Gottlund

C.A. Gottlund oli Juvalla vaikuttanut kansanperinteenkerääjä, suomen kielen kehittäjä ja monitoimimies. Hänen mukaansa on nimetty runokilpailu, jota on järjestetty vuosittain vuodesta 2014 lähtien. Vuonna 2025 sen rinnalla alettiin järjestää myös valokuvakilpailua. Kilpailujen teema vaihtuu vuosittain ja kuvastaa usein jollakin tavalla Gottlundin elämää.

Ryönänniemi kuva: Juha Ruohonen 2023

Pyhiä paikkoja Juvan kirkonkylässä 

Juvan kirkonkylän lähellä Juka- ja Salajärven ympäristössä on paikannimiä, jotka viittaavat kristinuskoa vanhempaan asutukseen. Jukajärvessä oleva Ukonsaari liittyy Ukkoon, kansanuskomusten voimalliseen jumaluuteen.
Ukon puolisona on pidetty Raunia, toiselta nimeltään Ryönää, savolaisittain Ryönikkää. Täsmälleen samalla kohdalla kuin Ukonsaari Jukajärvessä, on Taipaleen kannaksen toisella puolella Salajärvessä kapean niemekkeen päässä Ryönänniemeksi nimetty alue. Siinä ovat siis muinaisten juvalaisten voimallisimman jumaluuden ja hänen puolisonsa palvontapaikat vieretysten, kapean kannaksen erottamina.

Jatka lukemistaPyhiä paikkoja Juvan kirkonkylässä 
Gottlund-valokuvakilpailu 2026

Gottlund-valokuvakilpailu 2026

Juvan Kamerakerho järjesti toista kertaa Gottlund-valokuvakilpailun ja siihen liittyvän kesänäyttelyn Juvalla Galleria Kuninkaankartanossa (Partalan museoalue). Kilpailun teema oli SANA. Kilpailu toteutettiin yhteistyössä perinteisen Gottlund-runokilpailun kanssa. Sama vuositeema toimii runoille sekä kuville ja kokoaa yleisöjä taiteidenvälisesti. Kilpailun päätuomarina toimi valokuvataiteilija Kati Leinonen.

Jatka lukemistaGottlund-valokuvakilpailu 2026
Gottlund-runokilpailu 2025 Teema Valo

Valo – Gottlund-runokilpailu 2025

Gottlund-runokilpailu järjestettiin vuonna 2025 kahdettatoista kertaa. Kilpailun teema oli ”valo” ja kilpailuaika 4.2.-30.4.2025. Voittaja julkistettiin 4.7. Partalan kartanossa Juvalla. Vuoden 2025 Gottlund-runokilpailun voittaja oli Annamarika Väekäs järistyksestä kertovalla runollaan. Toiseksi sijoittui Roosa Prusila ja kolmanneksi Oona Loman. Kilpailuun saapui runoja 154 osallistujalta.

Jatka lukemistaValo – Gottlund-runokilpailu 2025
Gottlund-runokilpailu 2024 Teemana on raja

Raja – Gottlund-runokilpailu 2024

Gottlund-runokilpailu järjestettiin vuonna 2024 yhdettätoista kertaa. Kilpailun teema oli ”raja”.

Ensimmäiselle sijalle sijoittui Anni Tanskasen Raja.

Toiseksi sijoittui Mirjami Vertaisen runo Likeisyys ja
kolmannelle sijalle tuli nimetön runo, jonka kirjoittaja on Riikka Uhlig.
Vuoden 2024 vierailevana päätuomarina toimi Veera Milja, joka on esiintyvä runoilija, kirjoittaja ja joogaopettaja.

Jatka lukemistaRaja – Gottlund-runokilpailu 2024
Gottlund -runokilpailu 2023 teema koodi

Koodi – Gottlund-runokilpailu 2023

Gottlund-runokilpailu järjestettiin vuonna 2023 kymmenettä kertaa. Kilpailun teema oli ”koodi”.
Ensimmäiselle sijalle sijoittui Jarmo Saartin muunnin mehtä, joka yhdistelee omaperäisesti JavaScriptiä, savon murretta sekä luontorunoutta.
Toiseksi sijoittui Kati-Annika Ansaksen runo Rakennan hänet valosta. Runo lähestyy kuvallisuutta keskittymällä maalaamisen prosessiin.
Kolmannelle sijalle tuli Marraskuun manifesti, jonka kirjoittaja on Jussi Keskitalo. Runo kuvaa marraskuista Tamperetta ja sen lähialueita alkusointuja pulppuavalla, beat-runoudesta muistuttavalla sanatulvalla.

Vuoden 2023 vierailevana päätuomarina toimi kirjallisuustieteen tohtori Tero Vanhanen, joka opettaa kirjallisuutta ja tekstianalyysia Helsingin yliopistossa.

Jatka lukemistaKoodi – Gottlund-runokilpailu 2023
Gottlund-runokilpailu 2022

Vitsaus – Gottlund-runokilpailu 2022

Yhdeksännen Gottlund-runokilpailun teemana oli vitsaus ja päätuomarina Jonna Nummela eli Nihkee Akka. Voittajarunon Sininen koira joka haistoi keltaisen kirjoitti Oona Loman Tampereelta. Toisena palkittiin Maria Kivelä Juvalta haikumuotoisella runollaan. Kolmas sija jaettiin kahdelle osanottajalle: helsinkiläiselle Satu Fellmanille ja järvenpäälaiselle Eija Tuomelalle.

Jatka lukemistaVitsaus – Gottlund-runokilpailu 2022
Gottlund-runokilpailun 2021 teema on matka

Matka – Gottlund-runokilpailu 2021

Kahdeksannen Gottlund-runokilpailun teemana oli matka
I palkinto Irina Leino
II palkinto Paula Salonen
III palkinto Ilkka Tahvanainen
Gottlund-runokilpailu järjestetään Kaarle Akseli Gottlundin elämäntyön innoittamana. Gottlund oli monipuolinen ja särmikäs ihminen, jonka kiinnostuksen kohteet olivat laajat. Hän kiinnostui suomen kielestä ja loitsuista venekyydissä Jukajärven yli.

Jatka lukemistaMatka – Gottlund-runokilpailu 2021
Gottlund-runokilpailun vuoden 2020 teemana Pidot

Pidot – Gottlund-runokilpailu 2020

Gottlund-runokilpailu järjestetään Kaarle Akseli Gottlundin elämäntyön innoittamana. Vuoden 2020 kilpailun teema oli Pidot. Kaarle Akseli Gottlund oli monipuolinen ja särmikäs ihminen, jonka kiinnostuksen kohteet olivat laajat. Kielen ja suomalaisuuden ohella hän lauloi, soitti ja toimi mm. seremoniamestarina. Vuoden 2020 vierailevana tuomarina toimi kirjailija Heli Slunga.

Jatka lukemistaPidot – Gottlund-runokilpailu 2020

Loitsu – Gottlund-runokilpailu 2018

Gottlund-runokilpailu järjestettiin Kaarle Akseli Gottlundin elämäntyön innoittamana viidettä kertaa. Vuoden 2018 kilpailun teemana oli loitsu. Kilpailun vierailevana tuomarina toimi runoilija-kustantaja Daniil Kozlov, joka julkaisee runoilijanimellä Susinukke Kosola. Voittajiksi hän valitsi Sakari Lipastin Metron manauksen, Eija Mustosen Kyyn kesytyksen ja Suvi Nurmen Tahdonvoiman ja tarkoituksen kutsun.

Jatka lukemistaLoitsu – Gottlund-runokilpailu 2018
Yöllä päivät jaketaan, wirsillä vähät oluet.

Sisukas ja seksikäs Suomi
Gottlund-runokilpailu 2017

Sisukas ja seksikäs Suomi oli juhlavuoden 2017 runokilpailun vaativa aihe. Runosatoa kilpailu sai seitsemältä osallistujalta yhteensä 17 runoa. Voittajaksi nousi Tuula-Maija Vigman. Kilpailun eroottinen maine sai Iltalehden liikkelle. Voittajaruno videoitiin lehden nettisivuille. Artikkelikuvan teksti on Carl Axel Gottlundin vuonna 1818 julkaiseman ensimmäisen suomalaisen kalevalamittaisen julkaisun Pieniä runoja Suomen poijille ratoxi motto.

Jatka lukemistaSisukas ja seksikäs Suomi
Gottlund-runokilpailu 2017

Gottlund-runokilpailu

Gottlund-runokilpailun tavoitteena on oman kielemme käytöstä, ilosta ja voimasta nauttiminen. Runokilpailun ideoija ja syntysanojen lausuja on kulttuurisihteeri emerita Leena Orro, Kajaanin runoviikoillakin toiminut vaikuttaja. Hänen aloitteestaan vietämme myös Runon ja suven päivää Eino Leinon päivnänä 6. heinäkuuta. Syksyllä 2013 kokoontui joukko kulttuurista kiinnostuneita toimijoita yhteen tavoitteenaan juvalaisen kulttuuriviikon järjestäminen. Se syntyi ja sen järjestäjäjoukko on edelleen vapaamuotoinen ryhmä. Gottlund-viikkoa tai -viikkoja on vietetty kesästä 2014 lähtien. Niiden kulmakiveksi on muotoutunut Gottlund-runokilpailu.

Jatka lukemistaGottlund-runokilpailu