Juvan Kamerakerho järjestää toista kertaa Gottlund-valokuvakilpailun ja siihen liittyvän kesänäyttelyn Juvalla Galleria Kuninkaankartanossa (Partalan museoalue). Kilpailun teema on tänä vuonna SANA ja aikaa valokuvien toimittamiselle kilpailuun on vappuaattoon, 30.4.2026 saakka. Kilpailu toteutetaan yhteistyössä perinteisen Gottlund-runokilpailun kanssa. Sama vuositeema toimii runoille sekä kuville ja kokoaa yleisöjä taiteidenvälisesti.
Gottlund-valokuvakilpailu on avoin kaikille suomea puhuville valokuvaajille globaalisti, harrastajille ja ammattilaisille. Kilpailuun voi osallistua yhdellä teoksella ja esiraati valitsee kilpailun teoksista 10–15 finalistia. Päätuomari valitsee voittajan ja sijoittuneet esiraadin ehdotusten pohjalta sekä perustelee valinnat näyttelyn avajaistilaisuudessa 1.7.2026.
Gottlund-valokuvakilpailun päätuomarina toimii oululainen valokuvataiteilija Kati Leinonen. Hän on opiskellut valokuvausta London College of Printingissä ja audiovisuaalista mediakulttuuria Lapin yliopistossa. Leinosella on ollut näyttelyitä Suomen valokuvataiteen museossa, Oulun taidemuseossa, Valokuvagalleria Hippolytessä ja Pohjoisessa valokuvakeskuksessa.

Finalisteille työpaja – kilpailu myös kehittää tekijöitä

Kilpailun keskeinen osa on päätuomarin vetämä finalistityöpaja, jossa finalistit saavat konkreettista palautetta, keskustelua teosten tulkinnasta ja tekijyydestä sekä näkökulmia valokuvataiteen esittämiseen ja merkitysten rakentumiseen.

Valokuva- ja runokilpailun voittajat julkistetaan yhteisessä avajaistilaisuudessa 1.7.2026

Voittajakuva, finalistien kuvat sekä kaikki kilpailuun lähetetyt kuvat ovat esillä valokuvanäyttelyssä Galleria Kuninkaankartanossa heinä- ja elokuussa 2026.

9.6.-30.6.2026 Galleria Kuninkaankartanossa on esillä vuoden 2025 Gottlund valokuvakilpailun voittajan Rune Snellmanin näyttely.

Etelä-Savon valokuvataiteen tärkeä näyttämö

Juvan Kamerakerhon ylläpitämä Galleria Kuninkaankartanon ydintehtävänä on esitellä valokuvaa ja valokuvataidetta ja lisätä Juvan kesään valtakunnallisesti kiinnostavaa kulttuurisisältöä.

Gottlund-valokuvakilpailua 2026 on tukenut Juvan Kulttuuri ry.

Lisätietoa kilpailusta: Sigrid Munnukka / Juvan Kamerakerho, gottlund.valokuvakilpailu@gmail.com

Kilpailuohjeet: www.galleriakuninkaankartano.fi

Säännöt ja osallistuminen

TEEMA vuodelle 2026 on SANA
KILPAILUAIKA on 19.2.2026-30.4.2026
OSALLISTUMINEN
Jokainen osallistuja voi lähettää yhden (1) kuvan.
Kuvia ei tule pienentää, vaan ne lähetetään kameran tuottamalla maksimiresoluutiolla. Finaalikuvat tulostetaan isokokoisina vedoksina.
Kuvien muokkaaminen on sallittua, mutta merkittävät muutokset (kuten elementtien poistaminen tai lisääminen) eivät ole sallittuja. Älä koosta kuvia useista ruuduista.
Nimeä kuva omalla nimelläsi näin: etunimi_sukunimi.jpeg
Kuvien tulee olla digitaalisessa muodossa ja ne lähetetään JPEG-muodossa sähköpostilla osoitteeseen: gottlund.valokuvakilpailu@gmail.com
ARVIOINTI JA TULOSTEN JULKISTAMINEN
Esiraati valitsee kuvista anonyymisti 10-15 finalistia, joista kilpailun päätuomari Kati Leinonen valitsee voittajan ja sijoittuneet.
Tulokset julkistetaan kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa 1.7.2026 Galleria Kuninkaankartanossa, Juvan Partalassa. (Huttulantie 1, 51900 Juva)
Osallistujat säilyttävät valokuvien tekijänoikeudet, mutta kilpailun järjestäjä saa käyttää kuvia kilpailun markkinoinnissa ja näyttelyissä ilman erillistä korvausta. Kuvien käyttöön liittyy aina tekijän nimi.
Kilpailussa palkitut ja kunniamaininnat saaneet kuvat esitellään Gottlund-valokuvakilpailun näyttelyssä Juvalla heinä-elokuussa 2026. Kaikki kilpailuun osallistuneet kuvat ovat esillä päänäyttelyn yhteydessä pienimuotoisesti. Järjestäjä huolehtii näyttelykuvien vedostuksesta.
Osallistumalla kilpailuun osallistuja hyväksyy nämä säännöt ja sitoutuu noudattamaan niitä.

Juvan Kamerakerho järjestää keväällä 2025 Gottlund-valokuvakilpailun ja siihen liittyvän näyttelyn kesällä 2025. Kilpailu on kaikille avoin.

Kilpailu ja näyttely tukevat kulttuuritoimintaa harvaan asutulla maaseudulla. Tapahtumat elävöittävät Juvan kulttuurielämää ja houkuttelevat paikkakuntalaisia, loma-asukkaita ja matkailijoita osallistumaan ja tutustumaan alueen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Kilpailun ja näyttelyn ajankohta yhytetään Juvan Gottlund-runokilpailun aikatauluihin ja osaksi Gottlund-viikon tapahtumia. Myös sama ajankohta Juvan antiikkipäivien kanssa Partalan kuninkaankartanon pihapiirissä lisää yleisövirtoja ja vahvistaa Juvan asemaa kulttuurikuntana.

Kilpailun päätuomari valokuvataiteilija ja kirjailija Silla Simone pitää finalisteille portfoliotapaamisen näyttelyn avajaispäivänä. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus saada asiantuntijatason henkilökohtaista palautetta ja kehittää omaa osaamista.

Gottlund-valokuvakilpailun säännöt 2025

1. Vuoden 2025 teema on valo.
2. Jokainen osallistuja voi lähettää yhden kuvan.
3. Kuvien tulee olla digitaalisessa muodossa, ja ne on lähetettävä JPEG-muodossa. Älä pienennä kuvia, vaan lähetä ne kameran tuottamalla maksiresoluutiolla.
   Nimeä kuva omalla nimelläsi näin: etunimi_sukunimi.jpg
   Kuvien muokkaaminen on sallittua, mutta merkittävät muutokset (kuten elementtien poistaminen tai lisääminen) eivät ole sallittuja. Älä kuitenkaan koosta kuvia useista ruuduista.
4. Kilpailuaika on 4.2.-30.4. 2025. Kuvat lähetetään sähköpostilla osoitteeseen: gottlund.valokuvakilpailu@gmail.com.
5. Esiraati valitsee kuvista anonyymisti 10-15 finalistia, joista kilpailun päätuomari valokuvataiteilija ja kirjailija Silla Simone valitsee voittajan ja sijoittuneet.
6. Tulokset julkistetaan yleisötilaisuudessa 4.7. 2025 klo 17 Galleria Kuninkaankartanossa, Juvan Partalassa, Huttulantie 1, 51900 Juva.
7. Osallistujat säilyttävät valokuvien tekijänoikeudet, mutta kilpailun järjestäjä saa käyttää kuvia kilpailun markkinoinnissa ja näyttelyissä ilman erillistä korvausta. Kuvien käyttöön liittyy aina tekijän nimi.
8. Kilpailussa palkitut ja kunniamaininnat saaneet kuvat esitellään Gottlund-valokuvakilpailun näyttelyssä Juvalla heinä-elokuussa 2025. Järjestäjä huolehtii näyttelykuvien vedostuksesta.
   Kaikki kilpailuun osallistuneet kuvat ovat esillä päänäyttelyn yhteydessä pienimuotoisesti.
9. Osallistumalla kilpailuun osallistuja hyväksyy nämä säännöt ja sitoutuu noudattamaan niitä.
10. Lisätietoja kilpailusta saa:
    Jake Kukowski
    +358 40 7020677
    gottlund.valokuvakilpailu@gmail.com

Seitsemännen Gottlund-runokilpailun teemana oli pidot

I palkinto Inkeri Pohjola: Tina-Buddhan ja Kentaurin Pidot – Suden ja Purjeen välissä

II palkinto Aino-Kaisa Koistinen

III palkinto Johanna Hartikainen: Juhlatuulella

Gottlundin päre: Vanilja Kurki

Gottlund-runokilpailu järjestetään Kaarle Akseli Gottlundin elämäntyön innoittamana. Vuoden 2020 kilpailun teema oli Pidot. Kaarle Akseli Gottlund oli monipuolinen ja särmikäs ihminen, jonka kiinnostuksen kohteet olivat laajat. Kielen ja suomalaisuuden ohella hän lauloi, soitti ja toimi mm. seremoniamestarina. Teemaa oli mahdollista tulkita väljästi ja monitahoisesti. Gottlund-runokilpailua 2020 tukee Juvan kulttuuri ry.

Kilpailun vierailevana tuomarina toimi kirjailija Heli Slunga. Slungalta on julkaistu neljä runokokoelmaa sekä romaani (yhdessä Jaana Seppäsen kanssa). 2013 hänen runoteoksensa Orjan kirja oli YLE:n Tanssiva karhu -palkintoehdokkaana. Slunga kuuluu Kaaoskoneisto-runokabareeryhmään.

K. A. Gottlund, jonka isä toimi Juvalla kirkkoherrana, keräsi Juvalta merkittävän määrän kansanperinnettä 1800-luvun alussa. Gottlund oli kiihkeä suomalaisuuden ja suomen kielen puolustaja, joka kuitenkin joutui usein kahnauksiin aikalaistensa kanssa. Häntä on sanottu ikuiseksi kakkoseksi.

Gottlund-runokilpailua on järjestetty vuodesta 2014. Sen toteuttaa vapaamuotoinen työryhmä yhteistyössä Juvan kulttuuripalveluiden ja Toenperän Juvan kirjaston kanssa. Kahtena edellisenä vuonna kilpailuun on osallistunut yli sata kirjoittajaa. Vuonna 2020 kolmen parhaan palkitun lisäksi huomioitiin ansioinut kirjoittaja Gottlundin päreellä.

Gottlund-runokilpailun kilpailuaika oli 20.2.-30.4.2020. Voittaja julkistettiin Juvalla 3. heinäkuuta Gottlund-viikon yhteydessä. Samalla oli mahdollisuus osallistua Heli Slungan Runon jäljillä -kirjoittajapajaan, jonka järjestivät Toenperän Juvan kirjasto, Kirjoittajayhdistys Ernesti ja Gottlund-työryhmä.

Lisätietoja kilpailusta ja Gottlund-viikosta: Johanna Kuusisto, 0400 136 176, johanna.kuusisto[a]juva.fi

Seuraa kilpailun fb-sivua: facebook.com/gottlundrunokilpailu

I palkinto Inkeri Pohjola: Tina-Buddhan ja Kentaurin Pidot – Suden ja Purjeen välissä

II palkinto Aino-Kaisa Koistinen

III palkinto Johanna Hartikainen: Juhlatuulella

Kerrankin, sitten kerran jos toisenkin,
tulen juhliin kuvioina.
Symmetriaa, geometriaa, hierarkiaa
kolttuni kuosit pullollaan.
Tulkinnanvapaus luistelee
pitkin mistään riippumatonta horisonttia.
Pidän silmällä tulkintojen villiyttä.

Olen elämänilon otettavissa, olen tässä.
Mahdollisuuksia kaikkeen.
Vaikkei ole ilotulitusten ja vuoristoratojen ilta,
en entiseen synkkene.
En ole enää se ovensuussa istuva.

Tulen, purjehdin läpi, maistan joka lajia,
osaan siirtyä keskustelusta toiseen,
tanssistakin, jos tanssitetaan.
En takerru ihmisiin, en odotuksiin.
Jatkan eteenpäin,
määrätietoisen päämäärättömästi,
ja elämä annostelee minulle
sen mitä milloinkin.

Lisätietoja

www.juvankulttuurisivut.fi
Carl Axel Gottlund
Kymmenen kohtaa aiheesta Carl Axel Gottlund ja kieli
Gottlund-runokilpailu 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019

Aivan sattumalta päätyi syksyllä 2016 käsiini Carl Axel Gottlundin matkapäiväkirja ”Ruotsin suomalaismetsiä samoilemassa”. Asuin tuolloin Lontoossa ja koti-ikävän kaihertaessa oli hauska lukea toisen juvalaisjuurisen seikkailuja kaukana kotoa. Ihailin nuoren Kaarlen tarmoa ja uskallusta, jolla hän runonkeruumatkansa Taalainmaalle kesällä 1817 oli toteuttanut.

Kun huomasin, että ensimmäisestä retkestä tulisi 200 vuotta täyteen seuraavana kesänä, heräsi ajatus tekstien päivittämisestä helppolukuiseen muotoon. Otin yhteyttä Juvan Lehden päätoimittajaan Janne Tiaiseen ja tarjosin hänelle viikoittain ilmestyvää artikkelisarjaa, jossa seuraisin Kaarlen retken etenemistä lähes päivälleen 200 vuotta myöhemmin. Otin avukseni kalenterin vuodelta 1817 ja kokosin Juvan Lehden jokatorstaista ilmestymispäivää silmällä pitäen aikamatkan Kaarlen seikkailuihin.

Gottlund oli runoja ja tarinoita taltioidessaan kirjannut muistiin monenmoisia metsäsuomalaisten elämää koskevia seikkoja, mm. pitkät litaniat sukupuita monessa polvessa aina Suomesta saapumisesta lähtien. Monien selostusten lukeminen on nykyihmiselle ja asiaan erikoistumattomalle sangen pitkästyttävää, ja päiväkirjojen lukeminen saattaa siksi kokonaan jäädä. Itselleni päiväkirjojen mielenkiintoisinta antia on varsinaisen keräysmateriaalin ohesta paljastuva ajankuva: ihmisten tavat asua, syödä ja pukeutua; kokoontumiset häihin ja kirkonmenoihin; nuorison öiset retket; huvittelut piirileikkeineen, soittoineen ja tansseineen. Traagisen vireen kertomuksiin tuovat metsäsuomalaisten mamu-kokemukset jo kaksisataa vuotta ennen nyky-Suomessa käytyä maahanmuuttokeskustelua.

Juvan Lehden toimituksen toiveesta artikkelit pidettiin verrattain lyhyinä ja jouduin välillä karsimaan tekstiä mielestäni liiankin rajusti. Johtoajatuksena työskentelyssä oli tavoitella yhtenäistä tarinallista kokonaisuutta mahdollisimman vähän omaa tekstiäni lisäillen. Typistelin nuoren Kaarlen ajoittain laveaa jutustelua ja lyhensin surutta pois pikkusanoja ja ilmauksien päällekkäisyyksiä. Samanaikaisesti yritin suojella hänen oman äänensä kuulumista tekstissä: säilytin vanhanaikaiset sanat ja ilmaukset ja erityisesti ilahduin, jos tekstissä tuli vastaan hänen juvalaista savon murrettaan. Täytyy toki muistaa, että alun perin Gottlund teki henkilökohtaiset muistiinpanonsa ruotsiksi, joten hänen oman äänensä ohella tekstissä soi myös suomentaja Väinö Salmisen kieli.

Alkuperäiseen artikkelisarjaan kuului yhdeksän tekstiä, joista kaikkia ei Juvan Lehdessä julkaistu. Teemoja valikoidessani suosin sumeilematta niitä aihepiirejä, joissa jollain tavoin oli kytköksiä Juvaan. Olen lisännyt tähän kymmenentenä tekstin Lauteiden laki – hurmaavan kuvauksen metsäsuomalaismiehen ja Gottlundin kilvoittelusta löylynheittokisassa. Katkelmia kyseisen suvi-illan saunareissusta näkyy muissa Gottlundin teksteistä kertovissa yhteyksissä, joten katsoin, että sitä ei tästä tulisi pois jättää. Tekstien järjestys ei ole puhtaasti kronologinen – kaksi ensimmäistähän olivat muisteloita jo omana aikanaan. Loput kahdeksan ovat samassa järjestyksessä myös päiväkirjoissa.

1. Yövieraita
2. Huhuja ja legendoja
3. Lähtömietteitä
4. Suomi – kielletty kieli
5. Juvan kautta
6. Juhannus 1817
7. Lauteiden laki
8. Kylillä
9. Perhe maakuopassa
10. Paluumatka

Nina Noponen

Yövieraita

Noin 200 vuotta sitten, kesällä 1817, teki nuori ylioppilas Kaarle Akseli Gottlund ensimmäisen matkansa Keski-Skandinavian suomalaismetsiin. Päiväkirjoihinsa hän kuvasi metsäsuomalaisten elämäntapoja ja elinolosuhteita sekä kirjoitti muistiin heidän käyttämäänsä suomen kieltä, runoja ja tarinoita. Hän taltioi myös suomalaissukujen sukupuita usein aina ensimmäisestä Suomesta saapuneesta esi-isästä tai –äidistä alkaen.
Nuoren, vasta 21-vuotiaan tutkimusmatkaajan mieli löysi usein vertauskohtia tutkimuskohteisiin hänen omasta elämästään, myös lapsuutensa Juvalta.
Kaarle yöpyi matkoillaan kylissä missä mitenkin: joskus vain ladon oljissa, joskus vieraana hienoissa taloissa, mutta yleensä maksavana vieraana kyläläisten taloissa.

Nukkumisjärjestelyt vaihtelivat paikan ja tapojen mukaan ja se innosti Kaarlea muistelemaan hänelle tuttuja käytäntöjä. Seuraavassa otteita Gottlundin päiväkirjoista:
”Minun lapsuudenaikanani ei Savossa eikä Karjalassa – ei ainakaan Juvalla – ollut niin ainoata pirttiä, siis talonpoikaistupaa, jossa olisi tavattu maattava sänky, ellei ehkä erikoisena poikkeuksena, jos talossa oli mielenvikainen, sokea tai ikäloppu sairas raukka, joka ei kyennyt itseään hoitamaan. Sellaiselle oli johonkin uunin nurkkaan valmistettu olopaikaksi sängyn tapainen lava.
Siihen aikaan nukuttiin lattialla miehet ja naiset rinnakkain, väliin myös raheilla ja pöydillä. Toiset kiipesivät uunin päälle tahi uuniin, toiset saivat makuutilan pankolla. Jos makuupaikka oli yksinkertainen, niin oli itse makuutilakin samaten. Pielus, patja, raiti ja peite eivät tulleet kyseeseenkään, niitä ei ollut. Makuutilalle oli kesällä levitetty lehtiä tai lehteviä oksia, joskus tuotu ruohoa kuivamaan, talvella olkia. Mutta usein oli makuutilana tyhjä paikka. Tämän vuoksi ei yöksi riisuttukaan yltä muuta kuin jalkineet ja päällysnuttu, joka kääräistiin kokoon päänaluiseksi. Mitään peitettä ei lämpimässä savupirtissä tarvittu; siinä kyllä ilmankin hikoili.

Siksipä ei matkalaisten tahi pitkämatkalaisten vieraiden saapuminen yöksi – olivatpa ne talonpoikia tahi herroja – tuottanut isäntäväelle vaivaa, sillä vuodetta riitti lattialla, menipä sitten miehen tai naisen viereen levolle. Ei edes pappia varten, tämän talvella liikkuessa lukusilla, ollut muuta keinoa kuin tuoda yöksi suuri reki tupaan. Siihen pantiin olkilyhteitä, ja siinä nukkui sanan julistaja kuin höyhensaarilla.
Samaten he (suomalaiset) talvella täyttävät kaikki kirkonkylän talot, kun tulevat penikulmien takaisista kylistään lauantaisin kirkolle kirjoittautuakseen ripille, kastattamaan lapsiaan tahi hautaamaan vainajiaan, levätäkseen pitkän matkan vaivoista, voidakseen sunnuntaiaamuna olla jumalanpalveluksessa.
Muistan esim. Juvan pappilan leivintuvan, miten siihen monesti yöllä sunnuntaita vasten majoittui 30-40 henkeä. Siinä makasivat vanhat ja nuoret, miehet ja naiset, naineet ja naimattomat pöydillä, penkeillä ja lattialla, usein niin yhteen sullottuina, ettei jalansijaa heidän välistään löytynyt. Ja silti ei koskaan kuulunut turhaa melua tahi kärkästä sanaa. Se meistä todistaa kansan ja erityisesti nuorison sivellistä ryhtiä.”

Huhuja ja legendoja

Suusanallisen tiedon käsittelyyn Kaarlea oli valmentanut nuoruus Juvan pappilassa. Savolaiseen tapaan jäi näissäkin tarinoissa vastuu kuulijalle:

Najenissa tapasin palvelukseen valmista väkeä; he luulivat minua kruununprinssin pojaksi – sellainen huhu oli liikkeellä. Joka talossa kyselin vanhoja kuninkaankirjoja tahi kiinnekirjoja ja annoin miesten kertoa vanhimmasta asutuksesta.

Najenin suomalainen nimi on Noari. Ensiksi tuli Pekka Paulinpoika Hakkarainen Rautalammilta. Hän oli ollut Jaakko Possen passaripoika ja kuormastorenki, mutta vaimoineen ja lapsineen karkasi kalastajaveneellä Ahvenanmeren yli. Hän asui loisena Qvarnbergissä ja kaatoi tynnyrinalan suuruisen kasken. Eukkoineen hän kylvi leiviskän rukiita 14 päivän kuluessa sormin pistellen jyvät maahan ja sai hirveästi viljaa.

Najenista hän keksi uuden asuntopaikan. Hän teki lautan, meni järven yli ja rakensi riihen. Taalalaiset sen polttivat hänen ollessaan poissa, mutta hän rakensi uuden. Vermlantilaiset nimismiehineen polttivat senkin.

Hakkarainen vaelsi Tukholmaan oikeutta ja kuninkaankirjaa hakemaan. Hän tapasi entisen isäntänsä Possen, joka sanoi: “Täälläkö sinä lurjus oletkin?” ja veteli kepillä pitkin selkää.

Täällä hän löysi rahamassin, jonka sitoi kepinkärkeen ja kuljeskeli katuja pitkin kysellen, kenen se oli. Moni sanoi: “Se on minun, se on minun”, mutta kehottaessaan heitä tulemaan raatihuoneelle, eivät he tohtineet. Erään voudin leski tuli ja vannoi, että se oli hänen. Hän sai rahansa, joista kolmasosa tuomittiin Hakkaraiselle.

Hän sai myös tuomion, että murhapolttajat poltettaisiin samalla paikalla ja samoilla kekäleillä. Tuomion nähdessään lankesi nimismies Jakob Hansson polvilleen pyytäen armoa. Suomalainen tokaisi: “Rukoile Jumalaa, älä minua!” Hän teki sovinnon ehdolla, että Hansson antoi tynnyrin suoloja ja vaimolle punaisen hameen. Toisten mukaan hame oli sininen ja murhapolton tekijä salvoi uuden pirtin, toiset sanoivat hänen rakentaneen sen itse.

2 ½ peninkulman päässä asuva suomalainen oli vihainen saatuaan niin läheisen naapurin. Hän päätti kutsua Hakkaraisen luoksensa ja ampua hänet. Matkalla Hakkarainen kumartui juodakseen joesta. Toiset kiiruhtivat häntä hukuttamaan. Vaikka mies saatiin veden alle, nousi hän pystyyn, tavattoman väkevä kun oli. Hän joi ja tappeli heidän kanssaan maaten yön valveilla ja palasi hengissä kotiin.

Hän eli 150:n vanhaksi ja hössötteli viimeiset 20 vuotta paitasillaan. Silloinkin hän oli siksi vahva, että kun näki poikiensa pistävän kangen myllynkiven silmään sitä nostaakseen, tuli ukko ulos, pisti kätensä kivensilmään ja nosti sen aitanportaille sanoen: “Otanpa pois kiven, muuten sen vielä rikotte.”

Lähtömietteitä

21-vuotias tutkimusmatkailija valmistautui retkeen huolella:
”Saadakseni vanhemmilta luvan matkaan panin kaunopuheisuuteni liikkeelle esittäen voittoa, minkä toivoin historialle koituvan. Isän ehto oli, että käyttäisin matkaan vain kesäloman ja sitten jatkaisin opintojani. Niin sain sekä luvan että matkarahat.
Äidillinen hellyys oli vaikeampi voittaa. Äiti pelkäsi ainoan poikansa puolesta, näki vierailla mailla suuria metsiä ja ryöväreitä. Hän myöntyi vihdoin sillä ehdolla, että joka postitse antaisin tietoja kohtaloistani ja etten panisi henkeäni ja terveyttäni alttiiksi.
Toive olla ensimmäinen, joka tutkisi Suomen heimon jäännöksiä Ruotsin ja Norjan sydänmailla oli lumonnut mieleni. Nyt pyrkivät muut tunteet esille. Upsalassa olin yksinäinen ja vieras, erotettuna omaisista ja ystävistä. Nyt häipyisin vieläkin vieraamman väen joukkoon. Voisin sairastua, jopa kuolla ja vanhempani eivät koskaan tietäisi, miten olin menehtynyt. Mitä enemmän mietin samoilemista erämaiden halki, sitä enemmän into laimeni. Toivoin, etten koskaan olisi puhunut suunnitelmista; silloin olisin kaikessa hiljaisuudessa voinut niistä luopua. Nyt oli pakko matkustaa.
Varustukseni olivat yksinkertaiset. Rosvoja vastaan otin kaksipiippuisen englantilaisen pistoolin ja vanhan venäläisen ulaaninsapelin. Sen entinen omistaja oli viime sodassa kaatunut kenttävahdin hyökkäyksessä Juvalla. Kun olen lintujen ampuja ex professo, varasin hienon ja kauniin luodikon, jolla 70-80 askeleen matkalta saattoi osata varpusta silmään. Tiekartta, kompassi, Hülphersin ”Dagbok öfver sin Dahle-Resa” sekä kirjoitukset metsäsuomalaisista v:n 1795 Åbo Tidningarista sulloin matkalaukkuun vaatekerran kera. Lisäksi huilu, kirjoitusneuvoni sekä kirjoituslaatta.
Olin vaihtanut joukon 20 ja 30 taalarin pankkoseteleitä, joissa oli tyhjä kaksoislehti ”kaprokki”. Käänsin ne kirjeen muotoiseksi niin, että sisäpuoli tuli uloskäsin. Suljin kirjeet sohloisesti ja varustin päällekirjoituksella piialle tahi palvelusneitsyelle Anna Laurintyttärelle Qvarnsbergiin, rengille tahi talonvoudille Matti Matinpojalle Koivumäelle jne. Matkakassa nousi 214 taalariin, ja saatoin huoletta näyttää taskukirjan, sillä jos rahat varastettaisiinkin, jätettäisiin nuo kirjeet, joista ei saataisi tolkkua. Rahaa tarvitessa olisi vain poikettava lähimpään pappilaan, tehtaaseen tahi kartanoon vaihtamaan kirje seteleihin.
Kävi niin kuin sen, joka satuloi varhain, mutta ratsastaa myöhään; vähän oli hommattavaa itse matkan varalle, mutta paljon puuhattavaa ennen kuin sille saatoin lähteä.”

Suomi – kielletty kieli

Metsäsuomalaiset olivat oman aikansa mamuja: matkaan lähdettiin sotia pakoon tai nälän ajamana. Ensimmäisen kosketuksensa metsäsuomalaisiin Kaarle sai pysähtyessään Svartnäsin ruukille:
”Kun työmiehet päivätyön päätyttyä tulivat kartanoon, menin puhuttelemaan ukkoja. Kysyin, osasivatko he suomea. Kaikki kielsivät ja sanoivat, että suomen puheenparsi oli kokonaan unohtunut. Se tuntui minusta omituiselta. Minäpä koettelen, ymmärrättekö sanaakaan. Käännyin vanhan ukon puoleen. Puhuttelin häntä kiivaasti suomeksi ja kysyin, ymmärsikö hän. Ei vastausta. Ainoastaan ammolleen jäänyt suu ilmaisi äänetöntä kummastelua. Puhuin uudelleen. Yleinen äänettömyys. Miehet katselivat vuoroin toisiansa, vuoroin minua, kuin eivät olisi korviansa uskoneet.
Vihdoin katkesi kielen side, ja vanhus puhui minulle arvokkaasti ja kunnioittavasti kielellä, joka kaunopuheisesti virtaili kuuluviin. Hän ei voinut kyllin kummastella kuullessaan vieraan – päälle päätteeksi herrasmiehen – suusta äidinkieltään. Hän pani kätensä ristiin ja kysyi kyynelsilmin, kuka olin, mistä olin tullut ja mikä minut oli saanut näille maille. Vastattuani alkoivat talonpojat toinen toisensa jälkeen puhutella minua suomeksi. Huomasin pian seisovani pelkkien suomalaisten ympäröimänä, suomalaisten, jotka puhuttelivat minua kielellä, joka puhtaudessa ja virheettömyydessä oli parempaa kuin omani.

Hämmästykseni asetuttua en voinut olla nuhtelematta heidän valheellisuuttaan. Kysyin syytä ja pitivätkö he suomen puhumista häpellisenä. ”Ei jumala varjelkoon, ei sen vuoksi!” He selittivät, etteivät tahtoneet joutua vainon alaisiksi. Papisto ja rahvas olivat olleet heidän kiukkuisimmat vihollisensa ja häätäneet paikasta toiseen sekä väliin polttaneetkin heidän kylänsä, ryöstäneet tavarat ja ajaneet taloistaan ja tehneet tämän heidän kielensä tähden. Vielä viime aikoinakin olivat ruotsalaiset uhkauksilla ja kirouksilla pyytäneet ja pakottaneet suomalaisia hylkäämään sen pakanallisena ja jumalattomana. Heille annettiin monenmoisia haukkumanimiä, heitä matkittiin ja pilkattiin, etteivät kyllin osanneet ruotsia. Jos he ruotsalaisen läsnä ollessa puhuivat suomea, tämä luuli itseään paneteltavan ja rupesi kiroilemaan.
Sulkeuduin suomalaisten suosioon luvaten tervehtiä heitä käydessäni heidän kylissään ja pyysin sillä aikaa muistelemaan vanhoja runoja ja tarinoita sekä etsimään vanhoja asiapapereita. Kaikki vakuuttivat kättä iskien olevansa ystäviä, sanoivat että olin tervetullut heidän majoihinsa ja erosivat liikutettuina.
Sellainen oli ensi tutustumiseni tähän kansaan, jonka kanssa myöhemmin jouduin moniin kosketuksiin ja jonka vaiheita ja oloja halusin selvitellä sekä ruotsalaisille että suomalaisille.”

Juvan kautta

Kaarle ei ollut ainoa, jonka polku suomalaismetsiin oli kulkenut Juvan kautta. Svartnäsin ruukilla antautui kanssani puheisiin pehtori Norrdén. Hän oli ollut Suomen sodassa v. 1788 sijoitettuna Juvalle ja muisti hyvin pitäjän herrasväkeä. Häntä huvitti erityisesti, että maanmittari Schéele ja tämän veli vouti Schéele, vielä elivät. Nämä olivat olleet hänelle hyvin ystävällisiä.
Norrdén kertoi sotamies Munterista, joka asui lähistöllä. Hänellä oli ollut toveri nimeltä Remmer. Suomen sodan jälkeen he olivat asettuneet metsiin suomalaisten pariin menetettyään isänmaansa ja olivat eläneet ystävyksinä naapurien kunnioittamina ja suosimina. Remmer meni eräänä aamuna toisen suomalaisen matkassa ostamaan lehmää uutistaloonsa ja sillä tiellä hän hävisi. Kun tiedettiin, että Remmerillä oli rahaa, epäiltiin, että matkatoveri oli hänet ryöstänyt ja murhannut, vaikkei häntä voitu todistaa syylliseksi.
Nimi Remmer tuntui tutulta. Isäni oli Juvan rovastina kirjoittanut sen hävinneitten sotamiesten luetteloon. Mies oli jokin aika sitten ollut pitäjässä puheenaiheena. Sain Norrdénilta tietää, että Remmer oli syntynyt Liivinmaalla, josta sotamiehenottoa paeten livisti Suomeen eikä uskaltanut palata uuteen, Venäjän yhteyteen joutuneeseen isänmaahansa. Tästä tunsin Remmerin ja tunsin vielä paremmin, kun Norrdén kuvaili miehen ulkomuotoa. Iloitsin voidessani vakuuttaa, että Remmer eli Suomessa ja siten puhdistin syyttömän miehen maineen.
Remmer oli sodan alussa jättänyt Juvalle vaimon ja huomattavan omaisuuden, jonka hän oli ahkeruudella ja säästäväisyydellä kerännyt. Talvella 1815 hän palasi syleilläkseen rakastettua ja, kuten luuli, uskollista puolisoa. Mutta vaimo, joka ei seitsemään vuoteen ollut kuullut miehestä, oli ryhtynyt suhteisiin erääseen pohjalaiseen maankulkijaan. Kun yhdyselämä tuli papiston tietoon, muutti hän armaansa kera Helsinkiin myytyään koko Remmerin jäämistön. Muistan, miten lohduton Remmer oli pappilassa tämän kuullessaan. Vanha sotilas itki kuin lapsi. Vaikka läsnäolijat kehottivat halveksimaan rikollista vaimoa, hän puolusti tätä ja osoitti anteeksiantoa. Hän kiiruhti Helsinkiin erottaakseen vaimon hulttiosta viettelijästä.
Luulin Munterin ilahtuvan kuullessaan Remmerin elävän. Mutta häntä kiusasi se, että ystävä oli hänen tietämättään lähtenyt, ojentamatta edes kättä hyvästiksi, asioitansa selvittämättä ja itsestään tietoja antamatta. Eniten kävi hänen sydämelleen se, että vanhan sotatoverin kera katosi toivo syntymämaahan pääsystä.

Juhannus 1817

”Olin päättänyt jäädä juhannukseksi eli kesäkuun 25:nneksi Upsalaan. Kesän juhlaa ei ainoastaan pidetä vuoden pisimpänä, vaan myös ikävimpänä päivänä. Kaikki, joilla henki on, virtaavat maalle. Tuntikausiin ei näe ihmistä kadulla. Saattaisi luulla, että rutto tahi sota on häätänyt asukkaat taloista, jotka autioina ja suruissaan töröttävät. Ruokapaikat ovat suljetut, sillä piiat ja palvelijat ovat lähteneet. Joka ei ole ennakolta valmistunut, saa rahat taskussaan nähdä nälkää.
Minua ei sellainen kohtalo odottanut. Olin tutustunut maanmieheeni tohtori Romansoniin ja olin kuin omainen hänen kodissaan. Pääsy kaupungin arvossapidetyimpiin koteihin oli tuottanut mahdollisuuden seuraelämän jalostaviin huveihin, joita yleensä ei ole tarjolla opiskelijoille. Nytkin minut oli kutsuttu juhannuksenviettoon. Naisten seurassa kävin iltapäivällä harjoituskentällä, missä asevelvolliset suorittivat loppuharjoituksensa kansanjoukon ollessa läsnä.
Seuraava päivä kului saatavien karhuamiseen tovereilta ja velkojen maksamiseen muille ja lukukauden aikana lainattujen kirjojen takaisin viemiseen ja saamiseen.
Kesäkuun 27. päivä oli lähtöpäivä ja olin tilannut hevosen klo 9:ksi illalla. Menin aamuvarhaisella jäähyväisille Romansonille, joka oli luvannut lähettää rahaa, jos kassani osoittautuisi riittämättömäksi. Minulla ei ollut aikaa jäädä hänen aamiaiskutsuilleen. Olin päivän postissa saanut kirjeitä kotoa, ja niihin oli vastattava. Ilmoitettiin, että ruokatavarat, korput, voit ym., mitkä vanhempani talvikelin aikana olivat kuljettaneet Loviisaan Ruotsiin lähetettäviksi, olivat saapuneet Tukholmaan. Minun oli pidettävä huolta niiden tuomisesta Upsalaan, kuljetusmaksujen ja ajurien palkkojen suorittamisesta jne. Lisäksi minun täytyi lukea kirjoittamani arvostelun korjausvedos Literatur Tidningin numeroon. Siitä lähetin kappaleen myös isälleni. Kaiken heilumisen ja huitomisen jälkeen olin vihdoin matkavalmis.
Minua saattoi illalla kappaleen matkaa tullin ulkopuolelle maanmieheni Höckert ja Veber, jotka koko iltapäivän olivat olleet auttamassa. Kun vankalla lukolla olin sulkenut lukukammioni oven, jonka jätin epäillen näinkö enää koskaan sitä avaisin, kiiruhdin lähtemään kaupungista, joka jo alkoi tuntua ahtaalta. Sanottuani tovereilleni hyvästit, kiipesin rattaille ja niin matkattiin halki Upsalaa ympäröivien lakeiden peltojen. Minua seurasivat tovereitteni hurraa-huudot ja vielä kaukaa näin, miten he heittivät hattujansa ilmaan matkaonnea toivottaen.”

Lauteiden laki

Svardsjössä Kaarle viipyi Påls Erik Andersin vieraana Hiirolan talossa. Suomalaiselta nimeltään isäntä oli Antti Hiiroinen, sillä hän oli vanhaa Hiiroisten sukua. Talo oli rakennettu ruotsalaiseen tapaan, kuten muidenkin svardsjöläisten. He asuivat saleissa ja kamareissa ja olivat jo ammoin luopuneet vanhoista savupirteistä, jotka täälläkin olivat ennen olleet käytännössä. Ainoastaan sauna ja riihi olivat säilyneet.

”Olen sittemmin useasti huomannut, että missä suomen kieli ja kansallisuus on kuollut, on sauna jäänyt ruotsalaistuneille jälkeläisille. Olenpa joskus havainnut, että saunainnostus on tarttunut läheisiin ruotsalaisiin kyliinkin, niin että he ovat rakentaneet itselleen oikean suomalaisen saunan. Kun siis täällä tapasin ensimmäisen Ruotsissa näkemäni saunan, niin minun teki mieleni käyttää sitä myös hyväkseni. En ollut vuoden mittaan kylpenyt, vaikka olin tottunut ennen ainakin kahdesti viikossa ottamaan löylyt. Ja yksin suomalaiselle tässäkin tottumus on toinen luonto. Tuskinpa olin asiasta ennättänyt mainita, ennen kuin jo Kaarina, toinen talon tyttäristä, oli lämmittämistouhussa.”

Saunaseuraa Kaarle sai talon isännästä. ”Kah, minkälainen sauna! Pieni komero, jossa uuni valtasi puolet tilasta. Kun olin kumartunut syvään, päästäkseni matalasta oviaukosta sisälle, pääsin siellä tuskin kääntymään. Seisoa ei kuumuuden vuoksi voinut. Ei lauteita, ei penkkejä, ei vesisammioita. Vain hutelo tuoli oli keskellä lattiaa, ja siinä piti ottaa löylyt. Enpäs ollutkaan enää Juvan pappilassa, missä lämpöisellä lavalla sai suloisesti venytellä tuoreilla lehdillä, missä puoli tusinaa piikaa saippuoi, pesi ja virutteli. Olin uumoillut, että Kaarina minua kylvettäisi ja olin jo tuntevinani hänen pehmeitten käsiensä kosketuksen. Mutta täällä ei tunnettu tuota kohteliasta tapaa, ja minäkin olin liiaksi hienotunteinen siitä mainitsemaan. Jokaisen huoleksi jätettiin itsensä hoiteleminen, ja minun oli pidettävä huoli sekä vesikiulustani että vihtani hautomisesta kiukaalla. Olin tuskin mennyt saunaan, ennen kuin jo yhtä nöyrästi sain tulla ulos, sillä siellä ei ollut paikkaa vaatteilleni. Minun oli siis riisuuduttava taivasalla. Kun olin pannut vaatteeni kokoon muutamille hirsille, olin taas nuolena saunassa.”

”Suomalaisilla on tapana kilpailla siitä, kuka enimmän löylyä sietää. Tunsin tuon lain, isäntäni myös. Ja niinpä koeteltiin. Nuori emäntä, joka oli löylynheittäjänä, läksi ensimmäisenä tuimaa kuumuutta pakoon. Turhaan pisteli ukko näppejään veteen (huom. juuri sormenpäät ovat kynsien juurelta kuumalle arimmat) ja huitoi ahkeraan vihdalla. Hänen punaista vanhaa nahkaansa poltti, ja hänen olin lähdettävät käpälämäkeen. Minäkin olin usein tukehtua ja selkäni oli korventua. Mutta paikallani pysyin. Mitä tuimimmasta kuumuudesta hypätä porhalsin korvien soidessa ulos lahden viileään veteen. Sepä vasta oli uusi nautinnontunne! Sukellellessani syvyyksiin ja kelluessani pinnalla tunsin virkistyväni. Ja muutaman tuokion kuluttua oli saunassa käynti siirtynyt muistojen joukkoon. Se, että olin niin hyvin sietänyt löylyä, herätti ukossa luottamusta, hänen mielestään olin siten parhaiten osoittanut olevani oikea suomalainen. Hän puhui siitä jälkeenpäin vielä muillekin, jotka sen vuoksi mielihyvästä muhoillen minua katselivat.”

Kylillä

2.8.1817
Klo 8 illalla saavuimme Makkolaan (Qvarnberg), jossa poikkesimme ensimmäiseen taloon. Isäntä Pekka Erkinpoika Härköinen, vanha sotamies, otti minut ystävällisesti ja vieraanvaraisesti vastaan. Hän oli niin köyhä, ettei hänellä edes ollut pettuleipää, johon jo olin tottunut. Söin illalliseksi kehlollisen kuoripiimää ja menin kyytimieheni kera tallinparvelle heiniin.

3.8.1817
Sunnuntaina juotuani aamiaiseksi hiukan maitoa menin isäntäväen kera lähimpään taloon rukouksiin. Suomalaismetsillä on kauniina tapana, että väki kokoontuu joka kylässä johonkin taloon hiljaisen hartaasti rukoilemaan.

Sain kyytimieheksi Jämsään Korpin Ullen. Hän oli sieltä ottanut vaimon ja kun appensa oli kylän rikkain, pyysi hän saada viedä minut sinne. Tullessamme Jämsään tapasimme koko kylän kokontuneena apen taloon. Huhu oli levinnyt, että olen hänen kuninkaallisen majesteettinsa lähetti. Tupaan tultuani syntyi juhlallinen äänettömyys eikä kukaan rohjennut vastata kysymyksiini. Huomattuani sen aloin kielevästi puhutella heitä tekeytyen mahdollisimman sukkelaksi: jo alettiin vetää suita hymyyn. Puheenaiheeksi tulivat vanhat runot ja tarinat. He sanoivat niitä kyllä kuulleensa vanhoilta, jotka jo olivat menneet manalle, mutta itse eivät taitaneet. Luultavasti eivät tahtoneet tuoda julki mitä osasivat. Miesväki oli nuorenpuoleista ja puhuivat kaikki koko hyvää suomea.
He kuuntelivat tuiki tarkkaavaisina vanhoja runoja, toisinaan purskahtaen nauruun, toisinaan huomauttaen, että olivat ennenkin kuulleet – niin oli etenkin loitsujen laita.
Heidän omasta menneisyydestään kertoi muuan eukko, että ensimmäisenä tänne tuli ryssää pakoon Antti Martinpoika Jämsän pitäjästä.

Illallisen jälkeen, josta kävi selville, että talo oli varakas, pakinoimme sydänyöhön asti. Minut pantiin nukkumaan samaan huoneeseen nuoren avioparin kera. Saappaani olin jättänyt vanhan sotamies Tångin paikattaviksi. Tämä verotti siitä 16 killinkiä. Hän oli muuten isännän appiukko.

4.8.1817
Päivä oli pilvinen ja sateinen. Isäntä paikkaili tuohivirsujani, jotka olivat hajota ja töin tuskin kestivät Fridshammarin tehtaalle asti. En saanut nuorta enkä vanhaa isäntää ottamaan maksua asunnosta ja elannosta, vaikka kuinka yritin.

Sain vanhan suomalaisukon kyytiin. Ukko jutteli laiskasta talonpojasta, joka oli vävylleen sanonut, jotta tämäkään ei liikoja ahertelisi: “Eläk huoli paljosta työnteosta! Anna tehä tekevän! Kyllä moa kasvaa moatessaan, peltois peppuroijessaan.”

Perhe maakuopassa

Keskiviikkona, elokuun 27:ntenä, satoi ja ukkonenkin kävi, mutta sitten tuli taas kaunis ilma. Jatkoimme vaellusta uutta hyvää tietä pitkin. Kappaleen kuljettuamme tulimme pieneen eriskummalliseen mökkiin, jota nimitettiin Lappmåsaksi sen vuoksi, että lappalaisten sanottiin muinoin täällä syöttäneen porojaan.

Nyttemmin on muuan mies muuttanut tänne kivikkoiselle kankaalle ja asuu maakuopassa. Se oli rakennettu pienistä puista ja multakasoista niin, että ovipuolella oli seinäntapainen, mutta muilla seinillä näkyi vain ylin hirsikerros ja pieni kurja katto, jossa oli yhdessä kulmassa aukko, josta savu laskettiin ulos, mutta joka sitten peitettiin kuusenkuorella. Vaikkei se ollut kuin 8 tai 9 syltä tieltä, ei siitä näkynyt juuri muuta kuin nouseva savu ja vähän kattoa.

Kun ryömin sisälle, tapasin miehen ja kaksi poikalasta kotona leikkimässä nurkassa, johon oli tehty haavanlehdistä vuode. Hökkeli oli 5 kyynärää pitkä, 4 ½ leveä ja seinät eivät edes olleet 3 kyynärän korkuiset. Tuvan keskellä mahduin seisomaan, mutta en seinän vieressä. Huonekaluina oli pieni arkku, rahi, jota käytettiin pöytänäkin ja palli, jota käytettiin tuolina. Tuli paloi nurkassa, jossa ei ollut muuria eikä takkaa. Suurehko litteä kivi oli pohjana ja muutama kivi ympärillä suojana. Sinä lyhyenä hetkenä, minkä siellä olin, syttyi katon tuohiin tuli. Kolme pientä reikää oli katossa ikkunoina, mutta ovea pidettiin aina auki, sillä muuten olisi ollut niin pimeä, ettei olisi mitään nähnyt. Katossa roikkui pihlajan lehtiä marjoineen kuivumassa karjanrehuksi. Lattiana oli maakamara. Nurkassa hyllynä toimivalle laudankappaleelle asetetut kolme pientä puukuppia ja kyynärän korkuinen kirnu ilmaisivat, että lehmäkin oli.
Joutuihan tuon laisesta ihmisasunnosta yhtä ja toista ajattelemaan: miten vähällä ihminen voi tulla toimeen ja millainen hänen elämänsä luonnontilassa on. Talvella ei näe edes merkkiäkään hänen majastaan.

Miehen nimi oli Lasse Ollinpoika Hakkarainen, joka 1816 muutti tänne Najenista ja vaimon nimi Kreeta Antintytär Muhoinen Milsjöstä. Eukkoa en nähnyt. Hän oli metsässä paimentamassa karjaansa, yhtä lehmää ja viittä vuohta. Niille oli tehty läävä, jossa lehmä juuri ja juuri mahtui seisomaan. Hän oli kesäksi ottanut hoitaakseen muutamia kylän vuohia, joille hän risuista, kivistä ja kalikoista oli rakentanut suojan. Mies oli kylvänyt vain kaksi kappaa perunoita. Muuten hänen toimenaan oli tervanpoltto. Lujarakenteinen ja iloluontoinen hän oli.

Paluumatka

Kesä oli jo kääntynyt syksyyn, kun Kaarle aloitti paluumatkan opiskelukaupunkiinsa Upsalaan.

Perjantai, 26.9.1817
Lähdimme vasta kello 3 Salan kaupungista ja tullessani Brunsätran majataloon oli kello jo ½ 9 illalla. Täällä sain kuulla, että metsässä oli paljon rosvoja, jopa 14-15 laumassa ja vain 3 oli saatu kiinni. Mutta kun vielä samana iltana tahdoin olla Upsalassa, latasin pyssyni ja kaivoin matkalaukustani esille pistoolin. Ajoimme hyvää vauhtia 1 ½ peninkulmaa Kölfvaan, jonne tulimme klo 11. Muuttaessani pihalla tavaroitani rattailta toisille tuli metsästä mies. Hän pysähtyi nähdessään minut ja näytti aikovan kääntyä takaisin. Minä ryntäsin sapeli ojossa hänen kimppuunsa ja kysyin, kuka hän oli. Kun hän ei vastannut, tartuin miestä kaulukseen viedäkseni hänet taloon. Nyt hän alkoi puhua, ja kyytimieheni tuli rytäkkään ja tunsi miehen lähimmäksi naapurikseen, joka oli juovuspäissään lähtenyt nurkissa maleksimaan.

Kuu nousi ja ilma oli mitä ihanin. Ja vaikka kaupunkiin oli 2 ¼ peninkulmaa, niin pääsimme virmalla hevosella pian perille. Ajoin Linnankatua ja Kuningattarenkatua torille, pysähtyen apteekin edustalla. Kyytimiehen ja hevosen jätin muutamien kauppakojujen taa ja menin apteekin ovelle koputtelemaan. Toverini Weber nousi vuoteeltaan ja kysyi mitä halusin. Minä muutin ääntäni ja pyysin vähän voidetta. Mutta hän tunsi ääneni, sytytti tulen ja laski minut sisälle. Häneltä sain nyt kuulla, että asuntoni isäntä, kultaseppä Berg vastoin sitoumusta oli vuokrannut kolmannen kamarini professori Geijerille, joka asui samassa talossa ja että hän olisi ilman Weberin väliintuloa vuokrannut vielä muutkin huoneeni. Minulle oli tullut 8 kirjettä Suomesta, joista neljä isältäni.

Kun tänään vatsani oli tuntunut vähän kipeältä, otin aimo ryypyn vatsaa vahvistavia tippoja, se olikin ensimmäinen ja viimeinen koko matkallani. Weber kertoi myös, että leipuri Lund oli minua varten pitänyt pienen villakoiran pennun, Saukon. Ajoin sitten kortteeriini, annoin nostaa tavarani kamariin, missä kyytimiehenikin sai lattialla yötilan. Jumalan kiitos, katon alla oltiin; mutta mieleni oli paha siitä, että hänen hyvä hevosensa sai seisoa ulkona sateessa.

Siis olin syyskuun 26:ntena onnellisesti jälleen Upsalassa tehtyäni Taalain suomalaismetsiin matkan, jolle läksin kesäkuun 27:ntenä. Se siis oli yhteen menoon kestänyt kolme kuukautta. Mitä kaikkia tietoja mina näistä suomalaisista sain, pidän toistaiseksi omina hyvinäni, koskei kukaan niistä ole välittänyt.

Lähteet

Gottlund, K.A.: Ruotsin suomalaismetsiä samoilemassa – Päiväkirjaa vuoden 1817 matkalta. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1985.

Kettunen, L.: Kahdeksan matkaa Vermlannin metsäsuomalaisiin (1907-1937). 1960

Loitsu aiheena houkutteli

Loitsut 2018
I palkinto Sakari Lipasti: Metron manaus
II palkinto Eija Mustonen: Kyyn kesytys
III palkinto Suvi Nurmi: Tahdonvoiman ja tarkoituksen kutsu

Viides kerta toden sanoo!

Gottlund-runokilpailu harppasi pois lähtökuopista ja todella tavoitti runoilevan väen. Kilpailu järjestettiin Kaarle Akseli Gottlundin elämäntyön innoittamana viidettä kertaa. Loitsu aiheena innoitti! Vaikka runojen muotoon ei liittynyt rajoitteita ja teeman sai ymmärtää vapaasti, kalevalainen loitsumme kumisi runoissa vahvana. Runoja kisaan tuli yli kolme sataa, kirjoittajia oli 120. Gottlund-runokilpailua 2018 tuki Juvan kulttuuri ry.

Kilpailun vierailevana tuomarina toimi runoilija-kustantaja Daniil Kozlov, joka julkaisee runoilijanimellä Susinukke Kosola. Hänen kirjoittajapajaansa ennen loitsujen julistamista 6.7.2018 Toenperän Juvan kirjastossa osallistui 11 kirjoittajaa. Kozlov on julkaissut runokokoelmat .tik (Kolera 2014), Avaruuskissojen leikkikalu (Sammakko 2016) ja Varisto (2018). Varistoja Kozlovilla oli myös mukanaan: niitä lukija saa vain tunnustusta vastaan. Teosta ei voi ostaa. Varisto oli myös Tanssiva karhu -palkintoehdokkaana 2018.

Vaikka loitsu on käsitteenä ehkä vanhahtava, niin se innosti osallistujia. Loitsu on villi ja vapaa. Sillä voi toivoa tai kirota jotakin. Manaus on loitsua äkäisempi sana, kirouksen velipuoli. Runoissa loitsittiin mm. lempeä, sadetta, talvea ja kostoa. Mukana oli myös tarpeellinen loitsu tietokoneen toimimiseksi. Ja vaikka nyt on heinäkuu, niin hyvin koskettava aihe Suomessa on auton käynnistys pakkasella. Ihan ajankohtaista asiaa ovat myös mikromuovin karkoitussanat. Kisarunojen aihevalikoima oli laaja, myös yhteiskunnalliset aiheet olivat saanet loitsumuodon. Sote, kiky ja aktiivimalli sekä ilmastonmuutos olivat useammakin tekijän sydämellä.

Viisihenkinen esiraati lähetti kilpailun päätuomarille 15 runoa. Daniil Kozlov valitsi voittajaksi Metron manaus -nimisen loitsun nimimerkiltä Hajaheijastus. Kozlov painoitti valinnassaan esitettävyyttä ja soinnullisuutta. Tärkeä kriteeri oli runon loitsumaisuus eli se että loitsulla oikeasti tavoiteltiin jotain, ”loitsittiin”. Loppumetreillä valinkauhassa painoivat kielen rikkaus, loitsun aihe ja kytkökset nykyaikaan. Sakari Lipastin Metron manauksen upea kieli ja samastuttava aihe vakuuttivat myös yleisön julkistustilaisuudessa. Runo yhdistää vanhaa kielirekisteriä, personifiointia, modernia kuvastoa ja toistoa. Se saa kuulijan/lukijan näkemään itse metrojunan uudessa, oudossa, myyttisessä valossa. Toiselle sijalle tiukassa kilvassa Kozlov asetti Eija Mustosen Kyyn kesytyksen. Vihapuheen särmät pyöristetään siinä silosoinnuiksi. Kolmannelle sijalle selviytyi Suvi Nurmen Tahdonvoiman ja tarkoituksen kutsu. Se kuvastaa hyvin aikaamme ja asenteitamme.

Voittajat julkistettiin Juvalla runon ja suven päivänä 6. heinäkuuta Gottlund-viikolla Juvan kirjastossa. Paikalla oli myös Gottlund-runokilpailun kiertopalkinnon tekijä kuvanveistäjä Kari Kärkkäinen. Julkistustilaisuudessa luettiin lisäksi siilinjärveläisen Kari Vuokaren Auto pakkasaamussa.

K. A. Gottlund, jonka isä toimi Juvalla kirkkoherrana, keräsi Juvalta merkittävän määrän kansanperinnettä ja muun muassa loitsuja 1800-luvun alussa. Hänen viimeinen runonsakin oli loitsu. Gottlund oli kiihkeä suomalaisuuden ja suomen kielen puolustaja, joka kuitenkin joutui usein kahnauksiin aikalaistensa kanssa. Häntä on sanottu ikuiseksi kakkoseksi.

Gottlund-runokilpailua järjestää vapaamuotoinen työryhmä yhteistyössä Juvan kulttuuripalvelun ja Toenperän Juvan kirjaston kanssa. Gottlund-runokilpailun kilpailuaika oli 24.2.-30.4.2018.

Yhteyshenkilö: Johanna Kuusisto, 0400 136176, johanna.kuusisto(a)juva.fi

Lisätietoja

www.juvankulttuurisivut.fi
Carl Axel Gottlund
Kymmenen kohtaa aiheesta Carl Axel Gottlund ja kieli
Gottlund-runokilpailu 2014, 2015, 2016, 2017

Gottlund-runokilpailun 1. sija 2018

Sakari Lipasti, Tampere

Metron manaus (KAKSI JA PUOLI MINUUTTIAKIN ON LIIKAA)

saavu syvä sukkulamato,
mato manan alainen!

lautturin kiero lierolainen
myllypuron mierolainen
kalasen sataman mätisäkki

kärry kumma kuljeksiva
hiisi harvaan harhaileva
matka maksunalainen

punanuoli paholainen
ikimyöhä myöhäläinen

kiertäjä iän ikuinen

jyrkän kuilun jyrittäjä
nallikallion nakertaja
malumato mellunkainen

odottajan painajainen

katala matala matinkatti
kampittaja kadunmiehen
otaniemen ohittaja

raksoittaja, taksoittaja, rantakäärme, raksuttaja
sörnäisten sörisijä

juonteen juoni juotikainen
haukkaaja harmaan graniitin

herttua tuonen itäisen
koivusaarenkin jo kuningas
hakaniemen heisi-haades

sa tunnelissa rymyät, lymyät

mato manan alainen!
on arvaamaton luontos

sa milloin näyttää tohdit
madonkuonos

ja minkä mutkan takaa
sa esiin hyökkäät tuhatta ja sataa

useimmin silti luirus’
onkalon uumenia salaa mataa

mut mato manan alainen!

elles saavu ajallasi
vaan viivyttelet tahallasi

sut vitson lemmon vaskitsa

kulopalon keltaiseksi
vaskikyyn kaltaiseksi

käy matosauna valtaisaksi

ma kaadan kumoon keilaniemen
nittykummun niitän paljaaks’
puodin oveen spreijaan rastin
tapiolan tuikkaan tuleen

steissin portaat pysäytän

Gottlund-runokilpailun 2. sija 2018

Eija Mustonen, Helsinki

Kyyn kesytys

Paha puhe
Viha puhe
Puhe paha
Viha pahempi

Hännästä sieppasen vihapuhetta
Käännän rustot rusetille
Suomut säädän silkoisiksi
Kielen littanaks liimaan
Hampaat haljuiksi tasoitan.

Silmät suuriksi mullin mallin
Ripsetki reunalle rapsautan
Pehmokarvat kasvattelen.

Harmon kierrän kirjokyljeks
Sateenkaaren sointuvaiseks
Särmät pyörrän pyörylöiksi.

Sahinän saatan silosoinnuiks
Hännän heitän helistimeksi
Kurkun helmihuiluseksi.

Nyt on kesy kyyhyeni
Hellämieli hentoiseni
Kaunis päältä kaunis alta
Sisältä varsinki kaunis.

Gottlund-runokilpailun 3. sija 2018

Suvi Nurmi, Helsinki

Tahdonvoiman ja tarkoituksen kutsu

Ajankulun oiva henki,
vuosieni vierittäjä,
elonpyörän pyörittäjä,
tiimalasin tarkkailija,
tahtiasi tyynnyttele,
hellitä hetkisen verran!
Valo langeta lähelle,
päivänpaiste polulleni,
suuntaviivat selkiyttele,
opasta oikeelle tielle,
jotta halu hurjanlainen,
uusi tahto todellinen
syttyisi mun sydämmessä,
sisimmässä sikiäisi.
Silloin uida uskaltaisin
merten möyriväin ylitse,
jopa tohtisin tarpoa
läpi salon synkimmänkin
pettymystä pelkäämättä,
kaatumista kaihtamatta,
määränpääni päätettynä,
tarkoituksen tiedostaen.
Pehmittele pelkojani,
turhat huolet maahan hautaa,
tunteet turhautumisenkin,
kyllästymiset kytevät.
Niiden sijaan sisimpääni
into, rohkeus rakentele,
uskallus uudenveroinen
toteutella toivomaani,
tahtomaani tavoitella.

Kari Vuokare, Siilinjärvi

Auto pakkasaamussa

Mikset auto kärsi käyvä,
kiesi kehno kuljetella?
Miksi uivo ulvatelet,
kuurakatto kuikuttelet?

Olit yötä kylmän alla,
vilunarka Viiattini.
Hyyvyit, jäävyit jähmeäksi,
kone kulkemattomaksi.

Torinossa tehtaan tiiän,
alla päivän paistavaisen.
Siellä synnyit, lämmön lapsi,
vilupelti Viiattini.

Kun et kerran kulje, kurja,
toimittele tehtävääsi,
jätän jään ja hangen alle,
nietoksehen nuokkumahan.

Ostan auton aamuvarman,
kulkuneuvon kunnollisen,
jok´ ei hyyvy hallaöihin,
viilene ei viiman alla.

Senpä pistän paikallesi,
asettelen autokseni.
Sinut pukkaan purkamolle,
sijoitan sulattamolle.
Saatpa siellä kuuman, kurja,
siellä lämpenet, lätiskö!

Gottlund-runokilpailun teemat valitaan Carl Axel Gottlundin elämästä. Hänen elämänsä ja kiinnostuksenkohteensa olivat hyvin monipuoliset tanssista kasveihin ja matkoista suomen kieleen, jonka entusiastinen tutkija ja kehittäjä hän oli. Matkat Värmlannin ja Norjan suomalaismetsiin nostivat ruotsinsuomalaisten identiteettiä niin merkittävästi, että hänen syntymäpäivänsä 24.2. on valittu suomalaisten kansallispäiväksi Ruotsissa.

Kansanperinnettä ei voi kerätä kävelemättä ja matkustamatta. Niinpä vuoden 2016 runokilpailun teemaksi valittiin matka. Vaeltajan värssyt kiinnostivat aiheena kirjoittajia. Gottlund-runokilpailuun osallistui 40 sanankäyttäjää.

Elämä vaelluksena

Leena Orro kirjoittaa kilpailuun osallistuneista runoista: ”Gottlundia ajatellen oletin, että mukana olisi vilkasverisen nuoren miehen värssyjä matkojensa ihmisistä ja tapahtumista. Tulos olikin yleensä vakavampi. Usein Lappi oli vaelluspaikkana, mutta tärkeimmäksi inspiraatioksi nousi elämä vaelluksena iloneen ja suruineen. Tämä kertoo runon merkityksestä vielä nykyäänkin itsetutkiskeluna ja koetun muistamisena.”

Julkistustilaisuus Runon ja suven päivänä

Kilpailun raadissa olivat kulttuurisihteeri emerita Leena Orro, FK Marja-Liisa Happonen ja FK Vuokko Viljanen. Kilpailua tukivat Juvan kunnan matkailutoimi ja Toenperän Juvan kirjasto, jossa palkintojenjakotilaisuus pidetiin Runon ja suven päivänä 6.7.2016. Markku Huhta sai voittajana pitää vielä toisen vuoden kilpailun ”piäpalkintoa”. Kuvanveistäjä Kari Kärkkäisen veistämä Gottlund-pysti on runokilpailun kiertävä pääpalkinto, johon vuosittain kaiverretaan voittajan nimi. Muut kilpailijat palkittiin akvarellitöillä. Voittaneet runot sekä sikermä muita kilpailuun osallistuneita runoja luettiin palkintojenjakotilaisuudessa.

Vaeltajan värssyjä 2016

I palkinto             Markku Huhta: Kengät

II palkinto            Eeva Ikonen: Mihin kurja kulkeneisin

III palkinto           Maria Kivelä: Vaeltajan värssyt – haikuja

Gottlund-runokilpailu 1. sija 2016

Markku Huhta, Helsinki

Kengät

Koko elämäni
minoon kulukenu
liian piänis kengis.
Häjyysimpänä
mun kenkäni oli aina
käytettyjä
muilta jäänehiä
jokka kesähän mennes
oli mullekki pikkuuset.

Ahtahis kengis kuliin
koulutiäni.
Puristavis patiiniis
pääsin ripille.

Resuusis piikkariis
juaksin viirenneksi.
Monot ei kestäny
maalihin asti.

Niin monet illat
itkin pakottavia nilikkojani
ruttuusia varpahiani
rakoolle revennehiä
kantapäitäni.

Itkin
miksei mun kenkäni
voinu koskaan
olla oikian kokooset.
Miksei
yän aikana
mun sänkyni viärehen
ilimestyny
mulle tarkootettuja
nahkakenkiä.
Kiiltäviä.

Gottlund-runokilpailu 2. sija 2016

Eeva Ikonen, Puumala

Mihin kurja kulkeneisin,
kuhun veisin kurjan mielen.
Kun ei ole kuulijata,
luona lohdun antajata.
Mihin kurja kulkeneisin,
kenet kuulolle kysyisin.
Josko metsähän menisin
Taivaan alle taivaltaisin.
Josko tuttuja tulisi,
ystäviä itkijälle.
Menen metsään kun menenki
luonnon suureen kainalohon.
Sielläpä sija surulle
ilma raikas itkijälle.
Turve se on tuttavani,
multa murheeni imiä.
Korpikuusi kuulijani,
koivu kaivattu kaveri.
Siellä itken itkujani,
sotken suohon surujani.
Sitten palaan paikalleni
mäelleni myrskyiselle.
Tuonpa metsän tuomisia
hymyn sinne toisen tänne,
jotta jaksaisi toisetkin
oman itkunsa osana.
Tuskan oman tuttavana.

Gottlund-runokilpailu 2016 3. sija

Maria Kivelä, Juva

Vaeltajan värssyjä – haikuja

Vieras kaupunki –
annan puistotien puiden
koskettaa hiuksia.

Aamu. Kättelen
ohikulkiessani
kuusenkerkät.

Seisahdun viimein.
Puolukka laskee maahan
raskaan taakkansa.

Virastopuisto

Kunnanviraston ja Juvantien välisessä puistossa sijaitsee näyttävä monumentti: Panu Patomäen patsas ”Liikettä”. Teos paljastettiin syyskuussa 1987.  Uusi kunnanvirasto valmistui vuona 1980 ja patsaalla haluttiin juhlistaa tätä saavutusta.

Virastopuistossa on myös kivi, jossa on Pommituslentolaivue 42:n muistolaatta. Lentolaivue toimi talvisodassa Jukajärven jäältä pommittaen vihollisia Viipurinlahdella ja Kannaksella. Laatta paljastettiin Juvan 550-juhlavuonna 1992 Suur-Savon XXVII maanpuolustusjuhlan yhteydessä. Hankkeen toteuttivat lentolaivue ja 42:n veteraanit.

Kirkkopuisto

Kirkkopuistossa on useita muistomerkkejä. Kirkon seinässä (pääoven vieressä) on kuvanveistäjä Taru Mäntysen suunnittelema Juvan seurakunnan perustamisen muistoreliefi. Se paljastettiin Juvan 550-juhlavuotispäivänä 19.1.1992.

Juvalle muutti paljon karjalaisia sotien jälkeen. Lähellä kirkon pääovea on Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi, joka syntyi Juvan Karjalaisten aloitteesta. 1963 paljastetun punagraniittikiven suunnitteli Kirsti Liimatainen.

Tästä kivestä vasemmalla on C.A. Gottlundin (1796-1875) muistokivi, joka on kivenhakkaaja Jussi Metsälän ja kuvanveistäjä Nina Sailon työtä. Gottlundin reliefin lisäksi kivessä on teksti ”Keski-Skandinavian metsäsuomalaisten apostoli” ja ”Kiitollisilta metsäsuomalaisten jälkeläisiltä Vermlannista ja Norjan Solöristä 1963”. Kiven taakse viiteen metallilaattaan on kaiverrettu 237 sukunimeä, jotka kertovat 1500-1600-luvuilla Pohjanlahden yli muuttaneista suomalaisista. Muuttajista suurin osa tuli Savosta.

Sankarihauta-alueen suunnittelu aloitettiin heti talvisodan jälkeen. Yleissuunnitelman teki Ilmari Wirkkala. Kaariportin lumipukuisia vartiomiehiä esittävät veistokset ovat kuvanveistäjä Tapio Wirkkalan käsialaa. Alue valmistui Sankariristeineen vuonna 1955.

Veteraanipuisto

Kirkkopuistossa on punagraniittinen, yli neljä metriä korkea Jalkaväkirykmentti 49:n eli JR 49:n muistokivi. Kiveen on hakattu Yrjö Jylhän runosta säkeet ”Mitä vannoitte – sen piditte yli päänne kun löi tulimyrsky”. Juvalaisista koostuneen jalkaväkirykmentin muistokivi on Lauri Jantusen suunnittelema. Sen paljastustilaisuus oli vuonna 1979.

JR49:n muistokiven läheisyydessä on Jaakko ja Maria Kontion lahjoittama kenttähaupitsi 155 H Saint Chamond nro 269/263. Jatkosodan tulenjohtajana palvellut veteraani Jaakko Kontio kertoi haluavansa kunnioittaa lahjoituksella myös Kontio-suvun juuria Juvalla. Muistomerkin pystytyksestä huolehtivat Juvan Reserviupseerikerho ry ja Juvan Reservinaliupseerit ry. Tykin paljastus tapahtui 18.10.2009.

Puistola

Urheilevan Juvan kirkkain tähti on ollut Kalevi Hämäläinen (1932-2005) hiihtäjä, jonka urheilu-uraan sopi loistavien menestymisien lisäksi koko joukko mielen murtavia pettymyksiä. Muistomerkki julkistettiin 2010 Juvan kunnan toimesta.

Entisen pappilan puisto

Gottlundin tuvan eteen (Lukkarintie 1), entisen pappilan puistoon, on Kalevalan juhlavuonna 1985 pystytetty muistokivi C.A. Gottlundin kunniaksi ja juvalaisten runonlaulajien muistoksi. Harmaaseen luonnonkiveen kiinnitetty reliefi on lehtori Esko Niirasen käsialaa. Muistomerkin pystytti Juvan Kotiseutu- ja museoyhdistys.

Vapauspuisto

Partalanpellon alueella Vapauspuistossa (Villentien ja Partalantien kulmauksessa) sijaitsee Suomen itsenäisyyden 50-juhlavuoden kunniaksi vuonna 1968 pystytetty myllynkivi. Muistomerkin pystyttivät Juvan maatalouskerhon nuoret.

Stedingkin vallit ja Kustaa III:n sodat

Stedingkin vallit sijaitsevat n. 2 km Sulkavalle päin (viitta tien vieressä). Vallit olivat osa Savon prikaatin komentajan, eversti Curt von Stedingkin (1746-1837) Kustaa III:n sodan aikana vuonna 1789 Juvan kirkonkylän suojaksi teettämiä varustuksia. Harjulla vallien vieressä sijaitsee Stedingkin muistokivi. Kiven päällä ollut kanuunankuula on kadonnut. Muistokiven pystytti Juvan Kotiseutu- ja museoyhdistys vuonna 1962.

Samaan Kustaa III:n sotaan liittyy muistolaatta Pekurilan kylän Koskenmäen tilalla. Sotaan liittyvä Pekurilanjoen taistelu käytiin 21.6.1789 eversti von Stedingkin johdolla. Muistomerkin laatan suunnitteli Taisto Karvinen ja se paljastettiin 1992. Hankkeen toteutti Juvan Kotiseutu- ja museoyhdistys.

Koikkala

Nuijasota 1590-luvun lopussa ulottui myös Juvalle. Koikkalassa nuijamiehet ja huovit ottivat yhteen 20.1.1597. Nuijamiesten muistokivi on Koikkalan koulun vieressä (Koikkalantie 1445). Teksti symboleineen on Kerttu Kaasisen suunnittelema. Juvan Kiviveistämö kaiversi sen luonnonkiveen. Muistokivi pystytettiin vuonna 1970 ja taustavoimana hankkeessa oli Juvan Kotiseutu- ja museoyhdistys.

Tämän kiven yhteyteen liitettiin Koikkalan viljamakasiinin muistolaatta vuonna 1992. Laatta on Taisto Karvisen käsialaa ja toteuttajina olivat Koikkalan kylätoimikunta ja Juvan Kotiseutu- ja museoyhdistys. Koikkalan lainajyvästö perustettiin perustettiin vuonna 1885 ja se toimi 1930-luvulle saakka. Makasiinin kivijalka on yhä paikoillaan.

Remojärvi

Toinen nuijasodan yhteenotto oli 21.1.1597 Remojärvellä. Silloin huovit piirittivät, murhasivat ja polttivat 60 juvalaista nuijamiestä Lauri Pietarinpojan taloon. Tästä kertova muistomerkki paljastettiin Tuhkalan kylässä Halolan tienhaarassa vuonna 1992. Laatan suunnitteli Taisto Karvinen ja hankkeen takana oli jälleen Juvan Kotiseutu- ja museoyhdistys.

Muistomerkeistä on kirjoittanut Juvan kunnan kulttuuriohjaaja Laura Partamies kulttuuriemerita Leena Orron ja Juvan reserviupseerit ry:n Esko Vuokon muistiinpanojen pohjalta sekä teoksesta Juvemmalle (1992, Juvan seurakunta).

Gottlund-runokilpailun tavoitteena on kielen käytöstä, ilosta ja voimasta nauttiminen. Runokilpailun syntysanojen lausuja on kulttuurisihteeri emerita Leena Orro, Kajaanin runoviikoillakin toiminut vaikuttaja.  Hänen aloitteestaan vietämme myös Runon ja suven päivää Eino Leinon päivänä 6. heinäkuuta. Syksyllä 2013 kokoontui joukko kulttuurista kiinnostuneita yhteen tavoitteenaan juvalaisen kulttuuriviikon järjestäminen. Se syntyi ja sen järjestäjäjoukko on vapaamuotoinen ryhmä. Gottlund-viikkoa tai -viikkoja on vietetty kesästä 2014 lähtien. Niiden kulmakiveksi on muotoutunut Gottlund-runokilpailu.

Carl Axel Gottlund

Kaarle Akseli Gottlund eli vuosina 1796-1875. Hän oli ensimmäisiä maamme kansanperinteen kerääjiä. Hän keräsi Juvalta niin runoja, lauluja, satuja ja loitsuja vuosina 1815-1816. Merkittävän työn hän teki myös Ruotsin ja Norjan suomalaismetsien perinteen kerääjänä ja kielellisen identiteetin nostajana.

Gottlund oli renessanssi-ihminen. Hän oli kiinnostunut niin kansanperinteestä, kansanlauluista, musiikista, tansseista, kasveista kuin kielestä. Suomen kielen tutkiminen oli hänen elämäntyönsä. Hän julkaisia tieteellisen tutkimuksensa Otavan ensimmäisen osan jo vuonna 1828 suomen kielellä. Hänen ajatuksensa ihmisen kielellisistä oikeuksista on edelleen ajankohtainen ja moderni: jokaisella on oikeus käyttää omaa kieltään ja murrettaan. Se on myös Gottlund-runokilpailun pohja.

Gottlund-runokilpailu

Gottlund-runokilpailun teemat on haettu väljästi Carl Axel Gottlundin elämästä. Hänen kansanrunojen keruun merkittävä piirre oli sensuroimattomuus. Hän tallensi myös eroottiset runot toisin kuin monet seuraajansa.  Kilpailun järjestäjinä ja tuomaristossa toimivat ensimmäisenä vuonna Leena Orro, lehtori Marja-Liisa Happonen ja kirjastonjohtaja Päivi Lehmusvuori.

Eroottiset runot ja lemmenlaulut

Ensimmäisen Gottlund-runokilpailun teemaksi valittiin Eroottiset runot ja lemmenlaulut. Kilpailun suosio yllätti. Peräti 52 osanottajaa eri puolilta Suomea postitti runonsa Juvan matkailutoimelle. Kussakin kuoressa oli 1-3 runoa. Leena Orro kuvasi säesaalista seuraavasti: ”Runoista ainakin kaksi kolmasosaa oli naisten kirjoittamia, mutta mukaan mahtui miehiäkin. Selkeä jaottelu, mikä oli lemmenlaulu ja mikä eroottinen runo oli vaikeaa. Eroottinen puoli kiinnosti hieman enemmän, paljolti siihen liittyi huumoriakin. Mitään rivouksia ei ollut mukana. Runoista useimmat olivat riimittömiä, mitallisia oli vain vähän.”

Voittajarunot julkistettiin Gottlund-viikolla Juvan Partalan kuninkaankartanossa, jossa Kaarle Akseli Gottlund on asunut ja aloittanut runonkeruunsa. Kilvan raati myös esitti runot.

Kilpailun piäpalkinto on Gottlund-pysti, jonka on veistänyt juvalainen taiteilija Kari Kärkkäinen. Se on kiertopalkinto, jonka jalustaan kiinnitetään vuosittain voittajan nimi. Muistoksi kaikille kolmelle palkitulle jäi puinen kuksa.

Gottlund-runokilpailu 2014

Teema eroottiset runot ja lemmenlaulut

I palkinto                             Sari Maanhalla: Laulu kasteen ja madon nostattamiseksi

II palkinto                            Markku Huhta: Paino nousoo, Älä kerro äireelle, Namistelua

III palkinto                           Reijo Cederlöf: Kun kosketukseni suli sinuun, Sinun luusi lävistää minut

Gottlund-runokilpailun 1. sija 2014

Sari Maanhalla

Laulu kasteen ja madon nostattamiseksi

Tule mahlanaika
tule kostea kaiku
kiihkeä kipuna
polttavainen haluvimma
nouse märkäinen tihku
valu puroisena
valu noroisena
neidontuoksu alarouhiolla.

Mahlan ikiaikainen laulu
kerkiävä kevätneste,
hämäräisen yöttömän yön
mesikastehetki,
sykkii kukkurainen umppu,
virtaa läikkylähde,
kopeloinen kaltiokumpu
pojan tulla, kastaa koittaa.

Tule villi metsän prinssi,
tule himoinen olento
neito sulle mettä keittää
kiimauumenkammiossa
halulumpareen kolossa.
Kokkeile hyväistä lientä
sua varten kehrättyä
sirpakan sulovettä.

Tule poikamieli
tule miehen varsi
likka sulle järven laittaa
kuulaan pyyntiapajan
melamiehen pimppilammen
soman lutakon vetisen
jonka viertä lipsutella
mätäsmännän hännällä.

Lupsutellaan kimppatuumin
universumin vesille
yhteisellä rytmillä
huumakuontaloveneellä,
panokomppilaukassa,
himoihmiskimppuna
kuohuu hengen kiihkorumpu
sama sävellaji raikaa.

Riennä virma toukotonko
nouse juonteikas koittoponsi
sykkivä hupitammukka
kohoa hetteen keralle
kykenevä härkämalikka
kultatukka on otillaan,
panotunnoissa parhaimmillaan
oottavaisen valmiina.

Tuoksuu mahlatuokkonen
suloisen makiana
illan hämyn soitimella.
Sylipaini, ihoilo
rantakallion laella,
varrekas vattupassi
ponnekas kutuparru
riemurakoon solahtaa.

Kaartuu selänkaariholvi,
tuoreen uuman vavahdus,
pakaralihan pakina.
Painu jäntevä karhunluinen
kuumaan luomupörröloveen,
kiihdytä kiihkohöylä
juo kosmoksen kastevettä
ammenna pohjukasta asti.

Ole kuin kotonasi,
mutta elä liian siivosti,
ota eestä, ota takkaa
mouhellasi neitoa soita,
lirputa sormellasi
kainokohan luota siitä
himonappulasta viritä
painuessas luonnon koittoon.

Pauhatkoon lemmentenho
kiehuva myskinen vaski
tihkuvainen pihkakäärme,
häpylän eränkävijä.
Ole hyvin hurja
ole hullu pystypäin,
työnny urho toukomaille
täytä impi piripintaan.

Louhi rietas lihasauva
söpösopukasta nuohoa
komiana koiperra
sylimylttynä syvälle
liiku letkein lemmenlantein
varmana lutukkaa unnuta,
hulluna souda huopaa
ulapalle hunajamaidon.

Gottlund-runokilpailu 2.sija 2014

Markku Huhta

Paino nousoo

Akkaanleheres sanottihin
notta säännöllinen seksi
pitää kilot kuris.

Mulla tuloo koko aijaan
painua lisää vaikka
emännän kans touhutahan
kellon tarkuurella.
Jouluna ja juhannuksena.
 

Gottlund-runokilpailu 2.sija 2014

Markku Huhta

Älä kerro äireelle

Miästen vessas se jo
vilikuuli sillä silimällä.

Paaritiskillä koitti
nojata mua päin,
kysyy saako tariota
sateenkaaren färisen rinksun.

Ku se laittoo mulle
lentopusun nii mun
mittani tuli täytöhön.

Menin sen tyä ja sanoon
notta minen oo sellaanen.
Minen rupia jurvalaasen kans.
 

Gottlund-runokilpailu 2. sija 2014

Markku Huhta

Namistelua

Tykkääsikkö
jos kuarruttaasin
sun suklaalla
ja nualisin puhtahaksi?

Ainaki minä
tykkääsin.

Jonsei olis
riapeetesta.
 

Gottlund-runokilpailu 3. sija 2014

Reijo Cederlöf

Kun kosketukseni suli sinuun

rikoit leukani suudelmalla
putosi lattiaan ja särkyi

luulen sydämenikin vaihtaneen paikkaa

en tarvitse sitä
hetkeen
sinun pumpatessa minuun elämää

lonkkaluusi sopii käteeni
paina itsesi minuun

painosi saa minut painottomaksi
leijun vierelläsi
katson silmiesi tuulta
ja olen poissa
sinussa

luikertele luissani kuin veri suonissa
kahlitsemme toisemme
ilman rautoja
hehkuvina

sulamme kiinni
enkä enää tartu mihinkään
samalla tavalla
kuin ennen
 

Gottlund-runokilpailu 3. sija 2014

Reijo Cederlöf

Sinun luusi lävistää minut

Sinun luusi lävistää minut ja tiedän olevani kanssasi samaa veistosta
meidän raadellut ihomme
yhdistyneet haavamme

tummat verhot heiluivat
tuuli komensi rakastamaan

sinun karhea kätesi
minun sileät haavani

kaksi luurankoa makaamassa luissaan
kaksi riisuttua ihmistä imemässä toisiaan

kuin vain sinä voit kosketaa
enkä muista eläneeni
ilman sitä

on kuin kevyt paino kulkisi ihokarvoilla
nostaen ne pystyyn
ihmettelemään
miten teet sen

sillä ei ole väliä

jatka

näisssä aisteissa syntyy hymyjä
tässä tilassa kuolee suruja

jatka

huohota korvaani rakkautta
että voisin olla kuuro
suutele huuliini rakkautta
että voisin huutaa

anna minulle ääneni
jolla kertoa itselleni

ole tässä
nauti tästä

Carl Axel Gottlund oli ensimmäisiä ja tuotteliaimpia kansanperinteen kerääjiämme. Hän oli kiihkeä suomalaisuusmies, joka kirjoitti runoja ja toimitti useita lehtiä (mm. Suomalainen 1846 ja Suomi 1847-49). Gottlund esitti ensimmäisenä ajatuksen Kalevalasta – suomalaisten muinaisrunojen yhtenäisestä kokonaisuudesta. Gottlundin uskaliaimpia hankkeita oli kaunokirjallis-tieteellisen albumin ”Otava” kirjoittaminen ja kustantaminen. Suomen kirjakielen murretaistelussa Gottlund puolusti jyrkästi itämurteiden käyttöä.

Gottlund syntyi Ruotsinpyhtäällä 24.2.1796. Perhe muutti Juvalle 1803, missä hänen isänsä toimi kappalaisena. Hän opiskeli Turun yliopistossa vanhoja kieliä ja luonnonoppia. Vuosina 1816-24 Gottlund opiskeli Uppsalan yliopistossa. Hän keräsi myös Ruotsissa suomalaista kansanperinnettä ja ajoi voimakkaasti Värmlannin metsäsuomalaisten asioita. Suomeen Gottlund palasi vuonna 1834 ja toimi Helsingin Yliopiston suomen kielen lehtorina 1839-75. Gottlund kuoli Helsingissä 20.4.1875.

Kaarle (Carl Axel) oli yhdeksänvuotias, kun hän perheensä mukana muutti Porvoosta Juvalle Isoon pappilaan. Vilkkaan ja aloitekykyisen pojan lapsuus kului raisuissa leikeissä ja ahkerissa opinnoissa hänen valmistautuessaan kotiopettajan johdolla pyrkimään maan ainoaan oppikouluun, Porvoon lukioon. Pappilassa kotikieli oli ruotsi, mutta Kaarle oppi myös savon murretta. Kaarlen isä oli aikansa merkittävimpiä maalaispappeja, jonka henkinen vireys ja tarmo näkyivät monissa toimissa. Äidinpuoleinen suku avasi väylät ruotsinkielisen sivistyneistön juurille.

Kaarle teki ahkerasti merkintöjä päiväkirjaansa, ja ne ovat säilyneet tärkeinä dokumentteina ajan tapahtumista. Hän kopioi kirjallisuutta vihkoihin, kirjoitti runoja ja pikku lehteä. Hän teki myös tarkkoja havaintoja luonnon ilmiöistä ja säätiloista, keräili paitsi kirjoja, myös kasveja ja perhosia sekä täytti eläimiä. Kun venäläiset sotajoukot tulivat Juvalle maaliskuussa 1808, kenraali Tutschkov asettui asumaan esikuntineen pappilaan. Se innosti poikia leikkimään sotaleikkejä.

Kaarle opiskeli Porvoon lukiossa ja Turun yliopistossa. Hän innostui niin kovin suomalaisuudesta ja kansanrunoudesta, että jäi kokonaiseksi vuodeksi 1815-16 Juvalle keräämään kansanperinnettä. Hän osasi soittaa viulua ja huilua ja merkitsi talteen noin 50 juvalaista kansansävelmää. Nuori ylioppilas harrasti myös metsästystä ja samoilua sekä oli ahkera seurahuvien järjestäjä.

Kaarle oli tehokkain ja perusteellisin varhaisista runonkerääjistä. Hänen kokoamiaan runoja ja lauluja kertyi vuosien mittaan lähes tuhat. Lähtiessään heinäkuussa 1816 Juvalta Uppsalaan opiskelemaan hänellä oli mukanaan 150 loitsua, 100 vanhempaa ja 90 uudempaa runoa, 30 laulua, 50 lorua ja paljon muuta kansanperinnettä. Vuonna 1818 hän tuli sairauden takia kolmeksi kuukaudeksi Juvalle, missä hän täydensi kansanrunokokoelmiaan ja vei tuliaisina Uppsalan yliopistolle täpötäyden laatikon hyönteisiä.

Kaarle osasi omintakeista Savon murretta ja laittoi runot muistiin eräänlaisella foneettisella kirjoituksella, mikä teki runoista vaikealukuisia, mutta antoi samalla autenttisen kuvan. Monet hänen sepittämistään uudissanoista jäivät käyttöön mm. puistikko, huutokauppa, kansalainen, uskomus, yhtenäinen, ikuistaa ja kirjasto.

Teksti: Esko Niiranen

Teoksia

Otava eli suomalaisia huvituksia. 1. osa. C.A.Gottlund 1828-1832.

Otava eli suomalaisia huvituksia. 2. osa. C.A.Gottlund 1828-1832.

Otawa eli suomalaisia huvituksia C.A.Gottlundilta. 3. osa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1929. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 183).

Ruotsin suomalaismetsiä samoilemassa: päiväkirja vuoden 1817 matkalta. Suom. Väinö Salminen. Suomen Kirjallisuuden Seura 1985. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 411).

Vermlannin päiväkirja 1821. Suom. Maija Hirvonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1986. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 437).

Kirjallisuutta

Ahtiainen, Merja: Kaarle Aksel Gottlund Juvan vanhan kansanrunouden kerääjänä. Teoksessa Juvemmalle: juhlakirja Juvan täyttäessä 550 vuotta. Toim. Leena Orro. Juvan seurakunta ja Juvan kunta 1992.

Haavikko, Paavo: Josma sun nännäiskin näkisin: K.A. Gottlund: Vermlannin päiväkirja 1821. Teoksessa Kirjojen Suomi. Otava 1996.

Haavikko, Paavo: K.A. Gottlund. Teoksessa Suloinen Savonmaa: Voephan se olla näenniin. Toim. Ritva Koivukoski. WSOY 1998.

Heikinheimo, Ilmari: Kaarle Aksel Gottlund: elämä ja toiminta. WSOY 1933.

Lundin, Lars: I Gottlunds fotspår: en vandring genom Orsa Finnmark. Lars Lundin 1995.

Lundin, Lars: Carl Axel Gottlunds 1800-tal. Svensk-Finska bilder. Lars Lundin 2001.

Seppo Suhonen: Carl Axel Gottlund: romantikko ja runonkerääjä. Teoksessa Kansallisgalleria: suuret suomalaiset: sääty-yhteiskunnan Suomi (1150-1850). Weilin+Göös 1995.