Arndt Pekurinen syntyi Juvalla Vehmaan kylässä 1905. Hänen vanhempansa viljelivät Välijoen torppaa, joka oli yksi monista Wehmaan kartanon torpista. Pekurinen kävi Vehmaan kansakoulua neljä vuotta ja muutti 17-vuotiaana 1924 pois Juvalta, aluksi Kotkaan, sittemmin Helsinkiin.
Pekurisen tie aseistakieltäytyjänä alkoi vuonna 1924 kun hän jätti saapumatta kutsuntoihin Juvalla. Viiteen vuoteen asiasta ei koitunut seurauksia, mutta 1929 Pekurinen pidätettiin Helsingissä. Siitä alkoi hänen pitkä taistelunsa valtion ja armeijan rattaissa, joka päättyi vasta hänen kuolemaan vuonna 1941.
Nuoren Arndt Pekurisen pasifismi lähti uskonnollisen vakaumuksen pohjalta. hän luki nuoresta lähtien Raamattua ja kuljetti koko elämänsä mukana pientä hartauskirjaa ”Päivän tunnussana”. Hän luki todennäköisesti myös pasifismin perusteoksia kuten Leo Tolstoita ja Arvid Järnefeltiä, ja vastusti väkivaltaa sen kaikissa muodoissa. Vaikka Pekuriselta ei juuri kirjoitettua tekstiä ole jäänyt, on selvää että hänen vakaumus ei ollut poliittista, eikä hän myöskään vedonnut uskontoon missään vaiheessa. Hän ei ollut kommunisti, hän oli pasifisti.
Muutettuaan Helsinkiin vuonna 1928 Pekurinen liittyi sen aikaisiin rauhanjärjestöihin, Suomen Rauhanliittoon ja Suomen Antimilitarisiseen liittoon. Ei tietenkään ollut kovinkaan viisasta toimia sotilaskarkurina julkisuudessa, ja toiminta johtikin pidätykseen 1929. Siitä alkoi vankilakierre joka päättyi vuonna 1932. Pekurinen oli valmis tekemään siviilityötä kansalaisvelvollisuuden täyttämiseksi, mutta hänelle tarjottiin vain aseetonta palvelua armeijassa, joten hän istui mielipidevankina vankilassa lähes kolme vuotta.
Pekurisen tapaus oli isosti esillä suomalaisissa lehdissä ja tieto levisi ulkomaillekin. Suomen puolustusministeri Niukkanen saikin vuonna 1930 kirjeen Euroopasta jossa vedottiin Pekurisen vapauttamisen puolesta. Kirjeen allekirjoittajina oli poliitikkoja ja taiteilijoita useasta Euroopan maasta, sekä eräs Albert Einstein. Einstein lähetti itse vielä kaksi kirjettä puolustusministerille asian tiimoilta. Asian suuri julkisuus johtikin vuonna 1931 siviilipalveluslain, Lex Pekurisen, voimaantuloon. Laki mahdollisti asevelvollisuuden suorittamisen rauhanaikana valtion siviilitöissä.
Vankilan ovet aukesivat velvoitteensa suorittaneelle Pekuriselle tammikuussa 1932 ja edessä oli kahdeksan vuoden jakso, jonka aikana hän eli tavallista siviilielämää. Hän kävi töissä, meni naimisiin ja sai kaksi lasta.
Mutta sitten alkoi toinen maailmansota ja asiat muuttuivat. Siviilipalvelulaki ei ollut sodan aikaan voimassa ja Talvisodan alussa Pekuriselle tulikin palvelukseenastumismääräys, josta hän kuitenkin kieltäytyi. Siitä alkoi uusi vankilakierre joka päättyi 1941. Sodassa yksittäisen ihmisen elämällä ei ole paljonkaan arvoa, eikä ollut myöskään Pekurisen. Hänet vietiin rintamalle Suomussalmelle, hänelle annettiin ase käteen ja kun hän ei sitä ottanut, hänet ammuttiin marraskuussa 1941.
Vuonna 2006 nimettiin Helsingin Pasilassa puisto Arndt Pekurisen mukaan.
Kirjallisuutta
Erno Paasilinna: Rohkeus, Arndt Pekurisen elämä ja teloitus. Otava 1998
Yle:n Elävässä arkistossa on kuunneltavaa ja katseltavaa materiaali Arndt Pekurisesta.
Teksti: Kalle Grotenfelt
Kiitos tästä tarinasta. Kirjoitin 1994 kulttuurihistorian avoimiin yliopisto-opintoihini liittyen esseen ”Murha ei voi olla velvollisuus – Arndt Pekurisen kujanjuoksu”.
Palautettuani esseen Turkuun puhelimeni soi, ja möreä miesääni esitteli itsensä: ”Erno Paasilinna Tampereelta, terve!”