Juvalaissyntyinen Einar Schadewitz oli yksi niistä 191:sta, jotka palkittiin jatkosodan ansioistaan Mannerheim-ristillä, arvokkaimmalla sotatoimista myönnettävällä kunniamerkillä. Hän oli ritari nro 110.

Mannerheim-ristien jako keväällä 1943 — Ritareiden 97–110 nimitystilaisuus Mikkelissä 1.3.1943. Kolmetoista juuri nimitettyä ritaria marsalkka Mannerheimin seurassa, äärimmäisenä oikealla ritari 110 Einar Schadewitz. Vasemmalta Paavo Paajanen, Antti Vorho, Veikko Karu, Eero Laaksonen, Toivo Manninen, marsalkka Mannerheim, Olavi Arho, Birger Ek, Tapio Kivilinna, Niilo Korhonen, Toimi Ovaskainen, Harald Storbacka, Arvid Nordin, Einar Schadewitz (puuttuu vain ritari 103, kenraalimajuri Bertel Winell, joka oli kuollut tammikuussa 1943). (SA-Kuva)

Einar Schadewitz Päämajan pihalla kunniamerkkinsä juuri saatuaan. (SA-Kuva)

Schadewitz syntyi Juvalla 1.10.1917 maanviljelijäperheeseen. Hän kävi kuusi luokkaa Narilan kansakoulua. Talvisotaan Kannakselle hän joutui heti sodan sytyttyä marraskuun lopussa 1939, suoraan varusmiespalveluksesta, jonka hän suoritti Jääkäripataljoona 3:ssa. Sotilasarvoltaan hän oli korpraali, mutta sai ylennyksen alikersantiksi heti joulukuun alkupäivinä.

Suomalaiset joutuivat opettelemaan sodankäynnin taitoja venäläisten tykkien ja panssarien edessä, aluksi ilman tykkejä ja vailla panssarintorjuntakoulutusta. Pian keinot löydettiin pakon edessä: venäläisillä oli tapana lähettää panssarivaunut hyökkäämään edeltä, ja jalkaväki seurasi usein vasta pitkällä viiveellä. Panssarivaunut osoittautuivat melko kömpelöiksi hyökkäysaseiksi metsäisessä ja soisessa maastossa, ja suomalaiset oppivat iskemään niiden heikkoihin kohtiin kasapanoksin, käsikranaatein ja jopa polttopulloin. Schadewitz rohkaisi ryhmänjohtajana miehiään pysymään rauhallisina, koska hyökkäysvaunut näyttivät hänen mielestään pelottavammilta kuin mitä ne olivat.

Schadewitzin toiminnasta panssarintorjunnassa tuli legenda, kun hän Munasuon lohkolla Summan taistelussa teki uhkarohkean hyökkäyksen venäläisen panssarivaunun kimppuun. Hyökkäysvaunu oli päässyt suomalaisten linjojen taakse, kun muut sen kanssa samaan aikaan hyökänneet vaunut oli onnistuttu torjumaan. Vaunujen tähystysputkesta näkymät olivat rajalliset, ja Schadewitz onnistui puikkelehtimaan vaunun luo ja hyppäämään sen päälle räjähteitä mukanaan. Jälkeenpäin kertomuksessa on vaihdellut käsitys siitä, oliko hänellä mukanaan käsikranaatteja vai kasapanos. Adrenaliinihyökynsä keskellä hän alkoi huutaen paukuttaa panssarivaunun luukkua, kun ei löytänyt kohtaa, johon räjähde varmasti olisi purrut. Vaunun miehistö erehtyi avaamaan, ja Schadewitz sai heitettyä räjähteen vaunun luukusta sisään ja paettua paikalta. Tapahtumalla oli silminnäkijöitä, mutta sen paikallistamisesta on eri versioita joko helmikuulle 1940 tai joulukuulle 1939. Kertomus tapahtumasta värittyi, kun sitä kerrottiin eteenpäin, ja siitä tuli myös sota-ajan postikorttien suosittua kuvastoa eri versioina. Kuvissa Schadewitz huutaa milloin mitäkin, kuten ”Avvoo Iivana, tiällä kuolema kolokuttaa”. Itse hän ei enää jälkeenpäin kysyttäessä pystynyt muistamaan, mitä oli huutanut.

tankin tuhoaminen -postikortti — Arnold Tilgmannin piirtämä postikortti Einar Schadewitzin hyökkäysvaunuepisodista. (Paavo Frimanin kokoelma)

Marsalkka Mannerheimin allekirjoittama Einar Schadewitzin ritariristin myöntökirja (Aki Schadewitz) — Marsalkka Mannerheimin allekirjoittama Einar Schadewitzin ritariristin myöntökirja. (Aki Schadewitz)

Jatkosodan sytyttyä Einar Schadewitz joutui jälleen mukaan. Hänen toimintatavakseen vakiintui johtaa tiedustelu- ja iskuryhmiä, jotka kävivät vihollisen puolella valtaamassa ja tuhoamassa tukikohtia ja ottamassa vankeja. Hän ilmoittautui näille retkille mukaan myös vapaaehtoisesti. Useiden onnistuneesti suoritettujen tehtävien jälkeen hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 10.2.1943. Myöntämisperusteluissa on tarkempi kuvaus tehtävistä. Kunniamerkkinsä hän sai käydä hakemassa itse ylipäällikkö Mannerheimilta maaliskuun alussa tilaisuudessa, jonne oli komennettu ritarit nro 97 – 110. Tilaisuus järjestettiin Päämajassa, joka sijaitsi mikkeliläisellä kansakoululla. Tämä sittemmin Päämajakouluksi nimetty koulu on edelleen olemassa, ja sen tiloissa sijaitsee Päämajamuseo.

Einarin vanhempi veli Toivo Schadewitz kaatui jatkosodassa, 13.8.1941 Sortavalan valtauksessa. Hänet on haudattu Juvan kirkon edustalla olevalle sankarihautausmaalle. Hautajaiskuvassa mukana ovat Einarin lisäksi vanhemmat, Einarin veli Yrjö sekä sisaret Aili ja Meeri.

Jatkosodan aikana Schadewitz haavoittui useita kertoja. Täpärin paikka oli, kun hän haavoittui useista kranaatinsirpaleista Siiranmäessä suurhyökkäyksen aikana kesäkuussa 1944. Suomalaisten haavoittuneiden määrä oli niin suuri väliaikaisena lääkintäpaikkana toimineessa navetassa, että Schadewitz ei jäänyt vertavuotavana odottelemaan epävarmaa kyytiä, vaan lähti kävellen etsimään apua ja onnistui lopulta saamaan kuljetuksen Vuottaan kenttäsairaalaan. Sieltä hänet siirrettiin Varkauteen kansakoululla toimineeseen sairaalaan, jossa viimein oli mahdollisuus levätä päiväkausia kestäneiden taistelujen jälkeen.

Kahden viikon toipumisen jälkeen alkoi poltella halu päästä takaisin rintamalle välejä selvittelemään. Lääkärit eivät antaneet paluulupaa, mutta Schadewitz karkasi junaan ja aloitti monivaiheisen matkan kohti Äyräpäätä oman yksikkönsä luokse. Paperittomana matkan tarkoitusta joutui selittelemään tarkastusta tehneille sotilaspoliiseille. Junassa hän osui samaan vaunuun juvalaisen kartanonpojan Nils Grotenfeltin kanssa, jonka tehtävänä oli valvoa yli sadan rintamalle palaavan sotilaan perillepääsyä. Kaikkia ei Kannaksella riehuvaan suurhyökkäykseen vastaaminen vetänyt puoleensa, joten Grotenfelt oli huolissaan, kuinka saisi koko joukon perille asti. Myöhemmin hän kirjoitti muistelmissaan Schadewitzin rauhoittaneen häntä: ”Elä sinä hovinpoika hättäile, en minä niitä laske karkoomaan”. Koko joukko saatiinkin perille Käkisalmeen, ja Schadewitz lähti hakeutumaan omaan yksikköönsä, jonka löysi Vuosalmelta. Eversti Adolf Ehrnrooth suostui keskustelujen jälkeen ottamaan hänet takaisin jääkärijoukkueen johtajaksi, vaikkei sairaalan papereiden mukaan hänen kuntonsa siihen vielä olisi riittänytkään. Schadewitz taisteli jääkärijoukkueensa kanssa sodan päättymiseen, syyskuun alkuun 1944 asti.

Einar Schadewitz, Juvan oma ritari

syntyi Juvalla 1.10.1917 maanviljelijän poikana; kansakoulu
kahdeksatta polvea Juvalla 1600-luvulta elänyttä Schadewitzin sukua
varusmies JP 3 (Mikkeli) 1939–40
talvisota, ryhmänjoht ja joukk.varajoht JP 3: Munasuo, Summa, Näykkijärvi, Viipuri
jatkosota, jvarajoht ja jjoht useissa yksiköissä. Änkilä, Kilpola, Mustilanmäki, Ohta, Siiranmäki
haavoittui 11.9.1941 (Aleksandrovska), 3.5.1942 (Lempaala) ja 15.6.1944 (Vuottaa). Kotiutettu 15.11.1944. Veli Toivo kaatui 1941 Sortavalan valtauksessa.
koul.aliups 1946–66 (JR 9, JP 3, KymJP), kompp.vääp 1966–67 (KymJP). Evp 5.12.1967, sotilasmestari.
kunniamerkit: MR2, VR 3 mk, VR 4 tlk, VR 4 mk, VM 1, Ts mm, Js mm
metsätyönjohtaja/A Ahlström välirauhan aikana ja heti sodan jälkeen; varastonhoitaja/Haminan Satamalaitos 1967–80
kuoli 10.2.1981 (ritarinimitys 10.2.1943)

Sodan jälkeen Einar Schadewitz yritti totutella jälleen arkielämään metsätyönjohtajan tehtävissä kotiseudullaan A. Ahlströmin palveluksessa. Vajaan vuoden kuluttua hänen silmiinsä osui lehti-ilmoitus, jossa etsittiin puolustusvoimiin henkilöstöä. Haminan lähelle Ravijoen JR9:ään haettiin ylikersantteja. Schadewitz lähetti vähän pilanpäiten komentajalle postikortin, jossa sanottiin: ”Haen paikkaa, kaikki mitalit sodasta on”. Nimenselvennystä hän ei allekirjoituksensa oheen liittänyt, joten puolustusvoimissa kesti jonkin aikaa selvittää, kuka kortin oli lähettänyt. Schadewitz sai kutsun Haminaan tapaamaan rykmentin komentajaa everstiluutnantti Ahlforsia, mistä alkoi hänen työuransa puolustusvoimien palveluksessa. Kahdenkymmenen vuoden ajan hän koulutti varusmiehiä ja siirsi sodassa oppimiaan taitoja eteenpäin. Hän kävi aluksi Jalkaväen Aliupseerikoulun, ja panssarintorjuntakoulutuskin järjestyi vuonna 1950. Juttuja ja sutkauksia savon murteellaan viljellyt kouluttaja sai koulutettavien mielenkiinnon pysymään yllä päivän aiheessa.

Einar ja Meeri Schadewitzin hääkuva 30.8.1949 Virolahden Ravijoelta, varuskuntakerho Järvihovista. (Einar Schadewitzin omaisten kokoelma)

Kantahenkilökunta suosi ruokailupaikkanaan Järvihovia Valkjärvellä. Sen työntekijöiden joukossa oli myös Schadewitzin tuleva vaimo. He olivat palvelleet jatkosodan aikana lähes samoilla paikoilla, mutta tapasivat vasta sodan jälkeen. Meeri Huuhka oli kotoisin Karjalan Raudusta, josta hän joutui evakkona lähtemään jo talvisodan aikana. Lottakokemuksistaan talvisodassa hän kirjoitti kirjan Lottia luotisateessa. Suunnitteilla oli kirja myös lottavaiheista jatkosodassa, mutta sodan raskaiden kokemusten uudelleen eläminen ja sairastumisen aiheuttama heikentynyt kunto vaikuttivat siihen, ettei toinen kirjahanke koskaan valmistunut. Pariskunnan lapsista Aki syntyi vuonna 1951 Virolahdella ja Kai vuonna 1954 Haminassa. Varuskunta-alueella asuvan perheen lapset pääsivät monet kerrat seuraamaan varusmiesten koulutusta.

perhekuva — Perhekuva 1950-luvun lopulta. Vasemmalta Meeri, Kai, Einar ja Aki Schadewitz.(Einar Schadewitzin omaisten kokoelma)

Eläkkeelle siirtyminen puolustusvoimista oli edessä joulukuussa 1967, sotilasmestarin arvoisena. Viisikymppinen Schadewitz hakeutui tämän jälkeen vielä Haminan satamaan töihin. Hän voitti uuden työyhteisönsä ennakkoluulot ja viihtyi satamassa sairastumiseensa asti vuoteen 1979. Syöpä sai hänestä lopulta yliotteen, ja hän menehtyi vuonna 1981. Schadewitz on haudattu Haminaan Ristiniemen hautausmaalle.

ritarit haudalla — Einar Schadewitzin siunaustilaisuus Haminan Ristiniemen kappelissa 21.2.1981. Mannerheim-ristin ritareiden viimeisen tervehdyksen toivat (vasemmalta) Aulis Lehtikangas, Lauri Kokko, Tauno Paronen ja Vilho Rättö. (kuvannut Raikuva Hamina; Einar Schadewitzin omaisten kokoelma)

• Einar ja Meeri Schadewitzin hautakivi Haminassa Ristiniemen hautausmaalla (Heikki Lehtonen)

Juvalla hänestä muistuttaa muistolaatta koulukeskuksen seinällä. Se paljastettiin vuonna 2005.

muistolaatta Juvan koulukeskuksen seinällä — Muistolaatta Juvan koulukeskuksen seinällä. (Aki Schadewitz)

Teksti: Piia J. Häkkinen, Heikki Lehtonen ja Aki Schadewitz

Mannerheim-rististä

Kunniamerkki, Mannerheim-risti — Einar Schadewitzin Mannerheim-risti nro 110. (Aki Schadewitz)

Asetus Vapaudenristin ritarikunnan perustamisesta 16.12.1940:

Erinomaisen urheuden, taistellen saavutettujen erittäin tärkeiden tulosten tai erikoisen ansiokkaasti johdettujen taistelutoimien palkitsemiseksi voidaan Suomen puolustusvoimain sotilas hänen sotilasarvostaan riippumatta nimittää Vapaudenristin 1. tai 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi.

Tämä lisäys ritarikunnan perustamisasetukseen tehtiin marsalkka CGE Mannerheimin aloitteesta. Hän näki epäkohdan aikaisemmassa kunniamerkkikäytännössä, jonka perusteella myönnettävien kunniamerkkien arvokkuus perustui lähes yksinomaan sotilasarvoon: mitä korkeampi sotilasarvo, sitä arvokkaammat kunniamerkit. Mannerheim-risti, arvokkain sotatoimista myönnettävä kunniamerkki, voitiin tekojen niin edellyttäessä myöntää yhtä hyvin niin sotamiehelle kuin marsalkalle. Samalla ristin vastaanottaja sai Mannerheim-ristin ritarin arvon.

Mannerheim-ristin myöntämisen perustelu, lähde Mannerheim-ristin ritarien säätiö.

Ylipäällikkö on pvm:llä 10.2.43 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi kersantti Einar Schadewitzin.

Kersantti Schadewitz osoittautui jo talvisodassa täysin pelottomaksi taistelijaksi. Sitä todistaa muun muassa monet kertomukset hänen toiminnastaan vihollisen hyökkäysvaunuja tuhotessaan. Samaa reipasta ja pelotonta toimintaa hän on jatkanut tämänkin sodan aikana, josta mainittakoon: Oravakydön maastossa kersantti Schadewitz oli ryhmänsä kanssa väijyksissä, kun vihollisen marssirivistö tuli tietä Vuosalmi–Oravakydön tienhaara. Tällöin hän avaamalla yllättäen tulen tuhosi rivistön alkupäässä ratsastaneet 8 upseeria, sai toiminnallaan rivistön sekasortoon ja esti sen yhtymisen Oravakydön tienhaaran maastossa olevaan pääjoukkoon. Vihollisen suorittaessa eräässä maastossa suurin voimin hyökkäyksen joukkojemme sivustaan, tuhosi kersantti Schadewitz kiivaassa lähitaistelussa kahden konekiväärin miehistöt vaikuttaen tällä teollaan ratkaisevasti taistelun tulokseen, jossa vihollinen kärsi huomattavia tappioita. Eräällä rintamanosalla [Riihiössä] suoritetussa vihollisen eteentyönnetyn tukikohdan valtauksessa kersantti Schadewitz kasapanoksella tuhosi pesäkkeen, joka suuresti haittasi partion toimintaa. Itse ensimmäisenä taisteluhaudassa edeten ja tehokkaasti konepistooliaan käyttäen hän vaikutti tukikohdan erittäin nopeaan tuhoamiseen viimeistä miestä myöten ja ilman vähimpiäkään omia tappioita. Samassa paikassa hieman myöhemmin suoritetussa väkivaltaisessa tiedustelussa toimi hän jälleen vapaaehtoisesti mukaan päästyään, iskuryhmän johtajana. Suureksi osaksi juuri hänen reippaan toimintansa ja neuvokkuutensa ansioksi on luettava n. joukkueen vahvuisen tukikohdan nopea valtaaminen jälleen ilman tappioita ja ainoastaan muutaman vihollisen päästessä pakenemaan. Kersantti Schadewitz on aina ollut valmis vapaaehtoisesti ottamaan vaikeimmat ja vaarallisimmat tehtävät ja suorittanut ne kylmäverisen rohkeasti ja päättävästi. Hänen esimerkkinsä on vaikeissa tilanteissa ratkaisevasti tehostanut joukon taistelumieltä.

Mannerheim-ristin ritarien säätiö

Ote ritareiden säätiön vieraskirjasta. — Ritareiden signeerauksia marsalkka Mannerheimin muistotilaisuuden vieraskirjassa; seitsemäs ylhäältä Einar Schadewitz (Heikki Lehtonen)

Marsalkka Mannerheimin muistotilaisuudesta 4.2.1951 sai alkunsa Mannerheim-ristin ritarien säätiö. Yhteensä 117 ritaria osallistui Ylipäällikön hautajaisiin. Säätiön alkuperäisenä tarkoituksena oli Suomen marsalkan muiston vaaliminen ja ritarien yhdyssiteenä toimiminen sekä tarvittaessa taloudellisen tuen järjestäminen sitä tarvitseville ritareille. Einar Schadewitzin nimikirjoitus vieraskirjassa 7. ylhäältä.

Kirjallisuutta

Yle Areenassa on kuunneltavissa Schadewitzin haastattelu, jossa hän kertoo vaiheistaan jatkosodassa. Haastattelun on tehnyt Paavo Rintala vuonna 1966 osana taltiointia, jonka teemana olivat silminnäkijöiden kertomukset Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä kesäkuussa 1944. Haastattelujen pohjalta Paavo Rintala kokosi Sotilaiden äänet -radiosarjan ja kirjan.

Wikipedia-sivu Einar Schadewitzista

Kaarnakari, Ville: Kuolema kolkuttaa: Mannerheim-ristin ritari Einar Schadewitz. Gummerus, 2012. ISBN 9789512090778

Huuhka-Schadewitz, Meeri: Lottia luotisateessa,WSOY 1994

Airo, A.F.: Mannerheim-ristin ritarit. Tuli Oy, 1951

Hurmerinta, Ilmari: Ritarimatrikkeli. Mannerheim-ristin ritarien säätiö, 2017. ISBN 9789529383214

Lehtonen, Heikki: Mannerheim-ristin ritareiden hautamuistomerkit. Kunnianosoitus veteraanisukupolville. Mannerheim-ristin ritarien säätiö, 2013. ISBN 9789529228041

Mannerheim-rististä:
Mannerheim-rististä wikipediassa
Mannerheim-ristin ritarien säätiö

Einar Schadewitz (1917 – 1981)

Einar Schadewitz
(1917 – 1981)