härkösen töihin on kuulunut mm. Eino Leinon tuotantoa sisältävä tilaustyö 60-vuotisjuhliin ja Papinpellon palvelutalon päivätoiminnan Mahdoton ratkaista -projekti.

Varsinaisen teatterityön ohella Härkönen ohjasi kansalaisopistossa Talviomenat-runoryhmää 2010-luvun alkuvuosina. Ohjelmaan kuului mm. Eila Tikkasen kirjoittama Seitsemän kuolemansyntiä -runokooste. Ryhmä kiersi esiintymässä palvelutaloilla ja kirjastoissa yleisöä koskettavan ohjelmansa kanssa.

Ohjaukset Juvalla

Koikkalan näytelmäpiiri

• Liisa Heiskanen: Diplomaattimaalaiset, 1993.
• Maiju Lassila: Mimmi Paavaliina, 1994.
• Liisa Heiskanen: Auringonpilkkuja, 1995.
• Edward Redlinski: Puhtia Puhkulaan 1996.
• Aapeli: Siunattu hulluus, 1997.
• Agapetus: Hilman päivät, 1998.
• Minna Canth: Roinilan talossa, 1999.

Härkälän näytelmäpiiri

• Matti-Juhani Karila: Saavuthan keinumaan, 1995.
• Kustila, Heikki: Omenoita sano Puskavuori, 1996.
• Heikki Luoma: Akkaralli, 1997.
• Brian Friel: Amerikantädin rakkaudet, 1998.
• Markku Hattula: Maksettu rakkaus, 1999.
• Marita Kärkkäinen: Hallittu munaus, 2000.
• Jukka Itkonen ja Sirkka-Anneli Martikainen: Norsun muna, 2001.
• Opri, 2002 (20-vuotisnäytelmä).
• Malja uudelle elämälle, 2003.
• Paljon onnea vaan, 2004.

Lava ja laari -ryhmä

• Esko Puttonen: ECU-sampo, 1996.
• William Rose-Jorma Kairimo: Viiden tähden keikka, 1997.

Sulkahatut–ryhmä

• Esko Puttonen: Haikara eksyy, 1996.

Kuvia jalkapuuteatterista

Teksti: Päivi Lehmusvuori ja Kata Kähärä
Päivittänyt Piia J. Häkkinen 2023

Kirjallisuutta

Haikarainen, Sanni: Harrastajateatteri tuo eloa kylään. Länsi-Savo 26.1.1998.

Hietalahti, Ulla: Puumalan Jalkapuu tehnyt teatteria jo kymmenen vuotta. Etelä-Saimaa 27.3.1988.

Könönen, Juha: Puumala sai kesäteatterin bunkkerin ja sataman viereen. Länsi-Savo 11.7.2007.

LH: Ohjaaja Kalle Holmberg: Jalkapuuteatteri harrastajanäyttämöä parhaimmillaan. Etelä-Saimaa 27.1.1986.

Malm, Reijo: Jalkapuuteatterin Anja Härkönen: Tekeminen on joskus tuskallista. Länsi-Savo 29.9.1988.

Saarela, Matti: ”Anteeksi rakas, mutta kätenne ovat minun kurkullani!”: Jalkapuuteatterin tiikerihai ohjaa jälleen. Etelä-Saimaa 11.5.1996.

Summanen, Jukka: Muistokirjoitus: Anja Härkönen. Länsi-Savo 6.1.2024.

Tiainen, Janne: Teatteria koko elämä. Länsi-Savo 24.1.1994.

Kalevi Hämäläinen on värikkäimpiä ja kiistellyimpiä hiihtosankareitamme. Lähes tuntemattomuudesta hän nousi maailmanmestariksi 30 km:n hiihdossa Lahdessa 1958. Nuorena ja räväkkänä hän joutui kuitenkin hiihtojohdon epäsuosioon, häntä ei otettu valmennusrenkaan sisäpiiriin ja hän jäi säyseämmän Veikko Hakulisen varjoon. (Grotenfelt, 2000)

Ennen maailmanmestaruutta Hämäläisellä oli valtakunnallisia voittoja Nuorten Suomenmestaruuskisoissa vuonna 1952, metsäkoulujen välisissä kisoissa vuosina 1957 ja 1958 (urheiluseurana Evon metsäpojat) sekä puolustusvoimien varusmiessarjassa ja partiohiihtomestaruus 1955.

Squaw Valleyn olympiakisoissa Hämäläinen sai tietää pääsevänsä hiihtämään mielimatkaansa 50 km:ä vasta pari päivää ennen hiihtoa. Hänet oli sijoitettu huonoimpaan arvontaryhmään ja hän joutui halkomaan latua ensimmäisenä. Ykkönen rinnassaan hän kuitenkin hiihti muiden saavuttamattomiin ja oli ensimmäisenä maalissa. Tapaus on jäänyt hiihtohistoriaan henkisen latautumisen, suomalaisen sisun ja taistelutahdon esimerkkinä. (Grotenfelt, 2000)

Hämäläisellä oli poikkeuksellinen kyky ajoittaa huippukuntonsa tärkeisiin kisoihin. Välikausina hän ei juuri yltänyt kansainvälisiin saavutuksiin. Kalevilla oli myös oma kelinsä, ”lentokeli”, johon hänen liukuva, pehmeä hiihtotyylinsä parhaiten sopi. (Grotenfelt, 2000). Hämäläinen kertoo omasta harjoittelustaan:

Harjoittelu siihen aikaan oli vaatimatonta ja vaikeaa, kun päivisin piti tehdä työtä elämisensä ts. toimeentulonsa hankkimiseksi. Metsätyöt olivat siihen aikaan pääasiallinen ansiomuoto ja kun päivisin oli metsätöissä, niin iltapimeäksi jäi treenauslenkit. Harjoitteluohjelmani laadin olosuhteiden mukaan sekä syksyllä että lumen tultua. Hiihtolatuja ei ollut, kyläteillä vain lenkkeilyt jne. (Hämäläinen, 2001).

Parin välikauden jälkeen jo reilusti yli kolmekymppinen Hämäläinen valmentautui huolella Innsbruckin olympiakisoihin 1964. Jälleen muiden takaa-ajettavana hän johti kisaa 50 km:n mielimatkallaan yli kahdella minuutilla vielä 30 km:n jälkeen. Sovitut suolatabletit puuttuivat huoltomiehen antamasta kahvista ja Kalevi sammui. (Grotenfelt, 2000).

Seuraaviin suurkisoihin Oslon MM-hiihtoihin hiihtojohto ei huolinut Hämäläistä, vaikka hän oli osoittanut kuntonsa karsinnoissa. Kansa protestoi yleisönosastoissa. Viikko Oslon jälkeen Salpausselän viidelläkympillä Kalevi lähes nelikymppisenä, hiihtokansan kannustamana pesi koko maailman parhaimmiston kuin vastauksena valitsijoille.

Kalevi Hämäläisen ansiomitalit

• Suomen Urheilulehden kultamitali vuoden urheiluteosta 1960
• Tasavallan presidentin Taistelijan malja 1960
• Salpausselkä-mitali nro 28 (1966)
• Suomen Hiihtoliiton kultainen ansiomerkki
• Suomen Leijonan ritarikunnan I luokan ritarimerkki solkineen
• Savon Sanomien kultamitali

Grenoblen olympiakisoihin Kalevi päätti tähdätä viimeisen huippukuntonsa. Kävi, kuten monet pelkäsivätkin. Kalevi jätettiin rannalle. Kansa oli raivoissaan. Postiluukusta tuli kirjalahja, jossa oli seuraava teksti: ”Metsäteknikko Kalevi Hämäläiselle, Juvan Urheilijat. Teitä ei taaskaan kohdeltu valinnoissa oikeudenmukaisesti! Parhain terveisin, 22.1.1968. Urho Kekkonen.” (Grotenfelt, 2000).

Antti Kilkin kuvaamissa kaitafilmeissä esiintyy myös Kalevi Hämäläinen. Youtubessa on mm. tämä otos Innspruckin olympiakisoista vuodelta 1964.

Opetusministeriö myönsi Kalevi Hämäläiselle Pro Urheilu -palkinnon syksyllä 2001. Vuonna 2002 Georg Grotenfeltin ohjaama tv-dokumentti ”Kalevi – kunnianosoitus kultamitalihiihtäjälle” sai ensi-iltansa Juvan koulukeskuksen auditoriossa.

Kalevi Hämäläinen kuoli Juvalla 10.1.2005.

Vuonna 2009 kalajokelainen historian ja taloustiedon lehtori Lauri Järvinen julkaisi Numero 1 -nimisen teoksen Hämäläisen aktiiviurasta. Lähes 200-sivuinen kirja sisältää myös runsaasti valokuvia, joista kolmasosa on Hämäläisten perhealbumista. (Juvan Lehden verkkosivut, 26.11.2009).

Elokuussa 2010 Kalevi Hämäläisen kunniaksi pystytettiin patsas Juvan Puistolaan. Varkautelaisen kuvanveistäjän, Taru Mäntysen, suunnittelema pronssipatsas paljastettiin Juvan Urheilijoiden 75-vuotisjuhlassa. ”Patsas sijoitettiin Hämäläisen omasta toivomuksesta latujen lähelle, kertoi patsastoimikunnan ja Juvan Urheilijoiden puheenjohtaja, Ari Rautio.” (Savon Sanomien verkkosivut, 21.8.2010).

Teksti: Päivi Lehmusvuori ja Kata Kähärä

Kirjallisuutta

• Grotenfelt, Georg: Kalevi, elokuva kultamitalihiihtäjän taipaleista ja taisteluista. Monistettu synopsis Juvan kirjastossa 2000.
• Hämäläinen, Kalevi. Kirje Juvan kirjastossa 17.4.2001.
• Kalevi Hämäläiselle mittava rahapalkinto: Opetusministeriö muisti 16 ansioitunutta urheilijaa. Länsi-Savo 10.11.2001.
• Järvinen, Lauri: Numero 1: Kalevi Hämäläinen. Lauri Järvinen 2009.
• Kaunosalo, Reijo: Hiihtäjäpatsas kuvaa vauhtia ja selkeyttä: Kalevi Hämäläisen patsaan paljastusjuhlassa oli väkeä kuin hiihtokisoissa ennen vanahaan. Juvan Lehti 26.8.2010.
• Kirtola, Sergei: Kalevi Hämäläinen: hiihtäjä huipulta. Teoksessa Juvemmalle: juhlakirja Juvan täyttäessä 550 vuotta. Toim. Leena Orro. Juvan seurakunta ja Juvan kunta 1992.
• Olympiavoittaja Kalevi Hämäläinen saavutti latunsa pään. Juvan lehti 13.1.2005.
• Matikainen, Jaana: Urheilu mennyt vikalinjalle. Haastattelussa hiihtäjäveteraani Kalevi Hämäläinen. Kaleva 13.12.2002.
• Mustonen, Timo: Ladunaukaisijana olympiavoittajaksi: Hämäläisen historiallinen temppu. Länsi-Savo 10.11.2001.
• Niskanen, Ville: Kalevi Hämäläisen patsas paljastetaan: Lauantain kansanjuhlan puhujana Juha Mieto. Juvan lehti 19.8.1010.
• Ripaoja, Martti: Maailmanmestari harjoitteli salassa: Lahden 1958 kultamitalisti Kalevi Hämäläinen uskoo nyt kahdeksaan mitaliin. Savon Sanomat 14.2.2001.
• Ripaoja, Martti: Syrjityn legendan saavutus odottaa ylittäjäänsä: Mestarihiihtäjä Kalevi Hämäläisen tarina kääntyi kirjaksi. Savon Sanomat 26.11.2009.
• Siukonen, Markku: Suuri Olympiateos. Urheilukunniamme puolustajat. Suomen olympiaedustajat 1906-2000. Graface 2001.
• Teronen, Arto: Olympian kullatut suomalaiset: Kalevi Hämäläinen – ”huonoin suomalainen”; Äidin oma nyrkkeilykulta. Urheilulehti 1983, 8
• Tikander, Vesa: Olympiavoitto tuli Squaw Valleyssä. Helsingin sanomat 13.1.2005.
• Tosi tarina: Kalevi. Kuvaus, äänitys, leikkaus ja ohjaus Georg Grotenfelt. Nostalgia Film/Elefantti 2003.

Kulttuuripalkintoa ryhdyttiin jakamaan päättyvän kauden juhlistamiseksi ja alun perin sitä myönnettiin jäljelle jääneiden avustusrahojen puitteissa. Siirryttäessä euroista markkoihin vuonna 2002 kulttuuripalkinnon rahallinen suuruus vakiintui.

Vuosina 1995-2003 kulttuuripalkinto julkistettiin Marraspijot –tapahtumassa, jonka jälkeen palkinto on luovutettu kunnanhallituksen joulukuun kokouksessa.

Kulttuuripalkintojen saajat vuosittain:

• 1988 Sergei Kirtola / musiikki
• 1989 Marika Kesseli / musiikki
• 1990 Heikki Kilpeläinen / musiikki
• 1991 Risto Lampi / musiikki
• 1992 Pertti Laamanen / musiikki
• 1993 Jari Piikki / musiikki
• 1994 Inka Nousiainen / kirjallisuus
• 1995 Pekka Hiltunen / kuvataide
• 1996 Esko Niiranen / kulttuuri- ja kotiseututyö
• 1997 Taisto Karvinen / kuvataide
• 1998 Heikki Tiihonen / musiikki
• 1999 Annukka Talvela / kirjallisuus
• 2000 Vesa Kontiainen / populaarimusiikki
• 2001 Marja-Liisa Happonen / ilmaisutaito
• 2002 Jaakko Martikainen / teatterityö
• 2003 Tiina Räihä / kuvaamataito
• 2004 Juvan Lukioteatteri / teatterityö
• 2005 Antti Kilkki / kulttuuri- ja kotiseututyö
• 2006 Reijo Koponen / kotiseutu- ja kulttuurityö
• 2007 Paatelan kyläkoulu /
• 2008 Irtonaiset ry / teatterityö
• 2009 Juvan Kamerakerho ry / valokuvaus
• 2010 Elokuvateatteri Juku / elokuvat
• 2011 Juvan Kotiseutu- ja museoyhdistys / kotiseututyö
• 2012 Juvan kamarikuoro / kuorotoiminta
• 2013 Nukketeatteri Kukkaro / lastenteatteri
• 2014 Peter Strebel / valokuvaus & Galleria Kuninkaankartano
• 2015 Pauliina Hukkanen / teatterityö & kesäteatteri
• 2016 Auli Vasara / perinnekäsityöt
• 2017 Luonteri Surf -yhtye / populaarimusiikki
• 2018 Kaija Huhtinen / tekstiilitaide
• 2019 Kirsi Vertainen / kotiseututyö
• 2020 Päivi Lehmusvuori / monipuolinen kulttuurityö
• 2021 Juvan mieslaulajat ry. / kuorotoiminta
• 2022 Kari Kärkkäinen / kuvanveisto
• 2023 Juvan Käsityöläiset / aktiivinen kulttuuritoiminta
• 2024 Metsä rokkaa -tapahtuma / kesätapahtuma
• 2025 Antti Halonen / aktiivinen tapahtumajärjestäjä

Perusteluja sekä muuta tietoa kulttuuripalkinnosta ja sen saajista

1988 kulttuuripalkinto myönnettiin rehtori Sergei Kirtolalle juvalaisen musiikkielämän hyväksi työskentelystä.

1989 kulttuuripalkinnon tarkoitusta täsmennettiin. Sitä olisi jatkossa tarkoitus jakaa ”kulttuuritoiminnassa ansioitineen tai nuoren lupaavan kyvyn palkitsemiseen myös vastaisuudessa”. Järjestyksessään toisen kulttuuripalkinnon sai Marika Kesseli, joka palkittiin musiikin eteen tehdystä työstä.

1990 Heikki Kilpeläiselle myönnettiin kulttuuripalkinto musiikissa ansioitumisesta.

1991 director musices Risto Lampi sai kulttuuripalkinnon musiikin saralla tehdystä työstä.

1992 director cantus Pertti Laamaselle myönnettiin Juva 550 juhlavuoden kunniaksi kulttuuripalkinto tunnustuksena hänen ansioistaan Juvan musiikkielämän kehittämisessä ja erityisesti hänen panoksestaan juhlavuoden musiikkitapahtumien toteutuksessa. Palkinto luovutettiin 4.12.1992 kunnanvaltuuston juhlakokouksessa.

1993 perinnettä jatkaen kulttuuripalkinto myönnettiin mus.kand. Jari Piikille tunnustuksena hänen ansioistaan Juvan musiikkielämän kehittämisessä sekä kuoro- että instrumentaalisella puolella. Palkinto luovutettiin Juvan Mieslaulajien 45-vuotis juhlakonsertissa 6.12.1993.

1994. Kulttuuripalkintoa oli aikaisemmin myönnetty lähinnä musiikin alueella ansioituneille henkilöille, kunnes vuoden 1994 kulttuuripalkinto myönnettiin Inka Nousiaiselle tunnustuksena esikoiskirjasta ”Kivienkeli”.

1995 kulttuuripalkinto myönnettiin Juvalla vuosia asuneelle taiteilijalle, Pekka Hiltuselle. Kulttuuripalkinto tuli tunnustuksena pitkäaikaisesta työskentelystä Juvalla sekä vuoden 1995 näyttelyistä Pieksämäellä ja Juvalla Marraspijot –tapahtumassa. Kuvataiteen alueelta ei ollut myönnetty tätä ennen yhtään kulttuuripalkintoa.

1996. Lehtori Esko Niiranen on tehnyt monipuolista työtä Juvan kulttuurielämän hyväksi. Vuoden 1996 kulttuuripalkinto myönnettiin tunnustuksena pitkäaikaisesta ja monipuolisesta työstä Juvan kulttuurielämän hyväksi. Palkinto luovutettiin tällöin ensimmäistä kertaa Marraspijot –tapahtumassa.

1997 sivistyslautakunta jatkoi kulttuurilautakunnan perinnettä kulttuuripalkinnon jakamisessa. Tuolloin palkinto myönnettiin opettaja Taisto Karviselle pitkäaikaisesta ja monipuolisesta työstä kuvataiteen alalla.

1998. Muutaman vuoden tauon jälkeen vuoden 1998 kulttuuripalkinto myönnettiin musiikin parissa ansioituneelle Heikki Tiihoselle. Perusteluissa mainitaan, että Tiihonen työskenteli vuosia juvalaisen musiikkielämän hyväksi opettaen musiikki- ja kansalaisopistossa sekä ohjaten jousikokoonpanoja, jotka rikastuttivat juvalaisia juhlatilaisuuksia.

1999 kulttuuripalkinto myönnettiin Annukka Talvelalle kirjallisuudesta. Samana vuonna ilmestyi kansallisesti merkittävä elämänkerta ”Aina on polku eessä”, joka kertoo oopperalaulaja Martti Talvelasta. Annukka Talvelan kirjoittama teos miehensä elämästä on hyvin läheltä koettu kertomus yhdestä aikamme suurimmasta bassosta, vahvasta persoonasta ja monipuolisesta ihmisestä.

2000. Ensimmäinen (ja tällä hetkellä ainoa) populaarimusiikin saralta kulttuuripalkinnon saaja on Vesa Kontiainen. Vaikka Juva on maaseutukunta, niin populaarimusiikki on ollut aina varsin elinvoimaista. Vuonna 2000 merkittävä osoitus tästä oli järjestetty Puustock-rockfestivaali, jonka järjestämisestä vastasi viihteen todellinen monitoimimies, Vesa Kontiainen.

2001  kulttuuripalkinto myönnettiin ensimmäisenä teatteri- ja ilmaisutaidon alalla Marja-Liisa Happoselle. Palkinto myönnettiin Happoselle tunnustuksena tämän pitkäaikaisesta ja innostavasta työstä yläasteen ilmaisutaitoryhmien vetäjänä sekä monipuolisesta toiminnasta lausunnan ja ilmaisutaidon kehittäjänä Juvalla.

2002 lehtori Jaakko Martikaiselle myönnettiin vuoden 2002 kulttuuripalkinto tunnustuksena pitkäaikaisesta ja monipuolisesta työstään Juvan lukioteatterin kehittäjänä ja tuottajana.

2003 kulttuuripalkinto myönnettiin peruskoulunopettaja Tiina Räihälle tunnustuksena hänen pitkäaikaisesta ja monipuolisesta työstään kuvataiteen ja kuvaamataidon hyväksi.

2004 Juvan lukioteatteri oli ensimmäinen ryhmä, jolle kulttuuripalkinto myönnettiin. Se luovutettiin tunnustuksena pitkäjänteisestä ja ansiokkaasta toiminnasta näyttämöilmaisun ja monipuolisen teatterityön hyväksi.

2005 kulttuuripalkinto myönnettiin eläkkeellä olevalle nuorisosihteeri Antti Kilkille, joka on työskennellyt kauan ja monipuolisesti kotikuntansa kulttuuri -, kotiseutu-, musiikki- ja järjestötoiminnan hyväksi. Palkinto oli tunnustus elämäntyöstä ja se luovutettiin valokuvanäyttelyn avajaisissa 1.6.

2006. Juvan lehden (eläkkeelle jäänyt) päätoimittaja Reijo Koponen työskenteli kauan ja monipuolisesti Juvan kotiseututyön, kirjallisuuden ja valokuvauksen hyväksi. Viimeisin saavusut oli Juvan lehden 50-vuotisjuhlajulkaisu ”Pitäjänlehden pitkä synnytys”. Kulttuuripalkinto luovutettiin hänelle vuonna 2006 tunnustuksena kotiseutu- ja kulttuurityöstä.

2007 Paatelan kyläkoululle myönnettiin kulttuuripalkinto pitkään tehdyn ansiokkaan ja monipuolisen taidekasvatus- ja lastenkulttuurityön tunnustukseksi. Aiemmin samana syksynä kyläkoulu sai Etelä-Savon taidetoimikunnalta taidekasvatuspalkinnon pitkäaikaisesta taidekasvatustyöstä, joka toteutuu koulun arkityössä ja projekteissa.

2008 kulttuuripalkinto myönnettiin Irtonaiset –teatteriryhmälle, joka oli tuolloin monipuolisesti rikastuttanut paikallista harrastajateatteritoimintaa kymmenen vuoden ajan pelkäämättä haasteellisiakaan näytelmätekstejä, joiden kautta ryhmä on jatkuvasti halunnut kehittää omaa teatteri-ilmaisuaan.

2009. Juvan Kamerakerho on taltioinut juvalaisia hetkiä vuodesta 1961 aktiivisesti ja tarjonnut kulttuurinnälkäisille toimintaa Juvan lisäksi lähikunnissa. Kamerakerhon toiminta on monipuolista ja haasteita pelkäämätöntä. Vuoden 2009 kulttuuripalkinto myönnettiin Kamerakerholle pitkäaikaisesta ja aktiivisesta työstä juvalaisen valokuvaharrastuksen hyväksi.

2010 Esko Saarenharjun Elokuvateatteri JuKu oli vuonna 2010 järjestänyt Juvalla monipuolista elokuvatoimintaa kaikille ikäluokille 17 vuoden ajan. Lisäksi JuKu järjesti syksyisin Ruskarainat –elokuvaviikonloppuja, jolloin esitettiin eurooppalaisten laatuelokuvien lisäksi sarjoja. Kulttuuripalkinto myönnettiin JuKu:lle viimeisenä toimintavuotenaan 2010.

2011 kulttuuripalkinto luovutettiin Juvan Kotiseutu- ja museoyhdistykselle. Perusteluissa mainitaan kotiseututuntemuksen aktiivinen ylläpito sekä kehittäminen, kannustaminen Juvan historian arvostamiseen, museoiden kehittäminen, vaaliminen sekä jäsenten osaava ja innostunut työpanos museotoiminnassa sekä aktiivisuus Partalan museoalueen alueella sijaitsevan aitan kunnostaminen.

2012. Juvan Kamarikuoron laadukas kuorotoiminta alkoi vuonna 1969. Kamarikuoro on tuonut oman ammattimaisen lisänsä Juvan kulttuuritarjontaan sekä lisännyt kuorolaisten ja kulttuuriharrastajien terveyttä ja elämänmyönteisyyttä. Kulttuuripalkinto myönnettiin kamarikuorolle sen juhlavuotena 2012.

2013 kulttuuripalkinto myönnettiin Nukketeatteri Kukkarolle. Kukkaro on erittäin tärkeä lisä juvalaisen kulttuuritarjontaan, sillä sen kautta monelle juvalaiselle perheelle aukeaa mahdollisuus tutustua nukketeatterin maailmaan omalla paikkakunnallaan. Nukketeatteri Kukkaron taustalla toimivat paikalliset toimijat Johanna Hirvonen ja Päivi Lehmusvuori, jotka toimivat esitysten nukettajina, dramatisoijina ja visualisoijina.

2014. Peter Strebel on merkittävä henkilö juvalaisessa taidepiirissä ja hänelle myönnettiin vuoden 2014 kulttuuripalkinto elämäntyöstään juvalaisen kulttuurin hyväksi. Hän on tehnyt pitkän ja aktiivisen historian Juvan Kamerakerhossa sekä erittäin merkittävää työtä Galleria Kuninkaankartanon eteen: kansainvälisen uran ja omien suhteidensa kautta Peter Strebel on tuonut Juvalle kansainvälisten huippujen taidenäyttelyitä, joista juvalaiset ovat päässeet nauttimaan vuosien saatossa.

2015 kulttuuripalkinto myönnettiin Pauliina Hukkaselle aktiivisesta työstään juvalaisen teatterityön hyväksi. Pauliina Hukkanen on pitkäaikainen juvalaislähtöinen toimija, joka on edistänyt maanlaajuisesti Juvan tunnettavuutta sekä näyttelijänä että ammattikesäteatteritoiminnallaan. Vuonna 2015 Pauliina Hukkanen avasi kesäteatterin Juvan Partalaan ja toimi sitä ennen Rapion Myllyteatterin tuottajana vuosina 2012-2013.

2016. Auli Vasara on juvalainen perinnekäsitöiden osaaja, joka on tehnyt paju- ja tuohitöitä jo 15 vuoden ajan. Vuoden 2016 kulttuuripalkinnon lisäksi Auli Vasara palkittiin tuohitöiden Suomen mestarina. Lisäksi hän on järjestenyt jo useamman vuoden ajan ainutlaatuista tuohi- ja pajuleiriä, joka kokoaa perinneosaajat ympäri Suomea Juvalle.

2017 Luonteri Surf on juvalainen, ramopunkiksi määriteltävä yhtye, jonka melkein kaikki jäsenet ovat ammatiltaan maanviljelijöitä. Luonteri Surf on tehnyt musiikkia pilke silmäkulmassa vuodesta 1984. Tuotannon keskiössä on savolainen maaseutuhenkisyys. Luonteri Surf on vienyt juvalaisuutta myös ulkomaille kolmenkymmenen toimintavuotensa aikana. Yhtye on kannustanut juvalaisia nuoria muusikoita omalla toiminnallaan.

2018 Kaija Huhtinen on tekstiilitaiteilija, joka pitänyt näyttelyitä ympäri Suomea ja maailmalla. Hän on monipuolinen tekstiilien käyttäjä, joka suosii kierrätysmateriaaleja. Huhtinen on tehnyt merkittävän uran kansalaisopiston opettajana Juvalla, Puumalassa ja Sulkavalla. Eläkkeelle jäätyäänkin hän on ollut keskeinen toimija Juvan käsityöläiset ry:ssä, joka on järjestänyt monipuolista toimintaa Hildurin taloon etenkin kesäisin. Hildurissa on nähty monenlaisia käsitöiden teemanäyttelyitä ja käsityöläisten tuotteita on ollut myynnissä.

2019 Kirsi Vertainen on kansatieteilijä, kirjailija ja lammastilallinen, joka on tehnyt kotiseututyötä kirjoittamisen, kuvittamisen ja järjestötoiminnan kautta. Hän on ollut kokoamassa useita Juvan historiasta kertovia näyttelyitä, tuottanut Juvan museolle materiaalia useisiin eri tarkoituksiin ja useille eri kohderyhmille. Kunnan mukaan Kirsi Vertainen on kirjoittajana asiantunteva, tarkka ja monipuolinen.

2020 Päivi Lehmusvuori on kulttuuripersoona, joka on vaikuttanut juvalaiseen kulttuurielämään jo parinkymmenen vuoden ajan. Hän tuli Juvan kirjaston johtajaksi vuonna 1999 ja jäi eläkkeelle vuoden 2020 lopussa. Hän rikastutti juvalaista kulttuurielämää Kellari Gallerian ja Nukketeatteri Kukkaron kautta useiden vuosien ajan. Hänen sydäntään lähellä ovat olleet erityisesti lapset ja lukemaan oppiminen. Hän on tehnyt kaikkea luovaa toimintaa suurella sydämellä yli raja-aitojen, tuonut oman vahvan lisänsä paikalliskulttuuriin ja sen ylläpitämiseen. Lehmusvuori on vaikuttanut merkittävästi muun muassa Gottlund –runokilpailun ja Juvan kulttuurisivujen syntyyn ja olemassaoloon.

2021 Juvan Mieslaulajat ry. palkittiin. Kuoro on ollut toiminnassa jo 1950-luvulta lähtien, ja harjoittelee yleensä kerran viikossa. Konserttien lisäksi Mieslaulajat on ilahduttanut monet kerrat myös onnittelutervehdyksillä erilaisten merkkipäivien kunniaksi.

2022 Kari Kärkkäinen on kuvanveistäjä, joka on asunut ja työskennellyt Juvalla jo parin vuosikymmenen ajan. Hänen töitään on julkisissa tiloissa eri puolilla Suomea. Puu ja puusta veistäminen on osoittautunut hänelle omimmaksi keinoksi ilmaista itseään. Kärkkäisen ideasta lähti aikoinaan liikkeelle jokakesäinen Gottlund-viikko, ja hän on esittänyt Gottlundia lukuisissa tapahtumissa.

2023 Juvan Käsityöläiset pyörittää Juvan kirkonkylällä Hildurin toimintaa. Hildurissa järjestetään kesänäyttely ja kirpputori, pienempiä näyttelyitä sekä pidetään myymälää ja kahviota. Viime vuosina käsityönäyttelyihin on voinut törmätä myös Juvan kirjastossa ja Partalan kuninkaankartanossa. Vuoden 2023 suuri ponnistus oli valtakunnallisen Tilkkutyöbiennaalin järjestäminen Juvalla Kukkokoulun tiloissa.

2024 Metsä rokkaa -tapahtuma keräsi huiman yleisömäärän lauantaina 6.7.2024 Juva Campingin alueelle. Tapahtuman takana ovat vuosia yhdessä töitä tehneet Petri Pajunen tiimeineen MHY Etelä-Savolta ja musiikkitapahtumista tuttu promoottori Vesa Kontiainen.

2025 Antti Halonen on Yläbaarin yrittäjänä tunnettu tapahtumien monitoimimies, jonka aktiivisuuden ansiosta Juvan pienimmät vestivaalit sai jatkoa. Kesätapahtuman lisäksi hän on myös herättänyt Kaarihallin rockkeikat uudelleen henkiin.

Artikkelin on kirjoittanut Juvan kunnassa kulttuuriohjaajana työskentelevä Laura Partamies kulttuuripalkintoa koskevien pöytäkirjaotteiden perusteella. Vuodesta 2018 lähtien tiedot on täydentänyt Piia Häkkinen.

Inka Nousiainen (10.3.1976) on juvalaislähtöinen kirjailija, joka asui synnyinpaikallaan ylioppilaaksi asti. Tämän jälkeen hän kävi Oriveden Opiston sanataidelinjan, ja valmistui Tampereen yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 2002. Nykyään hän asuu Helsingissä, mutta tuntee toisinaan häivähdyksenomaista kaipuuta takaisin itään ja joskus Islantiin.

Inka Nousiainen on kirjoittanut kirjoja lapsille, nuorille ja aikuisille, ja tehnyt lisäksi laulujen sanoituksia useille kotimaisille artisteille. Hänen esikoisromaaninsa Kivienkeli ilmestyi hänen ollessaan lukion toisella luokalla. Kouluaikoina hän myös käsikirjoitti Juvan lukioteatterille musikaalin Pikkuveli, joka sai uuden versioinnin vielä vuonna 2000.

Nousiainen rakastaa yksityiskohtia, elokuuta, uimista, Pohjois-Karjalan murretta ja ihmisten tarinoiden kuuntelemista.

Nousiainen Kirjasampo-palvelussa.

Äänitetietokanta: www.fono.fi

Teokset

Häpeäkirja, 2023, Gummerus
Mustarastas, 2019, WSOY
Karkumatka (kuvitus: Satu Kettunen), 2019, Otava
Olematon Olga (kuvitus: Satu Kettunen), 2018, Otava
Suvin talvi (yhdessä Suvi Teräsniskan kanssa), 2017, Otava
Yökirja (kuvitus: Satu Kettunen) 2015, Tammi
Kirkkaat päivä ja ilta, 2013, Siltala
Tahdoin sinut, totuuksia ja tehtävä hääjuhlaan, 2009, WSOY
Arvaa ketä ajattelen, 2007, WSOY
Karkkiautomaatti, 2003, Otava
Kaksi kevättä, 2001, Otava
Seitti, 1998, Otava
Kiinalaiset kengät, 1996, Otava
Kivienkeli, 1993, Otava

Palkinnot ja ehdokkuudet

Kirjat

Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto, ehdokkuus 2017
Tiiliskivi-palkinto 2016
Savonia-ehdokkuus 2014
Nuori Aleksis -ehdokkuus 2008
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 2002
Savonia-palkinto 1997
Topelius-palkinto 1994
Juvan kulttuuripalkinto 1994

Sanoitukset
Somero Soikoon, 2. palkinto yhdessä Heidi Maria Paalasen kanssa
Valtakunnallisen Rock-lyyrikko kilpailun voitto 2004

Kritiikin kiittämiä tieteisromaaneja ovat esim. Viivamaalari ja Ilottomien ihmisten kylä, sekä erityisesti yhdessä Eija Lappalaisen kanssa kirjoitettu tulevaisuuteen sijoittuva trilogia Routasisarukset, jonka ensimmäinen osa oli Finlandia Junior sekä Tähtivaeltaja -palkintoehdokkaina vuonna 2011. Kalevalaisia myyttejä ja kansanperinnettä yhdistelevä Vaskinainen oli Kuvastaja-palkintoehdokkaana 2016.

Nuorten- ja aikuisten proosan kirjoittamisen lisäksi hän kirjoittaa draamaa. Yhdessä Lappalaisen kanssa kirjoitettu kuunnelma Ikimaa voitti Sokeain kuunnelmapalkinnon vuonna 2016.

Leinonen toimii myös kustannustoimittajana. Hän on julkaissut useita oppaita kirjoittajille. Vuonna 2019 ilmestyi nuorille kirjoittajille suunnattu kauhukirjoittajan opas Kauhumaan kartta, jonka Leinonen on tehnyt yhdessä Mervi Heikkilän kanssa. Yhteistyö jatkui, ja kauhukirjoittajan opasta seurasivat Pieni taikakauppa (2020) fantasiakirjallisuuden kirjoittajalle ja Lentävä leivänpaahdin (2023) tieteiskirjallisuuden kirjoittajan avuksi. Leinonen on julkaissut myös aikuisemmalle yleisölle suunnatun oppaan Sinä kirjoitat romaanin (Penelope 2023).

Pehmodekkareita Marke Talvi -nimimerkillä Leinonen julkaisee yhdessä toisen ristiinalaisen kirjailijan Helena Wariksen kanssa. Niitä on saatavilla äänikirjoina ja sähköisessä muodossa.

Enemmistö Anne Leinosen tuotannosta on kuitenkin spefiä. Leinonen liikkuu sujuvasti sekä tieteiskirjallisuuden että fantasian alueella. Hänen tekstissään korostuvat teemat toiseudesta ja vieraudesta sekä yhteisön ja yksilön suhteen ongelmista. Luonto on tärkeällä osalla hänen työssään, se kuljettaa tarinaa ja toimii sekä tapahtumien näyttämönä että symbolisella tasolla. Lapsena maaseudulla koettu luonto ja erityisesti metsä heijastuvat voimakkaasti tarinoihin, samoihin suomalainen kansanperinne. Kirjanoita/Noitakirja -nuortenkirjaparissa (WSOY 2017, 2018) päähenkilön maailmaan alkaa ilmestyä näkymiä outoon rinnakkaistodellisuuteen ja kaupungin ulkopuolelle rajattu metsä on teoksen keskeinen tapahtumapaikka. Teoksista erityisesti Metsän äiti (Atena 2017) kuvailee savolaisia näreiköitä, soita ja maanteitä. Sen itsenäisessä jatko-osassa Katve (Osuuskumma 2020) henkilöt joutuvat jälleen tekemisiin pelottavan rinnakkaistodellisuuden kanssa savolaisissa järvimaisemissa. Leinonen asuu nykyään Mikkelin Ristiinassa, mutta on kesäjuvalainen.

Linkkejä

Kaikki julkaisut on koottu Leinosen kotisivuille.

Blogi.

Kirjailijaesittely Kirjasampo-sivuilla.

Usvazine-verkkolehti.

Esittely Wikipediassa.

Kirjallisuutta

Ahtiainen, Katariina: Tutustu syvemmin fantasiaan. Kirja-arvostelu: Ihmeen tutua. Kirjastolehti 2007, 2.

Andersson, Laura: Scifiä vai spekulatiivista fiktiota? Haastattelussa Anne Leinonen ja Vesa Sisättö uudesta muotitermistä. Kulttuurivihkot 2007, 6.

Autio, Paula: Esikoiskirjailijat avasivat lukuviikon: Uusi kirja jo tulossa. Juvan lehti 27.4.2000.

Hurtta, Boris: Novellikilpailu 2008. Portti 2008, 4.

Jerrman, Toni: Kirja-arvostelu: Eija Lappalainen ja Anne Leinonen: Routasisarukset. Tähtivaeltaja 2011, 3.

Jerrman, Toni: Valkeita lankoja : tarinoita toisista todellisuuksista. Kirja-arvostelu. Tähtivaeltaja 2006, 3.

Karppanen, Pasi: Kotimaisen scifin tapahtumahorisontissa: Pasi Karppasen haastattelussa Anne Leinonen. Finnzine 2003, 3.

Kukkonen, Tiina: Eija ja Anne voittivat nuortenkirjakilpailun: Juvalaiskaksikko jätti taakseen julkkiskirjailija Kari Hotakaisen. Länsi-Savo 27.1.2000.

Leikomaa, Marianna: Kirja-arvostelu: Eija Lappalainen ja Anne Leinonen:  Devoted souls: Peliromaani. Portti 2007, 4.

Leikomaa, Marianne: Valkeita lakanoita: tarinoita toisista todellisuuksista. Kirja-arvostelu. Portti 2006, 3.

Leppänen, Erkka: Saga. Kirja-arvostelu. Portti 2003, 2.

Lipsanen, Seija: Anne Leinonen kokosi palkitut novellinsa kirjaksi. Viikkoset 18.10.2006.

Loikkanen, Maria: Kirja-arvostelu: Eija Lappalainen ja Anne Leinonen: Routasisarukset. Savon Sanomat 24.7.2011.

Neimala, Kaisa: Lokkeja rakastava veli. Kirja-arvostelu. Opettaja 2000, 43-44.

Nyström, Sirkku: Rikos avaa silmät. Kirja-arvostelu: Anne Leinonen ja Miina Supinen: Rautasydän. Ruumiin kulttuuri 2011, 3.

Rannela, Terhi: Kynäilyä kimpassa lapsesta asti: Eija Laitinen ja Anne Leinonen aikovat pitää kiinni brändistään. Aamulehti 25.5.2003.

Rannela, Terhi. 4neljän biisin bändi. Kirja-arvostelu. Onnimanni 2001, 4.

Rantalaiho, Liisa: Kirja-arvostelu: Routasisarukset. Portti 2011, 2.

Ropponen, Ville: Kirjoita kosmos: opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen. Kirja-arvostelu. Parnasso 2006, 6.

Runonen, Carmen: Anne Leinonen voitti tieteisnovellikilpailun. Länsi-Savo 9.12.2003.

Runonen, Carmen: ”Entäpä jos –asioilla leikittely kiinnostaa”: Anne Leinonen voitti tieteisnovellikilpailun. Itä-Savo 10.12.2003.

Runonen, Carmen: Neljän biisin bändi syntyi yhteistyönä. Länsi-Savo 24.9.2001.

Runonen, Carmen: Ristiinan ja Mikkelin tytöt savolaisten Amerikkaan: Peilikuvarakkaus kertoo tarinan kahdelta eri vuosikymmeneltä. Länsi-Savo 18.2.2005.

Rättyä, Kaisu: Kirjoita kosmos: opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen. Kirja-arvostelu. Onnimanni 2006, 4.

Sarkamo, Rosanna: Miina Supisen ja Anne Leinosen mielestä kirjailijan ei tarvitse juoda viinaa ja äksyillä: kirja-mamit puskivat jatkiksen. Me naiset 2010, 47.

Seppänen, Susanna: Maahisia, Sagoja ja saagoja. Kirja-arvostelu. Länsi-Savo 18.5.2003.

Sisättö, Vesa: Valkeita lankoja: tarinoita toisista todellisuuksista. Kirja-arvostelu. Helsingin Sanomat 11.10.2006.

Tolonen, Tuutikki: Lokkeja rakastava veli syntyi tiimityönä. Lukufiilis 2000, 4.

Vuorela, Kirsti: Etelä-​Savon taidepalkinto kirjailija Anne Leinoselle: ”Kai se on luova innostus, joka on vienyt minua eteenpäin”. Länsi-Savo 9.11.2022.

5 scifistä: Anne Leinonen. Haastattelu. Spin 2008, 2.

Ensimmäinen yksityisnäyttely oli vuonna 1978 Zürichissä, ja sen jälkeen niitä on ollut lukuisia kotimaassa ja ulkomailla. Lisäksi Strebel on osallistunut moniin yhteisnäyttelyihin. Juvan Kamerakerhossa hänen panoksensa on ollut merkittävä Galleria Kuninkaankartanon perustamisessa ja kansainvälisten kesänäyttelyiden kokoamisessa.

Strebel sanoo, että hänen työnsä liittyvät aina historiaan ja kulttuuriin, siihen kuinka ihmiset ovat eläneet. Hän lumoutui hylätystä Materan alueesta Italiassa jo vuonna 1981, ja on palannut sinne vielä vuosikymmenien jälkeen. Taas hän pääsi kuvaamaan muutosta, kun alueesta oli ehditty tehdä Unescon maailmanperintökohde. Strebel on kuvannut maanjäristyksen tuhoamaa kylää Italiassa ja berberiheimojen elämäntapaa Marokossa monivuotisessa projektissa. Marokko-työt kiersivät lukuisia näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Kuvausprojekteihin on kuulunut myös hylättyjä maatiloja Suomessa, mutta nämä filmit pääsivät tuhoutumaan.

[su_slider source=”media: 598,597,596,542,541,540,539,538,537,536,535,534″ link=”image” target=”blank” height=”400″ title=”no” autoplay=”8000″]

Italiassa on kuvattu myös sarja Pozzuoli Anfiteatro, jossa valo ja varjot yhdistävät roomalaisen ja nykyajan arkkitehtuurin. Ne luovat uudenlaisen tunnelman historialliselle ympäristölle. Alianello, ”Se heijastuu vielä joelta” on sarja kuvia maanjäristyksen tuhoamasta kylässä Italiassa. Elämä pysähtyi luonnon otettua yhtäkkiä alueen takaisin itselleen. Kuvat on otettu 35 vuotta maanjäristyksen jälkeen. Puolityhjät hillopurkit, juuri avatut pullot, kesken jääneen korttipelin kortit ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, minkä maanjäristys oli keskeyttänyt. Kaikki on kuin säilöttynä pölykerrokseen. Hidas maanjäristyksen jälkeinen muutos näkyy kaikkialla.

Strebel näkee paljon vaivaa löytääkseen oikean tavan käsitellä kuvat. Herbarium 1 -projektissa hän otti lähikuvia kasveista ja löysi monien kokeilujen kautta kuvankäsittelytavan, jolla luontohavainto pelkistyy. Värien sijaan hän suosii pehmeää seepiaväritystä.

Oma katsomukseni perustuu valoon ja varjoon, muotoon ja hahmoon, läheisyyteen ja etäisyyteen. Näiden ilmiöiden sulautuminen luonnon valokuviksi on hyvin henkilökohtaisen tulkinnan tulos. ”Värilliset” kuvat tuntuvat pinnallisilta. ”Värittömät” kuvat ovat täynnä syvyyttä, aistillisuutta ja tunnetta, sillä ne pelkistyvät valoon ja muotoon. Värejä, jotka veisivät katsojan huomion, ei enää ole.

Täydellisyyden huippu -luontokuvanäyttelyn kuviaan Strebel pohtii näin:

Luonnossa aina  kaikki on tasapainossa. Muodot, värit, rakenteet – sommittelu toimii aina. Luonnossa ei ole kompromisseja. Makrokuvat paljastavat luonnonvärien kaunista sävymaailmaa, kasvien hienoja rakenteita sekä tasapainoisia muotoja. Luonnollisesti hajoava luonto säilyttää oman arvokkuutensa loppuun saakka.

Omia julkaisuja ovat Jää untuva (1991), Etelä-Savon vuosi (2008), Two Days in Sesto Calende (2012) ja Herbarium I (2012), Si specchia anchora nel fiume, Fotografie d´arte e poesie (2016), Matera. Immagini del tempo (2017).  Sveitsissä Strebel palkittiin kahdella kunniakirjalla (1978) ja Kaakkois-Suomen piirin valokuvanäyttelyssä yhdelllä (1986). FIAP on palkinnut hänet vuosina 1984­-86.

Ansiot

1978    2 kunniakirjaa, Grosser Fotopreis der Schweiz (CH)
1984    Honorable Medal FIAP, Int. Salon of Photography, Seoul
1985    Bronc Medal FIAP, Int. Salon of Photography, Seoul
1986    Honorable Medal FIAP, Int. Salon of Photography, Seoul
Kunniakirja, Kaakkois-Suomen piirin valokuvanäyttely,  Imatra (FIN)
2014    Juvan kunnan kulttuuripalkinto

Etelä-Savon taidetoimikunta myönsi apurahan vuosina 1996, 2001-2003 ja 2012, Etelä-Savon Kulttuurirahasto 2008, 2016 ja Taiteen edistämiskeskus Etelä-Savo 2015. Strebel työskenteli Materan taiteilijaresidenssissä Italiassa kaksi kuukautta kesällä 2015.

Myös synnyinmaahansa Sveitsiin Strebel on palaamassa kuvaamaan syksyllä 2017 August Strindbergin elämänvaiheisiin liittyvässä projektissa. Kun kysyn, onko Juvalla asuminen muuttanut häntä, hän sanoo muuttuneensa suomalaiseksi. Savosta katsoen sveitsiläiset näyttävät nykyään kovin kiireisiltä ja kaavamaisilta.

Julkaisut

1991    Jää untuva
2008    Etelä-Savon Vuosi
2012    Two Days In Sesto Calende
2012    Herbarium 1
2016    Si specchia anchora nel fiume, Fotografie d´arte e poesie
2017    Matera. Immagini del tempo

Teksti: Peter Strebelin CV:n ja haastattelun pohjalta Piia J. Häkkinen

Yksityisnäyttelyt

1978    Galerie Tolgge, Zürich (CH)
Galerie Höchhuus, Küsnacht (CH)
1979    HR-Galerie, Eglisau (CH)
1982    Galleria Spazio Immagine, Bari (I)
Galerie Am Bach, Küsnacht, (CH)
Galleria Fotografie Oltre, Chiasso (CH)
1983    Partalansaaren Lomakoti, Sulkava (FIN)
1984    Galerie Forum 2000, Genève (CH)
Fotobar Indios, Chiasso (CH)
1985    Kerimaa, Kerimäki (FIN)
Galeria Foto USW, Hamburg (D)
1987    Puumalassa, (FIN)
1990    Anneksi, Heinola (FIN)
1991    Leppävirran Teatteritalvi, Leppävirta (FIN)
Leppävirran Seurakunta, Leppävirta (FIN)
1992    Juvalla, Juva (FIN)
1994    Mikkelin Valokuvakeskus, Mikkeli (FIN)
Juvakoti, Juva (FIN)
1996    Sveitsissä kiertonäyttely, (CH)
2002    Victor Barsokevitsch Valokuvakeskus, Kuopio (FIN)
Juvan kirjasto, Juva (FIN)
2004    Savonlinnan Taidemuseo, FIN
2005    Kiek in de Kök Valokuvamuseo Tallinn, EE
Fotogaleria IBIS Vaasa, FIN
2007    Galerie Kuninkaankartano, Juva (FIN)
2008    Art-Gallery-Ryf, Zürich (CH)
2010    Galleria Kuninkaankartano, Juva (FIN)
Villa Pomini, Castellanza (I)
2011    Kultur und Kongresshaus, Aarau (CH)
Festsaal der Psychiatrischen Klinik Königsfelden, Windisch (CH)
Spazio Cesare da Sesto, Sesto Calende, (I)
2012    Galleria Kuninkaankartano, Juva (FIN)
2014    Juvan kirjasto, Juva (FIN)
2015    Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäki (FIN)
2016    Galleria Kuninkaankartano, Juva (FIN)
Centro culturale, Aliano (I)
Galleria Sax Bariasano, Matera (I)
Galleria Mala Testa, Matera (I)
2017    Mikkelin Valokuvakeskus, Mikkeli (FIN)

Ryhmänäyttelyt

1978    Galerie Kornhaus, Baden (CH)
1979    Kunsthaus, Aarau (CH)
Salzburg College, (A)
1981    Kunsthaus, Aarau (CH)
1983    SICOF, Milano (I)
Journé International de la photographie, Momtpellier (F)
Fotomeeting, Rimini (I)
Taidetauko, Sulkava (FIN)
1984    Contemporary Art Fair, London (GB)
Fotoforum, Ruzomberok (CZ)
1985    Fotoforum, Ruzomberok (CZ)
1986    Circolo di Colturale, Biasca (CH)
Centre International d’ Arte Contemporaine, Paris (F)
Fotoforum, Ruzomberok (CZ)
1994    Kenkävero, Mikkeli (FIN)
2000    Mikkelin Valokuvakeskus “Planketti” (FIN)
2005    Artmuseum Riihisaari, Savonlinna, FIN
2008    Galleria Kuninkaankartano, Juva (FIN)
2013    Gallery Kuninkaankartano, Juva (FIN)
2016    Mikkelin Valokuvakeskus (FIN)

Kokoelmat

2011    Spazio Cesare da Sesto, Sesto Calende, (I)
2016    Centro culturale, Aliano (I)

Martti Talvela syntyi Hiitolassa maanviljelijä Toivo Talvelan ja Nelly Talvelan (os. Pennanen) kahdeksantena perheen kymmenestä lapsesta. Kodin menettäminen ja evakkoon lähteminen jäivät mieleen järkytyksinä koko elämän ajaksi ja Karjala ”unohtumattomaksi onnenmaaksi”.

Talvela valmistui kansakoulunopettajaksi 1956, mutta jatkoi samalla laulun opiskelua Lahdessa ja myöhemmin Tukholmassa, jonne hän sai myös ensimmäisen kiinnityksen oopperalaulajana 1961. Ensiesiintyminen Saksassa oli Bayreuthin musiikkijuhlilla 1962. Kiinnitys Länsi-Berliinin Deutsche Operin solistiksi samana vuonna merkitsi uusien mahdollisuuksien avautumista. Laulajan ura lähti nopeaan nousuun: 1963 Milanon La Scalan ooppera, 1964 Wienin valtionooppera, 1965 Rooma ja 1968 New York ja Metropolitan ooppera, jossa hän esiintyi aina vuoteen 1988 saakka.

Martti Talvela lauloi yli 40 oopperaroolia. Niistä hänelle läheiset olivat Boris Godunov Musorgskin samannimisessä oopperassa ja Paavo Ruotsalaisen rooli Joonas Kokkosen oopperassa Viimeiset kiusaukset. Talvela muistetaan Salzburgin musiikkijuhlien monivuotisena Sarastrona sekä monista Wagnerin oopperoiden bassorooleista kuten Gurnemanz, Daland ja Marke. Verdin Don Carlos-oopperan kuningas Filip ja mahtava Inkvisiittori samoin kuin Verdin Requiem jäivät unohtumattomina kuulijoiden mieleen.

Kunniamerkit ja arvonimet

Filosofian kunniatohtori, Helsingin yliopisto 1977
Suomen Kulttuurirahaston palkinto 1977
Taiteen valtionpalkinto 1973
Suomen Valkoisen Ruusun 1. lk:n ansiomerkki
Pro Finlandia -mitali
Karjalan Liiton kultainen ansiomerkki
Reservin vänrikki

Martti Talvela oli myös pidetty ja ihailtu lied- ja oratoriolaulaja. Hän konsertoi maailman merkittävissä konserttisaleissa. Monia näistä esityksistä on talletettu äänilevyille. Talvelan lauluääntä kuvattiin sanoilla täyteläinen ja ilmaisurikas. Hänellä oli valloittava näyttämöolemus, johon liittyi palava näyttelemisen taito.

Vuonna 1972 Talvela lupautui Savonlinnan oopperajuhlien taiteelliseksi johtajaksi, ilman palkkaa tai korvausta, ja loi juhlille 1972-79 vahvan taiteellisen perustan ja maineen.

Vuonna 1980 Talvela muutti Juvalle Inkilänhoviin. Hän oli luonnonmukaisen viljelyn uranuurtaja ja toteutti periaatteitaan tilalla kitkerästä arvostelusta huolimatta. Martti Talvela otti monella tavalla osaa Juvan ja oman kylänsä tapahtumiin. Talvelan Mikkeliin suunnittelema Musiikki-instituutti oli valmis aloittamaan toimintansa kesällä 1990, mutta hänen varhainen poismenonsa esti suunnitelmien toteuttamisen.

Minun maailmani on Karjalan maiseman läpi nähty Inkilän lopullisuus minun elämässäni.
Martti Talvela, New York 1982

Teksti: Annukka Talvela

Äänitteitä

Kokkonen, Joonas: Last Temptations. CD 1990.
A Tribute to Martti Talvela. CD 1999.
Talvela, Martti: Lied album. CD 1989.
Talvela, Martti: Sinuhun turvaan, Jumala. CD 1999.
Talvela, Martti: Suomalaisia kansanlauluja. CD 1989.
Talvela, Martti: Visions. CD 2009.
Musorgski, Modest: Boris Godunov. CD 1977 (1993).
Schubert, Franz: Winterreise. CD 1997.
Wagner, Richard: Der Fliegende Holländer. CD 2002.
Wagner, Richard: Tristan und Isolde. CD 1966.

Linkkejä

Martti Talvela Kansallisbiografiassa
Martti Talvela Wikipediassa
Ylen Elävän arkiston materiaalia

Kirjallisuutta

Fredrikson, Erkki: Talvelan Boris ei unohdu. Rondo 2009, 3.

Hako, Pekka: Unohtumaton Martti Talvela: elämänkerta. GummerusAjatus 2004.

Hako, Pekka: Martti Talvelan unohtumaton ääni. Aksentti 2004, 5.

Hako, Pekka: Martti Talvela: the immortal Finnish bass. Finnish music quarterly 2005, 1.

Hautala, Harri: Maailma on kovin suuri. Kirja-arvostelu. Rondo 2000, 10.

Heikinheimo, Seppo: Martti Talvela. Jättiläisen muotokuva. Otava 1978.

Heino, Anni: Unohtumaton Martti Talvela. Kirja-arvostelu. Rondo 2004, 7.

Kanto, Anneli: Talvela. Kirja kerrallaan 2010.

Korhonen, Kimmo: Aina on polku eessä. Kirja-arvostelu. Classica 2001, 1.

Lampaat, hevoset, hunaja ja puhtaus: Talvelan aseet maaseudun kehittämiseen. Länsi-Savo 28.10.1988.

Lampila, Hannu-Ilari: Savonlinnan oopperajuhlat syntyi saunassa. Helsingin sanomat 15.7.2007.

Lampila, Hannu-Ilari: Unohtumaton Martti Talvela. Kirja-arvostelu. Helsingin sanomat 11.7.2004.

Laukka, Petri: Talvela elävän maan asialla. Länsi-Savo 3.3.1986.

Lehtonen, Matti: Martti Talvela. Laulun jättiläinen. Teoksessa Kansallisgalleria: Suuret suomalaiset: Moderni Suomi: 1965-1995. Weilin+Göös 1997.

Lempinen, Riittä-Leena: Suuren tunteen mies: lauantaina muistellaan Martti Talvelaa, joka nosti oopperajuhlat kansainväliseksi tapahtumaksi ja teki oopperasta koko kansan taidelajin. Itä-Savo 15.7.2005.

Lindström, Pauli: Annukka Talvela panee muistot kansien väliin. Anna 1999, 39.

Nuortio, Antti: Unohtumaton Martti Talvela. Glorian antiikki 2009, 6.

Pulkkinen, Matti: Taitelija ja maanviljelijä: Martti Talvelan kahdet kasvot. Länsi-Savo 3.2.1985.

Runonen, Carmen: Martti Talvela –säätiöltä tuki nuorelle laululle ja ekoviljelylle. Länsi-Savo 6.3.1990.

Runonen, Carmen: ”Merkkipäivänään matkoilla”. Länsi-Savo 3.2.1985.

Runonen, Carmen: Savonlinnan Taikahuilu kestäisi ikuisesti: Martti Talvela Olavinlinnassa. Länsi-Savo 12.7.1986.

Salmela, Annmari: Martti Talvela varjojen tiellä. Teatteriarvostelu. Kotimaa 2010, 10.

Santajärvi, Pirkko: Maailma on kovin suuri. Kirja-arvostelu. Opettaja 2001, 5.

Savolainen, Pentti: Balladi Olavinlinnan oopperajuhlista. WSOY 1995.

Savolainen, Pentti: Martti Talvela: Elämän valoja ja varjoja. WSOY 2007.

Silventoinen, Seppo: ”Inkilä imee kaiken minkä maailmalta irti saan”: mv. Martti Talvelan suuri saneeraus. Länsi-Savo 27.12.1982.

Suominen, Raili: Pääsiäinen omistettiin Parsifalille, joulu perheelle: maailma oli suuri myös Martti Talvelan vaimolle. Turun sanomat 17.12.2000.

Talvela, Annukka: Aina on polku eessä. Ajatus 1999.

Talvela jätti suuren perinnön ja haasteen. Länsi-Savo 24.7.1989.

Talvela, Martti: Maailma on kovin suuri. Toim. Annukka Talvela. Ajatus 2000.