Pekka Hiltunen
Alitajuisen mielen wiidakossa liikkuu salaperäisiä, tiedostamattomia, tunnistamattomia symboleja, jotka esittävät olemuspuoliamme omine ilmentymineen. Eläimien tai pellen esittäminen eri tilanteissa on…

Kuvataiteilija Pekka Purhonen on syntynyt Juvalla 1967. Pekka Purhosen kohdalla kuvanveisto ei ole sanan mukaisesti veistämistä, vaan rakentamista eri materiaaleista, esineitä vapaasti assosioiden. Hän on tehnyt myös paljon performansseja, "purhormansseja". Nykyään Pekka Purhonen asuu perheineen Lahdessa.

Peter Strebel (s. 1950 Sveitsissä) muutti Suomeen vuonna 1983, jolloin koneteknikon valokuvaharrastuksesta tuli ammatti. Ensimmäinen yksityisnäyttely oli vuonna 1978 Zürichissä, ja sen jälkeen niitä on ollut lukuisia kotimaassa ja ulkomailla. Lisäksi Strebel on osallistunut moniin yhteisnäyttelyihin. Juvan Kamerakerhossa hänen panoksensa on ollut merkittävä Galleria Kuninkaankartanon perustamisessa ja kansainvälisten kesänäyttelyiden kokoamisessa.