Piia Häkkinen

Piia Häkkinen

Raili Kostia
(1930-1990)

Raili Kostia os. Laukkanen oli juvalainen oopperalaulaja ja Sibelius-Akatemian opettaja, joka ehti tehdä myös kansainvälisen uran keski-euroopalaisissa oopperoissa. Häntä kiinnosti kuinka ääni voi soida, mihin ääni taipuu ja onko siinä sävyjä. Kostia piti useita omia konsertteja. Hän teki myös levytyksiä ja nauhoituksia ulkomaisille radioyhtiöille. Kostian mukaan on nimetty Juvan kirjastolle johtava katu.

Raimo Suhonen
(1942 – )

Raimo Suhosen Liiterigalleria ilahduttaa kesäisin Vanhan Juvantien kulkijoita Maivalassa. Hän aloitti taiteen harrastamisen jo teininä tekemällä pieniä puuveistoksia. Vaikka varsinainen työura tuli tehtyä autoalalla, hän harrasti taiteentekoa ohessa kaiken aikaa. Kansanvalitusseuran piirustuskoulua 1960-luvulla seurasi jatkuva omatoiminen opiskelu. Pihan puuliiteri tyhjennettiin…

Raja – Gottlund-runokilpailu 2024

Gottlund-runokilpailu 2024 Teemana on raja

Gottlund-runokilpailu järjestettiin vuonna 2024 yhdettätoista kertaa. Kilpailun teema oli ”raja”.

Ensimmäiselle sijalle sijoittui Anni Tanskasen Raja.

Toiseksi sijoittui Mirjami Vertaisen runo Likeisyys ja
kolmannelle sijalle tuli nimetön runo, jonka kirjoittaja on Riikka Uhlig.
Vuoden 2024 vierailevana päätuomarina toimi Veera Milja, joka on esiintyvä runoilija, kirjoittaja ja joogaopettaja.

Remojärven Kappelinpellon arvoituksellinen kirkko ja hautausmaa

Remojärven kaivauksia. Kuva: Juha Ruohonen

Saarijärven pohjoispuolella, aivan Mikkelin rajan tuntumassa, sijaitsee Remojärven Kappelinpelto. Paikasta on jo 1800-luvulla talletettu perimätietoa, jonka mukaan siellä olisi muinoin ollut vanha hautausmaa ja kappelirakennus. Kirkkorakennus on tunnettu vain paikannimen ja muistitiedon kautta, sillä siitä ei ole säilynyt lainkaan kirjoitettuja tietoja. Hautausmaana Kappelinpelto on varmasti toiminut, sillä alueelta on aikojen saatossa hiekkaa otettaessa tullut esille runsaasti ihmisluita.

Risto Lampi
(1939-1999)

Risto Lampi syntyi 9.4.1939 Viipurissa. Opettajatutkinnon hän suoritti Jyväskylän Kasvatusopillisessa Korkeakoulussa. Opettajana hän toimi Puumalan Rokansalon koulussa 1963-1968 ja Juvan Järvenpään koulussa 1968-1999. Avioliiton hän solmi 1969 Gretel os. Lindströmin kanssa, tytär Mirva syntyi 1973. Director musices -arvonimi myönnettiin Risto…