Piia Häkkinen

Piia Häkkinen

Partalan aika kuninkaankartanona

tilikirjaa 1500-luvulta

Partalan kartanoa kutsutaan edelleen kuninkaankartanoksi, vaikka tuo ajanjakso jäi todellisuudessa varsin lyhyeksi, vain viiden vuoden mittaiseksi (1556–1561). Tuo aika tunnetaan kuitenkin varsin hyvin tarkan kirjanpidon ansiosta ja se pitää sisällään lähestulkoon kaiken, mitä kartanoissa tuotettiin ja kulutettiin, mitä siellä syötiin, keitä siellä vieraili ja millaista työväkeä siellä asui.

Partalan kartano

Partalan kartano 1960-luvulla

Partalassa ovat Juvan paikallismuseot, Galleria Kuninkaankartano, Juvan tryffelikeskus, kesäteatteri ja yritysnimellä Partalan Kuninkaankartano toimivat hotelli- ja ravintolapalvelut. Partalalla on ollut pitkä historia takanaan jo ennen sen siirtymistä kunnan omistukseen.

Pattoin perintötalo

Pattoin perintötila on Juvan kunnalle kuuluva tilakokonaisuus, johon sisältyy myös luonnonsuojelualue. Se sijaitsee Jukajärven rannalla, Kettulan tien varressa. Tila toimii museona ja on avoinna yleisölle kesäisin, jolloin alueeseen voi tutustua oppaan johdolla. Omatoimisesti tilan mailla voi liikkua ympäri vuoden. Tilan osoite on Pattointie 62, Juva.

Pekka Hiltunen

Vaikea temppu

Alitajuisen mielen wiidakossa liikkuu salaperäisiä, tiedostamattomia, tunnistamattomia symboleja, jotka esittävät olemuspuoliamme omine ilmentymineen. Eläimien tai pellen esittäminen eri tilanteissa on katsojalle kotoisampaa, tulkitseepa sitä miten vain, niin maalaan niitä pois mielestäni. Olemmehan ITSE’ llemme tuntemattomia, vieraita, yllättävine reaktioinemme uusien tilanteiden…

Pekka Purhonen
(1967 – )

Kuvataiteilija Pekka Purhonen on syntynyt Juvalla 1967. Pekka Purhosen kohdalla kuvanveisto ei ole sanan mukaisesti veistämistä, vaan rakentamista eri materiaaleista, esineitä vapaasti assosioiden. Hän on tehnyt myös paljon performansseja, "purhormansseja". Nykyään Pekka Purhonen asuu perheineen Lahdessa.

Periksi ei anneta – Juvan Blenheim-pommikoneet talvisodassa

Hevoset vetävät Blenheim-konetta Jukajärvellä

Helmikuun lopulla 1940, talvisodan taisteluiden ollessa kiivaimmillaan, kaksitoista Bristol Blenheim – pommikonetta laskeutui brittiläisten lentäjien ohjaamina Juvan Jukajärven jäälle auratulle kiitoradalle. Talvisodan viimeisen puolentoista viikon ajan Lentolaivue 42. teki päivittäin pommituslentoja rintamalle Jukajärven jäältä.

Peter Strebel
(1950 – )

Peter Strebel (s. 1950 Sveitsissä) muutti Suomeen vuonna 1983, jolloin koneteknikon valokuvaharrastuksesta tuli ammatti. Ensimmäinen yksityisnäyttely oli vuonna 1978 Zürichissä, ja sen jälkeen niitä on ollut lukuisia kotimaassa ja ulkomailla. Lisäksi Strebel on osallistunut moniin yhteisnäyttelyihin. Juvan Kamerakerhossa hänen panoksensa on ollut merkittävä Galleria Kuninkaankartanon perustamisessa ja kansainvälisten kesänäyttelyiden kokoamisessa.

Pidot – Gottlund-runokilpailu 2020

Gottlund-runokilpailun vuoden 2020 teemana Pidot

Gottlund-runokilpailu järjestetään Kaarle Akseli Gottlundin elämäntyön innoittamana. Vuoden 2020 kilpailun teema oli Pidot. Kaarle Akseli Gottlund oli monipuolinen ja särmikäs ihminen, jonka kiinnostuksen kohteet olivat laajat. Kielen ja suomalaisuuden ohella hän lauloi, soitti ja toimi mm. seremoniamestarina. Vuoden 2020 vierailevana tuomarina toimi kirjailija Heli Slunga.

Puustock-festareiden historiaa 2000 – 2008

Puustockin ensiajatus syntyi, kun Hotelli Juvan takapihalla esiintyi Nylon Beat heinäkuussa 1999. Kaatosateessa oli yleisöä 650. Maanantaina lavaa purkaessa Pekka Kerminen ja Vesa Kontiainen miettivät mennyttä iltaa. Ajatella, noin hyvin väkeä. Mitäköhän tapahtuisi, jos olisi muutama kova nimi ja muutama…

Pyhiä paikkoja Juvan kirkonkylässä 

Ryönänniemi kuva: Juha Ruohonen 2023

Juvan kirkonkylän lähellä Juka- ja Salajärven ympäristössä on paikannimiä, jotka viittaavat kristinuskoa vanhempaan asutukseen. Jukajärvessä oleva Ukonsaari liittyy Ukkoon, kansanuskomusten voimalliseen jumaluuteen.
Ukon puolisona on pidetty Raunia, toiselta nimeltään Ryönää, savolaisittain Ryönikkää. Täsmälleen samalla kohdalla kuin Ukonsaari Jukajärvessä, on Taipaleen kannaksen toisella puolella Salajärvessä kapean niemekkeen päässä Ryönänniemeksi nimetty alue. Siinä ovat siis muinaisten juvalaisten voimallisimman jumaluuden ja hänen puolisonsa palvontapaikat vieretysten, kapean kannaksen erottamina.