Martti Talvela
(1935 – 1989)

Martti Talvela oli oopperalaulaja, joka teki näyttävän kansainvälisen uran eri areenoilla 1961-1988. Talvelan lauluääntä kuvattiin sanoilla täyteläinen ja ilmaisurikas. Hänellä oli valloittava näyttämöolemus, johon liittyi palava näyttelemisen taito. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös lukuisia levytyksiä oopperoista suomalaisiin kansanlauluihin. Vuonna 1980 Talvela muutti Juvalle Inkilänhoviin. Hän oli luonnonmukaisen viljelyn uranuurtaja ja toteutti periaatteitaan aikana, jolloin luomua vielä kummeksuttiin.

Kari Kärkkäinen
(1962 – )

Sonkajärvellä vuonna 1962 syntynyt Kari Kärkkäinen on kuvanveistäjä. Hänet tunnetaan laajalti alan näyttelyistä, sekä töistään, joita on nähtävänä julkisissa tiloissa eri puolella Suomea. Koulutukseltaan Kärkkäinen on sähköpiirtäjä, koristeveistäjä ja keraamikko. Keramiikan ja kuvanveiston kurssimuotoista opetusta hän on antanut mm. Lapuan, Kauhavan, Isokyrön, Jurvan ja Juvan kansalaisopistoissa. Taiteen tekemisestä Kärkkäinen innostui …

Kauko Aalto
(1934 – )

Kauko Aalto on kirjailija, runoilija ja aforistikko, joka muutti Juvalle vuonna 1968 työskennelläkseen Hatsolan koulun opettajana. Opetustyötä hän jatkoikin kirjoittamisen ohella vuoteen 1994 asti. 1980-luvulla hän toimi myös Juvan lukion musiikinopettajana noin neljän vuoden ajan. Aalto kehitti bänditoimintaa ja järjesti musiikki-iltamia. Aalto on säveltänyt lukuisia runojaan laulujen muotoon. Perusideologiana elämässään Aallolla onkin ”osata tehhä vähän kaikkee”.

Kerttu Kaasinen
(1899 – 1972)

Kerttu Kaasinen oli tuottelias taiteilija, joka palasi monipuolisten taideopintojen jälkeen synnyinkotiinsa Juvan Kaskiin kylään ja perusti sinne ateljeen. Vaikea sairaus, keuhkotauti, esti häntä jatkamasta opintojaan Ranskassa. Kerttu Kaasinen tunnetaan lukuisista muotokuvista, joita hän maalasi niin Suomessa kuin ulkomailla. Muotokuvien lisäksi häntä kiinnostivat maisemakuvat, työkuvat ja uskonnolliset aiheet. Tuotantoon kuuluu myös rudolfkoivumainen satukirja vuodelta 1969.

Heikki Teittinen
(1894-1980)

Heikki Teittinen syntyi 1894 Taipaleen kylässä Juvalla. Hän opiskeli teologiaa Helsingissä, kunnes siirtyi musiikin pariin. Teittinen toimi päätoimisesti laulunopettajana vuodesta 1930 lähtien ja perusti mm. Helsingin Kamarikuoron oppilaistaan. Teittinen toimi myös Karlskogan Kamarikuoron johtajana 1949-61. Juvalla Teittinen tuli tunnetuksi erityisesti kesäkursseistaan ja Juvan Kamarikuoron perustamisesta. Heikki Teittinen kuoli 1980.