Aluksi kaikki pidettiin salassa, mutta vähitellen selvisi, että minä päivänä hyvänsä odotettiin saapuvan 12 Bristol Blenheim -pommikonetta, jotka Britannian parlamentti oli päättänyt lähettää avuksi Suomelle. Vihdoin, 25. päivä helmikuuta illan hämärtyessä me, jotka tiesimme mitä tulisi tapahtumaan, kokoonnuimme Jukajärven jäälle, johon 2-3 km pitkä kiitorata oli aurattu. Ja sitten yhtäkkiä lännessä näkyi kolme konetta, jotka lensivät tiukassa muodostelmassa, tekivät kierroksen järven yllä, vähensivät varovasti korkeutta ja laskeutuivat tyylikkäästi jäälle. Sitten saapui toinen kolmen koneen ryhmä, joka toisti saman muodostelman, sitten kolme lisää ja sitten viimeinen ryhmä tiukassa muodostelmassa ja sen jälkeen tapahtuma oli ohi. On vaikeaa sanoin kuvata sitä tunnetta, jonka kaikki koimme siellä jäällä, kun näimme nämä suuret koneet vasten auringon viimeisiä säteitä, vahva muistutus siitä, että emme sittenkään olleet yksin taistelussa ylivaltaa vastaan.
Nils C.J. Grotenfeltin muistelmista talvisodan ajalta
Helmikuun lopulla 1940, talvisodan taisteluiden ollessa kiivaimmillaan, kaksitoista Bristol Blenheim – konetta laskeutui brittiläisten lentäjien ohjaamina Juvan Jukajärven jäälle auratulle kiitoradalle. Tätä salaista operaatiota todistamassa ja uutta kalustoa vastassa oli tammikuussa perustettu Lentolaivue 42:n esikunta ja henkilöstö sekä muutamia juvalaisia. Brittiläiset Bristol Blenheim -koneet muokattiin täällä Suomen tarpeiden mukaan pommikoneiksi, mikä toi kaivattua täydennystä osin vanhentuneeseen lentokalustoon.
Kuvauksia lentolaiveen toiminnasta Juvalla on mm. Jorma ”Joppe” Karhusen teoksissa. Hän oli hävittäjälentäjä, joka teki uransa puolustusvoimissa. Jäätyään 42-vuotiaana eläkkeelle hän ryhtyi sotakirjailijaksi, ja ehti julkaista kymmeniä teoksia, jotka perustuivat omiin ja tuttujen lentäjien kokemuksiin. Kirjoja ei voi lukea tarkasti dokumentaarisina, mutta ne perustuvat tositapahtumiin. Vuonna 1964 julkaistu Talvisodan taivas -teos on tositapahtumaan pohjautuva romaani, jossa kirjailija on varmuuden vuoksi muokannut henkilöiden nimiä. Blenheim-koneiden noutoa Jukajärvelle johtaa romaanissa kapteeni Esko, kun oikeassa elämässä Lentolaivue 42:n komentajana oli kapteeni Armas Eskola.
Karhusen Ilma-aseen iskumiehiä -teos koostuu sota-ajan ilmavoimissa palvelleiden henkilökuvista. Armas Eskolan henkilökuvassa on kerrottu myös ilmavoimien lentokonehankinnoista, jotka hän aloitti jo vuonna 1937. Ennen kuin hän järjesteli Bristol Blenheim -koneiden noutoa Juvalle, hän oli ehtinyt hankkia tällä konetyypillä runsaasti lentokokemusta mm. tekemällä valokuvaus- ja tiedustelulentoja naapurinkin puolelle. Kun helmikuussa 1940 saatiin tieto, että kaksitoista konetta on noudettavissa välilaskupaikalta Ruotsin Västeråsista, Eskola lähti kahden muun suomalaisen kanssa matkaan toimiakseen tähystäjinä brittilentäjille.
Talvisodan aikana suomalaislentäjiä lähetettiin tuon tuostakin hakemaan kiireellä Suomen ilmavoimille ostettuja pommi-, hävittäjä- ja tiedustelukoneita maahan. Malleja olivat monet muutkin kuin Bristol Blenheimit, joita noudettiin ainakin kahdessa erässä. Karhunen mainitsee Talvisodan taivas -romaanissaan noutoreissuilta tuodun myös Hurricaneja, Fiateja, Moraneja, Gloster Gladiatoreita ja Lysandereja. Koneet hajautettiin lukuisille sijoituspaikoille, jotta niitä olisi vaikeampi tuhota ilmasta. Jukajärven jää toimi lentolaivue 42:n sijoituspaikkana vain talvisodassa. Sodan jälkeen sen sijoituspaikka siirrettiin Luonetjärvelle.
Neuvostoliitolla oli käytössään maailman laajimpiin kuuluva sotakalusto. Sen oli mahdollista irrottaa vähintään 1500 lentokonetta pelkästään talvisotaan. Vaadittiin siis taitoa ja tarkkuutta yritettäessä pärjätä sitä vastaan noin sadan koneen voimin. Koneita myös menetettiin ja vaurioitui ilmataisteluissa.
15. päivänä helmikuuta lentolaivue asettui taloon, esikunnan upseerit päärakennuksen yläkertaan ja muut upseerit ja miehistö sivurakennukseen, ns. Alasaliin. Päällikkö oli majuri Armas Eskola, esikuntapäällikkö kapteeni Reino Artola, myöhemmin kenraalimajuri ja lentojoukkojen komentaja. Muista upseereista mieleeni on jäänyt luutnanti Veikko Spåre, Martti Salo, vänrikit Johannes Ihatsu, Kari Grundström ja Jorma Kalima. Esikunnan vahvuus oli 25-30 henkilöä.
Nils C.J. Grotenfeltin muistelmista
Lentolaivueen tuloa Juvalle valmisteltiin antamalla mm. Piikkilän kartanosta ja muista kirkonkylän taloista majoitustiloja laivueen henkilökunnan käyttöön. Jälkipolville on säilynyt kuvauksia kartanon arjesta poikkeusoloissa ainakin historiantutkija Martti Häikiön äidin kirjeissä, tämä oli kotoisin Piikkilästä. Lentolaivueen esikunta perustettiin Wehmaan kartanoon. Juvan kartanot olivat talvisodassa kysyttyjä, sillä sodan viimeisiksi päiviksi 5.–13.3.1940 koko armeijan päämaja siirrettiin Juvalle Inkilänhoviin. Mannerheim jatkoi siellä työtään suojassa Mikkelin pommituksilta.
Juvan uuden lentolaivueen komentaja Aarne Eskola muistelee Ilma-aseen iskumiehiä -teoksessa Juvan koneiden noutoa ja käyttöä:
Lensimme suunnitelmien mukaisesti Juvalle. Jääkenttä ei tuottanut briteille vaikeuksia. He olisivat olleet valmiita myös sotalentoihin, mutta se ei käynyt päinsä. Omaa henkilökuntaa oli niukasti: yhteensä 13 upseeria, 371 aliupseeria ja 25 lentokonemiestä. Nämä luvut kertovat sen, miten pienin vahvuuksin voidaan käyttää kahdentoista pommituskoneen iskuvoimaa. Ja sitä me todella käytimme.
Tietenkin aseistamattomissa Blenheim-koneissa oli ensin työmaata kylliksi. Kuitenkin jo maaliskuun 4. päivänä 1940 päästiin sotalentojen makuun. Tahti kiihtyi päivä päivältä. Pian 13 pommi-iskua oli saavutettu ja yhä enemmän oli tulossa. Englantilaisista pommiripustimista johtuen pommeja oli 4 kpl 100-kiloista ja 4 kpl 12,5-kiloista sirpalepommia. 60:llä lennolla oli pomminkulutus 18231 kg. Konekivääriampujani käyttivät punahävittäjien torjuntatulituksiin yhteensä 3830 patruunaa.
Viipurinlahden pommituksien lisäksi meillä oli työkenttänä myös Laatokan Karjala, Suomenlahden valvontalennot, ilmakuvauslennot ja tiedustelulennot Päämajan käskyjen mukaisesti. Todellakaan ei työstä ollut puutetta. Aamusta iltaan hutkittiin milloin mihinkin. Kaikki käskyt toteutimme. Se oli kunniakysymys uudelle laivueelleni.
Talvisodan viimeisen puolentoista viikon ajan Lentolaivue 42. teki päivittäin pommituslentoja rintamalle. Viipurinlahdella laivue toimi elintärkeänä tukena ammuspulan vuoksi vetäytyville joukoille, kun laivue pommitti Viipurinlahden yli eteneviä venäläisjoukkoja.
Sotatalven kylmyys asetti omat haasteensa. Lentokoneiden moottoreita yritettiin pitää lämpiminä jopa nuotioiden avulla. Kovimpina pakkasöinä moottoriöljyt valutettiin koneista ja säilytettiin sisällä lämpimässä yön yli.
Myös koneiden miehistöt yläilmoissa tekivät työtään hyytävissä olosuhteissa, ja varustautuivat tuhdeilla turkeilla ja muilla lämpimillä varusteilla. Koneessa oli mukana kolme miehistön jäsentä: lentäjä, tähystäjä, joka huolehti kartanluvusta, sekä ampuja. Juvalla elettiin jännittäviä hetkiä laskien saapuvia koneita: selvisivätkö kaikki takaisin?
Jukajärven jäältä ehdittiin tukea sotajoukkoja vain vähän yli viikon ajan, sillä talvisota päättyi 13.3.1940. Kahdestatoista koneesta menetettiin yksi vihollishävittäjän tulituksessa, ja eräältä lennolta palatessa tähystäjä oli saanut surmansa. Ankarat rauhansopimuksen ehdot olivat ehkä lentäjille pienempi yllätys kuin monille muille, sillä he olivat ilmasta nähneet puna-armeijan sotakaluston ylivoiman pakkautuvan Kannaksen alueelle.
Juvan rooli talvisodan loppuvaiheissa on jäänyt historian kirjoissa usein pimentoon. Bristol Blenheim -pommikoneilla oli suuri psykologinen merkitys niin juvalaisille kuin koko kansakunnalle, sillä ne loivat tunnetta siitä, ettei Suomi ollut yksin taistelussaan puna-armeijaa vastaan. Historioitsija Martti Häikiö on arvioinut, että yhteydet länsimaihin toimivat Neuvostoliitolle pelotteena Suomelle mahdollisesti tulevasta avusta, mikä laajentaisi sotaa. Tämä mahdollisuus on voinut vauhdittaa Stalinin päätöstä solmia nopea rauha.
Lentokoneet kuljettaneet brittilentäjät olivat saaneet Suomen puolustusvoimilta muistoksi valkoiset karvalakit ja puukot. Yksi heistä palasi vielä vuonna 1980 eräänä kesäpäivänä muistelumatkalle Wehmaan kartanoon vaimo mukanaan ja karvalakki päässään.
Piia J. Häkkinen
Lähteitä
Karhunen, Joppe: Ilma-aseen iskumiehiä, Tammi 2000
Karhunen, Joppe: Talvisodan taivas, Apali 2009 (1.p Otava, 1964)
Anna Grotenfelt-Paunonen: ”Periksi ei anneta – Juvan Blenheim-pommikoneet talvisodassa” -näyttelyn tiedote 12.2.2020
Martti Häikiö Blenheimit Juvalla -seminaarissa 18.2.2020
Heikki Laukkanen Blenheimit Juvalla -seminaarissa 18.2.2020
https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_ilmasotatoimet