Lottapirtti

Vuosina 1938 – 1967 Juvan kirkonkylässä kirkon lähellä toimi suosittu kioski-kahvila Lottapirtti. Alunperin se oli perustettu lottajärjestön varainkeruutoimintaa varten. Moni varttuneempi juvalainen muistaa Lottapirtistä ostetut herkut. Valikoima vaihtui vuosien mittaan. Aluksi oli ainakin kahvia, teetä, voileipiä ja kahvileipää sekä limonadia. Myöhemmin 1950- ja 1960-luvuilla myös jäätelötötteröt ja munkit kuuluivat valikoimaan.

Pattoin perintötalo

Pattoin perintötila on Juvan kunnalle kuuluva tilakokonaisuus, johon sisältyy myös luonnonsuojelualue. Se sijaitsee Jukajärven rannalla, Kettulan tien varressa. Tila toimii museona ja on avoinna yleisölle kesäisin, jolloin alueeseen voi tutustua oppaan johdolla. Omatoimisesti tilan mailla voi liikkua ympäri vuoden. Tilan osoite on Pattointie 62, Juva.

Matka – Gottlund-runokilpailu 2021

Kahdeksannen Gottlund-runokilpailun teemana oli matka
I palkinto Irina Leino
II palkinto Paula Salonen
III palkinto Ilkka Tahvanainen
Gottlund-runokilpailu järjestetään Kaarle Akseli Gottlundin elämäntyön innoittamana. Gottlund oli monipuolinen ja särmikäs ihminen, jonka kiinnostuksen kohteet olivat laajat. Hän kiinnostui suomen kielestä ja loitsuista venekyydissä Jukajärven yli.

Juvan kivikirkko

Arkkitehti Carl Albert Edelfeltin suunnittelema Juvan kivikirkko vihittiin käyttöön vuonna 1863. Alussa sen ympärillä ei ollut juurikaan muita rakennuksia, sillä vanha pitäjänkeskus oli syntynyt edellisen kirkon ympärille. Sen paikasta nykyään muistuttaa Juvan vanha hautausmaa.

Juvan kunnan ja seurakunnan perustaminen

Juva on yksi harvoja keskiaikaisia seurakuntia, joiden perustamisajankohta on tiedossa. Seurakunnan perustamisesta, sen ehdoista ja paikalla olleista henkilöistä on merkinnät asiakirjassa, joka on säilynyt kopiona niin sanotussa Turun mustassa kirjassa. Asiakirja on päivätty 19. tammikuuta eli Pyhän Henrikin kuolinpäivän aattona vuonna 1442.

Männynmäen kulttuurimaisema

Männynmäki on muutakin kuin taajamarakentamisen väliin puristuksiin jäänyt peltoalue. Harjun maisemaa voi hyvin kuvata kulttuurimaisemaksi, sillä se on syntynyt vuosisataisen viljelyn ja asumisen tuloksena. Aluetta on viljelty todennäköisesti jo rautakauden loppupuolella 1200-luvulla.

Partalan kartano

Partalassa ovat Juvan paikallismuseot, Galleria Kuninkaankartano, Juvan tryffelikeskus, kesäteatteri ja yritysnimellä Partalan Kuninkaankartano toimivat hotelli- ja ravintolapalvelut. Partalalla on ollut pitkä historia takanaan jo ennen sen siirtymistä kunnan omistukseen.

Abraham Poppius
1793–1866

Abraham Poppius (1793–1866), ”runoilijapastori”, työskenteli Juvan seurakunnassa kappalaisena vuosina 1833–1866. Poppius oli virkansa puolesta paikallinen merkkimies, mutta hänen toiminnallaan oli myös laajempaa merkitystä varsinkin kansallisen heräämisen alkuaikoina 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

Pidot – Gottlund-runokilpailu 2020

Gottlund-runokilpailu järjestetään Kaarle Akseli Gottlundin elämäntyön innoittamana. Vuoden 2020 kilpailun teema oli Pidot. Kaarle Akseli Gottlund oli monipuolinen ja särmikäs ihminen, jonka kiinnostuksen kohteet olivat laajat. Kielen ja suomalaisuuden ohella hän lauloi, soitti ja toimi mm. seremoniamestarina. Vuoden 2020 vierailevana tuomarina toimi kirjailija Heli Slunga.