Juvan kunnan myöntämät kulttuuripalkinnot

Juvan kunta on myöntänyt kulttuuripalkintoja vuodesta 1988. Myöntämisperusteena ovat olleet alusta lähtien kulttuuritoiminnassa ansioituneen tai nuoren lupaavan kyvyn palkitsemiseminen. Vuonna 2003 kulttuuripalkinnon myöntämisperusteita muutettiin siten, että jatkossa palkinto voidaan myöntää myös kulttuuritoiminnassa ansioituneille juvalaisille ryhmille.

Pekka Hiltunen

Alitajuisen mielen wiidakossa liikkuu salaperäisiä, tiedostamattomia, tunnistamattomia symboleja, jotka esittävät olemuspuoliamme omine ilmentymineen. Eläimien tai pellen esittäminen eri tilanteissa on katsojalle kotoisampaa, tulkitseepa sitä miten vain, niin maalaan niitä pois mielestäni. Olemmehan ITSE’ llemme tuntemattomia, vieraita, yllättävine reaktioinemme uusien tilanteiden edessä. Joku aikoinaan totesi: ” Tunne ITSE’ si ”. Eikä …