Juvan Taito shopin ja käsityökeskuksen historiaa

Juvan Hildurin käsityöläisten toimintaa ovat edeltäneet monet vaiheet. Vuonna 1975 Juvalle perustettiin kotiteollisuusneuvonta-asema. Alussa toiminta keskittyi etenkin kudonnan neuvontaan. Ensimmäinen paikka oli Kotila-niminen talo Savonlinnan tien varressa. 1980-luvun alussa siirryttiin Tiirikaisen taloon Juvantien varteen. Sinne perustettiin myymälä 1990-luvun alussa. Hilduriin siirryttiin 1997, jolloin avattiin myös uusi kesäkahvila. Taito Shop -myymälä lakkautettiin 2013, ja siitä lähtien Hildurin käsityötoimintaa on järjestetty paikallisin järjestövoimin.

Juvan vanha hautausmaa

Juvan vanha hautausmaa sijaitsee vastakkaisella puolella Savonlinnantietä nykyiseen kirkkoon ja hautausmaahan nähden. Siellä ovat sijainneet myös Juvan nykyistä edeltävät kirkot, joista viimeinen purettiin vuonna 1870. Vanha kalmisto on ajattomassa yksinäisyydessään ikään kuin ulkoilmamuseo. Nykyisistä hautamerkeistä voidaan lukea kuutisenkymmentä vainajan nimeä, ja alueelle on pystytetty mm. vapaussodassa kaatuneiden muistomerkki.

Lottapirtti

Vuosina 1938 – 1967 Juvan kirkonkylässä kirkon lähellä toimi suosittu kioski-kahvila Lottapirtti. Alunperin se oli perustettu lottajärjestön varainkeruutoimintaa varten. Moni varttuneempi juvalainen muistaa Lottapirtistä ostetut herkut. Valikoima vaihtui vuosien mittaan. Aluksi oli ainakin kahvia, teetä, voileipiä ja kahvileipää sekä limonadia. Myöhemmin 1950- ja 1960-luvuilla myös jäätelötötteröt ja munkit kuuluivat valikoimaan.

Männynmäen kulttuurimaisema

Männynmäki on muutakin kuin taajamarakentamisen väliin puristuksiin jäänyt peltoalue. Harjun maisemaa voi hyvin kuvata kulttuurimaisemaksi, sillä se on syntynyt vuosisataisen viljelyn ja asumisen tuloksena. Aluetta on viljelty todennäköisesti jo rautakauden loppupuolella 1200-luvulla.

Partalan aika kuninkaankartanona

Partalan kartanoa kutsutaan edelleen kuninkaankartanoksi, vaikka tuo ajanjakso jäi todellisuudessa varsin lyhyeksi, vain viiden vuoden mittaiseksi (1556–1561). Tuo aika tunnetaan kuitenkin varsin hyvin tarkan kirjanpidon ansiosta ja se pitää sisällään lähestulkoon kaiken, mitä kartanoissa tuotettiin ja kulutettiin, mitä siellä syötiin, keitä siellä vieraili ja millaista työväkeä siellä asui.

Partalan kartano

Partalassa ovat Juvan paikallismuseot, Galleria Kuninkaankartano, Juvan tryffelikeskus, kesäteatteri ja yritysnimellä Partalan Kuninkaankartano toimivat hotelli- ja ravintolapalvelut. Partalalla on ollut pitkä historia takanaan jo ennen sen siirtymistä kunnan omistukseen.

Pattoin perintötalo

Pattoin perintötila on Juvan kunnalle kuuluva tilakokonaisuus, johon sisältyy myös luonnonsuojelualue. Se sijaitsee Jukajärven rannalla, Kettulan tien varressa. Tila toimii museona ja on avoinna yleisölle kesäisin, jolloin alueeseen voi tutustua oppaan johdolla. Omatoimisesti tilan mailla voi liikkua ympäri vuoden. Tilan osoite on Pattointie 62, Juva.

Ukonsaari

Juvan Jukajärvessä sijaitsee Ukonsaari, joka on nykyään kokonaan suojelualuetta. Mutta millainen sen historia mahtaa olla? Ukko oli kaskikulttuurissa palvonnan kohde, jonka antaman sateen turvin ruis saattoi kasvaa ja jonka apuun tietäjät turvautuivat. Ukko-alkuisia paikan nimiä on Suomessa paljon ja ne liittyvät kaikki vanhoihin palvontaperinteisiin.